Laadukkaita ja älykkäitä yllätyksiä

Tartuin Silvia Hosseinin esikoisteokseen Pölyn ylistys (Savukeidas 2018, uusi painos Gummerus 2019) sekä myöhässä että pääasiassa ulkokirjallisista syistä. Kirja meni ilmestyessään ohi, mutta koska tiesin Hosseinin muista syistä (hän toimi nuorimman tyttäreni opettajana ja luokanvalvojana Viikin norssissa), tartuin kirjaan, kun sattumalta törmäsin tietoon siitä. Tajusin esipuheen päiväyksestä, että näitä tekstejä Hosseini kantoi kaikella todennäköisyydellä mielessään opettaessaan tytärtäni. Vähemmästäkin kiinnostuu. 

En voi sanoa, että kirja oli "positiivinen yllätys", koska odotukseni olivat suhteellisen korkealla jo valmiiksi. Yllättävä se silti oli, monellakin tavalla. Tiesin vähäisen tuntemisen pohjalta odottaa älyllisesti stimuloivaa, pinnallisuutta kaihtavaa ja karttavaa tekstiä. Siksi yllätyin ensinnäkin siitä, miten ennalta arvaamattomia esseiden aihepiirit itselleni olivat (tasan nolla arvausta oikein: ei mitään toisen kulttuurin tai naiseuden synnyttämästä toiseudesta, ei mitään transsukupuolisuudesta tai feminismistä). Huomasin myös sortuneeni tiedostamatta odottamaan "opettajan" tai "pedagogin" kirjoittamia tekstejä. Yllätyin siksi siitä avoimuudesta ja itsekriittisestä rehellisyydestä, joka kulkee läpi kaikkien tekstien. Perinteinen suomalainen oikeistolainen miesopettaja ei tällaiseen liene koskaan rohjennut.

Edelliseen suoraan liittyy Hosseinin tekstien kielellinen ronskius, jossa ei ole yhtään itsetarkoituksellista "katsokaa, kuinka rohkeasti kirjoitan" -tyyppistä näyttämistä, vaan hän yksinkertaisesti kirjoittaa rehellisesti sanoilla, joita asian kuvaamisessa tarvitaan. Kaikki esseet jo lukeneelle asia on selvä, mutta kun kun lukee ensimmäisen kerran Hosseinin kuvausta henkilökohtaisesta seksuaalisuudestaan nolostelematta ja selittelemättä, kyllä se yllätyksestä käy. Yllätyksestä, joka tuntuu lähes henkilökohtaiselta kohteliaisuudelta.

* * *

Valehtelisin, jos väittäisin pystyneeni samastumaan Hosseinin esseiden aihemaailmaan. En juuri pystynyt, mutta hyvän tekstin tunnistaa myös siitä, että sitä lukee uteliaana, vaikka aihe olisi äärimmäisen vieras (kuten "voimalaulut" tai Dubai). Tämä taito Hosseinilla on; hän kirjoittaa elävästi ja kiinnostavasti myös ei-mistään eli asioista, joiden lukija ei ole tiennyt olevan olemassakaan. Olen samaa mieltä siitä, että Death Of A Ladie's Man on Leonard Cohenin epäonnistunein albumi (kiitti vaan, Phil Spector!). En olisi kuitenkaan uskonut, että asiasta voi kirjoittaa melkein 25-sivuisen esseen, jota lukee uteliaana myös mies, joka ei juuri piittaa siitä, mitä laulutekstit käsittelevät, joka kuuntelee vain musiikkia.

Hosseini laittaa kaikissa pohdinnoissaan oman nahkansa peliin. Hän uskaltaa myöntää kiihottuvansa väkivallasta (oikealla hetkellä ja oikeasta määrästä) ja katsoneensa televisiosarjaa Sons of Anarchy (2008-2014) tosissaan vuonna 2015 eli sarjan jo loputtua. Kun hän kritisoi monipuolisesti ja osin yllätyksellisestikin Dubain keinotekoista maailmaa, hän on - tietenkin! - henkilökohtaisesti vieraillut siellä ja tunnustaa suoraan olevansa yhdeltä osaltaan kiihkeä shoppaaja, joka ei voi olla rakastumatta shoppaajille rakennettuun Dubaihin samalla kun analysoi sen viheliäisyyden ja valheellisuuden yhtä tylysti kuin patologi avaa kuolleen ruumiin.

Mutta mukana on myös kirjailija ja kirjallisuuden opettaja. Hosseinin analyysi sivullisuudesta pohjautuu Albert Camus'n romaaniin L'Étranger (1942, Kalle Salon suomennos Sivullinen 1947). Analyysi on perusteellinen, terävä ja erittäin opettavainen, siis erinomaista pedagogista materiaalia maailmankatsomuksellisen ja filosofisen kirjallisuuden lukijoille (Hosseini uskaltaa myös kritisoida Camus'n rasistisia asenteita). Myös kokoelman päättävä niminovelli Pölyn ylistys, joka tomuttaa (ja toisaalta ei tomuta) perinteisiä kuvataiteen ja sitä tarjoavien museoiden tylsistyttävää samankaltaisuutta ja muuttumattomuutta, toimii erinomaisena taidekäsitysten analyysinä. Ja jälleen kerran Hosseini paljastaa kärsivänsä itsekin museofatiikista eli jo puolen tunnin vaeltamisen jälkeen alkaa ajatella vain museon kahviota ja siellä odottavaa palkintoa eli kakkupalaa.

* * *

En tiedä, onko Silvia Hosseinilla itsellään näkemystä siitä, yhdistääkö hänen julkaistuja esseitään mikään muu kuin kirjoittajan persoona. Itselleni tuli tunne, että kaikissa teksteissä Hosseini on sekä subjekti että objekti, mutta samalla myös ikuinen ulkopuolinen tarkkailija ja analysoija. Tällainen tunne voi tulla lukijalle siitä tietoisuudesta, että kirjoittajalla on persialainen tai iranilainen tausta, joka tulee muutaman kerran esiin lähinnä ironisin äänenpainoin, mutta ei ns. isona asiana. Hosseini kirjoittaa niin hyvin ja älyllisen terävästi, etten itse tohdi tämän pidemmälle arveluissa mennä.

Näin hyvää kirjaa on hankala kritisoida, mutta pari huomiota sanon ääneen. Kustantaja olisi voinut suoda lukijalle hiukan leveämmät marginaalit ja vähän isomman fontin. Nyt ei marginaaleihin pystyisi merkintöjä tekemään, vaikka kädessä ei olisikaan kirjaston kirja. Harmikseni myös Hosseisi viljelee enemmän ratkaisua "Fifty Shades of Grey -romaanisarja" kuin minusta tyylikkäämpää ja luontevampaa tapaa "Antti Hyryn novelli Maantieltä hän lähti". En tiedä, onko hän opettajana kahden vaiheilla vai onko koko asiaa kummemmin pohtinut. Kaltaiselleni lukijalle asia ei ole merkityksetön.

Keille Pölyn ylistys on ehkä kirjoitettu? Ei ainakaan henkisesti laiskoille viihteen kuluttajille (tai on, mutta ei Hosseinikaan kuvittele heidän kirjaan tarttuvan). Vaikka kirjan kieli ei ole millään tavalla akateemisen kuivaa tai teennäisen mutkikasta, se vaatii kuitenkin paneutumaan kirjoitettuihin ajatuksiin. Esseet on helppo lukea, mutta niitä ei ole helppo sulattaa ja omaksua. Aina hetkittäin Hosseini kuitenkin armahtaa lukijaansa ja kiteyttää jonkin havainnon nasevasti ja ilman väärintulkinnan mahdollisuutta. Oma suosikkini on kuvaus siitä, kuinka Tangomarkkinoilla 2009 omasta arvostaan ja salaseuran jäsenyydestä tietoinen mieskuoron jäsen kieltää aamuöisellä parkkipaikalla mukana olevaa Jari Sillanpäätä yhtymästä kuoron itselleen virittämään laskuhumalaiseen Finlandia-hymniin.