Kieli keskellä somen suuta

Jussi Pullinen on Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies, joka on toiminut myös Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessorina. Pullinen julkaisi vuoden 2019 lopulla kirjan Mitä meille tapahtui? : Näin internet ja sosiaalinen media muuttivat elämämme (HS Kirjat 2019). En tiedä, oliko kustantajan ja julkaisijan valikoituminen kirjoittajan työnantajan omistavan konsernin sisältä hänen oma toiveensa. Haluan kuitenkin noteerata asian heti kärkeen, sillä ratkaisu voi olla vastaus joihinkin itselleni nousseisiin kysymyksiin - tai sitten ei ollenkaan. Hesarin toimittajana Pullinen on profiloitunut asiallisena, keskusteluun pyrkivänä ja riitelevää argumentointia tarkasti välttävänä journalistina. Tästä lähtökohdasta ryhdyin itsekin kirjaa lukemaan.

Pullinen on ottanut itselleen valtavan tehtävän. Internetin ja etenkin 2010-luvulla sen piirissä toimivan "sosiaalisen median" vaikutus nykyihmisen elämään on niin kattava, että analyysin pitäisi ulottua käytännössä kaikkeen, mitä teemme ja mitä olemme. Yllättävän hyvin tämä on onnistunutkin. Jussi Pullinen on kirjoittanut arvokkaan ja ajattelemaan pakottavan tekstin, joka ei ole nopea pamfletti, mutta ei myöskään "hararimainen" yritys olla kaiken asiantuntija. Pullinen kirjoittaa maltilisesti, välttää jyrkkiä kannanottoja ja erityisesti "lopullisia totuuksia". Kirjan lopussa on jokunen sivu valistunutta arvailua tulevaisuudesta, mutta Pullinen ei edes yritä väittää kirjoittaneensa tulevaisuudesta, vaan enemmän juuri tästä hetkestä.

Kirjan luvut ovat jossain määrin eriparisia siinä mielessä, että jotkut ovat enemmän esseitä hiukan vähemmän tärkeistä ilmiöistä (kuten kielen muuttuminen, "Kalifornian ideologia" ja selfiet), kun jotkut toiset taas käsittelevät ihmisen tulevaisuuden kannalta täysin keskeisiä ilmiöitä (kuten valvonta, kuplat ja alustat) analyyttisesti ja sanoisinko "opettajamaisesti", myönteisessä mielessä. Pullinen haluaa selvästi sekä antaa ajattoman pohdiskelun aiheita että pakottaa katsomaan joitakin keskeisiä ja dramaattisesti elämäämme vaikuttavia asioita syvälle. Mielestäni Mitä meille tapahtui? on tässä suhteessa varsin onnistunut kirja.

* * *

En kykene arvioimaan, missä määrin kirjan tyyli ja käytetty käsitteistö heijastavat pelkästään Jussi Pullisen henkilökohtaista näkemystä, missä määrin lopputulokseen on vaikuttanut Pullisen kiistatta painava asema Suomen suurimman sanomalehden yhteiskunnallisesti keskeisen toimituksen johdossa. En halua asialla edes spekuloida, mutta seuraavat kriittiset huomiot sivuavat väistämättä tätä asiaa. Tämän blogitekstin otsikko viittaa siihen varovaisuuteen, jolla Pullinen lähestyy tai jättää kokonaan lähestymättä eräitä yhteiskuntapoliittisesti arkoja valtimoita ja laskimoita.

Pullisen kirja ei nimittäin käsittele juuri lainkaan taloudelliseen ja poliittiseen valtaan, puolueisiin ja ideologioihin tai globaaliin eriarvoisuuteen liittyviä kysymyksiä. Ratkaisun voi toki perustella sillä, että kirjoittaja on valinnut "muun" lähestymistavan. Itse en pidä tällaista pidättyväisyyttä itse aiheen kannalta oikein mahdollisena. Minusta on mahdotonta analysoida globaalin verkon ja sen hallinnan kysymyksiä kattavasti irrallaan vallasta ja sen ideologisista taustoista. Pullinen esimerkiksi käyttää Kiinaa esimerkkinä valvontayhteiskunnan kehittymisestä, mutta ei sijoita Kiinaa valtiona globaaliin kehitykseen muitten suurvaltojen saati valtavan suuren köyhän maailman näkökulmasta.

Minusta ei ole mielekästä vain todeta, että puolella tusinalla yhtiöllä on verkkomaailman avaimet käsissään, saati esitellä edes rivien välissä, että niiden ratkaisuja säätelisi edelleen jonkin "Kalifornian ideologian" kaltainen hyvin kiistanalainen väite. Pullinen ei analysoi kapitalistista taloutta, pääomien kasautumista, uusliberalistista ideologiaa (jonka varassa moderni kapitalismi toimii, miten toimii) eikä varsinkaan kaikkeen tähän kietoutuvaa vallankäyttöä. Tahattomasti tai tahallaan Pullinen operoi maailmassa, jossa vain sattuu kaikenlaista, eikä minkään kehityksen taustalla näytä olevan pyrkimys taloudelliseen ja poliittiseen valtaan. En itse usko, että Pullinen olisi näin sinisilmäinen. Jokin syy jättää nämä ikävät tosiasiat kirjan ulkopuolella on kuitenkin ollut. Niin tai näin, maailman superrikkaat tupruttelevat sikareitaan kaikessa rauhassa, heitähän kirjan käsittelemät asiat eivät mitenkään koske.

* * *

Pullinen on jättänyt myös jokseenkin koskemattomaksi tietotekniikan kehityksen, jota ilman mitään somea ei edes olisi. Tai kyllä hän tietotekniikasta sinänsä puhuu, mutta ei esitä sitä yhtenä itsenäisenä toimijana kirjan kontekstissa. Erityisen kiinnostavaa olisi ollut lukea Pullisen analyysiä siitä, mitä kaikkivoipien algoritmien takana on ja mikä on algoritmien kehityksen logiikka. Sen hyväksyn, ettei Pullinen halua puhua "tekoälystä", mutta sitä on vaikeampi ymmärtää, ettei hän edes tulevaisuutta lyhyesti pohtiessaan avaa ikkunaa sellaiseen vaihtoehtoon, että yhtiöiden taloudellisen hallinnan rinnalle syntyy uusimman tekniikan, erityisesti koneellisen älyn hallinnan kategoria, joka voi olla täsmälleen sama asia kuin rikkain 0,1 %.

Oletus siitä, että demokraattinen kansalaisyhteiskunta ja oikeusvaltio ovat pysyviä instituutioita, voi olla hyvin toivottava. Siitä ei silti seuraa, ettei muunkinlainen kehitys voisi olla mahdollinen. Nykyiset rakenteet ovat syntyneet siitä tosiasiasta, että riippumatta yksilöiden arvoista rikastuminen ja valta nousevat yhteisöstä, niitä ei ole voinut olla ilman ei-rikkaita ja vallattomia. Tekniikan kehitys voi kuitenkin johtaa tilanteeseen, jossa tuo rikkain 0,1 % ei enää millään tavalla tarvitse muuta ihmiskuntaa. Huoli valvonnan ulottumisesta yksityiselämäämme on perusteltu ja akuutti asia. Se on kuitenkin vähäinen asia sen rinnalla, että 99,9 % maailman väestöstä voi jäädä kokonaan uuden tekniikan hyötyjen ulkopuolelle.

Jussi Pullinen ei tietenkään ajattele, että kaikki vallankäyttäjät ovat järkeviä ja moraalisesti vastuullisia. Jollain tasolla kirjan huolet kuitenkin liikkuvat rajoissa, joiden sisällä meillä tavallisilla ihmisillä on pysyvästi valintojemme kautta syntyvää vaikutusvaltaa. Kirja päättyy niin optimistiseen nousuun, että haluan lainata sen tähän: "-- verkko ei ole väline, joka orjuuttaa tai tuhoaa meidät. Verkko olemme me ja kaikki se, mitä teemme. Jos haluamme toisenlaisen internetin tai maailman, muutoksen voi aloittaa vaikka heti." Ajatus on aika radikaali, jos sen ottaa todesta, vaikka Pullinen ei täsmällisemmin kerrokaan, mistä kohdasta voisin aloittaa esimerkiksi Helsingin Sanomien muuttamisen vähän vasemmistolaisemmaksi. Verkko on osa vallankäyttöä, eikä se valta ole yhtään sen helpommin köyhän ja osattoman ulottuvilla kuin ennenkään. Vallankumousta kyllä tarvitaan, mutta sen tiekarttaa ei löydy tästä kirjasta (jossa ei ole myöskään hakemistoa).