Olen varmaankin sivunnut "aidon demokratian" kysymyksiä lukuisissa kirjoituksissani, mutta nyt tuli tarve yrittää kiteyttää niitä. Kirjeenvaihtoystäväni suhtautui nihkeästi ajatukseen, että kansan edustajien tulisi esimerkiksi kerran vuodessa olla kutsuttavissa pois luottamustehtävästä eli olla potkujen uhan alla nykyistä useammin. Ystäväni arveli, että se olisi populististen liikkeiden märkä uni, samoin kuin liian helposti järjestyvä kansanäänestys. Näissä toki ollaankin kansan vallan mutkikkaassa ytimessä, joten asiaa sietääkin pohtia kunnolla. Yritän seuraavisa kohdissa tiivistää oman näkemykseni siitä, mitä tarkoittaa "aito demokratia" eli se, että yhteisistä asioista päätetään ilman senhetkisten vallankäyttäjien painostusta. Kirjoitan ilman perinteistä vasemmistolaista retoriikkaa, jottei kukaan kiinnostunut jää ovenpieliin kiinni. Sitä paitsi, ei aidon demokratian suosio puoluevasemmistoissakaan välttämättä aina kukoista. Puolue- ja kansanvalta eivät ole synonyymejä.
Ajatus kansan edustajan luottamuksen jatkuvasta mittauksesta saattaa olla vanhempikin, mutta viimeistään sitä viljeltiin Neuvostoliitossa paikallisten neuvostojen asettamien ainoitten ehdokkaitten järjestelmässä. Ainakin teoriassa jos neuvosto ei ollut tyytyväinen sen mandaatilla edustajaksi valitun toimintaan, hänet oli mahdollista kutsua pois ja valita tilalle joku toinen. En osaa sanoa, miten hyvin systeemi toimi, mutta ajatuksen tasalla se on mielestäni kansanvaltainen. Tilanne tietysti muuttuu monimutkaisemmaksi, kun kysymys on useammasta edustajasta ja valitsijaryhmästä. Vaalisalaisuus kieltää meiltä tarkan tiedon siitä, ketkä äänestivät ketäkin, joten ei ole keinoa todeta, että edustaja Se Jase edustaa juuri tiettyjä äänestäjiä ja että hänen tulisi nauttia ensi sijassa heidän luottamustaan.
Mutta luottamuksesta on kysymys, kun edustuksellisesta demokratiasta puhutaan. Lähtökohtaisesti edustaja voi olla sekä käytännöllinen ja jopa ainoa mahdollinen ratkaisu että onnistunut, demokraattinen tapa toimia. Näin ei kuitenkaan ole, jos edustajan mandaatti on riittävän pitkän ajan riippumaton äänestäjien luottamuksesta. Meillä kausi on neljä vuotta. Minusta se on pitkä aika. Paljon ja kaikenlaista ehtii tapahtua. Edustaja voi huumaantua uudesta asemastaan ja unohtaa, keiden puolesta hän valtaa käyttää. Niinkin hassusti voi käydä, että äänestäjät korvautuvat puoluejohdolla tai jopa täysin ulkopuolisella lobbarilla, joka lupaa kahdeksan kaunista ja kymmenen kilisevää, jos edustaja toimii lobbarin toivomalla tavalla kuuntelematta äänestäjiään. Tämän kai kaikki ymmärtävät, että näin voi käydä.
* * *
Edustajan nauttiman luottamuksen jatkuva mittaaminen on äänestäjän, ei kenenkään muun etu. Siksi se edustaa ei-niin-suosittua aitoa demokratiaa. Siitä eivät innostu puolueet eivätkä edustajat itse, lobbareista nyt puhumattakaan. Sillä äänestäjähän on pelottava asia, suora ja aito demokratia on kauhistuttava asialla sille, jonka elämä ja toiminta perustuu "perinteiseen poliittiseen tasapainoon", jonka punnuksina käytetään vakiintuneita puolueita ja vakaajina kirjavaa valikoimaa etuisuuksia (pääosin tietysti rahaa). Ehkä vastoin parempaa tietoa me äänestäjät myös haluamme luottaa siihen, että edustajat pysyvät uskollisina äänestäjille. Onhan ne uudet vaalitkin odottamassa neljän vuoden päässä. Minusta sellainen on lapsellista ja sinisilmäistä. Haluaisin itse järjestelmän, jossa kerran vuodessa olisi nimiä keräämällä mahdollisuus pakottaa suorittamaan - ainakin kunnallisella tasolla - uudet vaalit siksi, että yksi tai useampi edustaja ei enää nauti luottamusta. Joko äänestäjiensä tai laajemmin.
Hyödyt olivat moninaiset. Edustajat eivät olisi yhtä helposti houkuteltavissa korruption poluille kuin nyt. Uusintavaalien mahdollisuus piristäisi poliittista keskustelua ja pakottaisi niin vallassa olevat kuin opposition edustajat skarppaamaan puheitaan ja tekojaan. Ennen muuta tällainen mahdollisuus pakottaisi edustajat muistamaan, keiden luottamusta heidän on ensi sijassa nautittava - jatkuvasti, ei vain kerran neljässä vuodessa. Vaalit kerran neljässä vuodessa on surkea vipuvarsi äänestäjille, varsinkin niille, joilla ei ole verkostojen kautta minkäänlaista valtaa vaalien välilläkään. Verkostoituneille tilanne sen sijaan on erinomainen ja siksi sitä ei haluta muuttaa. Kansalaiselle olisi arvokasta saada edes optio puuttua harjoitettuun politiikkaan pitkin vaalikautta. Optiostahan olisi kyse, ei siis pakollisista välivaaleista. Jos edustajat nauttivat vankkaa luottamusta, mitään tarvetta uusiin äänestyksiin ei tietysti ole.
Pitäisi myös miettiä, onko edustajan nauttimissa etuoikeuksissa mitään järkeä ainakaan aidon demokratian ja kansan vallan näkökulmasta. Muuttuvatko päätökset paremmiksi, jos palkka on suurempi? Ei ainakaan pitäisi. Jättäisivätkö "parhaat" pyrkimättä, jos taloudellisia ja muita kannustimia ei ole tarjolla? Jos motivaatio on kannustimista kiinni, on ehkä vain hyväksi demokratialle, että tällaiset persoonat siirtyvät suoraan ja suosiolla yksityiselle sektorille kasvattamaan varallisuuttaan. Yhteisten asioiden hoito on luottamustehtävä, josta ei pitäisi maksaa mediaanipalkkaa enempää. Ei edustajan roolista pidä joutua kärsimäänkään, mutta jos ei edustajaksi valmiilla ole valmiutta pärjätä sillä, millä kansalaiset keskimäärin pärjäävät, miksi hänellä olisi ymmärrystä tai myötätuntoa niitä kohtaan, joilla valinnan varaa ei ole? Voin olla idealistinen, mutta minä haluaisin mieluummin edustajaksi ihmisiä, joille tehtävä on velvollisuus, ei "tilaisuus". Päätöksiä yhteisistä asioista tekevällä täytyy olla kunnon työskentelyolosuhteet, mutta ei liian hyvät. Koko ajan on hyvä pysyä muistissa, mistä se edustajan valta kumpuaa. Kansan edustajilla ei pidä olla mitään poikkeavia oikeuksia, vaan enemmänkin poikkeavia velvollisuuksia, Vain niin voidaan seuloa esiin ihmiset, jotka eivät tavoittele valtaa tai rahaa, vaan tyytyvät hoitamaan yhteisiä asioita.
* * *
Entä miksi vallassa jo olevat suhtautuvat yleensä nihkeästi ns. kansanäänestysoptioon eli siihen, että vastoin normaalia käytäntöä johonkin asiaan saavat ottaa suoraan kantaa kaikki äänestäjät? Mielestäni kynnystä on laskettava, jos tavoitteena on aidompi kansan valta. Pohjimmiltaan on kysyttävä, onko mitään periaatteellista eroa äänestyksellä, joka suoritetaan eduskunnan tai kunnanvaltuuston salissa tai kansanäänestyksellä. Kansanäänestysten vastustajat antavat mielellään sellaisen kuvan, että päättäjät ovat tehtävään jotenkin parempia. Mitään uskottavia perusteluja tällaiselle väitteelle en kuitenkaan ole nähnyt tai kuullut. Empiiriset havainnot sekä kuntien että valtakunnan päättäjistä viittaavat pikemminkin siihen, että he ovat kognitiivisesti ihan samanlaisia kuin äänestäjätkin. Ei valinta kansanedustajaksi synnytä mitään uutta asiantuntemusta, jota ihmisellä ei valmiiksi ole. Mutta se synnyttää voimakkaan paineen irtaantua täysin itsenäisestä asian punnitsemisesta. Edustajan täytyy totella puoluettaan. Edustajan täytyy kuunnella lobbareitaan. Edustajan täytyy kuunnella myös äänestäjiään, mutta näiden kyky rangaista kuuntelemattomuudesta on vähäinen.
Hmmm. Oikeastaan neljä vuotta on aika sopiva aika edustajille. En kannata poiskutsumista monestakin syystä. Hankala järjestää toimivaksi, helppo masinoida populistisia kampanjoita jotain ehdokasta vastaan. jne. ja asia on myös toisinpäin, edustaja voi ehkä myös toimia kautensa ajan rehellisesti ja omatuntonsa mukaan, vaikka puoluejohtoa vastaan, ei aina tarvitse epäillä pahinta. Puolue voi rangaista ryhmäkurilla mutta laki suojelee edustajan mandaattia. En myöskään ole samaa mieltä poliittisen järjestelmän jämähtämisestä, persujen nousu on osoitus sitä vastaan. Vaikka ei me niistä tykättäisikään. Vihreät on kyllä tuomittu viherpiipertäjäimagoonsa, mutta ne tekee sen kyllä ihan itse. Saksan vihreiden masinoima Energiewende on Euroopan pahin ympäristökatastrofi 2000- luvulla. Aidon demokatian pahin ongelma on se mitä ei saa sanoa ääneen, kansan tyhmyys. Ei unkarilaiset kauaa nauttineet vapaudestaan ennenkuin ne äänesti itsensä diktatuuriin. Mutta asialle ei voi mitään, sitä pitää sietää koska vaihtoehdot on huonompia. Maailmassa ei ole optimiratkaisuja, on vain erilaisia huonoja vaihtoehtoja. Niillä mennään.
VastaaPoistaTiedän kyllä, ettei näkemykseni nauti suurta kannatusta. Luultavasti suurin pelko kohdistuu siihen, että nykyistä suorempi demokratia alkaisi horjahdella eli poliittinen status quo ja vakaus rakoilla. Sitä on vaikea kiistää, niin varmaan kävisi. Itse näen kuitenkin hyvänä ja toivottavana sen, että edustajat eivät uskalla lösähtää 3 ja puoleksi vuodeksi (vaalien allahan nähdään aina laiskimpienkin henkiinheräämisen ihme).
VastaaPoistaOlen jyrkästi eri mieltä tuosta kansan "tyhmyydestä". Tavallisten ihmisten mielipiteet voivat vaikuttaa lukeneen insinöörin näkökulmasta rajoittuneilta, mutta kummasti vaan tämä maailma pyörii ja toimii. Ajatus siitä, että eliitti on aina kansaa viisaampaa, on ikivanha - ja myös tunkkainen. Yhdysvalloissa se on jalostunut muotoon "päätöksiä osaavat tehdä vain rikkaat valkoiset miehet".
Useimmiten kysymys on tietämättömyydestä, ei tyhmyydestä. Tietämättömyyden torjuntaan on olemassa keinoja, mm. asiantuntijoiden kuuleminen ja arvostaminen. Poliittisesti kansaa edustavan ei pitäisi hävetä sitä, että hän ei tiedä jotain asiaa, vaan sitä, ettei hän edes yritä ottaa selvää siitä, mitä ei tiedä tai ymmärrä.
On paljon asioita - muitakin kuin osakekurssit ja kvanttifysiikka -, joita ei oikeastaan kukaan käsitä ja hallitse. Jos ajatellaan esimerkiksi käsillä olevaa pandemiaa, kellään päättäjällä ei ole tietoa, jonka varassa tehdä edes tilapäisiä päätöksiä. Voimme vain nojata terveystiedon asiantuntijoiden neuvoihin. En usko, että satunnaisotannalla kansalaisista kerätty hallitus olisi pärjännyt Marinin hallitusta paremmin. Siihen porukkaan olisi todennäköisesti sattunut myös joku luontainen johtaja, joka olisi paukuttanut hidasjärkisimmät kuuntelemaan asiantuntijoita.
Minusta tyytyminen huonoon poliittiseen järjestelmään on sitä varsinaista tyhmyyttä. Ja siinä pääsyntinen on eliitti, ei kansa.
Siinähän se ongelma onkin, että demokratian vaihtoehdoiksi esitetty plutokratia tai meritokratia on yhtä huonoja. Enhän minä väittänyt että kansa on yhtään sen tyhmempi kuin mikä tahansa muu asiantuntijakööri. Eli kun ongelma on kansan tyhmyys, en ajattele sen edustajien tilalle lukeneistoa tai muutakaan eliittiä. Yhtä tyhmiä me ollaan kaikki. Voitaisiin myös ajatella että päättäjiksi nimetään urheilijat huipputulosten perusteella. Edustajat pysyisivät vireinä kun pitäisi jatkuvasti kilpailla, rankingit tsekattaisiin vaikka joka toinen vuosi. Käsitys että poliittinen systeemi olisi meillä erityisen huono, ei minusta päde. Tässä voisin vedota vanhaan insinööriviisauteen: jos jokin toimii hyvin, älä rupea korjaamaan sitä. Ja sitä täydentäisin laatuihmisten viisaudella: asioita pitää tarkastella säännöllisin välein kriittisesti, ei siksi että viilaisimme kohdalleen viimeiset desimaalit, vaan koska elämme muuttuvassa maailmassa. Eräs kriitinen tarkastelu on tosiaankin vaalit joka neljäs vuosi. Valtiosäännön kriittinen tarkastelu on myös pakallaan, mutta aika harvaana ja varovasti. Venäjällä valtiosääntöä on muuteltu viime aikoina useammin kun on pidetty vaaleja, ekä se tunnu ollenkaan hyvältä.
VastaaPoistaJos lähdemme ajatuksesta, että kukaan ei ole toista vähemmän tyhmä, on aivan erityisen tärkeätä, että edustajaksi valittu nauttii pysyvästi valitsijoiden eli muiden pölkkypäiden luottamusta, eikä rupea kolmeksi vuodeksi jonkun muun palvelukseen. Tämä jälkimmäinen on se ongelma, joka pitäisi minusta avoimesti myöntää. Tilanne Suomessa ei toki ole yhtä räikeä kuin USA:ssa, mutta sitä kohti on kuljettu, kun kansanedustajilla alkaa olla bisneksiä moneen suuntaan ja osa edustajista vain kärkkyy sopivaa pestiä paremmin palkatuista yksityisistä yrityksistä.
VastaaPoistaEhkä sinä näet insinöörinä poliittisen koneen "toiminnan" valoisammin kuin minä, joka olen kiinnostunut sen kvalitatiivisista ominaisuuksista eli sen tuottamista ratkaisuista, en itse koneiston toiminnasta. Minusta kone, joka on valmis tuhlaamaan 10-20 miljardia euroa poistumassa olevaan sotakalustoon tilanteessa, jossa mikään sota ei uhkaa ja jossa Suomen aseistuksella ei ole mitään merkitystä, ei toimi kunnolla.
Ajatus, että pohjoismainen demokratia olisi kansanvallan mahdollinen huipentuma, on minusta väärässä. Siitä, ettei meidän tarvitse pelätä yöllä ovelle koputtavaa salaista poliisia tai pakkosiirtoa "uudelleenkasvatusleirille" ei nimittäin seuraa, että meillä kansalaisilla olisi todellisuudessa mitään vaikutusvaltaa tehtäviin päätöksiin. Edustuksellinen demokratia ei ole pelkästään huono idea, mutta se sisältää, haluttiin tai ei, aina myös kansanvallan patoamisen tai liudentamisen idean. On vaikeampaa hiljentää voitelemalla tai uhkaamalla 5000 äänestäjää kuin heidän edustajansa.
Suomessa valtiosääntöä on viilattu lähinnä riisumalla tasavallan presidentin valtaoikeudet minimiin. Kansalaisten äänen vahvistamiseksi ei ole tehty mitään. Kansalaisaloite näyttää teolta, mutta kuten on nähty, eduskunnan ei moisesta eleestä tarvitse piitata eikä se yleensä piittaakaan. Ei suomalainen systeemi ole "erityisen huono", mutta ei se toisaalta järin hyvin myöskään heijasta kansalaisten näkemyksiä. Jos heijastaisi, persuja ei olisi.