Luonto takaisin luonnolle

Brittiläinen biologi ja juontaja David Attenborough on kaikille suomalaisille tuttu hahmo hienoista luontodokumenteista, joista olemme koko ajan parantuvan tekniikan välityksellä voineet vuosikymmenien ajan voineet nauttia. Monista muista juontajista Attenborough poikkeaa paitsi omakohtaisen, konkreettisesti keskelle luontoa heittäytyvän tyylinsä takia, myös jatkuvasti optimistinsa säilyttäneenä valistajana. Tarkoitukseni ei ole seuraavassa esitellä Attenborough'n elämäntyötä, koska siihen voi tutustua tuoreen dokumentin David Attenborough : A Life On Our Planet (2020) avulla. Tartun sen sijaan tuon hienon elokuvan lopussa olevaan viestiin siitä, että parasta mitä voimme luonnon hyväksi tehdä, on antaa luonnolle takaisin siltä ryöstämäämme elintilaa, maata, vettä ja ilmaa. Attenborough dramatisoi viestiään kävelemällä Ukrainan Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden autioittamassa Pripjatin kaupungissa, jossa ihmisen jäljet ovat häviämässä puitten, pensaitten ja ruohon taakse.

Muistan kokeneeni samanlaisen tunnelman myös vuosia sitten kuvassa, jossa näytettiin hajalle räjäytetyn Beirutin kuvaa ennen ja jälkeen sodan tuhojen. Tykistötulen raunioittamassa kaupungissa oli jo käynnistynyt voimakas luonnon paluu. Kasvit kasvoivat lukuisista asfaltin halkeamista, puuntaimet nousivat maahan luhistuneen talon keskeltä. Myös omasta elämänpiiristäni olen tällaisia hetkiä ja näkyjä ikuistanut. Vierailu 1960-luvun alun kesäpaikassa 1990-luvun puolivälissä oli mykistävä, sillä kasvillisuus oli vallannut kokonaan ennen huolellisesti hoidetun pihamaan. Päätalo oli vielä pystyssä, mutta tiedän, että ellei purkaja ehdi ensin, jonain päivänä koivu ja kuusi alkavat nousta talon paikalle. Lapsesta lähtien olen lukenut innoissani viidakon peittämistä eteläisen Amerikan kaupungeista, jotka ovat kirjaimellisesti kadonneet vihreän kasvillisuuden alle. 

Todisteet ovat selkeät: kun ihmisen ote kirpoaa, luonto ei jää ihmettelemään, vaan ottaa nopeasti takaisin sen, minkä ihmiselle aikoinaan menetti. Tietenkin betoni, teräs ja lasi vastustavat kulumista tehokkaasti, mutta vihreällä luonnolla on aikaa. Luonto ei tarvitse ihmistä mihinkään erityiseen, pikemminkin päin vastoin. Ihminen on ainoa Maan eliölaji, joka pystyy tuhoamaan kokonaisia ekologisia lokeroita, tuottamaan massasukupuuttoa ja tietenkin yksittäisten lajien nopeaakin katoamista. Jos luonto ajattelisi (ehkä ajatteleekin tavalla, jota emme osaa kuvitella), se epäilemättä toivoisi lajimme jotenkin tuhoavan itsensä mahdollisimman nopeasti. Olemassaolomme on uhka melkein kaikille muille eliölajeille (rotta, torakka, punkki ja virukset ehkä kiittävät). 

* * *

David Attenborough ajattelee toisin, paljon lempeämmin omaa lajiaan kohdellen. Hän ei pyri linkolalaisittain ihmislajin hävittämiseen, vaan palaamiseen kestävään elämäntapaan. Vaikka Attenborough ei puhu kapitalismista, hän tarkoittaa sen hillittömän kasvun ja ahneuden nujertamista, vapaaehtoista luopumista rajattoman kasvun kuvitelmasta. Hän uskoo ihmisen kykenevän tekniikan avulla pärjäävän nykyistä olennaista vähäisemmällä luonnonvarojen ryöstämisellä ilman että puoli ihmiskuntaa täytyy pyyhkäistä yhtälöstä. Attenborough uskoo järkeen, vastuullisuuteen ja kekseliäisyyteen. Mutta kyllä hän myös vaatii meiltä ajattelutapojen ja käytäntöjen muuttamista, kuten lihansyönnin vähentämistä ja maankäytön radikaalia muutosta. 

Attenborough'n kaltaisten ihmisten ongelmana on, miten kääntää järkevä ja kaunopuheinen luonnon puolustus ymmärrettäväksi ihmisille, jotka eivät piittaa pitkän tähtäimen tulevaisuudesta tai suoraan kieltävät ilmaston lämpenemisen faktan. Kun Greta Thunberg kehoittaa ihmisiä kuuntelemaan tutkijoita, hän on saman ongelman äärellä. Toistaiseksi vielä liian monet ihmiset eivät halua kuunnella tutkijoita tai muita ilonpilaajia, koska selän kääntämällä ja korvat sulkemalla voi tehdä tässä hetkessä suurempaa taloudellista tulosta. Eihän trumpilaisessa tieteenvastaisuudessa ole kysymys tieteestä sinänsä, vaan bisneksen esteestä, joka nyt sattuu olemaan tiede, joka kannustaa luopumaan fossiilisten polttoaineiden käyttämisestä, tehomaatalouden alasajosta ja avohakkuiden lopettamisesta.

Kapitalismi ei kuuntele tiedettä tai valistusta, koska se on pohjimmiltaan kuuro, sokea ja rampa, mutta mammonan tekemisessä tehokas kone. On yksilöitä, jotka uskaltavat sanoa ääneen, että koneen ohjelmointia täytyy muuttaa pelkästään järjestelmän itsensä selviämiseksi. Sitten on yksilöitä, joiden mielestä kapitalismia ei voi korjata, se täytyy korvata. Mielenkiintoista kyllä, monet kapitalismikoneella bisnestä tekevät ovat jo sen suurempaa meteliä pitämättä siirtäneet sijoituksiaan tekniikkaan, joka hylkää fossiiliset energian lähteet. Se ei korvaa konetta, mutta tekee siitä hiukan vähemmän tuhoisaksi. Elon Musk ei ehkä ole luonnon suuri ystävä, mutta siirtyminen bensiinistä sähköön autoissa saattaa olla yksi ratkaisevista tekijöistä siinä prosessissa, jota David Attenborough, Greta Thunberg ja sadat tuhannet muut aktivistit vievät eteenpäin.

* * *

Suomessa monen varsinkin keskustalaisen poliitikon iskulause on pitkään ollut "pidetään koko Suomi asuttuna". Miksi pitäisi? Mikä tai kuka hyötyy siitä, että ihminen asuttaa mahdollisimman suurta osaa Suomesta? Ehkä keskustalainen puolueorganisaatio, mutta ei ainakaan luonto. Itse asiassa mitä nopeammin ihminen häipyy lopullisesti, sen parempi luonnolle. Olen vakuuttunut tästä, kun olen liikkunut itäisen ja pohjoisen Suomen harvaanasutuilla alueilla. Aikoinaan raivatun metsätilan autioitumiseen liittyy inhimillistä tragiikkaa ja alakuloa, mutta jos asiaa ajattelee luonnon selviytymiskyvyn tai biodiversiteetin näkökulmista, tilanne on aivan toinen. On varmasti järkevää ajatella, että siellä, missä elämisen edellytyksiä vielä on, yhteiskunnan toimin täytyy pitää huolta siitä, että poismuuton hylänneet eivät jää täysin osattomiksi.

Minusta on kuitenkin tosiasia, että merkittävä osa Suomesta tulee tyhjentymään asukkaista, haluttiin sitä tai ei. Luonnon näkökulmasta tiheästi asutettu kaupunki on pienempi paha kuin väljästi, mutta luonto syrjäyttäen asutettu maaseutu. Poikkeuksena ovat tietenkin ne harvat tapaukset, joissa ihminen elää kutakuinkin luonnon ehdoilla sitä kohtuuttomasti riistämättä ja tuhoamatta. Useimmat meistä eivät siihen kuitenkaan pysty kuin pakon edessä, joten on parasta, ettei pidetä keinotekoisesti yllä illuusiota kokonaan asutusta Suomesta. Pelkkä asukasihmisen poistuminen ei kuitenkaan riitä. Kaivokset, metsänhakkuut, turvetuotanto, keinolannoitettu tehomaatalous (myös poroja on liikaa) ja ylimitoitettu turismi tuhoavat luontoa ilman ensimmäistäkään paikallista asukasta. Niihin tehoaa vain tiukka lainsäädäntö, jota halutaan myös valvoa, toisin kuin nyt.

Minusta olisi hienoa, jos Suomesta tulisi joskus Attenborough'n tavoittelema ekologisesti luonnon ehdoilla elävä mallimaa. En tosin usko eläväni niin pitkään, sillä kehitys oikeaan suuntaan on nihkeän hidasta ja vaivalloista. Liian moni on saavuttanut korkea elintason luontoa häikäilemättä riistämällä. Saavutetuista eduista on vaikea luopua, se koskee meitä kaikkia. Mutta näen myös myönteisiä signaaleja, muitakin kuin David Attenborough'n hieno esimerkki. Lihansyönnin korvautuminen joko kasviksilla tai vegaanisella ruokavaliolla on jo alkanut ja yhtenä päivänä se näkyy lihakarjan vähentymisenä. Malmirosvojen häikäilemätöntä toimintaa ei enää pidetä "luonnollisena", vaikka välineet rosvojen kurissapitämiseksi ovat vielä heiveröiset. Luonnon tuhoamisesta pitää tehdä taloudellisesti kannattamatonta, se on avain muutokseen, jota ei voi välttää eikä väistää. Kun luonnon jättäminen rauhaan kannattaa, se jätetään rauhaan.