Ihmisen historiaa yhdellä silmällä

Kun kustantaja mainostaa ihmisen vaiheita popularisoivaa taloustieteilijää Charles Darwiniin ja Albert Einsteiniin rinnastamalla, skeptisen lukijan karvat nousevat pysyvään tanaan. Oded Galor on syntynyt Israelissa, mutta toimii Yhdysvalloissa. Hänen kirjansa The Journey of Humanity ei ole varsinaisesti huono, mutta ideologisesti niin laskelmoiden kirjoitettu, että lukijan kannattaa montaa suodatinta. Ihmiskunnan nousu : Vaurauden ja eriarvoisuuden juuret (asiallinen käännös Tero Valkonen, Bazar 2022) useita hyviä huomioita tekijöistä, joita ei yleensä muisteta ajatella ihmisen historian käänteitä kummasteltaessa. Maantieteen maisterina olen erityisen ilahtunut siitä, kuinka paljon Galor jaksaa muistuttaa maantieteellisten olosuhteiden vaikutuksesta ja selitysvoimasta. Maantieteelle ei ihminen voi mitään ja se koskee myös sellaisia peruskysymyksiä kuten sivilisaation etäisyys lähimmistä liikennekelpoisista kulkuväylistä (joista, järvistä ja meristä) tai viljelykelpoisesta maasta.

Galor ei mainitse maanmiehensä Yuval Noah Hararin nimeä, vaikka liikkuu selvästi tämän raivaamalla palstalla. Toisen selvän esikuvansa Galor sentään mainitse, kun hän viittaa Jared Diamondin moniin ihmiskunnan vaiheita selittäviin hypoteeseihin. Kirjoittajana Galor on molempia kuivempi, mitä tausta taloustieteissä ei varmaankaan ole ainakaan parantanut. Galorilta puuttuu myös tieteen popularisoijalle tärkeä draaman rakentaminen tekstiin, josta lukija ymmärtää erottaa isot ja pienet huomiot toisistaan. Tätä ei nyt ole tarjolla, eivätkä Galorin omaperäisimmätkään ajatukset nouse selkeästi esiin. Lukijalle tulee myös toistuvasti sellainen tunne, että juuri kun tunnelma alkaa tihentyä ja uteliaisuus nousta, Galor laittaa pisteen ja siirtyy seuraavaan aiheeseensa. Keskittyminen perusteellisemmin uusiin ideoihin olisi kasvattanut kirjan arvoa merkittävästi.

On myös vaikea hyväksyä Galorin tekemää ratkaisua jättää politiikka ja ideologiat - myös uskonnot - käytännössä kokonaan käsittelemättä. Voi olla, että julkaisupolitiikka Yhdysvalloissa ei olisi suosinut kapitalismin suorasukaista analyysiä, mutta se, että tällaisessa kirjassa koko käsite vilahtaa puolihuolimattomasti pari kertaa, on jokseenkin käsittämätöntä. Galor "myöntää", että maailmassa esiintyy edelleen eriarvoisuutta ja sietämätöntä köyhyyttä, mutta sitä ei voi selittää ja ymmärtää tehtyjen poliittisten linjausten ja harjoitetun talouspolitiikan valossa, vaan selityksiä täytyy etsiä syvemmältä. On vaikea tietää, onko tämä vain yhdysvaltalaisen taloustieteilijän vaistomainen ideologinen asemoituminen, mutta Galor ei todellakaan näe mitään kritisoitavaa siinä, että vauraus on jakautunut myös "kehittyneissä" yhteisöissä hyvin eriarvoisesti ja ettei tämä ole mikään luonnonlaki vaan seuraus harjoitetusta politiikasta.

* * *

Galorin perusideana on kuvata, kuinka ihminen teknologian kehityksen avulla onnistui murtamaan maanviljelysyhteiskuntien väistämättömän ja Thomas Malthusin ennusteiden symboloiman stagnaation (kasvava ruoantuotanto lisää väestön lukumäärää, mikä taas mitätöi talouden kasvun hyödyn). Galor ei ole sokea teknologian myötä syntyneille uusille ongelmille, mutta ei halua missään nimessä rakentaa yhteyttä kapitalistisen tuotantotavan, teknologian kehityksen ja luontokadon välille - vaurauseroista puhumattakaan. Galorin mielestä ihminen on murtautunut malthusilaisesta umpikujasta, kun teknologian kehitys on parantanut jatkuvasti kasvavankin väestömäärän elinolosuhteita. Galor painottaa myös "inhimillisen pääoman" eli koulutuksen, oikeusjärjestelmän, toimivan yhteiskuntakoneiston, tieteen ja taiteiden merkitystä. Hiukan kärjistäen hän selittää nykyiset kehityserot maailmassa toisaalta olosuhteiden (maantiede), osittain inhimilliseen pääomaan panostamisen eroavuuksilla.

Galor kuvaa kiinnostavasti sitä, miten suhtautuminen kansan kouluttamiseen riippui teollistuvassa Britanniassa paljon siitä, tarvitsiko omistavan luokan palveluksessa oleva ihminen koulutusta edellyttävää osaamista vai ei. Monissa käsityöammateissa ja teollisuudessa oli hyötyä siitä, että työntekijät olivat työhönsä koulutettuja, kun taas erityisesti suuret maanomistajat suhtautuivat koulutukseen karsaasti, koska heidän töissään ei moista kaivattu ja vähänkin koulutusta (sekä luku- ja kirjoitustaidon) saanut saattoi saada päähänsä huonon idean jättää kurjan maaseututyön ja paeta kaupunkiin paremmin palkattuihin töihin. Globaalistikin tämä sama asenne on tunnistettu; missä maanomistus on tasaisesti jakautunut, koulutusta suositaan, kun taas suurmaanomistajat kaikkialla maailmassa vastustavat työntekijöiden sivistämispyrkimyksiä.

Galorin mukaan teollinen vallankumous oli faasimuutos, joka siirsi ihmiskunnan vanhasta malthusilaisesta maailmasta johonkin uuteen. "Viimeisen kahdensadan vuoden karmeatkaan tapahtumat eivät silti ole muuttaneet sitä, että yleisesti ottaen ihmiskunta on astunut uudelle kestävän talouskasvun ja kehityksen tielle." (s. 135) Galor ei kaihda puhumasta "kestävästä talouskasvusta", vaikka tämän päivän tosiasiat kertovat täsmälleen päinvastaista viestiä eli että se 1800-luvun faasimuunnos (joka perustui ennen muuta fossiilisten polttoaineiden globaaliin käyttöönottoon) on johtanut tilanteeseen, jossa ihmiskuntaa uhkaa konkreettisesti tikahtuminen teollisen vallankumouksen ja hillikkeettömän kapitalismin aiheuttamaan itsetuhoon. Neuvostoliiton sosialismikokeilu ei ole Galorille edes lyhyen analyysin arvoinen. Enemmän hän viihtyy Etelä- ja Pohjois-Korean tarjoaman esimerkin parissa.

* * *

Galorilla on mielenkiintoisia ideoita, joista eräitä tässä vain lyhyesti mainitsen. Galorin mukaan esimerkiksi Afrikan keskiosat ovat vailla karjataloutta ja sen tuella kukoistavaa maanviljelyä, koska päiväntasaajan kuumuudessa viihtyvät tsetsekärpäset ovat pysyvästi estäneet kannattavan karjanpidon. Galor esittää myös, että Eurooppa on hyötynyt maantieteellisestä ja valtiollisesta "rikkonaisuudesta", jotka ovat estäneet yhden suuren keskusvallan syntymisen Kiinan tapaan. Galorin mukaan tämä on edistänyt keskinäistä kilpailua ja sen seurauksena yritteliäisyyttä ja kauppaa. Valitettavasti Galor ei jatka pohtimalla sitä, tekeekö EU Euroopasta samalla lailla jähmeän kokonaisuuden kuten Kiinasta. Itse päättelen, että se vaara on kyllä olemassa. Kiina ei ole muuttumassa näillä näkymin, mutta eurooppalainen moninaisuus saattaa olla uhanalainen.

Varsin mielenkiintoinen on myös Galorin näkemys siitä, että Itä-Afrikasta käynnistynyt ihmiskunnan muuttoliike on samalla kertomus moninaisuuden vääjäämättömästä vähentymisestä etäisyyden kasvaessa. Galorin mukaan Eurooppa ja Euraasia hyötyivät siitä, että ne olivat suhteellisen lähellä alkuperäistä (geneettistä) moninaisuutta, kun taas ennen muuta Amerikoiden ja Australian alueille saapuneet ihmisryhmät olivat matkalla menettäneet merkittävästi moninaisuuttaan, eivätkä siksi kyenneet hyödyntämään väestön osaamista yhtä hyvin. Käänteinen ilmiö esiintyi Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa, kun 6 miljoonaa entistä orjaa muutti etelän osavaltioista pohjoisen kaupunkeihin teollisuustöihin. Etelän moninaisuus väheni, pohjoisen lisääntyi, ja sen vaikutukset näkyvät edelleen.

Vaikka Galorilla on mielestäni paljon painavia argumentteja sen puolesta, että epätasaisesti jakautuneen vaurauden ja moninaisen eriarvoisuuden taustalla on paljon ihmisen päätöksistä riippumattomia tekijöitä, on vaikea yhtyä hänen yleiseen optimismiinsa siitä, että kaikesta kauheasta huolimatta maailma on muuttunut paremmaksi jos ei jokaiselle yksilölle, niin ihmiselle lajina kuitenkin. Aineellinen hyvinvointi on parantunut, mutta onko se riittänyt? Kolonialismi on edelleen vahva haittatekijä, jonka Galor ohittaa hyvin kevyesti. Kapitalismia hän pitää niin itsestään selvänä oletusarvona, ettei vaivaudu pohtimaan edes sitä, voisiko olla olemassa kaikkia ihmisiä säällisesti kohtelevaa kapitalismia. Kuitenkin se muutos, jonka Galor tulkitsee teknologisen kumouksen ansioksi, on tuottanut myös valtavia globaaleja ongelmia, joiden ratkaiseminen vaatisi ennen muuta poliittista tahtoa ja päättäväisyyttä. Ihmiskunnan nousu olisi voinut olla kiintoisampi kirja, jos Oded Galor myöntäisi, että determinististen voimien lisäksi ihmiskunnan vaiheisiin on vaikutettu myös yksilöiden ja yhteisöjen subjektiiviseen harkintaan nojautuvilla päätöksillä. Nyt jää kirjasta sekava ja puutteellinen mielikuva. Mielestäni Darwin ja Einstein hoitivat kyllä hommansa paremmin kuin Oded Galor.