Kielipeliä fossiilikapitalismin vastaiselta rintamalta

Poimin tämän kirjan luettavaksi sekä otsikon että kansikuvan takia. Antti Salmisen ja Tere Vadénin kirjan Elo ja anergia (Niin & Näin 2018) kannessa retkottaa kallionäätä, joka kärventyi hengiltä pysäyttäessään - tietenkin vahingossa, mutta symbolisesti kuin itsensä uhraten - CERNin jättiläismäisen LHC-tutkimuslaitteen. Kiintoisa symboli ja kiintoisa termi "anergia", jota tuon näädän teko muuten myös edusti.

Kirjaa suurella vaivalla eteenpäin kahlatessani pohdin kahta asiaa. Ensin mietin pitkään, onko tämä suomalainen Sokal-jäynä ja vielä pitempään mietin, ovatkohan tekijät täysin harkiten ja tuottamuksellisesti luoneet mahdollisimman vaikealukuisen kirjan. Olen päätynyt siihen, että vastaus molempiin pohdintoihin on kielteinen. Kyllä Salminen ja Vadén tosissaan ovat, mutta en halua uskoa vaikealukuisuuden tarkoituksellisuuteen. Se olisi jo liikaa.

Silti on pakko sanoa suoraan ja kiertelemättä, etten ole pitkiin aikoihin lukenut yhtä hillittömästi verbaalis-filosofisen itsesaastutuksen syntiin uppoavaa kirjaa. En halua ajatella, että kun kyse on filosofeista, tällaiset määrittelyt ovat merkityksettömiä ja kysymys on vain oman kieleni surkeasta yksinkertaisuudesta. Viehtymys kielipeleihin ja ns. "sivistyssanojen" viljelyyn kotimaisen luomusanan sijasta ei toki ole ns. akateemisessa maailmassa harvinaista. Nykyään vaan pääsuuntauksena on pyrkimys saada lukija ymmärtämään, vaikka sitten vähän rimaa laskemalla. Sellaisesta eivät Salminen & Vadén liene kuulletkaan tai ainakaan eivät piittaa.

* * *

Jotta en leimaudu välittömästi paitsi ymmärtämättömäksi maallikoksi vaan myös pahantahtoiseksi liioittelijaksi, lainaan tähän yhden virkkeen, jonka kaunokirjalliset ansiot olen valmis myöntämään, mutta joka kuvastaa yleisemmällä tasolla Salmisen & Vadénin puhetavan ongelmallisuutta: "Vasta sitten hedelmällinen, maan pimeän tulen kirkastama ja kiduttama maatuminen, fossiiliobjektin mortifikaatio humistisessa humuksessa, voi riittää tarpeellisen laadukkaaseen luotetietoon, jonka on mahdollista auttaa yhteisöjä omavaraistumaan ja asubjektivoitumaan, löytämään ja kultivoimaan riittämiin virta-varannollista merkitysenergiaa, joka kykenee avaamaan fossiilisyntaksia murtavia polveutumia." (s. 164-165)

Olen itse tehnyt sen verran paljon töitä tämän opuksen kanssa, että arvelen olevani hitusen jyvällä siitä, mitä arvon filosofit (ehkä) haluavat sanoa. Peruseetoksesta olen jopa aivan samaa mieltä: fossiilisten polttoaineiden vimmaisen ylikäytön varaan rakentuva maailma ei kestä, se romahtaa ja tuhoaa samalla sekä tätä pelkäävät että siitä piittaamattomat ihmiset. Olen myös samaa mieltä siitä, että ihmisen elintavan pitäisi muuttua antihauraaksi (Nassim Nicholas Talebin termi), mikä olisi "fossiilisyntaksin" täydellinen vastakohta.

Salminen ja Vadén tekevät eetoksensa tulkitsemisen ja siihen yhtymisen äärimmäisen vaikeaksi. Jatkuvan kielellä temppuilun lisäksi he haastavat ns. tieteellisen ajattelutavan ja epäilevät vahvasti sen mahdollisuutta vapautua "fossiilisyntaktisesta" riippuvuudesta. Löytyypä kirjasta myös selkeä uskontoja mielistelevä lause, vaikka sen perimmäinen tarkoitus lieneekin piikittää tiedeuskovaisia lukijoita jollain hermomyrkyllä: "Onko esimerkiksi varmaa, että jonkinlainen uskonto ei pysty tarjoamaan ihmisille enemmän kärsimyksen lievennystä tai onnellisuutta kuin paras tuntemamme tiede?" (s. 197-198)

* * *

Tiedettä & tekniikkaa paljon paremmin hallitseva ystäväni oli tuomiossaan jyrkempi. Hänen mielestään Salminen & Vadén puhuvat monissa kohdin silkkaa pötyä, joka perustuu asioitten väärinkäsittämiseen, ei jonkin mystisen salaisuuden oivaltamiseen. Itse haluaisin uskoa, että vaikka näin olisi, tottapahan filosofit ovat parhaansa yrittäneet ja kukapa täysin virheettömän kirjan pystyisi kirjoittamaan. Silti on myös niin, että jos päättää kirjoittaa tavalla, jonka ymmärtää ehkä kourallinen muita Eurooppalaisen filosofian seuran jäseniä, lukijan ei ehkä pidä tuntea huonoa omaatuntoa, kun ei löydä ymmärrettävää tekstiä edes luvusta, jonka otsikkona on "Vastaus".

Olen siis sitä mieltä, että Salmisella ja Vadénilla on tärkeä viesti, jota kannattaisi kuunnella. Mutta mihin kantaa viesti, joka on kääritty monimutkaiseen kielipeliin ja ilmiselvään haluttomuuteen tulla "yksinkertaisesti ymmärretyksi". Elo ja anergia lienee kunniakas luku kustantamon niin & näin melkein sadan nimekkeen mittaisessa katalogissa, joka pursuaa nimekkäitä filosofeja ja vähän vähemmän nimekkäitä suomalaisia kirjoittajia, oletettavasti filosofeja ainakin useimmat. Valitettavasti joudun tunnustamaan, etten ole aiemmin tähän kustantajaan törmännytkään, vaikka Tere Vadénin näkemyksiä olen kuullutkin.

Minäkin inhoan ja vastustan "fossiilikapitalismia", mutta mistä ihmeestä löytäisin sen yhteisen barrikadin Salmisen & Vadénin kanssa? Tämän kirjan perusteella minulla ja kaltaisillani ei ole eikä tule olemaan avaimia filosofisen elon valtakuntaan.