Miehen katse

Ihminen on aisteiltaan vahvasti visuaalinen eliö, vaikka myös tuoksuilla on valtava merkitys. Hankimme pääosan ympäristöämme koskevasta informaatiosta näköaistin kautta, vaikka tiedetään, että syntymästään sokea ei koe menettäneensä tärkeintä aistia. Silmien laitteiston ja aivojen yhteispeli tuottaa useimmille ihmisille kyvyn nähdä kolmiuloitteisesti eli hahmottaa eri etäisyyksillä olevia kohteita. Näemme sekä erittäin kauas että erittäin lähelle, vaikka ääripäissä persoonalliset erot ja elimistön rappeutuminen ilmenevät helposti. Näemme ison osan tarjolla olevista väreistä, hahmotamme mustan ja valkoisen välillä olevat lukemattomat harmaan sävyt luonnostaan. Näemme "kauneuden" ja "rumuuden". Näkökyky on yksinkertaisesti hyvin toimiva aisti.

Jokainen miesoletettu - paitsi tietysti rikkaat ja rahattakin davidbeckhamin näköiset - joutuu elämänsä jossain vaiheessa toteamaan, että on asioita, joihin näköaistia ei saisi tai pitäisi sosiaalisista syistä käyttää. Puhun miesoletetuista, koska olen itsekin sellainen enkä ole koskaan elänyt naisoletetun elämää. Puhun myös hetero-oletetun kannalta, koska en tunne homo-oletetun tilannetta. Puhun siis vain yhdestä näkökulmasta, joka ei ole ainoa. Se on silti olemassa. Puhun "miehen katseesta", joka voi olla haluttu, toivottu ja ihannoitu, mutta yhtä lailla ei-haluttu, torjuttu ja inhottu.

Halutusta "miehen katseesta" ei itselläni ole paljon kerrottavaa, koska en koe elämäni aikana siinä roolissa juuri olleeni. Mutta olen oppinut, että se on todellinen asia, jolla on vahva rooli sekä parinmuodostuksen perustana että puhtaasti viihteenä harrastetun seksuaalisen kanssakäymisen elementtinä. Kolmasti parisuhteessa olleena tiedän, että myönteinen miehen katse on olemassa siinäkin tapauksessa, ettei tuon katseen myönteisyydelle olisi objektiivisia perusteita. Ja jos nyt erilaisista mainoksista mitään voi päätellä. pitkien ripsien alta katsovat tummat silmät tai viileän siniharmaat Pohjolan silmät toimivat myös miehillä. Ainakin oletan, ettei kaikkia näitä mainoksia ole tehty homomiesten ostovoimaa ajatellen.

* * *

Itseäni mietityttää se torjuttu, inhottu miehen katse. Useimmat vähänkin iäkkäämmät miehet lienevät kuulleet jonkin variaation huudosta "mitä sä vanha likainen äijä siinä tuijotat!". Sen lempeä variaatio on "ei oo sulla papparainen mitään mahiksia enää", uhkaava "vitun pervoäijä, häivy siitä!". Viesti on silti sama, vääränlainen mies ei saisi käyttää edes näköaistiaan, jos ja kun se kohdistuu kukkasen tai koiranpennun sijasta naisoletettuun, joka on katsojaa selvästi nuorempi. Omanikäisiään saa yleensä katsoa ilman vastalauseita, sitä pidetään jotenkin "normaalina", vaikka kukaan ei kai oleta, että vanhan ihmisen pitäisi tyytyä katsomaan kuihtuneita kukkia ja vanhuudenvaivoja potevaa koiraa

On vaikea välttää tunnetta, ettei miehen ja naisen katseeseen suhtauduta ihan tasa-arvoisesti. Takavuosina ryhdyttiin puhumaan "puumista" eli seksuaalisesti aktiivisista vanhemmista naisista, joiden luontaiseen saalisvalikoimaan saivat kuulua myös nuoret miehet. On äärimmäisen vaikeaa kuvitella "muotia", joka olisi nimennyt vastaavanlaiset miehet esimerkiksi "panttereiksi" ja ihaillut viriilien äijien kykyä houkutella myös nuoria naisia. Kyllä ne "pantterit" ovat edelleen ja tiukasti vain "vanhoja, likaisia miehiä".

Osa tästä kaikesta on melko helposti ymmärrettävissä reaktiona siihen, että vanhemmat miehet hylkäävät ikäisensä naiset ja ns. "vaihtavat nuorempaan". Osa miehistä vetoaa biologiaan, osa ei edes yritä. En muista koskaan kohdanneeni naista, joka olisi suhtautunut nuoria naisia halulla katsovaan vanhempaan mieheen edes neutraalisti saati hyväksyen - edes tasa-arvon nimissä. Sen hyväksyvät pelkästään samassa asemassa olevat vanhemmat miehet, joiden omassakaan elämässä ei ole enää paljon muita iloja.

* * *

Aivan oman ongelmaryhmän muodostaa miehen katse, joka ilahtuu lapsen näkemisestä. Uusmoralistinen panikointi on johtanut siihen, että turvallisuudestaan piittaavan miehen on oltava hyvin varovainen, jos haluaa iloita vauvaiän ylittäneiden lasten energian, elinvoiman ja esteettisen viehättävyyden näkemisestä. Vauvoille saa vielä hymyillä ja muikistella, useimmat äidit jopa ilahtuvat siitä. Vauvat ovat tässä mielessä yhteistä omaisuutta. Mutta sitten yhtäkkiä kaikki muuttuu ja jokaisesta miehestä tulee potentiaalinen lapsen seksuaalinen riistäjä. Mikään tilasto ei tue ajatusta, että ihminen on pedofiili, ellei toisin todisteta. Mutta arjen logiikka lähteekin siitä, että lapsia suojellaan varmimman päälle eli olettaen, että kuka tahansa (mies) voi uhata lasta.

Tilanne ei Suomessa liene läheskään yhtä paha kuin Yhdysvalloissa, missä koulun pihaa sivuavaa katua liian hitaasti kävelevää epäillään automaattisesti rikollisista aikeista. Asenteet ovat kuitenkin jyrkät myös Suomessa ja tässä asiassa kaikki sukupuolet ovat samaa mieltä. Vaikka kysymys olisi vain katseesta, vallitseva oletus on, että sen katseen takana on pahoja aikeita. Ja vaikka ei olisi, mistä sitä koskaan tietää, parempi varoa kuin katua. Samalla logiikalla tietysti myös pikkutyttöjen varustaminen siveysvöillä olisi järkevä ratkaisu. Se suojelisi myös isäpuolilta, enoilta ja muilta potentiaalisesti vaarallisilta ihmisiltä kotioloissa.

Sitä ei voi eikä pidä kiistää, että pienellä ihmisjoukolla sen katseen takana tosiaan on pahoja aikeita. Raiskauksia ja lasten seksuaalista riistoa tapahtuu. Mutta täytyykö sitä miehen katsetta epäillä ja inhota niin pohjattomasti? Useimmissa tapauksissa se on täysin harmitonta kohteelle, mutta voi tuottaa näkijälle hetken iloa ja onnellisuutta. Onko siinä jotain pahaa? Kokonainen verkkoteollisuuden haara on omistautunut keräämään katseita, kenen tahansa katseita. Miksi osa niistä olisi sen kummemmin "likaisia"? Millä oikeudella ylipäätään tuomitaan jonkun, todennäköisesti täysin tuntemattoman ihmisen katse "likaiseksi"? Se voi olla jossain tilanteessa epämukavaa, mutta mikä oikeuttaa väittämään toisen katsetta "likaiseksi"? Myös katse on tasa-arvon kysymys.