Muonaa markkinoiden ehdoilla

Brittiläinen aktivisti Philip Lymbery julkaisi yhdessä Isabel Oakeshottin kanssa vuonna 2014 raportin halvan ruoan taustalla olevista mekanismeista. Jostain syystä kirjan kääntäminen Suomen markkinoille kesti neljä vuotta. Farmageddon (Into 2018) on varustettu lyhyellä esipuheella, joka pyrkii tätä ajallista etäisyyttä kuromaan. Hyvä niin, sillä näissä asioissa neljä vuotta on pitkä aika.

Ei niin, että Lymberyn pohjimmainen viesti olisi muuttunut saati tullut tarpeettomaksi. Vaikka esimerkiksi Suomessa sekä kasvissyönti että vegaanius ovat voimakkaassa myötätuulessa ja käytännössä ainakin kaupunkilaisen on mahdollista ostaa lähes pelkästään luomutuotettuja elintarvikkeita, ei suurta muutosta maailmalla ole tapahtunut. Perusongelma eli tuhlaileva, lähinnä ongelmia tuottava tehotuotantojärjestelmä on ennallaan, koska se ei ole mielipide vaan kapitalistisen markkinatalouden tuote.

Lymbery ei ole puoluepoliittinen aktivisti, mutta toiminnanjohtan tehtävä tuotantoeläinten hyvinvointiin keskittyvässä Compassion in World Farming -järjestössä (jonka julkisia kasvoja on mm. iki-ihana Joanna Lumley) ja siihen liittyvät lukuisat matkan maailman eri puolilla ovat opettaneet, mitä siitä seuraa, kun ruvetaan avaamaan ikäviä salaisuuksia suojaavia lukittuja ovia ja vaatimaan eläimille säällistä kohtelua. Se on monen tuottajankin mielestä kohtuullinen vaatimus, mutta itse järjestelmä on toista mieltä. Sääli ja myötätunto ovat kapitalistisen rahanteon kannalta vaarallisia ja tarpeettomia.

* * *

Farmageddon on tietokirjana kaksijakoinen. Se tarjoaa valtavan tietomäärän asioista, jotka periaatteessa tiedämme, vaikka mielellään unohtaisimme ruokakaupassa asioidessamme. Lymberyn perusteellisuus kattaa kaikki mahdolliset ruokateollisuuden ongelmat, jotka eivät valitettavasti rajoitu tuotantoeläinten julmaan kohteluun vaan todellisuudessa merkitsevät sekä suunnatonta tuhlailua että koko maapallon väestölle vaarallista terveydellistä uhkapeliä. Tämän kaiken Lymbery kertoo brittiläisen kohteliaasti, mutta kiertelemättä.

Farmageddon kärsii kuitenkin jossain määrin kaavamaisesta tyylistä, joka voisi toimia paremmin moniosaisen televisiodokumentin kohdalla. Monet matkakertomukset on selvästi tarkoitettu lisäämään draamaa ja tunnesisältöä, mutta tarinoiden rakenteellinen samankaltaisuus alkaa nopeasti latistaa. Tarkoitus on tietysti ollut hyvä, mutta Lymbery nyt ei yksinkertaisesti ole mikään David Attenborough ja kirja ei ole tv-dokkari.

Edellä sanottu ei tarkoita, ettei Farmageddonia kannata lukea. Kyllä kannattaa, alusta loppuun, mutta informaation saannin kannalta ei ole vaarallista, jos matkakertomuksissa hiukan harppoo. Kuva on joka tapauksessa varsin yksiselitteinen: tehotuotanto on ollut hyväksi vain osakkeenomistajille, jos aina heillekään. Tämä onkin yksi kirjan tarjoamista yllättävistä tiedoista. Lymbery korostaa, että vaikka kuva kasvottomista suuryrityksistä on totta, se ei ole koko totuus. Maailmassa on lukemattomia pienyrittäjiä, jotka ovat lähteneet tehotalouden tielle surkein tuloksin. Rahat ja terveys ovat menneet. Monsantot ovat yksiselitteisiä roistoja, monet pienyrittäjät viime kädessä harhaanjohdettuja uhreja hekin.

* * *

Luin Lymberyn kirjan tilanteessa, jossa olen ollut kuukauden verran käytännössä kasvissyöjä (hiukan kalaa on tullut syödyksi). Halusin tutkia, kuinka tärkeää roolia liha ruokavaliossani oikein näyttelee. En ole syönyt naudanlihaa vuosikymmeniin, muutenkin lähinnä "siipikarjan" tuotteita ja kalaa. Ajatuskin karitsan tai vasikan syömisestä herättää minussa lähinnä inhoa ja kiukkua. Olen kuitenkin aina tuntenut vetoa kylmäsavustetun lihan aromiin ja suutuntumaan. Satunnaisesti tekee yhtäkkiä hirveästi mieli syödä hyvin maustettua, pannulla tirisevää bratwurstia. Varsin pitkän aikaa nämä mieltymykset ovat kuitenkin herättäneet minussa ristiriitaisia tuntemuksia, koska tiedän, mitä eettisiä, ekologisia, taloudellisia ja terveydellisiä ongelmia lihantuotannossa on.

Olen itse hyväksynyt pyrkimyksen mahdollisimman vähäiseen lihatuotteiden maailmaan. Se on minusta järkevä tavoite, vaikka asiaa ei arvioisi vegaanin tai edes vegetaarin näkökulmasta. Se halpa liha marketissa on tuotettu kestämättömällä tavalla, piste. En kuitenkaan usko täysin lihattomaan ruokavalioon muuten kuin henkilökohtaisena valintana. Eettisesti kestävällä tavalla tuotettu liha on niin arvokas proteiinin lähde, ettei täydellinen torjunta ole perusteltua. Yhtä selvää on, että lihantuotannon eettinen puoli on kyettävä ratkaisemaan, jos lihantuotantoa halutaan jatkaa. Seuraan uteliaana synteettisen lihan kehittelyn uutisia. Jos minulla olisi vaihtoehtona ostaa kylmäsavustettua synteettistä lihaa, olisin tyytyväinen siitä riippumatta, ostaisinko vai en.

Tehotuotannon hirvittävät seuraamukset ihmiselle itselleen ovat todennäköisesti se syy, jonka takia muutoksia tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Kapitalistinen markkinatalous ei piittaa eettisistä kysymyksistä, ei ole koskaan piitannut. Mikään ei ole liian törkeää, jos se parantaa tuottoa eikä saata yrittäjää rikossyytteen alaiseksi. Mutta jos kuluttaja hylkää tuotteen sen tehotuotetun alkuperän takia, ääni kellossa muuttuu, voi muuttua nopeastikin. Siksi pidän selvänä, että kuluttajaliike, tavallisen elintarvikkeiden ostajan reaktiot ovat ratkaisevassa asiassa. Tehotuottaja voi kääntää selän kenelle tahansa muulle mutta ei kuluttajalle.

PS. Tämän Ratia Ranchin hellyttävän pikku vasikan katseen takia itse asiassa edellä mainitun kokeilun aloitinkin. Seuraan tämän eettisesti kestävällä tavalla toimivan tilan Instagram-päivityksiä, vaikka en heidän tuottamaansa lihaa syökään. Nämä kauniit ja viisaat eläimet näyttävät myös onnellisilta.