Helsinkiläisen bussinkäyttäjän mietteitä

Joukkoliikenteen vakiokäyttäjä näyttää olevan monenlaisten arkisten lainalaisuuksien armoilla. Näyttää myös siltä, että näitä lakeja on vaikea perustella tieteen keinoin. Olen kuitenkin itse vakuuttunut siitä, että lainalaisuudet ovat olemassa, koska olen niitä kohdannut ja havainnoinut omin aistein. Väitän, että nämä lait ovat ainakin paljon varmemmin todellisia kuin eri uskontojen keksimät jumalat.

* * *

Jos olet hyvin ajoissa pysäkillä, odottamasi vuoro on pahasti myöhässä tai se on kokonaan peruttu. Yleensä tällöin on myös ikävä sää, kylmää tai vettä tulee viistosti. Tai molempia.

Jos tulet pysäkille viime tipassa, odottamasi vuoron kuski on päättänyt pidentää henkilökohtaista vapaa-aikaansa päättärillä ja ampaisee etuajassa ohitse jättäen sinulle perävalojen ihailun. Tasauspysäkki? Ha, nehän ovat nynnyjä varten!

Vaikka bussi olisi muuten tyhjä, se isokokoinen teini seisoo joka tapauksessa oviaukossa sen näköisenä, ettei itsekään tiedä, onko poistumassa vai ei. Kun haluaisit poistua bussista, sama teini tai hänen varamiehensä seisoo edelleen samassa paikassa. Jos huomautat asiasta, saat palkaksi täysin tyhjän katseen.

Jos samaa reittiä ajaa useampi bussi, näet niitten kaikkien perävalot tullessasi sattumanvaraisesti pysäkille. Sitten odotat 10-20 minuuttia vain nähdäksesi kaikki jälleen nenä toisen perässä. Tai jos haluaisit vaihtaa bussista ratikkaan, joka ajaa osittain samaa reittiä, voit olla varma, että juuri se ratikka kulkee koko ajan puoli minuuttia edelläsi niin että vaihtaminen on mahdotonta. Ilmiön nimi on "joukkoliikennesuunnittelu".

* * *

Joukkoliikenteen kuljettajia on kolmea tyyppiä, ihanat, ihan jees ja kamalat. Kamalia on kahta päätyyppiä, sadistit ja pöljät. Jälkimmäiset ovat ärsyttäviä, mutta minkäs teet. Sadistisia kuljettajia on liikkeellä häkellyttävän paljon, luultavasti siksi ettei valinnanvaraa oikein ole. Yksi porukka kostaa matkustajille sitä, että joutuvat tekemään työtä, jota inhoavat. Nämä ajavat tempoillen, kiihdytellen ja jarrutelen niin että terveelläkin on vaikeuksia pysyä pystyssä. Nämä eivät piittaa nopeusrajoituksista, koska joukossa voi olla joku, joka pelkää kovaa ajamista. Niitä on ihana kiusata.

Jotkut sadistikuskeista saavat nautintoa leikittelemällä bussille kiirehtivien kanssa. Varsinkin takaa päin ryntäävät on helppo nolata lyömällä ovi nenän edestä kiinni ja kaasuttamalla rapa roiskuen pois pysäkiltä. Mutta varsinainen asiantuntijasadisti seuraa bussin etupuolelta tarkasti, miten kyytiin haluava kiihdyttää juoksuaan hellittääkseen vauhtia, kun kuski alkaa muka lähteä, ja kiihdyttävät taas, kun kuski pysäyttääkin lähdön kuin vihjaistaakseen, että kyllä hän ehtii odottaa. Kiitollinen matkustaja ottaa sydänkohtauksen riskilläkin viimeisen spurtin vain saadakseen läheltä seurata, kuinka kuski veemäisesti hymyillen starttaa ovi suljettuna.

Kuljettajasadismin voi nostaa omaan luokkaansa Rautatientorilla, missä kaiken edellä kuvatun jälkeen voi jäädä kolmen metrin päähän punaisiin valoihin puoleksi minuutiksi odottamaan pääsyä liikennevirtaan. Mene vaan koputtelemaan raivoissasi kuskin ovea, eihän hänellä tietenkään ole lupa päästää ketään sisään pysäkkialueen ulkopuolella.

* * *

Koska arvostan suuresti julkista liikennettä, en lakkaa ihmettelemästä sen suunnittelun ilmeistä vaikeutta. En tietenkään usko, että suunnittelijoiden päätavoite on matkustajien kiusaaminen (vaikka siltä joskus tuntuukin). Ymmärrän, ettei kaikkia voi miellyttää. Silti tuntuu usein siltä, että matkustajien toiveita ja tarpeita tärkeämpää on rahan säästäminen ja työpöydän ääressä keksityn todistaminen bussissa istujien havaintoja pätevämmäksi.

HSL:llä on palautekanava, jota olen käyttänyt suhteellisen paljon. Kerran kiittäen, enimmäkseen valittaakseni matkustajia kiusaavista kuljettajista. Se kiitoskin meni kuljettajasta, joka näytti huomaavaisuuden mallia meille kaikille. Edellä kuvaamastani ilmiöstä, että saman linjan bussit kulkevat toistensa perässä kiinni olen valittanut suunnittelijoille, joitten väsyneen oloinen kommentti on ollut, että se on sattumaa tai että siltä vaan asiakkaasta tuntuu.

Se on osittain totta. Emme yleensä muista niitä lukemattomia kertoja, jolloin joukkoliikenne on toiminut loistavasti, matkanteko on ollut nopeaa ja joustavaa. Hyväntuuliset kuljettajat ovat pääkaupunkiseudulla sen verran harvinaisia, että jäävät helpommin mieleen. Parhaat kohtaamani kuljettajat ovat olleet joko keski-ikäisiä naisia (ajavat pehmeästi ja matkustajaa hellien) tai maahanmuuttajia, joille kuskin homma ei ole henkilökohtainen nöyryytys vaan lähinnä työn iloa. Kaikkia teitä kiitän, jotka teette autottoman elämän sekä mahdolliseksi että enimmäkseen vaivattomaksi.

PS. Jos olisin kaikkivaltias, meillä olisi lähinnä ratikoita ja 3:n linjat palaisivat ennalleen.