Snyder on vuonna 1969 syntynyt holokaustitutkija, joka haluaa selittää Hitlerin lisäksi myös Stalinin, Putinin ja Trumpin. Näkökulma ja asenteet ovat vain kovin perinteisellä tavalla "amerikkalaisia". Snyder ei ole esimerkiksi vaivautunut sen vertaa marxilaisuuteen paneutumaan, että kykenisi tekemään eron "sosialismin" ja "kommunismin" välillä. Tyypilliseen tapaan Snyder ei myöskään hahmota Yhdysvaltain globaalia ulkopolitiikkaa minkäänlaisena aktiivisena voimana, kriittisyydestä puhumattakaan. Samaa epäanalyyttisyyttä edustaa tapa kirjoittaa, kuinka Baltian ja Itä-Euroopan maat "liittyivät" EU:hun. Todellisuudessahan näitten maitten kohdalla on syytä puhua "liittämisestä", koska se oli EU:n ja USA:n johdon tietoinen pyrkimys. Ulkopuolelle jätettiin vain Venäjän liittolaisiksi arvioidut.
Snyder ei mitenkään peittele äärimmäisen kielteistä perusasennoitumistaan Venäjään ja venäläisyyteen. Hän näkee vain Venäjän aktiivisena ja aggressiivisena, EU ja USA ovat leppoisia, ystävällisiä ja koko ajan puolustuskannalla. Tällaisesta silmälappuisuudesta ei tietenkään seuraa mitään erityistä hyvää, vaan lukija alkaa epäillä sellaisiakin väittämiä, jotka voivat hyvinkin pitää paikkansa. Kun näkee yhden osapuolen vain "pahan valtakuntana", vaikka ei juuri sitä termiä käytäkään, todistelu korvautuu paatoksella. Sellaista jaksaa vain valmiiksi uskovainen.
* * *
Timothy Snyder on tyystin eri kannalla kuin esimerkiksi Masha Gessen, joka on kuvannut Putinin miehenä ilman ideologiaa, yksinkertaisesti rahaan ja valtaan kiintyneenä taviksena. Snyder marssittaa esiin "fasistifilosofi" Ivan Iljinin (1883-1954), joka saa kunnian toimia Putinin keskeisenä ideologisena esikuvana. Myös Lev Gumiljovin (1912-1992) eurasianismi ja Aleksandr Duginin (1962-) antisemitistinen fasismi ovat Snyderille osa Putinin ideologista taustaa, kun tämä vuonna 2012 päätti lopettaa EU:n ja Yhdysvaltojen näkemisen myönteisinä ja ryhtyi aktiivisesti tuhoamaan näitä. Syyksi Snyder esittää sen, että kun Venäjän kehittäminen muiden rinnalle osoittautui mahdottomaksi, Putin päätti romahduttaa muut Venäjän tasolle.
Snyderin logiikan mukaan ilmiöt, kuten Brexit, oikeistopopulismin nousu Euroopassa, Ukrainan kriisi ja Trumpin nousu presidentiksi olivat kaikki seurausta Putinin uudesta strategiasta ja ehkä vain siitä. Snyderin globaalilla näyttämöllä ei ole muita aktiivisia toimijoita kuin Putinin Venäjä. Kiina, Yhdysvallat ja Eurooppa ovat kukin tahoillaan hyväntahtoisesti hiljaa, ymmällään ja avuttomia Putinin pirullisen ovelien juonien ja modernin verkkovaikuttamisen edessä. Melkein voisi luulla Putinin keksineen internetin ja somen, niin suvereenisti hän hallitsee niitten avulla maailmaa.
Snyder käsittelee pitkään sekä Ukrainaa että Yhdysvaltain presidentinvaaleja. Ukrainan suhteen hänen näkemyksensä on kirkas ja yksivärinen; jopa oligarkit siellä ovat pohjimmiltaan demokraattisia, eikä äärioikeistoa ole kuin Venäjän propagandassa. Maidanin epäselväksi jäänyt joukkosurma ei ole epäselvä Snyderille; asialla olivat tietenkin Putinin käskyttämät tarkka-ampujat. Tämä kaikki on itsestään selvää, koska kyseessä oli Putinin uuteen strategiaan kuuluva pyrkimys riistää Ukraina EU:lta. Mitään yhteyttä Krimin ja Ukrainan sotilasstrategiseen sijaintiin ei Snyderille ole olemassa.
* * *
Kirjan mielenkiintoisin osa on sen loppu, jossa Snyder piirtää ns. Russiagaten kokovartalokuvan lähtien siitä väitteestä, että Putinin valitsi Trumpin presidentiksi. Pohdintoihin siitä, miten Putin pitää Trumpia pihdeissään, Snyderillä on valmis vastaus (tämäkin ilman todisteita): venäläiset raharikkaat pelastivat Trumpin joutumasta vararikkoon, rahoittivat hänen hankkeitaan ja tekivät Trumpista velallisen. Samasta syystä Trump ei voi paljastaa verotietojaan, joista venäläisten osuus kävisi ilmi. Tämähän voi olla totta, vaikka tähän asti yleisin selitys Trumpin nöyristelylle on ollut venäläisten Moskovassa kuvaama jopa Trumpille kiusallinen filmi.
Snyderille ns. Russiagate on sataprosenttisesti totta, ei mikään teoria. Kirja on kirjoitettu ennen Robert Muellerin tutkimusten julkaisua, mutta tuskin Snyder olisi mieltään muuttanut vain sen takia. Kirjan kuvaus siitä, kuinka ylivertaisella taidolla ja oveluudella venäläiset huijasivat sekä Yhdysvaltain kaikkia tiedustelupalveluita, poliitikkoja, kansaa ja lehdistöä, on hengästyttävä. Snyderin tarinaan uskominen on kirjaimellisesti uskon asia, koska hänen todistusaineistonsa on olematonta. Usko kumpuaa tässä tapauksessa siitä, että siltä asiat näyttävät, jos hyväksyy teorian Putinin pyrkimyksestä tehdä Yhdysvalloista Venäjän kaltainen rappeutunut kleptokratia.
Huijasiko Putinin myös Yhdysvaltoja johtavat rikkaimmat miljardöörit? Siihen Snyder ei ota kantaa. Hän ei puhu niistä kahdesta tehtävästä, jotka Trump sai rikkaalta eliitiltä: varmistaa korkeimman oikeuden konservatiivisuus ja vähentää rikkaiden verotusta. Snyder ei kirjoita mitään asioista, jotka eivät loogisesti sovi yhteen hänen Putin-teoriansa kanssa. Tämä kääntää tasapainon lopullisesti pamfletin puolelle. Sadat viitteet eivät pelasta, kun historioitsija valikoi mukaan vain omaa teoriaa tukevat osaset. Tie epävapauteen on toki kiinnostavaa luettavaa poliittisen historian harrastajalle, mutta suuhun jää tunne, että on kuitenkkin seurannut Fox Newsin kaltaisen propagandamedian lähetystä.
Kiitos Heikki Poroila reipasotteisesta ja asiantuntevasta arviostasi. Suomentajana en puutu sen siältöön muuten kuin tältä osin: "Antero Helasvuo[, joka] ei käytä muuten onnistuneessa käännöksessään suomalaista venäjän translitterointitapaa." Loppuviitteet-osiossa olen selittänyt asian näin: "Translitteraatio taas on oma ongelmansa. Lainatut lähteet ovat venäjän-, ukrainan-, saksan-, ranskan-, puolan-, englannin- ja suomenkielisiä. Venäjän- ja ukrainankieliset nimet on annettu alkuperäisessä kyrillisessä asussaan paitsi milloin on kysymys vaikkapa henkilöiden tai lehtien (esim. Stalin tai Pravda) nimistä tai muuten tutuista sanoista (njet). Translitterointi noudattaa suomeen omaksuttua järjestelmää silloin, kun termit tai nimet ovat tulleet meillä tutuiksi (Hruštšov, Tšeka). Muuten seurataan laajemmin kansainvälisesti omaksuttua järjestelmää (Dmitri Rybolovlev, Vasyl Cherepany). Jotkut nimet esiintyvät eri muodossa leipätekstissä kuin loppuviitteissä esimerkiksi kirjan tekijöinä." Kuvastaa tällaisten teosten suomentamisen ongelmallisuutta. Parhain terveisin Antero.
VastaaPoistaPanin kyllä merkille tällaisen yleisen logiikan, mutta tuota kääntäjän kommenttia en valitettavasti huomannut, se olisi selittänyt paljon. Olen itse kirjastonhoitajana tottunut ajamaan johdonmukaisuuden tavoitetta, koska vain sen avulla asiat yleensä löytyvät tilanteessa kuin tilanteessa. Siksi minun on vaikea ymmärtää ratkaisuja, joissa osa nimistä on translitteroitu englanninkielisten tapaan, osa muilla tavoilla. Se on hienoa, että venäjän- ja ukrainankielisiä nimiä on näytetty myös oikeassa, kyrillisessä muodossaan. Mutta epäjohdonmukaisuus translitteroinneissa johtaa helposti siihen, ettei aina tunnisteta eri tavoin kirjattua nimeä yhdeksi ja samaksi. Englannin hegemonisesta asemasta huolimatta useimmat suomalaiset hahmottavat venäjän parhaiten perinteisen standardin mukaan translitteroituna.
VastaaPoistaMielestäni on myös väärin kutsua englanninkielisten suosimaa translitterointistardardia "kansainvälisesti omaksutuksi". Sitä käyttävät vain englannin kulttuuripiirissä olevat, mutta tuskin kiinalaiset, intialaiset tai ranskalaiset. Minusta suomenkielisessä kirjassa olisi lukijaystävällisintä käyttää pelkästään vakiintunutta translitterointia.
Mutta tosiaan, käännös oli mielestäni muuten varsin onnistunut, enkä löytänyt edes ns. pikkuvirheitä kuin jokusen. Tältä osin erinomainen suoritus siis :)
Ensinnäkin vilpitön kiitos kehuista. Suomentajana pyrkimykseni oli olla uskollinen alkutekstille. Sen päätelmien oikeutus jääköön lukijan tehtäväksi. Siirrekirjoituksesta enää vain tämä: En osaa venäjää juuri sen enempää kuin kyrilliset aakkoset, mutta olen jossain määrin perehtynyt translitteraatiokysymykseen sen ja sukulaiskielten osalta. Tiedän että on olemassa ISO 9 -standardi, jossa jokaisella merkillä on vastineensa venäjässä ym. Siihen kuluu suuri joukko diakriittisiä merkkejä. Tämähän olisi paras siirrekirjoitusjärjestelmä, mutta sen käyttö tällaisen kirjan käännöksessä ei oikein luonnistuisi monestakin käytännön syystä. Valittaen on todettava, että englannin translitteraatio on kuin onkin aika pitkälle kansainvälisesti omaksuttu, vaikka joku ehkä kuinka inhoaisi anglosaksista kulttuurihegemoniaa. Sillä on myös se käytännön etu, että se ei sisällä diakriittisiä merkkejä. Ja mikä parasta, se toimii luotettavasti Google-kääntäjässä. Hikoillessani laajan, monikielisen viiteaineiston parissa minua lohdutti ajatus, että siitä saattaisi tosiaan olla hyötyä kiinnostuneille, ja jo siksikin yritin helpottaa heidän vaivojaan lähdeaineiston jäljittämisessä. Systemaattisuus on hyve, mutta saattaa äärimmilleen vietynä kääntyä tarkoitustaan vastaan.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä kääntäjän roolista, se on alisteinen. Hyvä kääntäjä tulkitsee hyväksi kieleksi myös sellaiset ajatukset, jotka eivät vastaa omia.
VastaaPoistaItsekin olen näissä translitterointi- ja transkriptioasioissa joutunut olemaan mukana, jopa istumaan kreikan kielen standardia muuttaneen ryhmän puheenjohtajana. Työ oli haastavaa, koska tehtävänä oli laatia ohje ääntämisen mukaisesta transkriptiosta, ei siis translitteroinnusta, joka on teknisesti suoraviivaisempaa. Ongelma nousi suoraan kysymyksestä, keitä varten työtä tehtiin. Edustin itse kirjastonhoitajana näkemystä, että tavallisen suomalaisen pitäisi ymmärtää, miten sana lausutaan. No, saimme standardin kovalla väännöllä tehtyä ja välittömästi sen valmistumisen jälkeen Kotus, joka oli kieltäytynyt antamasta pyydettyä lausuntoa, julkisti standardin kanssa ristiriidassa olevan ohjeen maantieteellisten paikannimien kirjoittamisesta...
Ymmärrän hyvin näkökantasi ja perustelut. Oma suhtautumiseni venäjän kieleen kumpuaa siitä, että kyseessä on naapurimaa, jonka kulttuuri ja sanat ovat voimakkaasti vaikuttaneet suomalaiseen kulttuuriin. Ns. Virittäjän mukainen standardi ei ole outo, koska sen mukaan on esimerkiksi venäläiset klassikot julkaistu. Kukaan ei ymmärrä, mitä sana "Chechov" tarkoittaa. Kirjastoissa systemaattinen loogisuus on välttämätöntä sen takia, että saman asian täytyy eri esiintymiskerroillaan olla löydettävissä yhdellä ja samalla tavalla. Hakijalla olisi valtava työ, jos pitäisi kaikki tekijännimet etsiä sekä suomalaisittain että englantilaisittain. Siksi kaikissa kirjastojärjestelmissä on vallitsevana yksi translitterointi- tai transkribointitapa, jota sovelletaan kaikkiaan hakusanoihin. Se ansiosta myös englannin- ja ruotsinkieliset käännökset löytyvät samalla hakusanalla Tšehov. Fiksuimmissa järjestelmissä voi hakea myös muilla muodoilla ja järjestelmä ohjaa valittuun muotoon. Valitettavasti yleinen kehitys on kulkenut kohti yksinkertaisempia ja halvempia järjestelmiä, joissa tällaista apuvälinettä ei enää ole.
Kääntäjän roolin tulkitseminen alisteisesksi on liian ahdas. Se on joissakin tapauksissa alisteinen, jolloin hyvä kääntäjä pyrkii tuomaan uskollisesti esille alkutekstin takana vaikuttavan näkemyksen vaikka olisi itse jyrkästikin eri mieltä siitä. Tästä poiketen kääntäjä voi varustaa teoksen huomautuksillaan, jolloin kyseessä on kriittinen laitos. Tekstin muuttaminen omaa näkemystään vastaavaksi on kääntäjän etiikan vastainen ratkaisu. Se on kuitenkin yleinen vaatimus autoritaarisissa valtioissa, joissa on tiukka sensuuri. Keinona on useimmiten tekstin karsiminen. Erilaiset lyhennelmät ja mukaelmat ovat hämärää aluetta. Ehkä vastakkaista äärimmäisyyttä edustaa etenkin ranskalainen käytäntö, jossa kääntäjää kunnioitetaan kirjan toisena tekijänä. Se voi olla liioitteluakin, mutta siinä piilee tärkeä ponsi: kääntäjän rooli on osallistuva. Kuten edesmennyt, etenkin asiaproosan mestarisuomentaja Risto Varteva kiteytti, suomennoksen täytyy olla sellainen kuin alkutekijä olisi sen kirjoittanut, jos olisi ollut suomenkielinen. Kova vaatimus, jonka täyttämiseen kääntäjän on kaikin voimin pyrittävä. Suomentaessani Tie epävapauteen -kirjaa minun ei niin sanoakseni tarvinnut enää valita puolta. Olin jo pitkän tutustumisen perusteella oppinut luottamaan Timothy Snyderin syvälliseen asiantuntemukseen ja huikeaan, kaiken dogmatiikan läpi murtautuvaan historiantajuun. Ilman sitä en olisi itselleni työtä ottanut.
VastaaPoistaTunnet tietenkin läpikotaisin nämä translitterointiin ja transkriptioon (ISO 9 on kai nimenomaan sellainen) liittyvät asiat kirjastomiehen näkökulmasta. Onhan selvää, että erityisesti tekijännimien yhtenäisyys hakusanoina on tärkeä eikä edes mahdoton tavoite kaikille suomalaisille kirjastoille. Olen itse iloinen siitä, että suomessa on oma järjestelmä, jonka mukaan venäläisiä (yms.) sanoja kirjoitetaan latinalaisilla aakkosillamme. Valitettavasti käytäntö on muualla erilainen. Suomentamani teoksen kirjallisuus- ja muu lähdeaineisto on niin laaja ja sen Suomen kirjastoista löytyvä osuus niin vähäinen, että olisi ollut järjetöntä mennä hakemaan suomen kielen käytännön mukaisia muotoja tekijöille, jotka ovat täällä tuiki tuntemattomia. Siinä muodosssa kuin ne nyt esiintyvät, ne on mahdollista löytää mainituista ja muistakin kirjastoista eri maista.
Tarkoitin "alisteisuudella" vain kääntäjän perusroolia. Jos kääntäjä lisää käännökseensä kommentaareja, jotka eivät liity pelkästään käännösteknisiin huomioihin, hänestä tulee myös toimittaja. Yhdyn Risto Vartevan kiteytykseen, se on olenainen asia. Mutta en itse pidä perusteltuna hyvänkään kääntäjän nimen nostamista alkutekstin tekijän rinnalle. Ehkä jossain kaunokirjallisissa tapauksissa, joissa käännös on enemmänkin luova kuin uskollinen, siinä on mieltä.
VastaaPoistaPidän selvänä, että kääntäjä ja kirjastonhoitaja suhtautuvat translitteroinnin kaltaisiin ongelmiin eri näkökulmasta. Yksittäisen teoksen sisäinen koherenssi on eri asia kuin ison hakujärjestelmän johdonmukaisuus. Kuten jo totesin, kirjastoilla on ratkaisu eri tavoin kirjoitettavien nimien hakemiseen. Valitettavasti ratkaisua ei kustannussyistä juuri tarjota, kuin "kaikki vain googlaavat". Googlaamalla ei Tšaikovskin kaikkia kirjoitustapoja (niitä on useita kymmeniä) ole mahdollista kattaa ilman valtavaa vaivaa.
Kiitos, Heikki, tästä antoisasta keskustelusta. Palataan asiaan kun siltä tuntuu.
VastaaPoista