Data kunniaan ja faktat kuntoon!

Ruotsalaisen lääkärin Hans Roslingin (1948 - 2017) kirja Factfulness on ollut globaali bestseller eli myynyt hyvin ympäri maailmaa. Myös Matti Kinnusen suomennos Faktojen maailma : Asiat ovat paremmin kuin luulet (Otava 2018) on ollut ainakin kirjastojen varausjonojen perusteella suosittu ja uteliaisuutta herättänyt opus, itsekin pääsin siihen käsiksi vasta nyt syksyllä 2019. Olen ollut tietoinen Roslingin pääideoista, mutta myös häntä vastaan esitetystä kritiikistä, jonka mukaan hänen datasta tekemänsä tulkinnat näyttävät vain "myönteisiä" tuloksia, ei lainkaan "kielteisiä". Toisin sanoen Roslingia on syytetty ylioptimismista ja valikoivasta tilastojen käytöstä.

Ihmiselle, joka ei ole koskaan pohtinut maailman keskeisiä ongelmia trendin eli kehityksen suunnan näkökulmasta, on ollut erittäin vaikeaa hahmottaa ja uskoa Roslingin perusväittämää, että ihmiskunnan tila on paljon parempi kuin yleensä kuvitellaan. Tilasto tilaston perään todistaa, että ihmisillä ainakin varakkaassa lännessä on järjestelmällisesti kielteisesti vääristynyt kuvan köyhempien olosuhteista. Pitkään kysymyssarjaan osaavat vastata oikein yleensä vain 10-15 % vastaajista, olivatpa nämä asiantuntijoita tai taviksia, kun simpanssi vastaa oikein noin 33 %:n tarkkuudella eli puhtaalla sattumalla yksi oikein kolmesta.

Roslingin kirja muodostuu pitkästä sarjasta oppitunteja, joiden kuluessa hän läpi 10 faktatietoisuuden uhkana olevaa ajattelumme vääristymää. Roslingin lääkkeet ovat pääosin ns. arkijärjen mukaisia kannustaessaan välttämään kiirettä, kuvitelmia vaihtoehdottomuudesta, ennakkoluuloja, vääriä yleistyksiä ja perusteetonta syyttelyä. Oikein kriittistä lukijaa hiukan ärsyttää Roslingin oppimestarimainen metodi ja ehdottomuus, mutta kyllä hänen kritiikkinsä perusteltua on ja kiistatta näemme helposti asiat synkemmin värein kuin mitä YK:n dataan perustuvat tilastot kertovat. Hyvä esimerkki on globaali elinajanodote. Vaihtoehtoina 50, 60 ja 70 vuotta.  Vuonna 1973 oikea vastaus olisi ollut 60 vuotta, mutta nyt luku on jo 70 vuotta. Varsinkin koulutusta saaneiden on tätä vaikea uskoa, kuten sitä, että 0-15 -vuotiaita on maailmassa vuonna 2100 samat 2 miljardia kuin nytkin.

* * *

Rosling kurmuuttaa ansiokkaasti meidän neljästasolaisten tietämättömyyttä (hän jakaa maailman alueet kehitystason mukaan alueisiin 1, 2, 3 ja 4), joka perustuu lähinnä älylliseen laiskuuteen (tyydymme vuosikymmeniä vanhoihin tilastoihin ja päivittämättömiin lukuihin) ja alarmistisen viestintämaailman epämääräiseen pelotteluun siitä, kuinka "kaikki" on päin mäntyä. Kirjassa on lukuisia hykerryttäviä esimerkkejä siitä, kuinka besserwisserinä jonne Afrikan maaseudulle matkustava hyvää tarkoittava lääkärinplanttu saa afrikkalaisilta naisilta käytännön esimerkkejä siitä, miten asioista kannattaa puhua. Nelostason ihmisinä meillä olisi mahdollisuus saada kaikki ajantasoinen data ja siitä puserrettu informaatio, mutta ani harva vaivautuu niin tekemään, uskomme mieluummin jonkun propagandistin heittämiä arvioita.

Arvostan myös sitä, miten Rosling on yhdistänyt arkiset kokemukset ja data-analyysin tuottaessaan graafeja havainnollistamaan väitteitään. Meille on tunnetusti helpompaa hahmottaa suhteita kuvina kuin sanoina. Kun näemme "kolmasosaa pienemmän", aivomme tajuavat viestin nopeammin kuin sanoina. Sitä voi tietenkin pohtia, ettei Rosling hyvin yleisen lähdekriittisyyden lisäksi pohdi sitä mahdollisuutta, että myös YK:n datassa voisi olla systemaattista virhetietoa joko tietojen keruun vääristymien takia tai siksi, että hallinnoilla saattaa olla halua suurennella tai vähätellä ongelmia sen mukaan, mikä tuottaa helpoimmin avustusta. YK:n dataan luottaminen on ymmärrettävä ratkaisu, mutta hiukan enemmän kriittisyyttä olisin Roslingilta odottanut.

Rosling ei myöskään edes hipaise sellaisia osatekijöitä kuten maailmankauppa siirtomaavallan jatkeena, korruptio, globaali kapitalismi ja politiikka. Ymmärrän ratkaisun siitä näkökulmasta, että kokonaiskuvaa on ollut pakko pelkistää, jotta sen on voinut ylipäätään piirtää. Tuntuu kuitenkin siltä, Roslingin todistelema edistys syntyy mustasta laatikosta, jonne ei edes vilkaista. Voisi luulla, että valtava kehitys muutamissa vuosikymmenissä vaatisi konkreettisia selityksiä, aikaansaajiensa analyysiä. Sitä Rosling ei kuitenkaan tarjoa. Hänen maailmankuvassaan ihmiset tekevät pohjimmiltaan lähinnä järkeviä, yhteistä hyvää edistäviä ratkaisuja, kunhan se sallitaan ja ollaan kärsivällisiä. Minusta tulkinta on aika sinisilmäinen tai suorastaan ei-pätevä.

* * *

On selvää, että ongelmanratkaisulle on hyvä, jos ihmisten faktatietoisuus kasvaa ja asioita ratkaistaan tosiasioiden, ei pelkästään oletusta ja ennakkoluulojen pohjalta. Voi silti kysyä, missä määrin tällaisen odottaminen on realistista maailmassa, jossa ahneus, oman edun tavoittelu ja eri mieltä olevien tyly kohtelu ovat arkipäivää tasolta 1 tasolle 4. Rosling kiistää olevansa optimisti, hän käyttää itsestään omatekoista ilmaisua "possibilisti". Hän myös nimeää suoraan viisi suurinta uhkaa (globaali pandemia, talousjärjestelmän romahdus, kolmas maailmansota, ilmastonmuutos ja äärimmäinen köyhyys). Rosling ei siis missään tapauksessa ole new age -henkinen hymysuuoptimisti, vaikka haluaakin näyttää lyhyessä ajassa tapahtuneen myönteisen muutoksen.

Itse pidän Roslingin analyysin heikkona kohtana sitä, ettei hän sido sen paremmin ongelmia kuin niiden ratkaisemistakaan vallitsevaan talousjärjestelmään (kapitalismi) ja sitä turvaaviin rakenteisiin (hallinnot, pankkijärjestelmä, poliisi- ja asevoimat). Rosling ei tunnista rakenteellisia eturistiriitoja tai sitä, että eriarvoisuus ja esimerkiksi äärimmäinen köyhyys voisivat olla myös harkitun politiikan seurausta. En tiedä, pitäisikö Roslingin moittia putkinäköisyydestä, mutta aika hyväuskoiselta hänen yhteiskunnallinen analyysinsä näyttää. Esimerkiksi tasojen 1 ja 2 maiden epäreilu kohtelu maailmankaupassa ei tunnu piirtyneen Roslingin ajatteluun millään lailla.

Edellä olevasta kritiikistä huolimatta olen sitä mieltä, että Roslingilla on järkeviä neuvoja, joita noudattamalla esimerkiksi Perussuomalaiset voisi muuttua ihan normaaliksi puolueeksi (tiivis listaus löytyy sivulta 277, sen Halla-ahon bodyguard Putkonenkin jaksaa lukea). Ongelma, josta ei valitettavasti päästä enää kuulemaan Roslingin näkemystä, on monien ihmisten jyrkkä haluttomuus luopua niistä vääristymistä, joita kirjassa luetellaan. Samalla kun osa lukijoista nyökyttelee päätään, osa vain kiihdyttää raivoaan ja muiden syyttelyään. Kaikkia ei ehditty istuttaa Roslingin luentoja kuuntelemaan ja monia pelottaa ajatus siitä, että totuus on vastakkainen omille rakkaille kuvitelmille.

Rosling heittää konkreettisen neuvon sijoittajille, jotka ihmettelevät neljännen tason heikkoa kehitystä. Roslingin mukaan kasvu tulee jatkossa siitä, kun tasoilta 1, 2 ja 3 siirrytään ylemmäs. Siksi ponnistelut kannattaa keskittää Afrikkaan ja Aasiaan, mistä löytyy eniten näitten tasojen valtioita. Tämän neuvon Rosling perustelee erittäin hyvin. Kyllä luotettavaa dataa kannattaa arvostaa ja rakentaa faktat mieluummin datan kuin aivojen tuottaman hämärän oletuskiisselin varaan.