Ahneen mafioson logiikalla

Aina kun uusi Gramexpress ilmestyy, tiedän löytäväni sieltä vähintään yhden jutun, jossa maristaan hyvitysmaksun liian alhaisesta tasosta. Yleensä asialla on kokoomuspoliitikko Lauri Kaira, joka aikaansaavana ihmisenä myös päätoimittaa Gramexpressiä. Tuoreessa numerossa 3/2019 on samalla taajuudella myös Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo. Poikkeuksellisesti Kairan pääkirjoitus kuitenkin iloitsee siitä, miten "Musiikille kuuluu hyvää". Kairan ja Gramexin tuntevat tietysti ymmärtävät, ettei kysymys on siitä musiikista, jota me kuuntelemme ja rakastamme, vaan musiikkibisneksestä, jota useimmat tuntemani ihmiset eivät myönnä rakastavansa.

Kairan mukaan äänitemyynti kasvoi vuodessa 11 %. Tämä oli jo neljäs peräkkäinen kasvuvuosi, kiitos suoratoistopalveluiden, joiden osuus on äänitemarkkinoista jo 85 %. Ahaa, päättelee lukija, CD-levyt ja vinyylit ovat painuneet marginaaliin ja kansalaiset kuuntelevat lähinnä striimiä. Looginen johtopäätös on, että tekijänoikeuslain 12§:n sallima yksityinen kopiointi on väkisinkin pienentynyt merkittävästi. Ainakaan kukaan tuntemani nuori ei harrasta musiikin kotikopiointia, se on meidän vanhojen ukkojen harrastus. Mutta tämä logiikka on Kairan, Laevuon ja heidän edustamansa ääniteteollisuuden näkökulmasta sekä väärä että vaarallinen.

Niinpä ääni kellossa muuttuu oudosti, kun herrat pääsevät puhumaan hyvitysmaksun tasosta, jota Kokoomuksen Petteri Orpon johtama valtiovarainministeriö ei suostunut nostamaan (Kaira hienotunteisesti vaikenee vastuullisen nimestä ja puoluekannasta), mutta jonka laskemisesta demarien Antti Rinteen johtama hallitus suostui ainakin lykkäämään (jälleen Kaira on hienotunteinen ja vaikenee puoluekannoista). 11 miljoonaa vuodessa ei kuitenkaan tyydytä ääniteteollisuuden edusmiehiä, koska enemmänkin voisi saada ja perinteiseen tekijänoikeusmonopolien gangsterityyliin se enempi myös kuuluu teollisuudelle.

* * * 

Hyvitysmaksu perustuu oletukseen, että laillinen kotikopiointi on paitsi sivistyksellisesti hyvä asia, taloudellisesti jonkinlaista haittaa bisnekselle aiheuttava oikeus. Kun hyvitysmaksu siirtyi täysin epäoikeudenmukaisesta muistivälineiden pakkoverottamisesta valtion budjettiin, kiistat ovat keskittyneet korvauksen tasoon. Laki lähtee siitä, että hyvitystä maksetaan todellisen haitan perusteella. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei ole kuitenkaan ainakaan toistaiseksi lähtenyt tätä haittaa arvioimaan. Myöskään kokoomuslaisella kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosella ei ollut tämän arvion tekemiseen mitään kiirettä, minkä Lauri Kaira taas jättää hienotunteisesti mainitsematta, vaikka moittii muuten kovin sanoin "hallitusta".

Valtiovallan motiivi pysyä passiivisena on selvä. Kun valtio maksaa luovien tekijöiden työstä hyötyvälle teollisuudelle pakkoveroa, sitä tasoa ei ole järkevää asettaa kovin korkealle. Jokainen asiaa pohtinut ymmärtää myös, että mitään eksaktia tapaa selvittää kotikopioinnin laajuutta tai kohdentumista (laki ei enää salli musiikkiteollisuuden hyötyä kotikuvaajien turvakopioinnista) ei ole. Neutraalikin tutkimus joutuu tukeutumaan otantakyselyihin, koska kysymys on yksityisyyden piirissä olevasta toiminnasta. Kun lain 12§ aikoinaan hyväksyttiin, eräänä motiivina oli ymmärrys siitä, ettei kannata kieltää sellaista, minkä tekemistä ei mitenkään voida valvoa tai monitoroida. Tältä osin maailma ei ole muuttunut.

Mutta ilmeiset tosiasiat eivät ole tekijänoikeusteollisuudelle ohittamaton ongelma. Jo vuosikymmenien ajan se on pystynyt tuottamaan uskomattoman tarkkoja lukuja niistä valtavista taloudellisista menetyksistä, joita kotikopiointi muka aiheuttaa. Laevuo asettaa sanansa näin: "Haitan määrä on arvioitavissa tilastotieteellisin menetelmin. Tällainen tutkimus osoittaa haitan olevan euroina noin kaksinkertainen nykyiseen hyvitykseen nähden." (s. 7) Laevuo siis väittää nimeämättömän tilastollisen tutkimuksen perustelevan noin 22 miljoonan euron hyvitysmaksukorvaukset. Kaira ei ole näin vaatimaton. Hän "tietää", että "Viimeiset kaksi vuotta kopiointi on ollut kasvussa. Vuonna 2017 kopioitiin 241 - 261 miljoonaa tiedostoa ja vuonna 2019 jo 275 - 297 miljoonaa tiedostoa." (s. 27) Kumpikaan ei paljasta tiedonlähdettään. Kaira ei myöskään puhu täsmällisesti musiikkitiedostoista. Hän ei myöskään piittaa sellaisesta pienestä sivuseikasta, että vuodesta 2019 oli juttua tehtäessä kulunut vähän yli puolet. Mitäs pienistä, kyllä Gramexissa lukuja riittää.

* * *

Kairan ja Laevuon hätä johtuu siitä, että ääniteteollisuuden valheet eivät enää mene läpi edes Kokoomuksessa, jonka täytyy kuunnella myös keskituloisia veronmaksajia. Pekka ja susi -efekti on lopulta tavoittanut propagandistit, jotka tottuivat hyvinä vuosina lisäämään kaikkiin uhkaaviin lukuihin nollan perään. Kukaan täysjärkinen ei usko, että musiikkitiedostoja kopioitaisiin 250 miljoonaa kappaletta vuodessa, kun 85 % bisneksestä on jo suoratoistoa. Eivät suoratoiston käyttäjät tee kopioita, heillähän on 24/7/365-yhteys palveluihin ja soitin kulkee koko ajan mukana. On aika huvittavaa, että Gramexin sisäisessä kilpailussa Kaira nokittaa reilusti Laevuon 22 miljoonaa ilmoittamalla, että "Taloustutkimuksen eduskunnan valiokunnille esittämän selvityksen mukaan vahinko on noin 32-44 miljoonaa euroa vuodessa." (s. 27)

Haitta - tai Kairan dramaattisemman kielen mukaan "vahinko" - on luonnollisesti suurelta osalta kuvittelua, sitä mafiosomaista ajattelua "se kuuluu minulle". Oman musiikkikirjastonhoitajan arvioni mukaan kuluttajat kopioivat musiikkia nykyään hyvin vähän. Sen vähyyshän yllätti jo 1990-luvulla Teoston silloisen toimitusjohtaja Jaakko Fredmanin, joka teetti asiassa tutkimuksen yhteistyössä musiikkikirjastojen kanssa. Kopiointiin on enää kaksi painavaa syytä: huono saatavuus (rahaa olisi käytetty, jos olisi saatavana) ja varattomuus (olisi ehkä ostettukin, mutta ei ollut rahaa). Kumpikaan ei legitimoi vaatimuksia hyvitysmaksun korottamisesta. Ihmiset eivät vaivaudu välttelemään itselleen tärkeitten asioitten ostamista, koska elintaso on noussut. Se mikä oli vielä 1970-luvulla ehkä totta, on nykyään illuusiota tai tietoista valhetta. Köyhällekin ovat tarjolla Spotifyn ilmaisversio ja YouTuben loputon musiikkitarjonta. 

Rinteen & Kulmunin hallitus on jäädyttänyt hyvitysmaksun 11 miljoonan tasolle vuosiksi 2020-2021. Laevuo ja Kaira puhuvat nätisti "työrauhasta" uudistukselle, joka nostaisi hyvitysmaksut vähintään Laevuon tasolle, mutta mieluummin tietysti Kairan 44 miljoonaan. Itse arvelen, että tekijänoikeus- ja musiikkiteollisuus joutuu pettymään. Kansalaismielipide tukee luovien taiteilijoiden työn arvostamista ja korvaamista. Ani harva kuitenkaan hyväksyy sellaista ajattelua, että alan teollisuus on oikeutettu tiettyyn voittoon, oli tuotettu musiikki mitä mönjää tahansa. Niinhän tehdään vain sosialistisissa valtioissa, joissa valtio määrä hintatason. Markkinatalous, jota Kaira ja Laevuo takuuvarmasti muissa yhteyksissä kannattavat, ei vaan ole koskaan kotiutunut musiikkibisnekseen, joka on perusluonteeltaan monopolistista ja mitä ainakin tekijänoikeusrahojen jakamiseen tulee, enemmän Tony Sopranon kuin Jeesuksen näkemysten kannalla.