Der Renén seikkailut Venäjänmaalla

En ole lukenut René Nybergin kirjaa Viimeinen juna Moskovaan (Siltala 2015), mutta saman kustantajan julkaisema "esseekokoelma" Patriarkkoja ja oligarkkeja (2019) herätti uteliaisuuteni, koska otsikko lupasi kahden nyky-Venäjän voimakeskuksen esittelyä. Kirjan luettuani olin kahden vaiheilla, ansaitseeko se ruotimista vai ei. Kokonaisuutena Nybergin kirja on mielestäni lähinnä kiistellyn diplomaatin pyrkimys kertoa asioista tavalla, joka todistaa hänen henkilökohtaisen taitavuutensa, karismansa ja onnistumisensa. Toisaalta Nyberg pystyy kertomaan asioista, joista ei julkisesti yleensä ole puhuttu ja siinä mielessä kirjan ajoittainen kapea-alaisuus on helpompi kestää.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu, joskin paikoitellen tulee tunne siitä, että esseemäinen loppuhionta on jäänyt vähemmälle. Kun monet tekstit käsittelevät limittäin samoja asioita, vaikka eri näkökulmasta, on lukijan välillä vaikea hahmottaa, mitä aikakautta milloinkin eletään. Nybergin aiheet eivät kronologioista piittaa, joten lukijan on oltava tarkkana. Joku ehkä pitää kirjan perusominaisuudesta eli tärkeiden henkilöiden nimien loputtomasta luettelemisesta, itselleni se on enemmänkin ärsyttävä piirre. Nyberg ei kehu itse itseään suoraan, mutta hän tulee tehneeksi sen kiertoteitse mainitsemalla kuin sivumennen, kuinka juuri hän pani alulle tai saattoi perille sen ja sen hankkeen. Kirjan keskeinen kerrontatapa on kuvata Nyberg tärkeiden henkilöiden seurassa, joskus isäntänä, joskus arvovieraana. Ehkä asia olisi hiukan vähemmälläkin tullut selväksi.

Nyberg ei juuri tuhlaa tekstiä ihmisiin, joita hän ei arvosta, vaikka muutaman nimellä mainitun venäläisen toimijan haukkuukin. Niinpä koko ykköskaartin muodostavat rikkaat teollisuusjohtajat, joitten alapuolella presidentit, ulkoministerit ja muut vastaavat sekundääriset toimijat puuhastelevat. René Nyberg kokee vahvasti kuuluvansa taloudellisen eliitin maailmaan, vaikka onkin diplomaatti ja siinä työssä solmittua verkostoa hyödyntävä suurliikemiesten lobbausorganisaation johtaja vuoteen 2013. Äitinsä puolelta itsekin juutalainen Nyberg toteaa kuin sivumennen, että merkittävä osa Venäjän oligarkeista on juutalaisia. Tämän voi nimien perusteella muutenkin päätellä, mutta on kiinnostava tieto juuri Nybergin toteamana.

* * *

Nybergin suhde Venäjään ja venäläisyyteen on outo sekoitus viehtymystä, ylenkatsetta ja erottamattomuutta. Se käy selväksi, ettei tavallisen venäläisen elämä ja kohtalo voisi kirjoittajaa vähempää kiinnostaa, mutta hänen suhteensa venäläisiin vallanpitäjiin on selkeästi kaksijakoinen (venäläisestä kulttuurista Nyberg kirjoittaa niin vähän, ettei oikein saa selvää, onko hänellä siihen kiintymystä vai ei; kielitaidosta se ei ainakaan olisi kiinni). Nybergiä kiinnostavat vallan pyramidin huipulla olevat. Jotkut oligarkit saavat erittäin myönteisen käsittelyn, vaikka eivät kaikki. 

Kiinnostavin on Nybergin suhde Putiniin, jonka vallan rakentumista hän esseissään tutkailee eri näkökulmista . Huomion arvoista on, että vaikka Nyberg ei Putinia varsinaisesti ihaile, mitään normaalia demonisointia ei esiinny, ei myöskään spekulointia Putinin varallisuudella. Nyberg sanoo suoraan, ettei Venäjä ole diktatuuri, vaikka onkin autoritaarisesti hallittu. Liitteenä olevalla Venäjän rikkaimpien (miesten) listalla Putinin nimeä ei näy, vaikka monet läntiset tutkijat arvioivat Putinin omaisuuden yli 20 miljardiksi dollariksi. Nyberg myöntää realistisesti, että tällä hetkellä Putin hallitsee poliittista näyttämöä ja säätelee myös talousoligarkkien toimivallan rajat. Nyberg myös toistelee, ettei Venäjä ole oikeusvaltio (koska siellä ei ole omaisuudensuojaa), mutta hän hyväksyy Putinin aseman Venäjän maallisena tsaarina.

Kirjassa isohkon osan saava kirkollisten olojen setviminen lienee mielenkiintoista joillekin ihmisille, mutta minusta tämä jakso on pääosin aika pitkästyttävää luettavaa. Olin toivonut Nybergiltä terävää analyysiä patriarkka Kirillin ja Putinin keskinäisestä suhteesta ja vallanjaosta, mutta isomman sijan saa kiistely Moskovan ja Konstantinopolin johtajuudesta. Onhan se moniin asioihin vaikuttanut taistelu, mutta pohjimmiltaan lähinnä uskonnollisia ihmisiä koskettava asia.

* * *

Rivien välistä käy ilmi, että René Nybergin ura diplomaattina on ollut ristiriitainen. Häntä on ollut vaikea asiaperustein sivuuttaa, mutta varovaiseen diplomatiaan tottuneille poliitikoille hänen usein hyvin särmikäs tyylinsä ja kärkäs kielensä on selvästi ollut ongelma. En usko, että Nybergin ideologinen oikeistolaisuus on ollut koskaan este, mutta hänen peittelemätön yläluokkainen ylimielisyytensä on ilmeisesti aika ajoin hiertänyt ja saanut hänen työnantajansa muistuttamaan suurlähettilään perinteisistä velvollisuuksista ja rajoituksista. Kirjan perusteella Nyberg ei pahemmin ole vauhtiaan ohjeiden takia vähentänyt, mutta siirtyi Moskovasta Berliiniin, kun tilaisuus aukeni.

Nybergin kirjan suurin ansio on ehkä siinä, kuinka avoimesti hän kuvaa omaa rooliaan diplomaattina. Todellisuudessa hän on ollut suomalaisen teollisuuden lobbari, joka ei oman kertomuksensa perusteella ole juuri muita asioita saanut työnkuvaansa mahdutettua tai ei pidä niitä maininnan arvoisina. Oikeistolaisista perusarvoista katsottuna tätä voi ehkä pitää selkään taputtelun arvoisena valintana. Hiukan laveammin suurlähettilään roolin näkevä jää turhaan kysymään, millä pontevilla tavoilla Nyberg edisti esimerkiksi kulttuuriin liittyviä asioita.

Todennäköisesti René Nyberg ei itse hahmota kirjasta henkivää alentuvaa asennettaan tavallisiin ihmisiin ja asioihin. Hän on halunnut liikkua siellä, missä isot pojat tekevät päätöksiä miljardeista. Loputtomat viittaukset Erkon ja muitten rapukesteistä voisivat mennä viihteenä, elleivät ne olisi kirjassa selvästikin todistamassa Nybergin tärkeää roolia Suomen ja Venäjän taloudellisissa suhteissa. En pysty arvioimaan, onko kirjasta syntyvä kuva objektiivinen vai hiukan liioiteltu. Se lienee kiistatonta, että René Nyberg on ollut tehokas ja taitava verkostoituja, jonka palveluksille on myös ollut kysyntää. Onko Nybergin osaamista käytetty mihinkään muuhun kuin teollisuusmiljardöörien rikastuttamiseen, se jää pääosin avoimeksi.