Arvon määrityksellä on väliä

Mariana Mazzucato toimii innovaation ja julkisen arvon professorina University College Londonissa. Hänen kirjansa Arvo : Globaalin talouden luojat ja välistävetäjät (Terra Cognita, 2019, käännös Juha Pietiläinen) on maallikollekin kohtuullisen hyvin avautuva analyysi siitä, miten suuri merkitys on ja on ollut sille, miten kapitalistinen "arvo" määritellään taloustieteen (tai talous"tieteen", kuten itse ajattelen) piirissä. Mazzucato on itse viime vuosikymmenet jyllänneen monetarismia ja talouskuria ajaneen Chicagon koulukunnan kriitikko, jonkinlainen modernia keynesiläinen, joka siteeraa ahkerasti ja arvostavasti myös Adam Smithiä, David Ricardoa ja Karl Marxia. John Maynard Keynes on kuitenkin hänelle henkisesti läheisin ajattelija.

Maallikko ei tule edes arvanneeksi, miten monimutkaisia vaiheita taloustieteilijöiden "arvo" on käynyt läpi. Mazzucato tuo hyvin esille sen, ettei asiasta koskaan ole vallinnut täyttä yksimielisyyttä, vaan arvo on ollut mitä suurimmassa määrin talouspoliittisen (ja sen taustalla olevan ideologisen) taistelun väline. Pohjimmiltaan kyse on ollut siitä, mitkä yhteiskunnalliset toiminnot on laskettu arvoa tuottaviksi, mitkä tuottamattomiksi. Tänä päivänä taistelun keskiössä on uusliberalistinen väite siitä, että julkinen tuotanto on aina tuottamatonta, kun taas yksityinen tuotanto on aina tuottavaa, vaikka järki ja havainnot kertoisivat aivan muuta. Mazzucato on muotoiluissaan varovainen, eikä kutsu Milton Friedmanin väitteitä valheiksi, mutta se hänen pohjimmainen viestinsä silti on.

Vaikka pohjimmainen ristiriita on marxilaisittain ilmaisten omistavan ja ei-omistavan luokan yhteensovittamattomuus, Mazzucato kuvailee laveasti erityisesti 1970-luvun sääntelyn jyrkästä vähentämisestä seuranneen ns. rahoitussektorin nousua kapitalismin keskeiseksi vaurautta ohjaavan ja samalla toistuvia globaaleja kriisejä aiheuttavan kehityksen voimaksi. Rahoitussektorin kasvu (ns. kasinotalous) on hyvin lyhyessä ajassa johtanut siihen, että yhä pienempi osa kapitalistisesta taloudellisesta toiminnasta tähtää investointeihin ja innovaatioiden rahoittamiseen ja yhä suurempi osa syntyneestä uudesta arvosta siirretään saman tien yksityisten, jo ennestään rikkaiden ja erittäin rikkaiden pankkitileille. Mazzucato kuvailee kehitystä kapitalismin sisäisenä kriisinä, joka ei johdu työläisten vaatimuksista vaan järjestelmästä itsestään ja sen rakenteellisista heikkouksista.

* * *

Mazzucato - tai pikemminkin Juha Pietiläinen - käyttää kapitalistisesta välistävedosta termiä "kuppaaminen". Hän tarkoittaa sillä arvon poistamista kierrosta toimilla, jotka itsessään eivät ole arvonluojia. Ilmiö ei ole historiallisesti eikä taloustieteellisesti uusi. Jo Adam Smith piti esimerkiksi maanomistajia tuottamattomina kuppaajina, kun he vuokraavat maitaan pienviljelijöille. Mazzucaton terminologiassa "vuokra" on yleisnimitys kaikelle kuppaamiselle, jossa arvoa ei tuoteta, vaan sitä nyhdetään pois kierrosta käyttöön, joka ei tuota (ylellinen elämä, pröystäily ja tuhlailu).

Mazzucaton edustamassa ajattelussa monet muutkin kapitalistisen voitontavoittelun muodoista edustavat puhdasveristä kuppaamista. Erityisenä silmätikkuna on lääketeollisuus, joka käyttää häikäilemättä hyväksi julkisen talouden ja perustutkimuksen ilmaiset tulokset, mutta ei käytä voittojaan ihmisille välttämättömien lääkkeiden hintojen halventamiseen tai uusien innovointiin, vaan kuppaa voitot osakkeenomistajille. Mazzucaton analyysin mukaan huomattava osa lääketeollisuudesta ei ole todellisuudessa tuottavaa sanan taloustieteellisessä merkityksessä, vaikka voikin olla erinomainen tapa kerätä vaurautta.

Myös nykyiset verkkojättiläiset kuten Apple, Microsoft, Google, Amazon etc. saavat Mazzucatolta tylyn arvion: ne ovat pääosin tuottamattomia yhtiöitä, jotka käyttävät valtaansa hyödyntääkseen muiden luomaa arvoa. Kun "arvon" määrittelystä on tullut arvoa luovasta toiminnasta irrallinen asia, sen määrittäjäksi on - täysin omavaltaisesti - päätetty käyttää hintaa. Klassiset taloustieteilijät eivät olisi tätä hyväksyneet, mutta esimerkiksi juuri lääketehtaat ilmoittavat kylmästi, että heidän lääkkeensä voi maksaa hirvittävän paljon, koska sen avulla tuotetaan sairaille ihmisille paljon "arvoa" parantamalla heidät. Tällainen arvon irrottaminen tuotantokustannuksista on olennainen osa nykyistä kapitalismia.

* * *

Mazzucato ei tavoittele kapitalismin kumoamista, mutta hän on vahvasti sitä mieltä, että arvon kuppaaminen uhkaa vakavasti myös kehittyneitä hyvinvointivaltioita. Kun näennäinen tuotto on finanssikeinottelussa suurempi kuin arvoa luovassa toiminnassa, markkinoiden sokeus ja yksittäisten ihmistoimijoiden avuttomuus johtavat kehitykseen, jonka myötä rikkaimmat rikastuvat kiihtyvällä vauhdilla, mutta arvoa luovat työntekijät eivät saa edes heille perinteisen taloustieteellisen ajattelun mukaan kohtuudella kuuluvaa osuutta. Lopputuloksena on yhteiskunta, jossa varallisuuskuilu kasvaa, epävarmuus ja yhteentörmäykset lisääntyvät, eikä yhteisön kannalta välttämättömiä toimia esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa kyetä koordinoimaan ja rahoittamaan.

Mazzucaton ratkaisu lähtee julkisen sektorin aliarvostamisen lopettamisesta. Hän on vahvasti sitä mieltä, että vuosikymmenten talouskuripolitiikka on ollut ideologisesti ja ahneuden motivoimaa, ei lainkaan taloustieteellisesti perusteltua. Lukuisat tutkimukset myös osoittavat, että yksityistämispropaganda on ennen muuta propagandaa, ei mitään muuta. Sen tavoitteena ei ole yhteinen hyvä vaan muiden luoman arvon kuppaaminen. Mazzucato haluaa myös lopun sille harhalle, että "markkinat" ovat jokin luonnonlain kaltainen, neutraali toimija, jonka "lakeja" noudattamalla kapitalismi toimii sutjakasti ja kaikille hyvää tarjoten. Propagandan kuvailemia markkinoita ei ole koskaan ollut eikä voikaan olla. Kapitalismi toimii jotenkin vain tiukasti säänneltynä. Ainoat, jotka valtion sääntelystä voivat kärsiä, ovat arvon kuppaajat, yhteiskunnalliset loiset.

Mazzucaton kirjan suurin heikkous on siinä, ettei hän kuvaa millään lailla julkisen päätöksenteon eli politiikan ja talouspoliittisten ratkaisujen tiivistä yhteyttä. Milton Friedman ei ole säätänyt ainuttakaan lakia, sen ovat tehneet päättäjät, jotka ovat päättäneet suosia rikkaita tavallisten kansalaisten sijasta. Tähän ongelmaan, päättäjien syvään korruptoituneisuuteen ja kuppaajasidonnaisuuteen Mazzucato ei ota mitään kantaa, mistä syystä hänen sinänsä järkevät ja kannatettavat teesinsä jäävät riippumaan päättäjien "hyväntahtoisuudesta". Kuten hyvin tiedämme, sellaista asiaa ei todellisuudessa ole olemassa. Arvon käsite kaipaa varmasti uudenlaista määrittelyä, mutta itsestään se ei tule tapahtumaan, koska kuppaajana tulee edelleen helpoimmin rikkaaksi.