Samalla otsikolla voisi kirjoittaa malmiyhtiöistä, Kokoomuksen himosta polkea köyhien oikeuksia tai ylipäätään hyväosaisten ahneudesta. Tällä kertaa nostan kuitenkin virtuaalisen tikun nokkaan ns. lähioikeudet, joiden tuotto ei levy-yhtiöiden ja niiden leipäpappien eli Gramexin toimihenkilöiden mielestä ole riittävän suuri. Nyt ei kuitenkaan puhuta absoluuttisista summista vaan ollaan avoimesti kateellisia luoville tekijöille, joiden turvaksi tekijänoikeuslainsäädäntö on alkujaan säädetty. Kateutta ja ahneutta ilmentää tällä(kin) kerralla Gramexpress-lehden päätoimittaja, lakimies Lauri Kaira, jonka kyky kirjoittaa toistuvasti niskakarvat pörhistäviä tekstejä on ilmiömäinen. Kairahan toimii tunnetusti myös Kokoomuksen valtuutettuna Vantaalla sekä kaupunginhallituksen ja seurakuntaneuvoston jäsenenä ja konsernijaoston varapuheenjohtajana eli ei tyydy olemaan puolueeton tekijänoikeusjärjestön johtaja.
Kairan kirjoituksen Vahvemmat oikeudet muusikoille ja tuottajille (Gramexpress 3/2022, s. 10) teesinä on vaatimus ns. lähioikeuksien (Kaira puhuu suoraan Gramex-oikeuksista) vahvistamista yhdenmukaisiksi varsinaisen tekijänoikeuden (Kairan terminä Teosto-oikeudet) kanssa. Kun tekstiä lukee tarkemmin, Gramexin ajatuspajassa ärsyttää erityisesti se, ettei lähioikeuksien haltijoilla (joita Gramex järjestönä siis edustaa) ole valtaa pysäyttää (siis estää) musiikin käyttämistä, jos korvauksista ei päästä sopuun. Taustatukea Kaira on hakenut ääniteteollisuuden edustajilta eli Musiikkituottajat IFPI Finlandin toimitusjohtaja Antti Kotilaiselta, jonka mielestä "On todella erikoista, että 2020-luvulla lainsäädäntömme edelleen kohtelee muusikoita ja tuottajia huonommin kuin musiikin säveltäjiä ja sanoittajia."
Molempien herrojen päivittely ja ihmettely on tietenkin pelkkään amatöörinäyttelemistä. Kumpikin tuntee tekijänoikeusjuristina oikein hyvin nykyisen lainsäädännön historian ja sen ajattelun, joka siellä taustalla on. Teatterin tarkoituksena on vain jatkaa viime vuosina yleistynyttä pyrkimystä hämärtää eroa luovien tekijöiden ja luovien tekijöiden työn hyödyntäjien välillä. Gramex edustaa näitä hyödyntäjiä ja sitä kismittää, että laki antaa historiallisesti suojaa ensi sijassa luoville tekijöille, ei kuppareille. Todellisuudessa lakiin on jo kauan aikaa sitten lisätty elementtejä, joiden ansiosta myös luovan työn tekijöiden tuloksia hyödyntävät saavat osuuden tuloista. Kairan ja Kotilaisen operaatiossa onkin kysymys vain siitä, että levy-yhtiöt haluavat potista aiempaa suuremman osuuden.
* * *
Kaira yrittää väittää, että "monissa muissa maissa" lähioikeudet ovat yhtä vahvat kuin luovilla tekijöilläkin. Esimerkkeinä hän mainitsee kuitenkin vain Ison-Britannian, jonka tekijänoikeuslainsäädäntö poikkeaa muutenkin täysin mannereurooppalaisesta ja Espanjan, jonka tilannetta en tunne, mutta joka EU-maana on sidottu yhteisiin periaatteisiin. Fakta on, että EU:ssa vallitsee sama periaate kuin Suomessa eli että lähioikeudet katsotaan varsinaisesta tekijänoikeudesta periaatteellisesti poikkeavaksi suojan kohteeksi. Mitään muutosta tähän periaatteeseen ei EU:n tasolla ole vireillä. Jos olisi, Kaira olisi siihen tietenkin viitannut ja vedonnut. Jos EU haluaa muuttaa näin keskeistä periaatetta, sen täytyy käynnistää kansainvälinen muutosprosessi.
Kaira kirjoittaa etujärjestövetoisesti, vaikka lainsäädäntö lähtee oikeudenhaltijoista ja lähioikeuksien haltijoista, ei näiden järjestöistä. Teoston vahva asema on lakiin kirjattu, järjestön nimeä tosin mainitsematta. Lukijan kannattaakin lukea rivien välistä, että lisää valtaa, oikeuksia ja rahaa himoitsevat juuri lähioikeuksia hallinnoivat yritykset, eivät niinkään muusikot. Gramex teetti keväällä 2022 kyselyn Gramex kuuntelee, jonka mukaan 58 % vastaajista piti tekijänoikeudellista suojaansa sopivana. Kun kaikista kyselyyn vastaajista 85 % oli artisteja eli muusikoita, ei ole hankalaa huomata, että suojaa haluavat vahvistaa lähinnä levy-yhtiöt ja niiden välilliset asiamiehet. Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen on toki saatu huokailemaan, että "Niin sanotulla pakkolisenssillä luotu korvausoikeus ei anna musiikin esittäjille ja tuottajille yhtä vahvaa neuvotteluasemaa kuin yksinoikeus antaisi."
Konkreettista näyttöä siitä, että lähioikeuksien edustajien asema olisi jotenkin kohtuuttoman vaikea, ei ole. Se on loogista sitä taustaa vasten, että vaikka lähioikeudet eivät ole luovan tekijän oikeuksien vahvuisia, niitäkin on vastikään vahvistettu EU:n ns. lex Beatlesin muodossa eli suoja-ajan merkittävällä pidennyksellä. Varsinkin Kotilaisen ajatuksista voi lukea suoraan, että levy-yhtiöt haluaisivat ansaintalogiikkaketjussa päästä eroon säveltäjän ja sanoittajan viimekätisestä oikeudesta antaa tai kiistää lupia. Järjestöjuristien mielessä hiertää epäilemättä edelleenkin se, että säveltäjä-sanoittaja Jussi Hakulinen voitti markkinaoikeudessa kiistan Sanoma Media Oy;n ja televisio-ohjelman Vain elämää kanssa sävellyksen Joutsenlaulu muokkausoikeuksista.
* * *
Gramexin ajama muutos romuttaisi koko eurooppalaisen tekijänoikeusajattelun perustan, joka korostaa alkuperäisen luovan yksilön suojaa ja määrittelee jatkohyödyntäjät siksi mitä ne ovatkin eli jatkohyödyntäjiksi. Kaunis termi "lähioikeus" muistuttaa siitä, että muusikoilla ja taloudellisesti hyödyntävillä yrityksillä ei olisi mitään tulonlähdettä, ellei ensin olisi luovaa tekijää. Levy-yhtiöiden historiallisen ahneuden ja häikäilemättömyyden takia tuskin kukaan odottaa niiden aidosti arvostavan luovan tekijän roolia. Ne ovat aina kupanneet ja aikovat jatkossakin kupata luovan tekijän työtä, toki mielellään ottaisivat myös muusikon osuuden kokonaan itselleen, jos laki vain sallisi. Sen sijaan on syytä ihmetellä Muusikkojen liiton alttiutta lähteä peesaamaan tällaista linjaa. Ovathan perinteisesti muusikot samalla myös itse luovia tekijöitä, joilla ei ole vähäisintäkään syytä ruveta heikentämään suhteellisesti omaa neuvotteluasemaansa.
Gramex ajeleekin tässä asiassa selvästi muusikoiden rattailla vain siksi, ettei varsinainen toimeksiantaja eli levyteollisuus pilaisi huonolla maineellaan yritystä heti alkuunsa. Siksi onkin ääneen sanottava, että Gramex ajaa levy-yhtiöiden omistajien etua, vaikka mainitsee myös muusikot. "Maailma ja markkinoiden toimintaympäristö on muuttunut reilussa kuudessakymmenessä vuodessa ja lainsäädännön tulisi seurata kehitystä", vaatii Antti Kotilainen kuitenkaan kertomatta, mikä tuossa kehityksessä antaisi objektiivista perustetta (siis muuta kuin silkkaan ahneuteen perustuvaa) vahvistaa lähioikeuksia tekijänoikeuden kustannuksella. Minun mielestäni mitään tällaista muutosta ei ole tapahtunut, pikemminkin lähioikeuksien haltijoiden asema on muista syistä vahvistunut kohtuuttomasti.
Tekijänoikeuden tulkitseminen "oikeudenomistajaoikeudeksi" on ollut vahva tendenssi siinä prosessissa, jolla eurooppalaista tekijän asemaa korostavaa ajattelua on pyritty kääntämään angloamerikkalaisen taloudellisten oikeuksien omistamisen ajattelun suuntaan. Muusikoilla ei pitäisi olla mitään intressiä tukea tätä kehitystä, eikä säveltäjillä tai sanoittajilla tietysti sitäkään vähää. Muusikon tärkein kumppani on luova säveltäjä ja sanoittaja, ei rojalteja itselleen rohmuava levy-yhtiö. Kaikille musiikin harrastajille ja sen luojille painajaismainen tilanne on se, että maailman gramexit pääsevät määräämään sen, missä ja milloin jokin musiikki saa soida. Lainsäätäjä on antanut lähioikeuksien kautta hyödyntäjille oikeuden saada osuuden luovien tekijöiden leipomasta kakusta, Jos se ei riitä, voitte rauhassa poistua kuvioista, kukaan ei jää kaipaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.