Samanlainen, mutta syntymästään syrjitty

Olen syntynyt avioliitossa olleiden vanhempien perheeseen. Omat kolme tytärtäni ovat syntyneet avioliitossa olleille vanhemmille, vaikka en ole itse koskaan arvostanut avioliittoa ihmissuhteen takaajana. Lähipiirissäni ei juuri ole avioliiton ulkopuolella syntyneitä. Silti myös minun aivoissani sana ÄPÄRÄ kaikuu juuri niin tuomitsevana, jyrkkänä ja pois häätävänä kuin sitä on suomalaisten historiassa käytetty ja voidaan edelleenkin käyttää, vaikka virallisesti lainsäädäntö takaa samat oikeudet avioliitossa tai ilman sitä syntyneille lapsille. En ole itse sanaa koskaan käyttänyt tai edes aktiivisesti ajatellut, mutta tiedän jollain tietoisuuden tasolla, että äpärälapsi on huonompi kuin muut lapset. Huomio nolotti ja hiukan huolestutti.

Kun olen nyt lukenut Hannele Törrösen kirjan Unohdetut äpärät : Aviottomien lasten elämästä (Siltala 2026) tunnen yhtä aikaa häpeää, järkytystä, myötätuntoa ja kihisevän voimatonta raivoa. Häpeän kuulumistani ihmiskuntaan, joka on sallinut epäoikeudenmukaisuuden. Olen järkyttynyt kaikesta siitä konkreettisesta pahuudesta, jolla sekä lapsia että heidän äitejään on kohdeltu. Tunnen voimakasta myötätuntoa kaikkia maailman äpärän kohtalon kokeneita kohtaan. Ja ajattelen voimattoman raivon vallassa niitä ideologioita, uskontoja, lakeja ja organisaatioita, joiden avulla ja takia lasten ja heidän äitiensä kohtalo on voinut olla niin kamala, kuin mistä Törrösen kirja kertoo.

En kirjoita ensi sijassa itsekin avioliiton ulkopuolella syntyneen Hannele Törrösen kirjasta. Tyydyn lämpimästi suosittelemaan sitä jokaiselle, joka piittaa ihmisoikeuksista, ihmisten tasa-arvoisuudesta ja ihmisten välisen empatian kohtaloista. Kirja käsittelee monimutkaista aihetta läheltä ja kohtalontovereiden omien kertomusten kautta. Kirja ei päästä ääneen niitä, joiden mielestä äpäryys on sekä äidin että lapsen "syytä". Kirja on yksiselitteisen puolueellinen, koska vain siten päästään muodollisten lakien ja tapakulttuurin taakse tutkimaan, miten syyttään syrjityt ovat selviytyneet tai eivät ole selviytyneet. Kirja pyyhkäisee sivuun kaiken sen ikävän, mitä lapsista ja heidän äideistään on pahaa tarkoittaen sanottu. 

* * *

Avioliitto on ihmiskulttuurien tapa hallita ihmisten seksuaalisuutta ja huolehtia aineellisen perimyksen sujumisesta patriarkaatin hyveiden kautta. Sanojen tasolla avioliitto tähtää myös heikomman osapuolen, yleensä naisen ja lasten, oikeuksien toteutumiseen maallisen vallan säätämien lakien mukaisesti. Mutta avioliitto on myös ideologinen ihmisten käyttäytymisen säätelyn väline. Tuon ideologian takana ovat uskonnot, joiden kieroutuneessa maailmassa ihmisen biologinen seksuaalisuus on jatkuva uhka, ei ihmisen neutraali ominaisuus kuten vaikka hyvä lauluääni tai kyky muistaa. Miksi seksuaalisuus on uskonnoille uhka, sitä on tässä turhaa ja mahdotontakin syventyä pohtimaan. Mutta avioliittoa instituutiona ei olisi ilman uskonnollistyyppistä ajattelua ja tarvetta. 

Onko uskonnon ja valtion määrittämä avioliitto erityinen patriarkaatin tuottama käytäntö? Hyvin todennäköisesti näin on, sillä se on käytännössä kaikkialla juuri miesten käyttämän vallan rajaama ilmiö. Matriarkaatissa nainen ja hänen lapsensa ei tarvitse avioliiton kaltaista sitovaa sopimusta, miehethän luovuttavat ihmislajin säilymisen kannalta välttämättömät siittiönsä vapaaehtoisesti ja mielihalulla. Patriarkaatissa tilanne on toinen, koska nainen on ennen muuta miehen omaisuutta tai sijoitus, jonka itsenäisyyttä täytyy pitää kurissa samalla kun vapautta rajoitetaan. Patriarkaatti tarvitsee avioliittoinstituutiota pysyäkseen patriarkaattina. 

Aviottomien lasten ja äitien osana on patriarkaatissa aina tulla pilkatuksi, häväistyksi ja syrjityksi. Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa patriarkaatin valtaa on kovalla työllä ja taistelulla hiukan rajattu. Se on sallinut säätää lakeja, jotka estävät aviottomien lasten ja heidän äitiensä avoimen syrjivän kohtalon. Mikään lainsäädäntö ei kuitenkaan estä tapakulttuuria suhtautumasta äpäryyteen kuten ennenkin. Läheiset, sukulaiset, koulukaverit ja työtoverit voivat esiintyä syrjivästi, väheksyvästi, pilkkaavasti ja mieltään osoittavasti. Se voi olla heikentyvä tapa, kun yhä useampi elää ja synnyttää lapsia olematta muodollisessa avioliitossa, mutta ei sen määrä ole nolla.

* * *

Kenelle tahansa pitäisi olla selvää, ettei lapsi valitse omia vanhempiaan saati päätä siitä, tuleeko hedelmöitetyksi avio- tai avoliiton valinneiden aikuisten todellisuudessa. Teoriassa raskaaksi tuleva nainen päättää siitä, tuleeko hänestä äiti ja tuleeko hänestä avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen äiti. Lapsella ei ole edes teoriassa mitään osuutta yhtään mihinkään olemassaolonsa ratkaisevaan tekoon. Jokainen lapsi syntyy viattomana ja syyttömänä kaikkeen, mitä joku kiihkomieli keksii hänen niskoilleen sälyttää. "Perisynti" ja kaltaisensa ovat ihmismielen keksintöjä, joiden avulla tähdätään valtaan itsenäisten ihmisten nujertamiseksi. Myös äpäryys-käsitteen keksijät ovat olleet vallanhimoisia ihmisiä, jotka ovat kyhänneet välineitä hyväuskoisten hallitsemiseksi.

Ihminen on ainoa eläin, joka on keksinyt avioliiton kaltaisen vallan välineen. Jotkut eläimet solmivat kyllä elinikäisen parisuhteen, emmekä voi tietää, miksi juuri ne, mutta eivät kaikki. Evoluutio saattaa ottaa huomiin sellaisen ratkaisun, mutta ihmisten avioliitolla ei taatusti ole evolutiivista takuutodistusta. Kaikkihan tiedämme, että ihmisten parisuhteen onnistumista ei takaa avioliitto sen paremmin kuin avo-sellainenkaan. Tiedämme vain, empiirisen aineiston pohjalta, että jotkut ihmiset viihtyvät toistensa seurassa vain lyhyehkön ajan, toiset koko elämänsä. Olisi ehkä onnekasta, jos hyvän liiton resepti oli olemassa ja ihmisen ymmärrettävissä. Mutta ei sekään olisi estänyt äpäryyden käsitteen keksijöitä.

Törrönen pohtii kirjassaan myös sitä, mitä tuntemuksia avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi herättää siittiön yhtälöön tuovalta. Vastausta ei löydy, koska miehet puuttuvat asiaa pohtivien yhtälöstä. Patriarkaatille on arka paikka, että mieshän se lapsen syntymän aiheuttaa, vaikka äiti maksaa kaikki siittämisestä seuraavat kustannukset. Patriarkaatille on sopinut hyvin, että äpärä ja sellainen synnyttänyt nainen tuomitaan ja karkotetaan. Patriarkaatille ei sovi, että miehet ottavat isyydestään täyden vastuun, puolustavat naista ja lastaan. Parempi on vaieta, livahtaa ulos kuviosta ja toivoa, ettei se vahingonlaukaus tule jonain päivänä soittamaan ovikelloa. Pahinta on, jos tulevat vaatimaan osuuttaan isän perinnöstä.

* * *

Äpäryyden ympärille rakennettu syrjinnän koneisto on tarvinnut myös välineet,joilla pakottaa äpärälapset ja heidän äitinsä pois kunnollisten ihmisten silmistä. Näitä välineitä on löytynyt erityisesti kirkkojen ja niiden ideologista viestiä edustaneiden organisaatioiden piiristä. Hannele Törrönen esittelee karmeuksia Irlannin katolisen kirkon tarjoaman esimerkin valossa. Siitä ei valitettavasti seuraa, että vain Irlannin katolinen kirkko olisi haudannut luostarin takapihalle lapsia, joiden kukaan ei halunnut elävän. Samat käytännöt, pois silmistä, pois mielistä, ovat esiintyneet hyvin laajasti ainakin kristillisten kansakuntien piirissä (Törrönen ei avaa kansainvälisiä tapahtumia Irlannin ulkopuolelle, enkä itse tiedä asiasta mitään). Ei liene ollut epätavallista, että seksuaalisen riiston kohteeksi ovat joutuneet herkästi juuri äpärälapsina kirkkojen vastuulle sysätyt. 

Äpäryys on ihmisen keksimä vääryys. Äpäryys on moralisoivan ajattelun hedelmä. Äpäryys on silkkaa valehtelua vallankäytön mahdollistamiseksi. Äpärälapsi ja avioliitossa syntynyt lapsi ovat sataprosenttisesti samanlaisia. Erottelu edustaa pahaa tahtoa, häijyyttä ja alhaista mieltä. Patriarkaattia ja kirkkovaltaa.