Taustalukemista Jeffrey Epsteinista

Jeffrey Epsteinin tapaus (Atrain & Nord 2026) on jokseenkin eriskummallinen kirja. Se on sivumäärältään ja formaatiltaan pamfletti, mutta tyylilajina jonkinlainen kotioikeudenkäynnin tausta-aineiston kuiva tarjoilu. Kirjoittaja Tapio Kuosma on taustaltaan oikeustieteen lisensiaatti. Hänen näkökulmansa, jos sellaisen haluaa uuttaa kielelliseen muotoon, on lastensuojelullinen huoli siitä, että nykyiset lait ja poliittiset asenteet eivät suojele lapsia kansainväliseltä lapsikaupalta, lasten seksuaaliselta riistolta tai miltään muultakaan pahalta. Jeffrey Epstein on kirjan päähenkilö, mutta vain esimerkkinä rikollisista, joilta maailman järjestelmät eivät pysty lapsia suojelemaan.

Kirja sopii perusuteliaan lukulistalle, koska se listaa, usein varmuuden vuoksi monta kertaa, Jeffrey Epsteiniin liittyvät viralliset dokumentit, rikokset, syytökset ja prosessit. Se listaa sekä uhreja että Epsteinin lapsikaupan asiakkaita jollain perusteella, joka ei itselleni aivan avaudu. Kirja on kuitenkin niin suppea ja varoo koskemasta moniin isoihin asioihin, ettei sitä voi suositella varsinkaan ainoaksi tiedonlähteeksi. Esimerkiksi pelkästään seuraamalla Twitterin eli Elon Muskin X:n palstoilla viime vuosina ollutta valtavaa dokumenttien määrä, erilaisista teorioista puhumattakaan, saa Epsteinin "tapauksesta" olennaisesti huolestuttavamman kuvan kuin tämän Kuosman kirjaaman tarinan perusteella.

Kuten usein kansainvälisessä politiikassa, se mitä jätetään sanomatta on vähintään yhtä tärkeätä kuin se, mitä on päätetty kertoa julkisuuteen. Epsteiniin liittyvien rikollisten kiemuroiden kohdalla tämä on enemmän kuin totta. Mutta kun Kuosma tyytyy Yhdysvaltain korruptoituneen oikeusjärjestelmän tuottamiin dokumentteihin, kuva jää väkisin valjuksi ja epätyydyttäväksi. Kuosma ei esimerkiksi pohdi lainkaan väitteitä, joiden mukaan Epsteinin "itsemurha" oli todellisuuden operaatio, jossa Epstein siirrettiin pois vankilasta ja hänen tilalleen jätettiin häntä muistuttava ruumis. Kuosma kyllä listaa niitä lukuisia "yhteensattumia", joiden takia virallista selitystä itsemurhasta pidetään epäuskottavana. Kuosma toteaa, että moni asiantuntija on pitänyt ruumiin vaurioita tyypillisenä murhalle kuristamalla, ei hirttäytymiselle. Mutta sitä Kuosma ei kysy, miksi joku olisi halunnut lavastaa Epsteinin kuoleman. Kuka tai mikä pelkäsi tulossa ollutta oikeudenkäyntiä?

* * *

Kuosman kirjan suurin ongelma ja puute syntyy siitä, ettei siinä edes yritetä yhdistää Epsteinin toimintaan isompiin valtakuvioihin. Kuosma ei liiku siihen suuntaan, vaikka nimeää muutamia merkittävässä olevia henkilöitä kuten Donald Trumpin ja Israelin entisen pääministeri Ehud Barakin. Kuosma jättää niin sanotusti ilmeiset johtolangat sikseen joko siksi, ettei usko niihin itse tai koska haluaa pitäytyä viranomaisten johtopäätöksiin. On toki ilmeistä, että varsinkin somealustoilla voidaan levittää hyvinkin pitkälle meneviä väitteitä ilman todisteita. Epsteinin tapauksessa noita todisteita kyllä on, miljoonia sivuja ja tuhansia videoita, mutta ne ovat Trumpin hallinnon merkityksettömiksi sensuroimia tai yksinkertaisesti visusti FBI:n arkistojen kätköissä (tai lopullisesti tuhottuja, kuten monet skeptikot pelkäävät).

Kaksi isoa, suoraan maailmanpolitiikan huipulle menevää teoriaa Tapio Kuosma jättää kokonaan käsittelemättä, jopa ilman mainintaa. Ensimmäisen teorian mukaan Epstein oli Israelin tiedustelupalvelu Mossadin työntekijä, jonka tehtävänä oli hankkia merkittäviä yhteiskunnallisia toimijoita koskevaa kiristysaineistoa tarjoamalla näille turvallinen tilaisuus harrastaa seksiä alaikäisten kanssa. Tämä teoria tekee Kuosmankin kirjassa ohimennen mainitun "kiristämisen" mielekkääksi. Teoria myös selittää, miten hyvin vähän muodollista koulutusta hankkinut, matemaattisesti lahjakas Mr. Nobody muuttui yhtäkkiä erittäin varakkaaksi poliitikkojen sijoitusneuvojaksi ja seksiturismin vetäjäksi. Epsteinin sähköpostiliikenteen viesteissä on tiettävästi vaikka kuinka paljon hänet Israelin valtion elimiin sitovaa aineistoa, mutta sen on FBI sensuroinut yhtä tehokkaasti kuin Donald Trumpin nimen.

Toinen, edellistä synkempi teoria, joka ei ole ristiriidassa Mossad-teorian kanssa, näkee Epsteinin Rotschildtin vanhan ja upporikkaan pankkisuvun palkkalaisena, jonka tehtävänä on ollut tarjota kansainvälisen eliitin jäsenille palveluksia, jotka ovat kaikki jyrkästi laittomia ja mahdottomia saavuttaa julkisesti. Teorian mukaan Epsteinin hankkima yksityinen saari oli paikka, jossa kohdistettiin sekä aikuisiin, mutta myös ja erityisesti lapsiin seksuaalista väkivaltaa, kidutusta ja teloituksia. Useiden videoitujen todisteiden mukaan nämä väkivallan orgiat olivat usein ulkoisesti satanistisia rituaaleja, joihin sisältyi myös murhattujen lasten lihan syömistä. Tässä vaiheessa useimmat muuttuvat epäuskoisiksi. Mutta voi myös kysyä, mihin tarkoitukseen Epstein tilasi saarelle suuren määrän väkevää, orgaanisten aineiden tuhoamiseen soveltuvaa happoa, kun käry oli käynyt?

* * *

Tapio Kuosma ei ole näistä teorioista tietääkseenkään. Hänen kirjansa muuttuu samalla merkityksettömäksi nimien ja päivämäärien luetteloksi ilman juridista tai poliittista analyysiä siitä, mihin kaikkiin myöhempiin asioihin Epsteinin verkostolla ja yksityissaaren toiminnalla on voitu vaikuttaa. Kun on esimerkiksi vuosikausia ihmetelty ja pohdittu sitä, miksi kaikkia muita törkeästi kohteleva Trump muuttuu nöyräksi palvelijaksi, kun Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tulee vieraaksi. Muistan itse, kuinka Trumpin ensimmäisen kauden aikana nähdyn veljeilyn Vladimir Putinin kanssa arveltiin yleisesti johtuvan siitä, että Venäjän tiedustelupalvelulla on Trumpista noloja videoita, pissaleikeistä ja vastaavista. Nyt on pohdittu, miten hirveää aineistoa täytyy Netanjahulla olla Trumpia vastaan, jotta tämä alistuu julkisesti nöyryytetyksi Israelin palvelijaksi.

Jos Netanjahu kiristää Trumpia videoiduilla hirveyksillä, kuten vaikka lasten raiskaamisilla ja surmaamisilla, nuo videot on mitä ilmeisimmin kuvattu Epsteinin saarella niiden monien vuosien aikana, jolloin Trump oli siellä vakiovieras ja todistetusti Epsteinin läheinen kaveri. Miesten välit rikkoutuivat myöhemmin. Siksikö, että Trump sai kuulla, mistä kaikista hänen toimistaan oli olemassa oikeussalikelpoista videomateriaalia? Trumpin alistumista Israelin edessä on selitetty myös niillä valtavilla summilla (250 miljoonaa dollaria), jotka amerikanisraelilainen Miriam Adelson vuoden 2024 vaaleissa Trumpille antoi. Voidaan kuitenkin kysyä, oliko Adelson ainoa vaihtoehto? Rahaa voi kinuta ja saada monista eri lähteistä. Mutta yksissä käsissä oleva kiristysaineisto antaa juuri tuolle yhdelle toimijalle pysyvän keinon pakottaa tahtoonsa. Näinhän on tapahtunut Iranin sodassa, jota Trump ei olisi halunnut, mutta johon Netanjahu hänet yksiselitteisesti pakotti, aina uudestaan ja uudestaan. Siinä Trump rimpuilee edelleen, kun tätä tekstiä kirjoitan.

Onko Kuosman kirja hyödytön? Ei sentään. Se antaa muodollista taustatietoa ja vakuuttaa Epsteinin rikollisuudesta senkin, joka ei halua uskoa mihinkään hurjiin teorioihin vallankäytön näkymättömistä pohjavirroista. Valitettavasti on niin, että ne kymmenet Trumpin uhreiksi valikoituneet alaikäiset, jotka nyt ovat keski-ikää lähestyviä naisia, eivät ole kuin jäävuoren huippu, eikä edes heille ole luvassa totuuteen perustuvia saalistajien rangaistuksia, koska nuo saalistajat ja syylliset ovat korkeimman vallan haltijoita. USA:ssa on tuomittu sekä Jeffrey Epstein että hänen rikostoverinsa Ghislane Maxwell pitkiin vankeustuomioihin alaikäisten kauppaamisesta seksuaalisiin tarkoituksiin. Yhtään ainoata Epsteinin ja Maxwellin asiakkaista ei ole saanut syytettä siitä, mitä ovat Epsteinin ja Maxwellin avulla voineet tehdä. Ei ole saanut, koska syyttäjä- ja poliisilaitos ovat juuri näiden asiakkaiden vallan piirissä. Riippumatta siitä, elääkö Epstein Israelissa uuden henkilöllisyyden turvin vai murhattiinko hänet varmuuden vuoksi 2019, hänen palveluksiaan ostaneet ja käyttäneet eliitin jäsenet ovat pääosin koskemattomia. Muutamat harvat, kuten Andrew Mountbatten-Windsor, ovat joutuneet jonkinlaiseen vastuuseen. Se olisi voinut hyvin olla Kuosman kirjan pääasia. Ehkä olisi pitänytkin.