Raha, valta ja ahneus

Kovin paljon en tältä kirjalta odottanut, mutta silti oli yllättävää, miten nopeasti poliittista arkea kuvaavat kirjat vanhentuvat. Michael Wolffin suurella kohulla julkaistu Fire and Fury, kuvaus Trumpin hallinnon ensimmäisistä yhdeksästä kuukaudesta, on sinänsä sujuvasti kirjoitettua poliittista viihdettä ja Ilkka Rekiaron suomennos Tulta ja tuhoa (Tammi 2018) on myös onnistunut. Mutta kun kirjaa lukee vasta nyt, loppukesästä 2018, tuntuu kuin lukisi tarinaa Rooman keisariajalta. Pitää oikein muistuttaa itseään siitä, että Donald Trump on edelleen Yhdysvaltain presidentti, vaikka jo Wolffin uumoilemat romahduksen aallot ovat viime päivinä taas tulleet lähemmäs, kun Trumpin läheiset apulaiset ovat saaneet tuomioita tai tehneet syyttäjän kanssa sopimuksia.

Epäilemättä Wolffin kirjassa on paljon juorun tasolla olevaa ja sille jäävääkin tekstiä. Hänen tyylinsä kirjoittaa kaikentietävästi, hiukan alentuvasti, on myös tuttua yhdysvaltalaista tekotapaa, jolla bestseller-tilastoja yleensä hallitaan. Minusta kirjan kertomus ei kuitenkaan ole yhtään niin epäuskottava, kuin millaiseksi jotkut Trumpin kannattajat ovat sen tuominneet. Päin vastoin, kirjan tapahtumissa ja kuvauksissa on hyvin johdonmukainen ote. Yksityiskohdat tuskin ovat kaikki kohdallaan, mutta toisaalta voidaan kysyä, onko sillä merkitystä. Kirjan anti ei nimittäin ole suttuisissa yksityiskohdissa vaan Yhdysvaltain poliittisen eliitin toimintatapojen kuvailussa. Se on aika hyytävää luettavaa.

Meillä Suomessa ollaan helposti tuohtuneita, jos joku Nuorisosäätiö kippaa Kepun talouteen jokusen miljoonan (vaikka viime vaiheessa ne rahat ovat tainneet mennä enemmän yksityistileille). Yhdysvalloissa pelataan aivan erilaisella laudalla, jolla ei ole demokratian kanssa enää mitään yhteyttä. Atlantin tuolla puolen merkitsevät vain raha ja sillä hankittu valta ja verkosto. Wolff muistuttaa jatkuvasti siitä, että Trumpin itsestään luoma (valheellinen) kuva menestyneenä miljardöörinä ei tee minkäänlaista vaikutusta niihin aitoihin miljardööreihin, jotka Washingtonissa vetelevät naruja, nostavat ja laskevat. Wolffin kertomus ison rahan liikkumisesta ehdokkaitten tukena ja jarruna on todella kiinnostava.

* * *

Ei tietysti ole yllätys, että Wolffin rakentama kuva Donald Trumpista sekä ihmisenä että vallankäyttäjänä on inhorealistinen. Muiden määritelmät, havainnot Trumpin julkisista esiintymisistä ja  transkriptiot Trumpin puheenvuoroista piirtävät hämmentävän kuvan ihmisestä, jolla on hyvin vähän osaamista, mutta koulukiusaajan luonne. Trumpin suunnaton narsismi toisaalta alkaa lukijaa jo hiukan huolettaa, koska kuilu todellisuuden ja Trumpin itserakkaiden kuvitelmien välillä on niin suunnaton. Ehkä häkellyttävin Wolffin kirjan vaikutus onkin juuri se, että Trumpia alkaa melkein sääliä, niin pohjaton on hänen tarpeensa saada ihailua ja kehumista, vaikka kuinka perusteetonta. Säälin tunne on kuitenkin työnnettävä taka-alalle, niin törkeällä tavalla Trump käyttäytyy ympärillään pörrääviä ihmisiä kohtaan.

Moni Trumpin menestyspropagandan hämäämä lukija yllättynee siitä, kuinka huonosti Trumpin ympärilleen keräämä organisaatio (se todella viime kädessä heijasteli hänen omia tuntemuksiaan) - oli valmistautunut voiton mahdollisuuteen. Kaikki olettivat - myös Trump itse -, että vaaleissa kärsitään rökäletappio. Trumpille itselleen kysymys oli vain näkyvyydestä, jota hän voisi omissa bisneksissään hyödyntää (moni tuntuu olevan sitä mieltä, ettei Trumpilla edelleenkään ole mitään muuta motiivia). Kun Yhdysvaltain epädemokraattinen vaalijärjestelmä sitten tarjosikin presidenttiyden 3 miljoonaa ääntä vähemmän keränneelle Trumpille, ennakkovalmisteluiden surkeus paljastui nopeasti kaikille politiikkaa seuraaville.

Wolffin kirja on pitkälle keskittynyt kuvaamaan Trumpin hallinnon kaoottista ihmisten palkkaamisen ja poispotkimisen puskateatteria, jonka rinnalla varsinaisten asioitten käsittely tuntuu tylsältä. Hän on paneutunut erityisesti avaamaan Steve Bannonin roolia ristiriitaisena takapiruna ja ideologiana, jonka kuningasideana oli rakentaa se ideologia, jota Trumpilla itsellään ei laiskuuden, kyvyttömyyden ja kärsimättömyyden takia voinut olla. Wolff kohtelee kovin käsin myös Ivanka Trumpin ja tämän puolison Jared Kushnerin (Jarvanka) raivoisaa taistelua pääsystä vallan huipulle ja pyrkimyksistä antaa Bannonille potkut. Wolff ei yllä Shakespearen tasolle tyylillisesti, mutta tapahtumien käänteet ovat kuin suoraan jostain Shakespearen näytelmästä.

* * *

Wolffin kuvaaman maailman keskeinen ja tavallaan ainoa tärkeä kysymys on "Mitä minä hyödyn siitä?" Sillekin, joka suhtautuu poliittisen eliitin toimintaan lähtökohtaisesti kriittisesti, on Wolffin kuvaus juonittelusta ja dollarinkylmästä laskelmoinnista kaikissa käänteissä samaan aikaan masentavaa ja epätodellisuudessaan kiehtovaa. Wolff kuvaa miljardöörejä, jotka eivät suinkaan lepää laakereillaan, vaan joilla on pakkomielle levittää omaa äärikonservatiivista, epädemokraattista ja rasistista ajatteluaan jokaiseen maailman nurkkaan samalla kun he yrittävät kuumeisesti ryövätä mistä tahansa lisää miljardeja. Jos Jeesus eläisi, olisi hänelle helppo osoittaa sormella, mistä puhdistustyöt kannattaa aloittaa. Osoite "Washingtonin suo" riittäisi.

Wolffin kirja herättää moraalista paheksuntaa, kiukkua ja masennusta. Mutta tietysti se herättää myös suurta huolta sen takia, että maailman mahtavimman suurvallan ylintä valtaa käyttää hetken mielijohteitten varassa lilluva illeterääri, narsistinen moukka, joka ei edes ymmärrä hävetä suoltaessaan loukkauksia milloin vammaisille, milloin naisille, milloin muille kuin valkoihoisille superrikkaille miehille. Mikä pahinta, Trumpia eivät ympäröi ja hänelle kuiskuttele Yhdysvaltain fiksuimmat ja vastuuntuntoisimmat kyvyt. Jos Trumpin hallinnossa on joku tolkku, osaava ihminen, todennäköisesti emme koskaan kuule hänen tekemisistään mitään. Niitä muita, kyvyttömiä ja Trumpin kyllästymistä peläten odottavia nuoleskelijoita riittää sitten yli tarpeen.

Trumpin ja toisaalta yhdysvaltalaisen poliittisen järjestelmän tukijat muistuttavat mielellään, että asiat kuitenkin etenevät ja ettei yksi mies systeemiä muuta. Se voi olla toiveajattelua. Trumpin käytös sinänsä on romahduttanut Yhdysvaltain kansainvälistä arvovaltaa ja luottamusta valtavasti. Trumpin käynnistämät taloussodat pahentavat kaaosta ja luovat tilaa hetkelle, jolloin Trumpin hallinto rupeaa poikkeustilavaltuuksin musertamaan oikeusjärjestelmää. Skeptikko sanoo, ettei Valkoisesta talosta löydy riittävää osaamista. Se ei kuitenkaan takaa, ettei tahtoa ja osaamista löydy tukijoukoista, niistä jotka haluavat saada dollareilleen vastinetta. Yhdysvaltain demokraattisuus on aina ollut pinnallista, valkoisten rikkaitten demokratiaa. Sopii toivoa, ettei se jatkossa kavennu entisestään muutamien superrikkaiden yksinvallaksi. Kaikeksi onneksi Donald Trump on patalaiska hetken lapsi. Se voi vesittää superrikkaitten vallankumouksen.