Vain rahaa

Lankesin pari päivää sitten verkkovarkaiden huijaukseen, johon ei liittynyt rahatonna vieraalle lentokentälle jääneitä neitokaisia tai peniksenpidennystarjouksia, vaan tapahtui proosallisesti useimpien suomalaisten tunteman Tori.fi:n suosiota ja ympäristöä hyödyntäen. Tarkoitukseni ei ole tässä kuitenkaan kauhistella tai kerjätä sääliä ja myötäelämistä, vaikka verkkorikollisuuden muodoistakin voisi hyvin blogitekstin kokemukseni perusteella kirjoittaa. Sen sijaan haluan kertoa tai kuvata prosessia päässäni eli matkaa suuresta harmituksesta valaistumiseen ja mielenrauhaan.

Tietenkin kiehuin aluksi kiukusta. Kiukutti oman tarkkaavaisuuden herpaantuminen (siihen liittyi kiirettä ja toisaalta hienoista euforiaa sen johdosta, että hankalaksi myyntikohteeksi arvelemani tavara eli hirveä kasa Aku Ankan taskareita meni salamannopeasti kaupaksi – tai siis ehdin luulla niin käyneen) ja kiukutti verkkohuijareiden taitavuus, häikäilemättömyys ja armottomuus. Ihmisen on aina vaikea myöntää ainakin itselleen mokanneensa, ja siitähän näissäkin on aina kysymys. Epäonnistumiseen johti rikollisten oveluus, mutta joku toinen olisi älynnyt painaa jarrua ajoissa. Minä en, vaikka jälkeenpäin ja kaikessa rauhassa asiaa tarkastellessa oli helppo havaita ne hetket, jolloin hälytyskellon kilkatuksen olisi pitänyt kuulua.

Myös se kiukutti alusta lähtien, että tiesin joutuvani rahallisen menetyksen takia hoitamaan aivan ylimääräistä paperisotaa (rikosilmoitus, korttireklamaatio, uusien verkkopankkitunnusten hakeminen henkilökohtaisesti pankin konttorista, joka on erittäin nopeasti katoamassa oleva suomalainen instituutio) ja jo se yksinään riittäisi synkentämään kenen tahansa mielen. Jos jotain positiivista haluaa tästä prosessista kuitenkin nostaa esiin, se oli Osuuspankin Mikonkadun sokkelokonttorin turvamiehen työtä eläkesivuhommana hoitava entinen upseeri. Hän oli ottanut roolikseen auttaa jokaista konttoriin vastoin tahtoaan joutunutta ihmisparkaa ja teki sen erittäin sympaattisella ja empaattisella tavalla. Enpä ole koskaan aikaisemmin nähnyt pankin asiakkaiden vilkuttavan iloisesti turvamiehelle pois lähtiessään. Täydellinen rekrytointi!

* * *

Mutta se rahattomuus. Pankki kuoletti omatoimisesti korttini, kun kolmesta isosta summasta viimeistä yritettiin viedä läpi (miksi vasta kolmannen kohdalle, se ei ole tämän pohdinnan aiheena). Sen seurauksena en tiennyt, paljonko tililtäni oli viety, enkä voinut tietenkään nostaa rahaa "seinästä". Suurten ikäluokkien edustajana minulla on aina jonkin verran käteistä lompakossani, joten en ollut aivan pennitön kulkija. Arvelin kuitenkin olevan järkevää hankkia hiukan enemmänkin käteistä, mikä pian osoittautui hyvin ennakoiduksi. Ajoin kotimatkalla Triplaan, jonka alimmassa kerroksessa (jonne EI pääse yhdellä hissillä) on kätevästi vierekkäin kilpailevia kauppaketjuja, apteekki, vessa ja postilaatikko (on muutakin, mutta tässä tärkeimmät). Ajattelin käväistä apteekissa ja sen jälkeen mennä nostamaan avoinna olevasta S-pankin konttorista hiukan käteistä, koska minulla on bonustili ja siellä joku satanen.

Apteekissa ehdin jo unohtaa olevani muutaman taskussa olevan kympin varassa. Koska apteekista on aina vaikea selvitä alle parin kympin maksuvelvollisuudella, jouduin nolona poistamaan ostoksista yhden tuotteen, että se 20 euron setelini riitti. Ehkä kassaneidin silmissä vilahti pieni säälikin, mutta mitäs tuosta, siitä vaan nostamaan vähän käteistä. Paitsi että ensin piti jonottaa 20 minuuttia (jonka aikana ehdin kuulla Prisman kassaneideiltä että ei, minun siruttomalla bonuskortillani ei tosiaankaan voi nostaa käteistä) ja sen jälkeen kuulla pahoittelevalta S-pankin virkailijalta, että käteistä voi nostaa vain ennen klo 12:sta. Kun ihmettelin ääneen, missä välissä työssä käyvät ehtisivät tarpeen ilmetessä käteistä S-pankista nostamaan, virkailija nyökkäili myötätuntoisesti päällään. Ehkä joku muukin oli asiasta maininnut.

Ilmeisesti olin kuitenkin niin säälittävän ja avuttoman vanhuksen oloinen, enkä yhtään kiukkuinen ja pahansuinen, jollainen tuo vanhus myös voisi olla, että virkailijan ehdoton kielto suli jos nyt tämän kerran teen poikkeuksen -poikkeukseksi ja hän kävi hakemassa jostain salaisesta paikasta kolme 50 euron seteliä, jotka latoi eteeni samaan verkkaiseen tyyliin, jolla valuuttakauppiaat asioivat, ettei onneton turisti luule, että häntä huijataan silmää nopeammalla silmänkääntötempulla. Olin niin ilahtunut S-ketjun bonusten solahtamisesta lompakkoni tyhjänä ammottaneeseen setelivakoon, että marssin saman tien rahan paljouden huumaamana Prismaan niitä tuhlaamaan. En ollutkaan enää rutiköyhä, vaikka edelleen pankkikortiton.

* * *

Mutta paras oli vielä edessä. Olin jo edellisenä iltana antanut synkkien ajatusten risteillä mielessäni, vaikka se ei ehkä näkynyt ulospäin. En hikoillut stressin takia, päätä ei jomottanut enkä tuntenut vähäistäkään murhanhimoa sen paremmin itseäni kuin rahani vieneitä varkaita kohtaan. Mutta en voi kiistää, että vatvoin tekemisiäni ja typeryyttäni samalla kun yritin rationaalisesti rakentaa huijauskuvion osasia toimivaksi koneeksi (tajusin, että nämä huijarit tuntevat ihmisen ajattelutapoja pelottavan hyvin). Sitäkin tietenkin murehdin, että olin menettänyt isohkon rahasumman, joka oli ollut tilillä ns. yllättäviä (ja kalliita) tilanteita varten.

Triplasta palattuani tajusin mieleni muuttuneen. Kukaan ei loukkaantunut tai kuollut, yksi eläkeläinen vain menetti pankkitilillään olevan puskurisumman verran rahaa ja maksoi jonkun taitavan huijarin kuukausi- tai viikkopalkan. Se oli ollut ja oli edelleenkin vain rahaa, johon en olisi muutenkaan koskenut (koska se oli sitä yllättävän kallista tilannetta varten olemassa, ei kevytmieliseen ostostuhlailuun, joka ei ole minun kakkupalojani). Istuin rauhallisesti alas ja tajusin, etten ollut enää vähääkään stressaantunut koko asiasta. Itseäni jotenkin tuntevana oli hieman hämmästynyt, että mitenkäs tässä nyt kävi, olenhan varsin kovaäänisesti äkäinen, jos vaikkapa paidanhiha tarttuu ovenkahvaan ja repii kangasta (lähiomaiset voivat tarvittaessa todistaa).

Totesin vain hiukan sarkastisesti itselleni, että olet vanhus nyt kokenut valaistumisen. Raha ei ole ennenkään määrännyt elämäni tärkeitä ratkaisuja (eikä juuri pienempiäkään), vaikka tiedän, että kapitalistisessa talousjärjestelmässä ei rahatta voi oikein elää ja vaikka olen aina pitänyt siitä tuntemuksesta, että tilillä on vähän enemmän rahaa kuin joka tapauksessa kuukaudessa menee. Valaistumisen ydin oli sen tajuamisessa, että vähän isompikin summa rahaa voi silti olla "vain rahaa", toisin sanoen hyvin vähän merkittävä asia ihmisen elämässä. "Vain rahaa" kuulostaa äkkiseltään sellaisen sanomalta, jolla rahaa on niin paljon, ettei sen riittävyyttä tarvitse koskaan murehtia. Mutta ei se ole. Kaikki välttämättömien elinkustannusten yli menevä raha on viime kädessä "vain rahaa". Oikeasti tärkeiden asioiden rinnalla tällainen raha on pelkästään yliarvostettu, vaikka erittäin laadukkaalle paperille painettu vaihdon väline.

 

 

Kuva on otettu elokuussa 2022 Gotlannissa Irevikin upealla rannalla.

Me kanssavalehtelijat

Israelin valtio on perustettu paitsi rikollisesti palestiinalaisilta ryöstetylle maalle, myös pysyvälle valheelle ja krooniselle valehtelun jatkamiselle. Perusvalhe on väittämässä, että Palestiinan alue "kuuluu" juutalaisille ja Israelin valtiolle. Vaikka on totta, että erilaisia etnisten juutalaisten edeltäjiä on elänyt myös Palestiinan alueella, säännöllisesti asutettuja juutalaisalueita on ollut vähän. Eikä maanomistusoikeutta voi tietenkään perustaa minkään uskonnan jumalan antamaan ilmoitukseen ja lupaan. Valtioiden perustaminen jumalallisen luvan perusteella on yhtä olemattomalla pohjalla kuin kaikki muutkin houreet jonkin yksittäisen "rodun oikeudesta" johonkin maahan tai oman alueensa laajentamiseen muiden kustannuksella. Historiallisten tosiasioiden valossa Israelin valtio perustaminen Palestiinan alueelle oli seurausta sionistisen liikkeen ja brittiläisen imperiumin jäänteiden poliittisesta sopimuksesta, joka rikkoi karkeasti palestiinalaisten oikeuksia.

Tässä on kuitenkin tarkoitus puhua niistä valheista, joiden varassa Israelin maallisen valtion olemassaolo näyttää lepäävän. Näitä valheita on paljon, eivätkä ne olisi kestäneet, ellemme me – ns. länsimaat – olisi toisen maailmansodan aikaisen holokaustin häpeää peitelläksemme ja hyvittääksemme päättäneet tukea Israelin valtiota sen valheiden määrästä ja laadusta riippumatta. Israelin keinotekoinen valtio palestiinalaisilta varastetulla maalla on pysynyt pystyssä jo 75 vuotta, koska länsimaat ovat sulkeneet silmänsä ja korvansa Israelin valheilta ja rikoksilta. Länsimaiden hallintojen silmät ja korvat ovat edelleen kiinni, vaikka todistusaineisto Israelin valtion rikoksista ja valheista kasvaa päivä päivältä, rikos rikokselta. En kirjoita tutkijana tai toimittajana, vaan Suomen, yhden kanssavalehtelijamaan isänmaatani häpeävänä kansalaisena.

Minusta on piinallisen häpeällistä, ettei Suomi edusta maailmalla rehellisyyttä, avoimuutta ja totuudellisuutta, vaan on valmis vuosikymmenestä toiseen suojelemaan Israelin valheita ja rikoksia vastoin tosiasioita, YK:n loputtomia äänestyksiä ja tosiasiallisesti maailman ihmisten vähemmistön joukossa seisten. Nyt, kun Suomi ei enää edes teeskentele itsenäistä ja puolueetonta, maastamme on tullut paitsi kanssavalehtelija, myös kanssarikollinen, joka käy Israelin apartheid-valtion kanssa vilkasta asekauppaa, jolla on pitkät ja pääosin edelleen salatut historialliset taustat. Suomea ei haittaa, että Israel rikkoo päivittäin kansainvälisen oikeuden ja oikeusistuinten määräyksiä, viis veisaa YK:n lukuisista lähes yksimielisistä vaatimuksista vetäytyä sodissa miehittämiltään alueilta ja esiintyy ylimielisesti Lähi-Idän suurimpana "uhrina".

* * *

Israelin valtion valheet eivät johdu siitä, että maailma ei soisi juutalaisille omaa valtiota. On suonut ja suo edelleen, mutta ei sillä hinnalla, jonka muut kansat, ennen muuta palestiinalaiset, joutuvat Israelin takia maksamaan. Israelin valtio ei edusta kohtuullisuutta, kiitollisuutta tai rauhanomaista rinnakkaineloa, vaan alusta alkaen valtiollista terrorismia, valheellista valtiollista propagandaa, valheellista sotapolitiikkaa ja uhmakasta ylimielisyyttä kansainvälistä yhteisöä kohtaan. Kun Israelin valtion perustajat olivat saaneet briteiltä Palestiinan, kiitollisuus loppui siihen paikkaan ja alkoi saavutetun edun raivoisa puolustus, joka jatkuu edelleen. Muutamia vuosikymmeniä Israel joutui pärjäämään pienempien siirtomaavaltojen kuten Ranskan, Ison-Britannian ja Saksan tuella. Vuoden 1967 sodan jälkeen Yhdysvallat ryhtyi Israelin kummisedäksi, jolla on varaa vastikkeettomaan kummipojan laskujen, aineellisten ja aineettomien maksamiseen sillä ehdolla, että kummipoika valvoo kummisedän moninaisia intressejä Lähi-Idässä.

Israelin valtiolla on mittava sotilaallinen voima, joka perustuu toisaalta Yhdysvaltain massiiviseen apuun, toisaalta koko Israelin yhteiskunnan militarisointiin. Asevelvollisuus on erittäin pitkä, se koskee miehiä ja naisia, eikä reservissä oleminen ole mitään teoriaa. Israelissa on käytännössä kaikilla juutalaisilla ulottuvillaan aseita, jotka ovat valtaosassa maailmaa jyrkästi kiellettyjä siviileiltä. Mutta Israelissa ei kukaan olekaan aidosti siviili. Ei mene montaa minuuttia, kun tavalliselta näyttävä israelilainen vaihtaa IDF:n (Israel Defence Force) univormuun. Varsinkin eri puolilta maailmaan kaksoiskansalaisuuden turvin tulleet siirtokuntalaiset ovat osoittautuneet innokkaiksi siviilisotilaiksi, koska sen ansiosta he voivat terrorisoida miehitetyillä alueilla vielä sinnitteleviä palestiinalaisia paljon tehokkaammin.

Israelilla on myös ydinaseita (vaihtelevien arvioiden mukaan vähintään 100 taistelukärkeä, mahdollisesti useita satoja), mutta ei virallisesti. Israel ei myönnä eikä kiellä, vaikka sillä lienee ollut ydinase jo 1960-luvulta lähtien. Israel ei ole ratifioinut ydinsulkusopimusta eikä se salli Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) tehdä tarkastuksia Negevin autiomaassa sijaitsevissa tiloissa. Israel ei ole myöskään ratifioinut tai allekirjoittanut biologisia aseita kieltävää kansainvälistä sopimusta, johon kuuluu jo 183 valtiota. Voisikin luulla, että pelkästään näillä perusteilla Israel olisi kansainvälinen hylkiövaltio. Niin ei kuitenkaan ole, koska länsimaat sallivat Israelin pysyä rajoitusten ja valvonnan ulkopuolella. Se on merkittävä etu maalle, joka valmistautuu koko ajan sotiin lähialueiden valtioiden kanssa.

* * *

Selkeimmin julkisuuteen näkyvä Israelin valtion valheellisuuden alue on sen into ja alttius uhriutua täysin tosiasioista piittaamatta. Israel esiintyy kansainvälisesti "kaikkien" uhkaamana ja monien valtioiden terrorin kohteena. Todellisuudessa kuitenkin Israel on se, joka pysähtymättä lietsoo konflikteja tehden pommitusiskuja naapurimaihin ja salaisia operaatioita ympäri maailmaa salamurhia kaihtamatta. Tuorein tapaus on, kun Israel pommitti Syyrian Damaskoksessa olevaa Iranin lähetystöä surmaten 16 henkeä, näiden joukossa korkea-arvoisia Iranin upseereita. Israelin presidentti, sionistisen Netanjahun hallinnon nöyräksi asiapojaksi alentunut Isaac Herzog on noudattanut valehtelevan uhriutumisen linjaa ja syyttää Irania provosoimattomasta ohjusiskusta, vaikka Iran ilmoitti etukäteen, että se tulee iskemään Israelin sotilaskohteisiin vastauksena Damaskoksen terroripommitukseen. Myös Ison-Britannian ulkoministeri David Cameron on tehnyt itsestään julkisen narrin syyttämällä Irania samoin perustein.

Uhriutuminen on olennainen osa Israelin sionistista ideologiaa. Uhriutumisen ovat historiallisesti tapahtuneet juutalaisvainot, jotka huipentuivat toisen maailmansodan aikaiseen joukkomurhaan, holokaustiin. Israelilainen uhriutuminen ei ole koskaan rajoittunut historiaan. Israelin valtio on jo pitkään soveltanut periaatetta, jonka mukaan mikä tahansa Israelin valtioon ja sen hallinnon toimiin kohdistuva kritiikki on antisemitismiä. Samalla logiikalla Israel on aina uhri, jos joku kehtaa esittää kritiikkiä maan apartheid-järjestelmää tai palestiinalaisten systemaattista sortoa kohtaan. Uhriutumistaktiikasta on tullut automaattinen reaktio aivan kaikkeen, mikä ei myötäile Israelille myönteistä linjaa. Se on mahdollista, koska länsimaiden tiedonvälitys on pelottavan suurelta osin sionistien hallinnassa. Valtamedia Isossa-Britanniassa, Ranskassa tai Saksassa ei koskaan esitä suoraa kritiikkiä Israelin toimia vastaan. Ja jos jotain pientä kritiikin näköistä ilmenee, jokin Israelin monista lobbausjärjestöistä nostaa heti antisemitismikortin. Se riittää useimmille syyksi vaieta ja katsoa muualle.

On jollain lailla ymmärrettävissä, että Saksassa, Hitlerin toteuttaman 6 miljoonan juutalaisen, kommunistin, romanin ja homon murhaamisen kotimaassa ollaan hyvin varovaisia Israelin suuntaan. On silti irvokasta, että juuri Saksa on vahvasti puolustanut Israelin oikeutta tuhota palestiinalaiset ja ryövätä näiden maat. Saksaa ei tunnu ollenkaan haittaavan toisen maailmansodan rikosten toistaminen, kunhan vain Israelin valtio ei loukkaannu. Englannin kanaalin toisella puolella Israelin lobbausjärjestöt ovat varmistaneet sen, ettei kumpikaan valtapuolueesta vahingossakaan inahda Israelin sotarikosten takia. Työnväenpuolueen puolella tämä tosin edellytti vallankaappausta, jolla rehellinen ja lahjomaton Jeremy Corbyn savustettiin ulos ja tilalle nostettiin Keir Starmer, konservatiivi ja Israelin vankkumaton tukija. Kaappauksen toteutti Israelin suurlähetystön rahoittama Labour Friends of Israel (LFI), jolla on parlamentin ala- ja ylähuoneessa merkittävä edustus.

* * *

Israelin valtion valheellisuus toteutuu viime kädessä julkisen propagandan kautta. Koko maailma ei ole sionistisen mediavaikutuksen vallassa, mutta suunnilleen kaikki länsimaat ovat. Peruskuvio on yksinkertainen: sanoi Israel miten valheellisia väittämiä tahansa, länsimainen media ei reagoi niihin toteamalla ne valheiksi, vaan joko peilaamalla propagandan kommentoimatta tai vaikenemalla. Tällainen on hyvin tehokasta yhteiskunnissa, joissa lehtien ja television uutiskanavia pidetään jostain merkillisestä syystä "puolueettomina" tai "luotettavina". Kun sellainen välittää Israelin propagandan totena, siitä tulee länsimaitten todellisuudessa totta. Ilman tätä massiivista ja jokseenkin rikkumatonta propagandaa Israelin valtio ei voisi saada haluamaansa eli PR-tukea ja ennen muuta täydellistä kritiikin puuttumista länsimailta.

Suomi ei ole tietenkään merkittävä osa Israelin valtion propagandaa, koska juutalainen väestö on määrältään pieni, eikä meillä esiinny aktiivista juutalaisvastaisuutta muualla kuin marginaalisessa äärioikeistossa. Tännekin Israelin propagandamatto on silti levittäytynyt, koska Suomessa on aktiivinen Palestiinaa tukeva liike. Suomi on myös tärkeä asekaupan kumppani Israelille, minkä lisäksi meillä oli kristittyjä Israelin kannattajia sen verran, että propagandaa kannattaa pitää yllä. Siksi on turha odottaa Suomen hallitukselta Israelia kritisoivia lausumia, vaikka kymmenien tuhansien murhattujen palestiinalaisten todellisuus on pakottanut hallituksen vaimeisiin aselevon toivomisiin ja UNRWA:n rahoituksen jatkamiseen, kun kävi ilmi, että Israel valehteli häikäilemättä UNRWA:n kohdalla kuten kaikessa muussakin palestiinalaisiin ja näiden hätään liittyvissä asioissa (siitä pelkästään olisi saanut pitkän blogitekstin).

Tukemalla Israelin valtiollisen tason valheellisuutta Suomi ei ole poikkeus vaan osa länsimaiden rintamaa, joka on luopunut eettisistä periaatteista ja vaihtanut ne – epäilemättä Yhdysvaltain painostuksen myötä – opportunistiseen Israelin valheiden tukemiseen, rikosten peittelyyn ja niistä vaikenemiseen. En usko, että Petteri Orpo tai Elina Valtonen häpeävät tätä kanssarikollisuutta ja kanssavalehtelemista. Se kun on hinta, joka Yhdysvaltain vasallivaltioksi alistuneen on maksettava kansainvälisellä tasolla. Huuto "Orpo, Orpo you can't hide, you are part of the genocide!" ei liikuta suomalaisia vallankäyttäjiä, jotka ovat valinneet puolensa ja pärjäävät tai tuhoutuvat sen mukana. Israelin valtion systemaattinen valehtelu ja rikollisuus ovat toimineet 75 vuotta kohtalaisella menestyksellä, mutta nyt viimeistään Gazan tuhoamisen kautta yhä useampi alkaa herätä koomasta ja kysyä, miten Israel voi vuodesta toiseen jatkaa valehtelemista ja rikollista palestiinalaisten kohtelua ilman tiukkaa vastarintaa länsimailta, jotka ylpeilevät eettisillä arvoillaan ja rauhantahdollaan.

Israelin aiemmin "maltillisena" pidetty presidentti Isaac Herzog on toistuvasti alentunut esittämään alkeellista propagandaa julkisuudessa. Tässä hän esittelee arabiankielistä kommentoitua laitosta Adolf Hitlerin kirjasta Mein Kampf, joka Herzogin väitteen mukaan löydettiin pommituksen jälkeen lastenhuoneesta. Lapset kuolivat, mutta Hitlerin kirja on vahingoittumaton, kuin kirjakaupan hyllystä poimittu. Israelissa myös valtion ylin viranomainen osallistuu valheellisen propagandan levittämiseen.

Hitler, Petsamon nikkeli ja Suomen itsenäisyys

En kritisoi omakustanteina maailmaan saatettuja amatöörimäisiä julkaisuja, jos ne on tehty hyvässä tarkoituksessa ja parhaansa yrittäen. Erkki Niemisen kirjan Hitler pelasti Suomen (omakustanne 2023) kohdalla mietin pitkään, mihin kategoriaan se kuuluu. Kirja on todella amatöörimäisesti koottu, vanhoja valokuvia ei ole osattu käsitellä julkaisua varten, useimmat kartat ovat käyttökelvottomia ja oikolukija tai kustannustoimittaja ei ole kirjan käsikirjoitukseen koskenut. Kaikki asioiden toistot, kirjoitusvirheet ja epäloogisuudet ovat siirtyneet erittäin paksulle paperille, joka lienee valikoitunut painomateriaaliksi muutaman värikuvan takia. Kirja olisi helppo jättää ryhmään "ei yleistä hyötyä tai mielenkiintoa", ellei siinä olisi yhtenä elementtinä tekijän vuonna 1988 kirjoittamaa pro gradu -työtä, joka sisältää sosiologisesti pohdittua aineistoa Petsamon Kolosjoen kaivosyhteisön elämästä, myös aikalaismuistelijoiden kertomana. Tämä osio täydentää suhteellisen runsasta Petsamo-aiheista tutkimuskirjallisuutta vähemmän huomiota saaneesta näkökulmasta.

Otan tässä Niemisen kirjan ruodittavaksi kuitenkin muusta syystä. Tuo syy on Niemisen kirjansa otsikkoonkin nostama väite siitä, että Adolf Hitler pelasti Suomen itsenäisyyden Petsamon nikkelin takia. Väitteessä sinänsä ei ole mitään yllättävää. Nieminen ei ole ensimmäinen suomalainen, joka muistelee kaiholla Hitleriä Neuvostoliiton mahtavana vastustajana ja vastapainona. Tälle porukalle Nieminen lienee kirjan ajatellutkin. Kirjakaupan tuotekuvauksen mukaan "Kirjassa on oma lukunsa kansainvälisestä kiinnostuksesta Euroopan rikkaimpiin nikkelivaroihin Petsamon Kolosjoella. Niitä tavoittelivat Kanada, Englanti, Neuvostoliitto ja Saksa. Suomi tasapainoili taitavasti tässä vuosien 1939-1944 suurvaltojen paineessa osoittaen suurta suomalaista sisukkuutta. Vaikka Suomi lopulta menettikin Petsamon, se pystyi kuitenkin säilyttämään itsenäisyytensä Petsamon Kolosjoen ansiosta." Nieminen esittää kirjassaan, että Hitlerin ratkaisu suojella Kolosjoen nikkelimalmia hintaan mihin hyvänsä (koska Saksalla ei ollut pääsyä Ison-Britannian hallitsemille muille nikkelimarkkinoille) ja tähän perustunut tiukkuus Neuvostoliittoa kohtaan välirauhan aikana pelasti jotenkin Suomen itsenäisyyden.

Erkki Nieminen on seniori-ikäinen lahtelainen demarivaltuutettu, jolla on Facebook-sivunsa mukaan "ylivertainen koulutus", koska hän on rakennusmestari, sosiologi ja tohtori. Viimeksi mainittu titteli tosin lienee kunnia-tyyppiä, ainakin kirjan nimiösivun vieressä olevan komean värikuvan alla lukee "Rkm, VTM, KT". Olennaisempaa lienee, että Niemisellä ei ole historiantutkimuksen tai poliittisen historiaan liittyviä opintoja tai oppiarvoja. Sen myös havaitsee ikävä kyllä nopeasti, kun yrittää selvittää logiikkaa, jolla Nieminen on päätynyt kirjansa epäilemättä kyllä myyntiä edistävään, mutta muuten epäuskottavaan päätelmään. (Minäkin lainasin kirjan puhtaasti otsikon takia.)

* * *

Petsamon nikkelin roolista poliittisen historian käänteissä on esitetty monenlaisia tulkintoja, mutta lienee kiistatonta, että varsinkin sodan loppupuolella Kolosjoelta saatu nikkeli oli elintärkeätä Saksan Wehrmachtin taistelukyvylle (1939 Saksan nikkeliomavaraisuus oli vain 5 prosentin luokkaa). Sitäkin pidetään faktana, että Hitler suhtautui Petsamon nikkeliin lähes pakkomielteen omaisella kiihkolla ja että vaikka Neuvostoliitolla oli muitakin nikkelin lähteitä, Kolosjoen alue oli niin Saksan kuin Ison-Britannian ja Neuvostoliiton intressien piirissä. Suomi kääntyi viimeistään kesällä 1940 tukemaan Saksan vaatimuksia ja tarpeita, tietenkin osana yleisempää Saksan sotilaalliseen voimaan tukeutumista.

Mutta mikä rooli nikkelikaivoksella ja sen hyödyntämisratkaisuilla oli Erkki Niemisen mainostamassa "Suomen pelastamisessa" eli oletettavasti siinä, että vaikka Suomi joutui luopumaan merkittävistä maa-alueista, antamaan Porkkalasta ison alueen vuokralle ja myymään Jäniskosken voimalan alueen Neuvostoliitolla, itsenäisyys säilyi? Nieminen ei kovinkaan pontevasti yritä perustella asiaa selkein asia-argumentein, vaan keskittyy väitteeseen, että Hitler torjui kesällä 1940 ulkoministeri Molotovin vaatimukset saada "likvidoida Suomi Molotov-Ribbentroppin sopimuksen perusteella". Nieminen ei vaikuta pohtineen ollenkaan asioiden ajallista järjestystä saati kausaalisuhdetta. Suomihan säilytti itsenäisyytensä talvisodankin jälkeen, koska Neuvostoliitto otti vain jo ns. Jartsevin neuvotteluissa jo määritellyt Leningradin ja Murmanskin rautatien vaatimat suoja-alueet. Stalinilla ei ollut Suomen "likvidoimisen" tavoitetta.

Myöskään jatkosodan jälkeen Neuvostoliitto ei pyrkinyt Suomen miehittämiseen, vaan tyytyi pääosin talvisodan jälkeisiin rajansiirtoihin ja merkittäviin sotakorvauksiin. Tutkijat eivät liene yksimielisiä syystä tai syistä, joiden takia Stalin ei kohdellut Suomea kuten esimerkiksi Baltian maita ja jätti mm. Mannerheimin sotasyyllisyyssyytteiden ulkopuolelle. Niin Stalin kuitenkin päätti toimia. Miltä siis Hitlerin pelasti Suomen torjuttuaan Molotovin vaatimukset? Ajatus, että Petsamon nikkelin päätymisen saksalaisten käyttöön johti Stalinin pidättäytymiseen Suomen miehityksestä, ei ole ainakaan historiantutkijoiden valtavirran näkemys. En myöskään ymmärrä, miksi Stalin olisi "totellut" tätä väitettyä ohjausta vielä 1944 Hitlerin jo hävittyä sodan ja Suomen haluttua aselepoa.

* * *

Vaikuttaa vähän siltä, että poliittisen historian amatööri Erkki Nieminen on löytänyt aiheesta väitöskirjan 1990 tehneen Esko Vuorisjärven näkemykset Petsamon nikkelistä Suomen itsenäisyyden takaajana ja levittää niitä, että sai kirjalleen myyvän otsikon ja kirjoituksilleen yltiöisänmaallisia ostajia. Jos teemme ajatuskokeen, ettei Petsamosta olisi koskaan löytynyt nikkelimalmiota, miten se olisi voinut vaikuttaa Suomen valtion ratkaisuihin suurvaltojen puristuksessa? Talvisotaan Kolosjoen löytymättömyydellä ei ainakaan olisi ollut mitään vaikutusta. Jatkosotaan Saksan rinnalla Suomi olisi myös epäilemättä ryhtynyt täysin riippumatta Petsamon nikkelistä, ei väiten Suur-Suomen tavoittelun takia. Miksi Stalin olisi suhtautunut Suomeen toisin vain siksi, ettei kiistoja Petsamon nikkelin hallinnasta olisi koskaan ollut, vaan alue olisi viettänyt jatkosodan ajan unohdettuna maailmankolkkana?

Vaikka Petsamon nikkelimalmio oli Saksan sodankäynnille tärkeä raaka-ainelähde, se ei määrittänyt sen paremmin Hitlerin kuin Stalinin laajempaa sotilaallista strategiaa. Hitler ilmeisesti arvosti suomalaisia puhtaiden arjalaisten kelpo apulaisina, mutta ei Suomi olisi ollut Hitlerin voittaman maailmansodan jälkeen itsenäinen. Ehkä alueeltaan nykyistä laajempi, mutta ei itsenäinen, vaan Saksan vasallivaltio. Toteutunut historia puolestaan osoitti, ettei Stalinia kiinnostanut Suomen miehittäminen, joten siltä pelastuminen on spekulatiivista historiafantasiaa, jota harrastavat lähinnä pinttyneet russofobit ja antikommunistit, joiden isänmaallisuus ei kumpua rakkaudesta omaan maahan vaan vihaan naapurimaata kohtaan.

En tiedä, miksi Erkki Nieminen päätti kirjansa koota ja julkaista, kaikesta päätellen omalla kustannuksellaan, sillä mitään ulkopuolista kustantajaa ei kirjan sivuilta löydy. Sitäkään en tiedä, miksi Nieminen päätti vanhan gradunsa lisäksi julkaista poliittisen historian piiriin luettavan tekstinsä, jonka osio "Johtopäätelmiä" päättyy seuraavasti: "PNO oli erittäin tärkeä tasapainottava tekijä suurvaltojen taistelussa nikke-limalmista. Suomi pystyi säilyttämään itsenäisyytensä. Petsamon nikkelin vaikutus on ollut Suomen kansakunnan tuleville sukupolville korvaamaton. Suomi on vapaa maa!". Hitler on unohtunut kirjoittajalta, nyt itsenäisyyden ja vapauden takasikin itse nikkeli. Pitäisikö samalla logiikalla koota kirja Stalin pelasti Suomen?

Kirjan kannessa on Petsamon läänin 1921 hyväksytty virallinen vaakuna. Sinä on "mustassa kentässä päälletysten kolme halkaistua kullanväristä turskaa. Kilpeä ympäröivät sianmustikkakiemurat, joissa on 41 mustikkaa ja jotka lähtivät kilven yläreunasta." Sianmustikan tavallisempi nimi on variksenmarja ja tarkemmin katsottuna vaakunassa ei ole kolmea turskaa vaan kolme päätöntä puolikasta. Silti hyvin mielenkiintoisen näköinen vaakuna.