Se Suomen Lennon

Eeva Lennonin muistelmateos Eeva Lennon, Lontoo (Karisto 2018) yllätti, enimmäkseen myönteisesti. Kaikille suurten ikäluokkien ihmisille tutun äänen ja nimen elämäntarina on häkellyttävän tapahtumarikas. Lontoolla on siinä loppujen lopuksi aika vähäinen rooli, paljon tärkeämpiä ovat 1960-luvun suomalainen kulttuuriradikalismi, nuoruudenrakkaus Ranska ja Irlanti, Eeva Lennonin puolison Peterin kotimaa. 

Kirjoittajan kotitausta on suomalaisittain mielenkiintoinen ja ainakin itselleni uutta asiaa. Eeva Lennonin äiti oli kaunotar, johon mm. Mika Waltari oli rakastunut, turhaan. Isä oli eversti V. A. M. Karikoski, myöhemmin Suomen työnantajien keskusliiton STK:n toimitusjohtajana parhaiten tunnettu vaikuttaja. Kuvaus isästä on lämminhenkinen ja ymmärtävä, vaikka tyttärestä kasvoi sosialidemokraatti ja kulttuuriradikaali. Henkistä demariuttaan Eeva Lennon ei varsinaisesti avaa, mutta ei tarvitsekaan, se käy kautta kirjan selkeästi ilmi.

Eeva Lennonin suhteet sodanjälkeiseen modernismiin ja kulttuuripiirin henkilöihin olivat olleet tiiviit, ystävien nimiluettelo on pitkä ja monipuolinen. Tämä jakso on ehdottomasti kirjan mielenkiintoisimpia, koska näkökulma on samaan aikaan intiimi ja ulkopuolinen. Eeva Lennon lähti mukaan täydellä innolla, mutta ei jäänyt pelkästään Suomeen. Kuvaus Ranska-suhteen synnystä ja kehityksestä on myös aidosti mielenkiintoinen ja täynnä uutta tietoa. Kirjoittaja analysoi sekä Ranskan että Irlannin muutosta tarkkanäköisesti ja katolisuuden roolin hienosti avaten.

* * *

Eeva Lennon ei ole käyttänyt tilaisuuttaan uransa kiusantekijöiden nimeämiseen saati haukkumiseen, vaikka perusteltua syytä olisi mitä ilmeisimmin ollut ja #metoo-hengessä monet haukut olisi otettu ilolla vastaan. Uteliaita ehkä kiinnostavimman analyysin kohteeksi on päätynyt kollega Erkki Toivanen, jonka haastavaa persoonaa Lennon kuvailee kohteliaasti ja arvostavasti, vaikka alku ei ollutkaan helppo. Kulttuuriradikaalina Eeva Lennon tuli tekemisiin monenkin aikansa puolijulkihomon kanssa ja kuvaukset ajalta ennen homouden julkista hyväksymistä ja laittomuutta ovat kiinnostavia. Eeva Lennon on itse ollut aina suvaitsevainen maailmankansalainen.

Eeva Lennon kuvaa työtään, mutta ehkä yllättäen muistelmien sivuista pääosan sieppaavat perusteelliset analyysit sekä Ranskan että Ison-Britannian poliittisesta historiasta toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa. Erityisesti näkemys Ranskan historian tärkeistä käännekohdista (Algerian sota, de Gaulle, vuoden 1968 mellakat) on kiinnostavaa luettavaa, koska Ranska ei ole ollut meillä samalla lailla tutkijoiden kiinnostuksen kohteena kuin pohjoisempi Eurooppa. Iso-Britannia ja Irlanti saavat samanlaisen käsittelyn, eikä kirjoittaja ole arastellut.

Tulkitsen kirjoittajan ratkaisun niin, että hän on ollut haluton avaamaan yksityistä elämäänsä ja on korvannut sen esiintymällä enimmäkseen työminänsä kautta. Ratkaisu saattaa olla järkevä, ehkä Lennonien yksityiselämästä ei tällaista kirjaa olisi saanut koottua. Pyrkimys pysyä työn varjossa menee kirjassa niin pitkälle, etteivät edes lapset ja puoliso anna aihetta puhua itsestä saati henkilökohtaisista tuntemuksista. Toimittaja pysyy toimittajana, vaikka muitakin mahdollisuuksia olisi voinut olla.

* * *

Eeva Lennonilla on hyvin vahva ja yksiviivainenkin näkemys niin Ranskan kuin Ison-Britannian poliittisen historian käänteistä, ratkaisujen syistä ja jälkiarvioista. Hän tarkastelee Euroopan tapahtumia de facto -demarina, vaikka tekeytyy ulkopuoliseksi toimittajaksi. Eeva Lennon on kapitalismikriittinen, mutta kunnon demarin tapaan tasapainottaa tätä "syntiä" olemalla myös antikommunisti, tosin poikkeuksellisen sivistynyt sellainen. Hän osaa olla kriittinen myös demaritoimijoita kohtaan, vaikka näyttää inhoavan thatcherismiä ja laitavasemmistoa yhtä paljon. Lennonin analyysit ovat kiistatta kiinnostavia, mutta eivät tutkijan työtä vaan poliittisen toimittajan usein aika provosoivasta kynästä syntyneitä.

Ei liene yllättävää, että Eeva Lennon on EU-mielinen ja brexit-vastainen. Hänen kokemuksensa sodanjälkeisestä Euroopasta selittävät tästä paljon, joskaan eivät ehkä kaikkea. Olisi mielenkiintoista tietää, millaiseksi Lennonin maailmankuva olisi muovautunut, jos Ranskan ja Ison-Britannian lisäksi olisi myös Saksa ollut yksi hänen uransa työvaihe. Ei ollut ja Saksa jääkin vähälle Lennonin anayyseistä, mielestäni valitettavasti. Eurooppaa ei oikein voi ilman Saksaa tulkita ja ymmärtää.

Lennonin kirja on ollut kirjastoissa valtavan kysytty. Olin siitä hiukan yllättynyt, kun ajattelin hänen kuitenkin olevan tuttu lähinnä suurille ikäluokille. Hyvä näin, Lennonin kertomus on kaikkinensa todella kiinnostava ja antoisa. Siellä täällä on yllättäviä, hetkittäisiä kielen horjuntoja, jotka menevät kai joko kiireen tai kesken jääneen oikoluvun piikkiin. Tämä ei haittaa kiehtoutumista esimerkiksi Samuel Beckettin kaltaisen hahmon lähikuvasta, mistä sellaista olisi suomalaisesta näkökulmasta muuten saanut. Tajusin itse aivan loppusivuilla, etten muista koskaan ajatelleeni Eeva Lennonia John Lennonin sukunimikaimana. Minusta se on aika hyvin onnistuttu.