Kohtauksia Helmi Krohnin elämästä

Ikävää, että joudun aloittamaan kertomalla pettyneeni kirjaan Helmi Krohnin ihmeellinen elämä : Kulttuurivaikuttajana ja spiritualismin edelläkävijänä (Into 2021). Olisin voinut toki pitää kokemuksen vain itselläni, mutta koska minulla on kirjastonhoitajan eetos, haluan myös perustella arvioni. Kirjalla on kolme kirjoittajaa, joista Hilkka Oksama-Valtonen on Krohnin tyttärentyttärentytär, Maarit Leskelä-Kärki on Krohnien suvusta aiemminkin kirjoittanut "elämäkertatutkija" (määritelmä kirjan esittelytekstistä) ja Marjut Hjelt Krohnien kirjeenvaihtoa ja spiritualismia tutkinut tietokirjailija. Kirjoittajien osuudet on kohtalaisen onnistuneesti sulautettu toisiinsa ja vain muutamat siistimättä jääneet toistot vihjaavat siitä, että kyseessä on osista koottu kokonaisuus. Kirjoitustyyli on lukijaystävällinen ja liitteissä on viitteiden lisäksi suppea spiritualistinen sanasto, Helmi Krohnin bibliografia (aina kiitettävä kulttuuriteko) ja kunnollinen henkilöhakemisto perustietoineen.

Kirjoittajat ovat päätyneet ratkaisuun, joka varmaan viehättää joitakin lukijoita, mutta joka jätti minut tyytymättömäksi (tai peräti pettyneeksi). Kirja on jaettu kronologisiin lukuihin, mikä on tavallista, mutta kunkin vuoden (tai muutaman vuoden ryppään) sisällöksi on poimittu vaihtelevasti jokin Helmi Krohnin elämän teema tai kyseiseen ajanjaksoon ainakin osittain osuva elämänkaaren tapahtuma. Hetkittäin ratkaisu toimii, mutta koko kirjan mittaiseksi venytettynä se latistaa elämäkerran tarjoamat dramaattiset kaarteet ja pyörteet Pohjanmaan tasangoksi. Ratkaisu myös korostaa Krohnin elämäntapahtumien vähäistä yleistä dynamiikkaa. Kerrontatapa tuntuu toistavan samoja havaintoja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen: omapäisyys, isän menetyksen rikkoma persoona, ankara luterilainen (tai krohnilainen) työteliäisyys, uteliaisuus, kosmopoliittisuus, kielitaitoisuus jne.

Ei tietenkään ole kirjoittajien vika, jos kohdehenkilöltä ei ole säilynyt päiväkirjaa tai hänen elämänsä nousut ja laskut ovat suhteellisen yleisiä ja epädramaattisia. Kenelläpä ei olisi traumaattisia menetyksiä, kiistoja sisarusten välillä, taistelua leivässä pysymisestä ja vaikeuksia pysyviksi tarkoitetuissa ihmissuhteissa saati seksuaalisuudessa. Mutta on silti kirjoittajien valinta täyttää kirja hyvin lyhyillä luvuilla, joissa ei tapahdu kovinkaan paljon ja jos jokin asia sattuisi lukijaa erityisesti kiinnostamaan, siihen ei missään tapauksessa paneuduta ainakaan yhdessä ja samassa luvussa. Toisaalta jotkin teemat - kuten Krohnin loppuelämän kattanut kiinnostus spiritualismia kohtaan - on hajautettu niin moneen lukuun, että kokonaiskuvan muodostaminen on yllättävän haastavaa. Vika voi tietysti olla myös lukijassa, jolla on kirjaan sopimattomia odotuksia.

* * *

Olin itse etukäteen kiinnostunut Helmi Krohnin roolista kulttuuri- ja taidetyötä tekevänä naisena. Tätä odotusta kirja palvelee kohtalaisen hyvin, vaikka kuvan joutuu kokoamaan monista palasista. Samoin olin utelias sen suhteen, miten kirja avaa itselleni muuta kautta tuttua Krohnin ystävyyttä säveltäjä Erkki Melartinin ja teatterimies Jalmari Finnen kanssa. Nämä osuudet jäivät lopulta varsin rapsodisiksi ja erityisesti suhde Finneen käytännössä arvoitukseksi, koska sitä ei kirjassa juuri avata edes kirjesitaatein, kuten Melartinin kohdalla. Ongelma on kirjassa tavallinen: henkilömäärä on 350 sivun kokonaismäärään nähden valtava, mistä seuraa vääjäämättä tärkeimpienkin suhteiden kursorinen esittely. En itse voinut välttyä ajatukselta, että nyt on määrällä yritetty korvata keskittynyttä ja paneutuvaa laatua.

Suurelle yleisölle todennäköisesti melko vieraan spiritualismin osuus on sinänsä riittävän laaja, mutta samalla hämmentävän epäkriittinen. Kirjoittaja - oletettavasti Marjut Hjelt - kirjoittaa asiantuntevasti, mutta samalla niin asianosaisena, että kirja tulee esitelleeksi spiritualismiin liitetyt hyvin kiistanalaiset ilmiöt itsestään selvinä totuuksina. Sivumennen tulevat mainituiksi alalla liikkuneet huijarit, mutta heidänkin roolinsa on lähinnä korostaa vakavamielisten spiritualistien ajatusten ja "kanavointien" todellisuutta. Elämäkerran kirjoittaja saa toki olla minkä tahansa ajattelutavan kannattaja, mutta Helmi Krohnin tapauksessa se synnyttää kirjan jälkipuoliskolle hiukan epämukavan propagandistisen tunnelman. Sekään ei ole kiellettyä, mutta pidän näinkin avointa kiistanalaisen ajattelutavan puolustusta elämäkerran neutraaliuden heikentäjänä.

Kirjasta jää jostain syystä myös epäselvä kuva siitä, millainen suhde uskonnollisuuteen Helmi Krohnilla loppujen lopuksi oli - jos sellaista on mahdollista määritellä. Kirjassa toistuvat kuvaukset uskonnollisuuden täyttämistä elämän tapahtumista, mutta toisaalta 7.7.1907 Krohn kirjoitti Erkki Melartinille näin: "Minä joka en ole yhtään uskonnollinen, joka en usko dogmeihin, en voi käydä kirkossa, joka useimpien ihmisten mielestä olen pakana." Myös uppoutuminen spiritualismiin merkitsi monien kristillisten uskonnollisten käsitysten hylkäämistä. Krohn oli nuorempana flirttaillut teosofian suunnalla, mutta spiritualismin myötä hän hylkäsi monet kristilliset peruskivet kuten ajatuksen kuolemasta ja kadotuksesta, synnistä ja viime kädessä monoteistisestä ajatuksesta yhdestä ylijumaluudesta. Ratkaisu oli radikaali, mutta sen vaikutus Krohnin ihmissuhteisiin jää jotenkin epäselväksi. Omiensa joukossa Krohn joka tapauksessa eli pitkän ja tuotteliaan elämän rakastettuna ja arvostettuna "Mukkana".

* * *

En ole itse lukenut Helmi Krohnin kaunokirjallista tuotantoa, vaikka hänen kokoamansa oman ajan taiteilijoita kuvaavat tekstinsä ovatkin tuttuja, kuten myös ne monet lastenlehdet, joita Krohn päätoimitti. Syynä jälkimmäisten tutkimiseen on ollut se liikuttava tosiasia, että yhtä vähävaraiset taiteilijat tukivat toisiaan, tässä tapauksessa niin, että Krohn tilasi mm. Erkki Melartinilta pieniä sävellyksiä julkaistavaksi erityisesti joululehdissä. Krohn sai arvokasta sisältöä ja säveltäjä hiukan taskurahaa. Joululehtiä olivat tekemässä käytännössä kaikki 1900-luvun alun kirjailijat, kuvataiteilijat ja jotkut säveltäjätkin. Käytännössä kukaan kultakautemme taiteilijoista ei ollut varakas, joten joululehtien pikku palkkiot kyllä kelpasivat ja lukijat saivat kunnon vastiketta ostoksilleen. Omasta lapsuudestani en Helmi Krohnia juuri muista, mutta hänen mukaelmansa englantilaisista satukirjoista kuten Hipsuvarvas ja Nököhammas ovat ainakin kansikuviltaan tuttuja.

Tässä elämäkerrassa ei juurikaan spekuloida ja päädytä rohkeisiin jälkiviisauksiin Helmi Krohnin persoonallisuudesta. Se voi olla viisasta, jos lähdeaineistoa ei kerta kaikkiaan ole. Itse en voinut olla pohtimatta sitä mahdollisuutta, että kirjasta hiukan kajasteleva aseksuaalisuus saattaa olla vihje Helmi Krohnin homo- tai biseksuaalisuudesta, joka näkyi erittäin vahvoina ystävyyssuhteina erityisesti ulkomaalaisiin, voimakkaisiin naisiin.  Avioliitto Eemil Nestor Setälän kanssa oli onneton, ja se ja sen aikana koettu lyhyt seikkailu saksalaisen filosofin Hermann Friedmannin kanssa riittivät Krohnille loppuelämäksi. Sitten oli vielä vahvan ihaileva suhde isään eli Julius Krohniin. Spiritualistisella urallaan Helmi Krohn "kanavoi" lähinnä isänsä tai "persialaisen" Ispahanin opetuksia. Molemmat olivat turvallisesti henkiolentoja.

Ei voi olla ihailematta Helmi Krohnin työteliäisyyttä, aikaansaavuutta ja sitkeyttä maailmassa, jossa vielä vallitsi vahva miehinen hegemonia. Krohn ei ollut perinteinen naisasianainen, mutta hänen epäpoliittinen toimintansa ja esikuvansa on oletettavasti antanut voimaa lukuisille omanikäisille ja nuoremmille naisille. Krohn oli myös esimerkillisen kosmopoliittinen aikana, jolloin naiset matkustivat yleensä ulkomaille vain puolisoineen johonkin varakkaille varattuun lomakohteeseen. Laajasti kielitaitoisena ihmisenä Helmi Krohn ei jättäytynyt miesten armoille, vaan matkusti, milloin halusi tai milloin piti, kuten usein pitikin lukuisten järjestöjen eurooppalaisiin kokouksiin. Krohn eli myös pitkän elämän, eihän hän mitään kuolemaa pelännytkään. Seitsemän vuotta ennen todellista kuolemaansa 96-vuotiaana Krohn tokaisi kerran sairasvuoteeltaan: "En minä kuole, saanko teetä ja munan."