Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

keskiviikko 6. marraskuuta 2024

Ekonomistin ja besserwisserin euforia

Toimitusjohtaja Aki Kangasharju lienee tuttu nimi lähinnä taloustutkimuksesta kiinnostuneille. En itse kuulu tuohon ryhmään, kuten eivät useimmat muutkaan kansalaiset. On silti kiinnostavaa kohdata intohimoinen kapitalismin puolustuspuheenvuoro kirjana, joka välttelee hyvin tehokkaasti jumalansa nimen mainitsemista. Talouden ilmestyskirja  Velka, inflaatio, nollakasvu ja politiikan umpikuja (Docendo 2023) päätyi luettavien kirjojen pinooni jokseenkin sattumalta ja sai lopulta myös tuomion tulla julkisesti arvioiduksi. Näin siitä huolimatta, ettei kritiikkini tietenkään kulkeudu Kangasharjun silmiin ja vaikka kulkeutuisi, ei sillä olisi mitään vaikutusta. Harvoin nimittäin pääsee lukemaan suuremmalle yleisölle suunnattua kirjaa, jonka kirjoittaja on ehdottoman varma omasta oikeassaolostaan ja useimpien muiden ymmärtämättömyydestä. Sellainen suorastaan haastaa olemaan eri mieltä.

Kangasharju kiistää olevansa puoluepoliittisesti orientoitunut ja kuuluvansa Kokoomuksen kohorttiin. Hän tunnustautuu "porvariksi", joka talouden tutkijana näyttää linnoittautuvan ns. uusliberalismin eli ikuisen talouskasvun ja talouskurin politiikan kannattajien joukkoon. Jo kirjan alaotsikko ilmaisee selkeästi ne "pedot", jotka hänen näkemyksensä mukaan uhkaavat "Suomea" eli suomeksi käännettynä elinkeinoelämän piirissä hyöriviä kapitalisteja. Kangasharjun silloin tällöin vilauttamaa "yleistä" tai "yhteistä etua" ei kannata ottaa liian vakavasti. Vaikka talous koskettaa kaikkia, menestys liikuttaa lähinnä siellä pyramidin huipulla kököttäviä miehiä. Heidän maailmansa on Aki Kangasharjun maailma ja kirjan aatteet ovat sen mukaiset.

Koska en ole taloustutkija (vältän tietoisesti ilmaisua "taloustiede", koska sen myötä syntyy katteeton mielikuva neutraaleista tiedemiehistä fyysikoiden tai biologien tyyliin), en ryhdy argumentoimaan Kangasharjun omalla kielellä, vaan pohdin lyhyesti sitä, miten uskottavaa uusliberalistinen ilosanoma on sen kannalta, joka ei omista tuotantovälineitä, vaan joutuu myymään omaa työvoimaansa kapitalistille ja seuraamaan sivusta tapoja, joilla kapitalistinen tuotantotapaa myllää elinehtojamme ja objektiivisen varmasti meidän kaikkien elinympäristöämme, planeetta Maata. Kangasharju käy itse pitkin kirjaa henkilökohtaista taistoa taloutta toisin ymmärtäviä, kaikkia vasemmistolaisia sekä myös poliitikkojen yleistä lyhytnäköisyyttä ja linjattomuutta vastaan. Se on tietysti legitiimiä puuhaa, vaikka samalla linjassa työnantajan näkemysten kanssa.

* * *

Kapitalismin apologeettana Kangasharju ei ole erityisen omaperäinen, vaan hänen ajattelunsa on yhdenmukainen nykyisen työnantajansa eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) ja sen ylläpitäjien eli teollisuuskapitalismin keskeisten toimijoiden näkemysten kanssa. Toisin ei voisi ollakaan, joten on luontevaa, että Kangasharju moittii esimerkiksi ETLA:n toimitusjohtajana vuosina 2005-2012 toiminutta Sixten Korkmania, joka ei enää ajattele täysin "oikein". Ajankohtaisena argumentoijana Kangasharjulla on sinänsä oma ääni, joka pyrkii esiintymään korostuneen itsenäisenä ja riippumattomana. Taktiikan uskottavuudesta voidaan olla montaa mieltä. Poliitikkoihin talouden tutkija voi helposti vetää hajurakoa, mutta on hän silti tiukasti Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) aidosti isokenkäisten piirtämässä ruodussa. Eikä tämä ole moite, vaan toteamus.

Kangasharju ihannoi kapitalistista maailmanjärjestelmää, jonka pääministerinä ja samalla poliisijohtajana toimii herra Markkinat. Kangasharju uskoo vakaasti markkinoiden tehoon, vaikka hänen kirjansa keskittyy kapitalisteja uhkaaviin luonnonvoimiin, joille ne markkinat eivät näytä pärjäävän ilman muiden voimien avitusta. Suorastaan huvittaviin mittoihin yltää Kangasharjun inho valtiota kohtaa, hän ei koe edes olevansa osa valtiota, vaan sitä vastaan toimiva kapinallinen. Näin siitä huolimatta, että Kangasharjun kuvaamassa taistelussa neljää uhkaavaa ratsastajaa vastaan valtio, tarkemmin sanoen verotulot, näyttelee hyvin keskeistä pelastajan roolia. Asiallisesti ottaen Kangasharju myöntää, että hänen rakastamansa kapitalistinen markkinatalous kulkee sekä syklisesti että sattumanvaraisesti ("mustat joutsenet") taantumasta ja lamasta toiseen. Ilosanomaksi jääkin ajatus, että kapitalismi selviää kaikesta, myös rakenteellisista ongelmistaan. Kunhan vaan vasemmisto ja muut tyhmät poliitikot eivät sotkisi asioita.

Kangasharju ei itse näytä kokevan mitenkään ongelmallisena sitä, että hänen (talous)poliittinen ohjelmansa on rakennettu valtioiden puitteissa tapahtuvan tulonjaon oikaisemiseksi, eikä suinkaan markkinoiden puhtaassa ja virheettömässä fantasiamaailmassa. Talouden ilmestyskirja on voimakkaasti poliittinen ohjelma, joka tukee kapitalistien taistelua oman taloudellisen voittonsa maksimoimiseksi. Sekä pedot että pelastajat ovat vain tämän yhden asian (jota ei tietenkään voi nimetä sen paremmin kuin itse kapitalismiakaan) takia olemassa. Siinä taistelussa ovat sivuosassa sellaiset mitättömät asiat kuten ilmastonmuutos, luontokato, köyhyys, sodat, eriarvoisuus. Ei Kangasharju niiden olemassaoloa kiistä, muttei myöskään ota niitä pöydälle kapitalismin näkökulmasta todellisina ratkaisua vaativina uhkina. Sota ehkä "pakottaa" lisäämään asehankintoja, mutta jos sattuu olemaan aseiden valmistaja, tapahtunutta on vaikea pitää ei-toivottuna.

* * *

Itselleni perin tuttuun tyyliin Kangasharjun maailmassa "politisoituminen" tarkoittaa vain vasemmistolaisuudesta kumpuavia näkemyksiä ja vaatimuksia. Oikeistolainen markkinausko on oletusarvo, ei muka ideologinen valinta. En ole varma, kuinka tietoinen Kangasharju on vinoutuneesta näkökulmastaan. Ehkä hän pitää itseään aidosti tutkijana, joka vain kertoo, mitä pitää tehdä, jotta talous pyörii "oikein". Lukija kuitenkin näkee kirjan tendenssit aika nopeasti, joten en usko, että Kangasharju on edes yrittänyt peitellä sitä, että hänelle "me" tai "Suomi" eivät tarkoita kaikkia Suomen tasavallassa asuvia ihmisiä, vaan pelkästään niitä kapitalisteja, joiden taloudellista etua Kangasharju, ETLA ja EK ajavat palkkarenkeinä. En itse löytänyt kirjasta ainuttakaan näkemystä, jonka takia Kangasharjun työpaikka ETLAn toimitusjohtajana voisi horjua. En siten pidä häntä riippumattomana tai neutraalina tutkijana.

Vasemmistolle Kangasharju toimii itse asiassa varsin hyvänä oppaana. Hän näyttää selkeästi viittoen, mitä (talous)politiikan toimia kapitalistit haluavat ja mitä eivät. Velkaantuminen, joka Kangasharjun maailmassa on aina vasemmiston syytä, vaikka myös oikeistohallitukset siihen syyllistyisivät (kirja on valitettavasti julkaistu ennen Orpon hallituksen tuoreita velkaantumisuutisia, jotka olisivat pakottaneet Kangasharjun keksimään selityksen sille, miksi oikeansuuntaiset toimet ovat kuitenkin johtaneet valtavaan velkaantumiseen). Inflaatio ei ole "peto", vaan tehokas ase osaavan käsissä. Samoin velkaantuminen, jolla kapitalismi perustuu, on väline, ei peto. Kangasharjun Ilmestyskirja joutuukin myöntämään, etteivät sen pedot käyttäydy mielikuvaesikuvansa tavoin, vaan ovat kapitalistin aseita sekä osattomia että kilpailevia kapitalisteja vastaan.

Itselleni Kangasharjun ekonomistinen euforia on epäuskottavin julistaessaan jatkuvan ja koskaan päättymättömän talouskasvun sanomaa. Ikuinen talouskasvu rajallisten resurssien Maassa ei voi olla totta, vaikka väitettä pehmentäisi "tuottavuuden kohottamisen" ja "vihreän siirtymän" kaltaisilla loitsuilla. Johanneksen ilmestyksen neljä ratsastajaa olivat selkeästi alistaminen, sota, nälänhätä ja kuolema. Ne ovat läsnä esimerkiksi Gazassa toteutettavassa kansanmurhassa hyvin selvästi ja konkreettisesti. Talouden maailmassa kysymys on vain kapitalistiseen omistukseen ja voitontavoitteluun kohdistuvista uhista eli taloudellisesta demokratiasta, tasa-arvosta ja kaikille kuuluvasta hyvinvoinnista. Jokainen voi tykönään miettiä, miksi kenenkään meistä omistavaan luokkaan kuulumattomista kannattaisi ryhtyä puhaltamaan tuulta purjeisiin, joiden tarkoituksena on varmistaa ja lisätä pienen, ultrarikkaan vähemmistön etuoikeutettu tila. Ei Kangasharjukaan tuohon vähemmistöön kuulu, vaikka sen leipää syökin ja ikuisesti samana pysyvää laulua laulaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.