Suomirockin tarkin vainu

On ehkä yllättävää, että suomalaisittain harvinaisesta "levymogulin" uran luoneesta kirjoitetaan elämäkerta, vieläpä kohdehenkilön vielä eläessä. Toisaalta Artto Anders eli Atte Blom on ammattigenressään niin omassa luokassaan, että ratkaisua voi pitää ymmärrettävänä, jopa väistämättömänä. Kirjan Atte Blom : Mies Love Recordsin takana (Johnny Kniga 2025) on koonnut ja kirjoittanut Elina Saksala, jolla lienee ollut oman uransa kautta hyvät lähtökohdat ja myös puoliso Harri Saksala kuului Atte Blomin artistikaartiin. Kirjassa on runsaasti suurelle yleisölle epäilemättä uutta tietoa ja itsekin luin musiikkikirjastonhoitajan uteliaisuudella levy- ja kustannusyhtiöiden kiemuroista, joiden taustoista emme levyjen ilmestyessä tietenkään olleet kunnolla selvillä. Nyt voisimme olla, jos kirjan liitteissä olisi henkilöhakemiston lisäksi myös luettelo Blomin uran levy-yhtiöistä (Love Records, Johanna, Megamania, Pyramid, A.A.B, A.M.T. j.n.e.) Mutta ei valitettavasti ole, kuten ei minkäänlaista diskografiaa muistuttavaakaan. Se olisi vaatinut aika monta lisäsivua, joten ratkaisu on toivottavasti ollut vain taloudellinen, ei piittaamattomuutta.

Kirja on paksu, koska Blomin ura oli pitkä ja tapahtumarikas. Valitettavasti sivumäärää on monessa tapauksessa seurausta mekaanisesta "kaiken" mainitsemisesta, sillä ainakin puolet tekstistä koostuu melko ylimalkaisista artistiesittelyistä, joiden yhteydessä toistuvat samat asiat melko kaavamaisesti. Melkein kaikki päästetään lausumaan suunnilleen samat kehut Atte Blomin miellyttävästä luonteesta, kaukonäköisyydestä ja rohkeasta, mutta useimmiten oikeaan osuneesta vainusta. Nämä hakuteostyyppiset luvut lukija hyppää helposti yli, jos ko. artisti ei kuulu omiin suosikkeihin. Hyppely ei sinänsä tietenkään haittaa, kunhan lukija huomaa, milloin luvussa käsitellään myös isompia ja tärkeämpiä asioita.

Kirjoitustyyli on suhteellisen asiallinen, eikä onneksi repsahda "poikamaisen rock-puheen" puolelle kuin joissakin sitaateissa. Kirjan tekstistä ehkä puolet koostuukin sitaateista, sekä Atte Blomin että hänen kollegoidensa ja artistien puheista, usein aiemmin julkaistuista elämäkerroista poimittuina. Tätä ratkaisua ei pidä moittia, mutta sen sijaan ainakin itse huomasin tuon tuostakin pohtivani, kuka kulloinkin on äänessä. Välillä logiikka oli selvää, välillä en tutkimallakaan päässyt varmuuteen kaikkien puhujien henkilöllisyydestä. Tätä olisi kustannustoimituksen vaiheessa pitänyt selkiinnyttää, sillä lukijan elämän vaikeuttaminen ei ole juuri koskaan oikeutettua. Kuten ei sekään, että "säästetään" tilaa ilmaisun "50-luku" tapaisilla laiskotteluilla. Tämän kirjan kohdalla vuosisata on melko helppo päätellä, mutta lyhentämisen hyöty on merkityksetön.

* * * 

Kun olen elänyt aikuisena koko Atte Blomin uran ajan, varsinkin sen alkupuoli on hyvin kiintoisaa ja helposti myötäelettävää luettavaa. Blom on sen verran vanhempi, että ehti käydä Mäyränkolossa kuuntelemassa John Coltranen kaltaisia jazzin suuruuksia. Kyseinen jazz-klubi oli merkittävä myös sikäli, että siellä Atte Blom kohtasi ensimmäisen kerran tulevat kumppaninsa Chrisse Schwindtin ja Henrik Otto Donnerin. Elina Saksala tai kustantaja on valinnut kirjan alaotsikoksi ilmaisun "Mies Love Recordsin takana". Siitä on lukijan hiukan napistava. On historiallinen tosiasia, että Love Records on Suomen tärkein puolikaupallinen levy-yhtiö ja että Atte Blom oli perustajajäseniä. En pidä kuitenkaan perusteltuna väitettä tai ajatusta, että yksi kolmesta perustajasta olisi ollut muita enemmän vastuussa yhtiön huikeasta kulttuurisesta menestyksestä.

On ehkä perusteltua väittää, että juuri Atte Blom löysi ja kiinnitti yhtiön talliin Hurriganesin tapaisen, taloudelliseksi täysosumaksi osoittautuneen artistin. Kirjan alaotsikkoon nostettuna tämä tosiasia kuitenkin vääristää sekä Love Recordsin että Atte Blomin tarinaa. Love Recordsissa oli paljon aineksia, jotka eivät ilmaantuneet Blomin takia ja Blomin uraan mahtui niin paljon muutakin, että pelkkä Love Records kirjan nimessä antaa virheellisen ja vääristyneen kuvan. Saksala korostaa myös yllättävän paljon Donnerin ja Blomin välien rikkoutumista, kun unelmat romahtivat. Tuntuu kuin Saksala olisi halunnut Atte Blomin puolesta (tai hänen tahdostaan piittaamatta) näpäyttää Donneria, joka ei enää pysty kiistämään itsestään väitettyä. Asia korostuu, koska muuten koko kirja korostaa Aten leppoisuutta, joviaaliuutta ja kykyä tulla toimeen kaikkien kanssa.

Omaan silmääni pisti myös introssa oleva viittaus Atte Blomin yhteiskuntapoliittisiin näkemyksiin, joihin muutaman kerran myös kirjan sisällä viitataan. "Aten Facebook-sivujen Ukrainaa kritisoivat ja Putinin Venäjää puolustavat kannanotot ovat herättäneet viime vuosina hämmennystä. Osa vanhoista tutuista on jopa pahoittanut mielensä, mutta musiikista kyetään yhä puhumaan rauhallisen asiallisesti. / Tämä kirja keskittyy Atte Blomin valtavaan elämäntyöhön musiikin parissa eikä niputa hänen kulloisiakin poliittisia mielipiteitään itse ydinasiaan." (s. 11) Aika alentuvasti kirjoitettu kirjan päähenkilöstä ja ilmeisesti vain siksi, ettei kirjoittaja jaa Blomin poliittisia näkemyksiä. On kuin Saksala haluaisi sanoa, että hän nyt julkaisee tämän elämäkerran, vaikka Aten poliittiset mielipiteet ovat perseestä, kun se nyt kuitenkin on tehnyt niin paljon hienoja juttuja musan puolella. (Pro-Ukraina-hurmahenkiset kriitikot kuten Jussi Karjalainen Suomen Kuvalehdessä ja Ylen Tuomas Karemo ovat haukkuneet Blomia estoitta Saksalankin puolesta, ei sen puoleen.)

* * *

Atte Blomin kulttuurinen arvo on kiistämätön. Vain hänen tietoinen vaatimattomuutensa ja julkisuudesta syrjässä pysymisensä selittävät sen, ettei hän ole niin tunnettu kuin ansaitsisi olla. Siksi on hyvä, että tällainen kirja on tehty, vaikka se ymmärrettävästi keskittyy asioihin, joita ns,. Suosikki-tyyppinen musiikkijournalismi ei ole koskaan pitänyt esillä. Kirjan parasta antia on valo, jonka se luo musiikkibisneksen ja -kulttuurin hämäriin nurkkiin. Atte Blomin kautta kulki niin valtava joukko suomalaisen rockin (laajasti määriteltynä, kuten Blom itse asian määritteli) keskeisiä artisteja, ettei mistään rockin historiasta ilman niitä/heitä voi edes puhua. Atte Blom on käytännössä toiminut ns. iskelmä- ja tanssimusiikin puolella, mutta kuten vaikka Rauli Badding Somerjoen esimerkki osoittaa, hänen artisteillaan sai olla monenlaisia musiikillisia tyylejä.

Suomi on aina ollut kulttuurisesti pieni ja ahdaskin maa. Atte Blomin kaksikielinen tausta tuskin haittasi hänen uraansa millään lailla (ehkä Schwindt ja Donnerkin olisivat jääneet etäisemmiksi, jos Blom ei olisi puhunut ollenkaan ruotsia), mutta jotenkin kysymys oli paljosta muustakin kuin kielestä; Blom oli kerta kaikkiaan sosiaalisesti lahjakas, itselleen rakkaan musiikin luontainen maailmankansalainen. Blom lienee ollut myös työnarkomaani, ei hän kaikkea tekemäänsä olisi muuten ehtinytkään. Saattoi hän myös polttaa itseään turhan nopeaan, mutta sen arvioiminen ei kuulu meille muille.

Kirjassa toistuu käsite "musiikillinen vainu", jolla tarkoitetaan kykyä havaita aloittelevan artistin omaperäisyys ja vielä piilevät kyvyt. Ei Atte Blom täysin erehtymätön ollut, mutta kaikki kirjassa puhuvat kollegat ja artistit kehuvat sitä, miten usein Atte haistoi sen, mistä kellään muulla ei ollut aavistustakaan. Tällainen kykyjenetsijän vainu kuuluu vaikeasti ymmärrettäviin lahjoihin, joita ihmisellä esiintyy. Atte Blom ei itse laulanut tai soittanut mitään instrumenttia, mutta hän kuuli ja ehkä näki salamannopeasti piilevät kyvyt ja saattoi hyvin nopeasti päättää tarjota levytyssopimusta, vaikka useimmat muut olisivat huitaisseet kädellään menemään huonosti laulavan ja soittavan aloittelijan. Musiikillista vainua voi varmaan parantaa, mutta tyhjästä sen luominen lienee mahdotonta. Atte Blom on luonnonlahjakkuus, vaikka ei talousmiehenä onnistunutkaan. Hän vainusi rakkaudesta musiikkiin, ei rahaan.