Ei se geisha vaan se valkoisen rikkaan miehen ylivalta

Minulle ei ole aivan auennut, miksi tuotenimellä Geisha myyty suklaa on muuttunut valmistajan näkökulmasta toksiseksi kulttuuri-imperialismin ilmentymäksi. Jo aikaisemmin on ”geishaa” symbolisesti kuvittanut piirretty naishahmo kadonnut pakkauksen kyljestä, eli kyse on enää sanasta. Oletettavasti Fazerilla pelätään, että yhtiötä aletaan syyttää kulttuurisesta omimisesta eli japanilaisen perinteen hyödyntämisestä suomalaisten makeanhimon tyydyttämisessä. Fetsin nyhtäminen turkkilaista jogurttia suomalaisille myyvän piirroshahmon päästä vastannee samaan pelkoon. Jos vaikka Erdoğan julistaa Suomelle sodan, koska teemme ”turkkilaisesta” miehestä stereotyyppisen irvikuvan vain saadaksemme jogurttia kaupaksi. Molemmissa tapauksissa mainoskäytön mielikuva on selkeästi myönteinen, suorastaan ihaileva (suloinen geisha, terveyttä uhkuva ”turkkilainen”). Sitä en tiedä, onko L’Orealin pyrkimys päästä eroon termeistä ”vaalentaa” ja ”valkaista” edes samassa sarjassa kuin edelliset esimerkit. Minusta pyrkimys kertoo ainakin valloilleen päässeestä paniikista.

Tiedän kyllä, mistä rodullistamisen & kulttuurisen omimisen käsitteet ja problematiikka kumpuavat. Kolonialismin pitkä, synkkä ja edelleen aktiivinen varjo on tuottanut paljon töhnää, joka peittää monia totuttuja asenteita ja käytäntöjä ilman että töhnää edes sellaiseksi tunnistetaan. Moniin yhdysvaltalaisiin tuotteisiin liittyy kuvastoa, joka kotimaassaan synnyttää helposti tunnistettavia ja ymmärrettäviä reaktioita, mutta jonka symbolinen sisältö ei noin vain avaudu Suomen kaltaisessa maassa, jossa ihonväri on historiallisista syistä ollut syrjinnän ja kaltoinkohtelun syiden joukossa toissijaista. Siksi on helppo kohotella kulmia vaatimuksille poistaa kaupoista riisipaketti, jonka kulmassa hymyilee ystävällisen ja turvallisen näköinen vanhempi mies, joka ilmeisesti on afroamerikkalainen (itse olen nähnyt paketin lukuisia kertoja, mutta en ole osannut tällaista yhteyttä hahmottaa, koska kyseessä on ”aasialainen” riisi, ei esimerkiksi puuvilla tai maissi).

Suhtaudun kolonialismin rikosten tunnistamiseen ja em. töhnän poistamiseen vakavasti. Kolonialistien patsaiden poistaminen tai siirtäminen eivät kuitenkaan ole itselleni tarvittavien tekojen prioriteettilistan kärjessä, vaikka voivat toimiakin tarpeellisena herättäjänä. Siellä listan kärjessä eivät ole myöskään eskimopuikot, Peppi-tarinat, vääränväriset laastarilaput ja rodullistetut pusut. Ne ovat minusta pelkkää sivukuohua, jonka takana todella isoille ja merkittäville ”koloniaalisille” ongelmille ei välttämättä tehdä yhtään mitään. Tällä hetkellä olemme silti ehkä todistamassa suurta käännettä tässä passiivisuudessa, kun Yhdysvaltain ei-valkoisen väestön kärsivällisyys on surkeasti hoidetun pandemian ja siihen yhdistyneen brutaalin poliisiväkivallan myötä nostattanut Black Lives Matter -liikkeen aivan ennen kokemattomaan mittaluokkaan. BLM:n rinnalla kaikki rasistisiksi tai kulttuurisen omimisen ilmentymiksi moitittujen tuotenimien ja -kuvien vaihdattaminen on lähinnä hyväosaisten omantunnon puhdistamisen rituaalia.

* * *

On tietysti tylyä sanoa nuorempien sukupolvien edustajille, että heidän aktivisminsa pusujen ja riisipakettien parissa on vähämerkityksistä jonkun BLM:n rinnalla. Uskon ja ymmärrän, että taustalla on aito halu ja pyrkimys päästä eroon menneisyyden haitallisista asenteista, vaikka yksittäisten tapausten logiikasta voidaankin olla montaa mieltä. Itselleni on kuitenkin iso kysymys, kuinka hyvin tai huonosti kolonialismin ja kansainvälisen kapitalismin historiallinen ja ajankohtainen liitto hahmottuvat sille etujoukolle, joka ongelmia yrittää ratkaista. On nimittäin vaara, että nähdään ongelma jossain logossa tai sloganissa, vaikka pitäisi nähdä se rakenne, joka tällaisia myyntikeinoja tuottaa, käyttää ja tarvitsee. Nähdä ja toimia. Logon vaihto ei nimittäin johda vallan vaihtumiseen, vaikka ilmassa on hermostuneisuutta.

Olemme jo ehtineet havaita, kuinka nopeasti monet kansainväliset yritykset, järjestöt ja jopa urheilupiirit ovat reagoineet rasismin vastaisen toiminnan haasteisiin. Kaikkein vanhoillisimmissakin piireissä myönnetään, ettei avointa ja julkista rasismia tai siihen nojautuvaa ajattelutapaa voi tukea. (Kokonaan ei asia tietenkin on, kuinka aitoa tuo antirasismi joissakin tapauksissa on.) Trumpin kaltaiset toimijat, joiden valta nojautuu valkoisen ylivallan perinteeseen ja ihmisten jaotteluun arvokkaisiin ja arvottomiin, yrittävät pitää kiinni vanhasta, vaikka ote lipsuu ja kannatuspohja kapenee. Syynä lienee raha, jota ei tule kaikkein kiihkeimmiltä tukijoilta, jos hallinto alkaa suhtautua BLM-liikkeen kaltaisiin vaatimuksiin vakavasti ja ymmärryksellä. On silti helppo nähdä, ettei Trumpin symboloimalla rasistisella äärioikeistolla, josta osa kannattaa avoimesti fasistisia yhteiskuntaperiaatteita, ole laajaa ja uskottavaa kannatusta. Pelkällä rahalla ei voi ostaa lojaaliutta, innostusta eikä tulevaisuudenuskoa.

Olen jo aiemmin pohdiskellut fasistisen vallankaappauksen mahdollisuutta Yhdysvalloissa. Trumpin taival toiselle kaudelle näyttää juuri nyt hyvin epäuskottavalta. Trump on varmoille kannattajilleen esiintyessään oma häijy, itsevarma ja virnistelevä PR-kuvansa. Esiintymisten välillä on nähty selvästi väsähtänyt vanhus, joka on tehnyt väärän arvion toisensa jälkeen ja yrittää nyt korjata heikosti itänyttä satoa samalla kun aika uhkaa loppua. Voi tulla hetki, jolloin Trumpin hämärässä oleskelevat tukijat toteavat, että demokratiassa pysymällä menetetään sekä senaatti että presidentin virka kilpailevalle puolueelle. Jos epätoivon aste on tarpeeksi syvä, joku voi ehdottaa poikkeustilan julistamista jollain keksityllä jutulla (isku tornitaloihin tuskin toistuu, se kortti on jo käytetty, mutta eiköhän jotain kuohuttavaa keksittäisi), presidentin- ja senaatinvaalin perumista ja Trumpin presidenttikauden jatkamista ”toistaiseksi”. Ei ehkä todennäköistä, mutta miksi ei mahdollista?

* * *

Kapitalistinen globaali poliittinen ja taloudellinen järjestelmä ei kohtele maita ja niiden kansalaisia tasa-arvoisesti. Se olisi mahdotontakin, koska järjestelmä on rakennettu pitämään yllä valkoisen rikkaan miehen ylivaltaa. Tuon ylivallan piirissä saavat nykyään muunkin väriset miehet toimia johtotehtävissä, kunhan eivät keikuta venettä. Tämä järjestelmä on tuottanut sekä neekerinpusut että köyhien maitten kansalaisia julmasti kohtelevat eriarvoistavan talouskurin keinot. Sama järjestelmä pitää huolen siitä, että luonnonvarat hyödyttävät ensisijaisesti ylikansallisia teollisuusjättejä, eivät paikallisia asukkaita. Näiden tehtävänä on myydä työvoimansa mahdollisimman halvalla siirtomaaisännälle, joka armollisesti suostuu työllistämään muuten arvottomat ihmiset siksi aikaa, että ehtii kerätä luonnonvarat talteen. Globaali kapitalismi horjuttaa jokaisen sen valtaa uhkaavan valtion itsenäisyyttä ja vakautta. Kapitalismilla ei ole isänmaata, koska superrikkailla ei ole vaikeutta saada haluamansa valtion kansalaisuutta. Mutta kapitalismin näkökulmasta myöskään tavallisilla kansalaisilla ei pidä olla oikeutta itsenäiseen päätöksentekoon. Jos muu ei auta, valtio pakotetaan ”vapaakauppasopimukseen” tai sen hallinto pyritään vaihtamaan, tarvittaessa jopa sodalla. Tämä tiedetään Meksikossa, Syyriassa ja Venezuelassa.

Kun ihmisoikeuksia poljetaan maassa, joka on globaalikapitalistiselle järjestelmälle erityisen tärkeä, valkoisen rikkaan miehen ylivaltaa tukevan järjestelmän edustajien omatunto ei näytä kolkuttavan ollenkaan. Saudi-Arabia ja Israel, Yhdysvaltain tärkeimmät liittolaiset Amerikkojen ulkopuolella, eivät ainoastaan saa rikkoa karkeasti ihmisoikeuksia, murhata ihmisiä rutiininomaisesti, soveltaa rasistista yhteiskunnallista aatetta ja käydä hyökkäyssotia seuraamuksitta. Eurooppalaiset kapitalismin tukijat EU:n johdossa korostavat näkyvästi läheistä suhdettaan näihin murhaajavaltioihin ja taputtavat murhaajien päitä. Meidän omat murhaajat! Samaan aikaan Kiina, joka ei todellakaan ole mikään demokratian tai ihmisoikeuksien mallimaa, on jatkuvan poliittistaloudellisen hyökkäyksen kohteena vain siksi, että se on omaksunut globaalikapitalistisessa järjestelmässä kurittoman ja arvaamattoman roolin. Ei Kiinaa haluta tuhota siksi, että se ei ole tarpeeksi kapitalistinen. Kiina on ”vanhan kapitalismin” ykkösvihollinen, koska se aikoo syrjäyttää nykyisen eliitin ja korvata sen omallaan. Mutta vaaleinkaan kiinalainen ei ole tarpeeksi valkoinen.

Valkoisen rikkaan miehen ylivalta on vahva, koska melkein kaikki maailman raha, armeijat, poliisi ja poliittiset järjestelmät ovat sen hallinnassa. Tai ovat ainakin tähän asti olleet, kun Neuvostoliitto kupsahti kiusaamasta. Yhdysvalloissa entiset orjanomistajat tietävät, että aika ei ole heidän puolellaan. Demokratian väri vaihtuu vääjäämättä ja valkoinen korvautuu kirjavalla. Kongressiin on jo valittu intersektionaalisen feminismin symboleja, nuoria, tummaihoisia naisia, jotka ilmoittavat tavoitteekseen tehdä Yhdysvalloista aidosti tasa-arvoinen, ei-rasistinen yhteiskunta. Valkoinen rikas mies ei pelkää tuotelogojen vaihtamisia, sitähän tehdään koko ajan muutenkin. Mutta tuo mies pelkää kuollakseen ihmisiä, joita motivoi rahan sijasta halu muuttaa kolonialistiskapitalistinen järjestelmä kaikille ihmisarvoisen elämän tarjoavaksi paratiisiksi. Kun kongressin tai senaatin edustajaa ei voikaan enää ostaa isolla rahalla kiltiksi narunukeksi, vaan hänet valitaan tavallisten ihmisten äänillä ja pienillä avustuksilla, maailma on jo muuttunut nykyistä paremmaksi.