Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

torstai 4. kesäkuuta 2020

Rasismi on rikos ihmistä vastaan

Juuri nyt on vaikea kuvitella vastenmielisempää aatetta kuin valkoihoisten ihmisten ylemmyyteen ja ylivaltaan uskomista. On toki muitakin rasistisia väriyhdistelmiä, mutta valkoinen alistamassa mustaa on edustavin, törkeistä törkein sekä historiallisesti että nykyisiltä vaikutuksiltaan. Tähän aiheeseen on silti vaikea tarttua. Olen pohtinut tätä tekstiä varmaan pidempään kuin mitään muuta. Näkökulmia olisi valtavan monia, mutta haluan kirjoittaa siitä globaalisti vaarallisimmasta eli valkoisesta ylivallasta. Sillä on kaikenvärisiä serkkuja, kuten hindunationalismi, japanilaisten halveksiva suhtautumien korealaisiin, Etelä-Amerikan latinojen suhtautuminen alkuperäisväestöön, ryssäviha, hurriviha, näitähän riittää loputtomasti. En väheksy niitä, yritän vain yhteen keskittymällä sanoa jotain järkevää.

Rasismi ei ole sama asia kuin rasistisuus. Meissä kaikissa on taipumusta tilapäiseen rasistisuuteen, jonka voi laukaista oma huono olo, yksittäinen ikävä kokemus tai hetkellinen mielen kiihtymys. Näillä reaktioilla on uskoakseni biologinen perusta, joten niiltä on vaikea kokonaan välttyä. On kuitenkin aivan eri asia olla rasisti eli toimia jatkuvasti rasistisesti ja rasistiset ennakkoluulot ja väittämät hyväksyen. Ihminen muuttuu rasistisesta rasistiksi, kun ei ei enää häpeä ajatuksiaan ja asenteitaan, vaan on niistä ylpeä. Rasistisuus on aina huono juttu, mutta systemaattinen rasismi on rikos ihmistä vastaan.

Idea siitä, että valkoihoinen ihminen on muunvärisellä iholla varustettuja ihmisiä "luonnostaan" parempi, ei ole ollenkaan uusi. Kaikkea muuta. Kolonialismi ja uskonnollinen lähetys- ja käännytystyö perustuvat aina rasistiseen ihmiskuvaan. Kun syntyy tietynväriseksi ja tiettyyn kulttuuripiiriin, saa ihmisoikeudet, joita muilla ei ole, koska nämä muut eivät ole riittävän valkoisia ja heidän uskonnolliset näkemyksensä ovat vääränlaisia. (Uskonnollinen rasisti ei yleensä siedä edes samanväristä, mutta väärin uskovaa ihmistä). Ylemmyydentuntoinen rasisti ei välttämättä ole henkilökohtaisesti väkivaltainen ihminen, mutta hän hyväksyy rotupohjaisen eriarvoisuuden "luonnollisena" asiana. Rasistia ei vaivaa huono omatunto, kun hän kohtelee eriväristä ihmistä itseään vähempiarvoisena.

* * *

Yhdysvallat on rakennettu valkoisen ylivallan aatteen pohjalle. Perustajaisien puheet ihmisten vapaudesta eivät tarkoittaneet muita kuin varakkaita valkoisia miehiä, eivät edes heidän vaimojaan. Kysymys oli ja on edelleen yhden etnisen ryhmän vapaudesta polkea muiden oikeuksia. Rodullinen sorto lakkautettiin virallisesti 1960-luvulla, mutta kuten on taas nähty, se on edelleen täysissä voimissaan 2020-luvulla. Yhdysvalloissa poliisivoimiin kuuluu jo paljon vähemmistöjen edustajia, mutta poliisin yleinen linja ei ole muuttunut. Jos haluaa olla poliisi, on hyväksyttävä tai ainakin siedettävä aktiivinen rasismi. Aina on poikkeuksia, mutta useimmat tottelevat määräyksiä, jotka tulevat valkoisista korkeuksista.

Yhdysvalloissa useimmat rikkaat valkoiset miehet ovat aina kannattaneet jonkinasteista rasismia, joskin sen avoin kannattaminen on ollut toisen maailmansodan jälkeen harvinaisempaa. Rikkaiden ei tarvitse ajaa aktiivisesti rasismiaan, koska se hoituu vähemmälläkin. Rasismi on Yhdysvalloissa rakenteellista, systemaattista ja armotonta, luki lakiteksteissä mitä tahansa. Presidenttinä Donald Trump on käyttänyt valkoisen ylivallan kannattajien tukea sekä häpeämättä että aktiivisesti. Häntähän ei nolota mikään häpeällinen ja epäinhimillinen käyttäytyminen. Kun Trump uhkailee tuovansa armeijan kaduille, jos kansalliskaarti ei saa piestyä rauhanomaisesti mieltään osoittavia kansalaisia pois kaduilta, hän vain kuvailee valkoisen rasistimiehen vallan rakenteita.

Yhdysvalloista kantautuu silti myös toisenlaista informaatiovirtaa. Kansalaisten enemmistö on mielenosoittajien, ei Trumpin fasistisen linjan takana. Kuvat toiselle polvelleen laskeutuvista poliiseista ja kansalliskaartilaisista muistuttavat siitä, että väkivaltakoneistossa on töissä myös tavallisia antirasistisia ihmisiä. Kansainvälinen solidaarisuusliike yhdysvaltalaisen Black Lives Matter -liikkeen tueksi on kasvanut hetkessä valtavaksi, pandemian ylittäväksi ja ohittavaksi kannanotoksi. Se pelottaa Trumpia, se pelottaa valkoisen ylivallan edustajia, joiden valta ei perustu rakkauteen vaan pakottamiseen, väkivaltaan ja rahan voimaan. Fiksuimmat rasistit ymmärtävät, että uhmakas rotusota ei ehkä olekaan tällä hetkellä taistelu, jonka voittaa valkoinen mies, oli hän kuinka rikas hyvänsä.

* * *

Onko meillä rauhallisessa Suomessa syytä tuntea tyytyväisyyttä tai jopa paremmuutta? Vielä muutama kuukausi sitten suurinta poliittista kannatusta nautti gallup-tutkimusten mukaan puolue, jonka koko ideologia perustuu rasistisille ideoille, vääränväristen ulkomaalaisten kammolle ja islamofobialle. Tuon puolueen kansanedustajat laukovat julkisuudessa jatkuvasti rasistisia "vitsejä" ja uhkauksia, jotka olisivat pelkästään säälittäviä, ellei niillä olisi ilmiselvästi aika paljon kannatusta. Ei kuitenkaan niin paljon, kuin esimerkiksi Jussi Halla-aho haluaisi. Siksi oli pakko panna pahin törttöilijä jäähylle. Perussuomalaisten ja järjestäytyneiden uusnatsien jatkuva puhe "aidosta suomalaisuudesta" on silti sekä typerää että vaarallista. Persut Suomessa edustavat valkoisen ylivallan ajattelua, vaikka heiltä puuttuukin angloamerikkalaisten WASPien imperialistinen perinne. 

Suomalainen ideologinen rasismi paikantuu vahvasti äärioikealle, vaikka jotkut persut näkevät paljon vaivaa vakuuttaakseen, että he eivät ole oikeistolaisia. Varmasti on myös vasemmistolaisesti ajattelevia rasisteja, mutta eipä sellaisiin juuri missään törmää. Ja jos joku kuvittelee, että PS:n kansanedustajien puheet ovat jonkinlainen pohjanoteeraus, hän ei ole lukenut persujen ja muun äärioikeiston verkkokeskusteluja, joissa ei hienotunteisuutta, kohteliaisuutta tai lähimmäisenrakkautta pahemmin esiinny. Joku Helsingin Sanomat sensuroi törkeimmät tekstit, mutta se ei kiihkeitä rasisteja tietenkään hiljennä. En rupea mainostamaan näitä törkykanavia, valistunut lukija tietää niitä muutenkin.

Mutta on sitä ennen persujakin osattu. Vuoden 1918 sisällissota perustui hyvin pitkälle rasistiseen ihmiskuvaan ja yhteiskuntanäkemykseen. 1900-luvun alussa sivistyneistö haukkui rutiininomaisesti juutalaisia tavalla, joka nykypäivänä herättäisi hirveän kohun. Ns. valkoinen Suomi oli konkreettisesti valkoisten miesten hallitsema maailma, jossa mustan sijasta punainen oli toisen luokan kansalaisen väri. Venäläisyys pelkkänä äidinkielenäkin on monen suomalaisen mielestä edelleen peruste suhtautua ihmiseen alentuvasti tai halveksivasti. Tai kuten nuori romaniaktivisti Leif Hagert kommentoi ironisesti Mikael Jungnerin maireita poliisikehuja: "On varmasti mukavaa olla valkoinen." Rasismi on aina rikos ihmistä vastaan. Suomessakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.