Viheroikeisto

Olen koko elämäni ollut kiinnostunut asioista, jotka ovat myös Vihreän liiton julkilausutun kiinnostuksen kohteena. Silti en ole koskaan edes harkinnut puolueen tai sen edustajan äänestämistä, vaikka pidän monia julkivihreitä fiksuina ihmisinä. Tajusin syyn vasta luettuani Pekka Saurin kirjaa Parempaa kuin seksi (2014). Suomen Vihreä liitto on synnynnäisesti anti-vasemmistolainen. Sopivassa tilanteessa puolue käyttäytyy kuin oikeistopuolue, vaikka avoimesti oikeistolaisten nimimerkkipataljoonan kielenkäytössä ovatkin niitä kirottuja "vihervassareita".

Helsingin Vihreiden valtuustoryhmästä on juuri lähtenyt kaksi naista. Zahra Abdulla ja Sirkku Ingervo ovat sanoneet syykseen vihreiden politiikan muuttumisen entistä oikeistolaisemmaksi. Minua tämä ratkaisu ei ihmetytä. Pikemminkin ihmettelee, ettei lähtijöitä ole ollut tämän enempää. Valtuustokauttahan tosin on vielä jäljellä.

Monet Vihreiden kannattajat ja äänestäjät eivät missään tapauksessa koe olevansa oikeistolaisia, vaikka ainakin Helsingin seudulla puolueiden profiilit poikkeavat käytännössä varsin vähän toisistaan. Sekin on selvää, että varsinkin muualla Suomessa monet vihreät aktivistit ja heidän kannattajansa eivät missään tapauksessa koe itse olevansa poliittisella kartalla oikealla. Jotkut tuntemani vihreät eivät ole välttämättä poliittisella kartalla ollenkaan.

* * *

Vihreiden anti-vasemmistolaisuus tulee 1980-luvulta asti ja puolueen vallan ytimen muodostaneesta "Pyhästä perheestä". Saurin lisäksi siihen luetaan yleensä Pekka Haavisto, Heidi Hautala ja Osmo Soininvaara. Porukkaa yhdistää lyhytaikaiseksi jääneen 1970-luvun nuorison ja opiskelijaliikkeen vasemmistolaisuuden vastaisuus, henkinen irtiotto ja joidenkin kohdalla suoranainen poliittinen allergia.

Osmo Soininvaara on pitkällä julkisella urallaan osoittautunut ideologisesti niin hyvin Kokoomusta ymmärtäväksi, ettei asioita tuntematon hänen kannanottojensa pohjalta välttämättä voisi virallista puoluevalintaa arvata. Toki Soininvaara kuuluisi Kokoomuksen "vasemmistoon", mutta mahtuisi silti sisään ongelmitta.

Pekka Haavistoa pidettiin pitkään maltillisena keskitien kulkijana, mutta presidentinvaalien yhteydessä hänestä paljastui uusia puolia. Kun piti kilpailla Kokoomuksen Samuli Niinistön kanssa, Haavisto arvioi hyväksi syyttää keskenjääneistä opinnoistaan "taistolaisia" ja näiden yliopistolle synnyttämää huonoa ilmapiiriä. Saurin kirjassa on tätä kertomusta tukemassa mielikuvituksellisia tarinoita hirmuvaltaa harjoittaneista "tutoreista" Ullanlinnassa sijaitsevine pappaharbetalat-asuntoineen.

Heidi Hautalan yleisesti tunnettu Venäjä-kriittisyys ei tietysti nykyään edusta ideologista oikeistolaisuutta, koska Venäjällä vallassa oleva puolueryhmittymä on poliittisesti oikeistolainen ja kansallismielinen. Todennäköisesti hänen intohimoinen suhtautumisensa kuitenkin kumpuaa Neuvostoliiton aikaisista näkemyksistä.

* * *

Tässä vaiheessa vihreitä äänestävä potentiaalinen lukija voi aiheellisesti kysyä, miksi Vihreä liitto ei saisi olla oikeistolainen puolue. Eikö ole vain hyvä, että joku kuitenkin pitää esillä ns. vihreitä arvoja, kun pääosa Kokoomuksesta ja RKP:stä on siirtynyt voimakkaasti oikealle?

Kyllä Vihreä liitto saisi olla minun puolestani julkioikeistolainen puolue, mutta sitä se ei missään tapauksessa halua olla, koska pääosa äänistä tulee ihmisiltä, joille Kokoomus & RKP ovat kauhistus. Vaikka kukaan tuskin pitää Vihreää liittoa enää erityisen tai yksinomaisen "ekologisena" liikkeenä, on kannattajakunnassa paljon niitä, jotka kammoksuvat oikeistolaista maankäyttö- ja ympäristöpolitiikkaa, militaristisuutta ja ehkä kaupunkikeskeisyyttäkin.

Oikein empaattisesti ajatellen voisi Vihreän liiton ideologeja jopa hiukan sääliä. On perin vaikea esiintyä samaan aikaan perinteisesti vihreisiin liittyvien aatteiden kantajana ja poliittisen vallan harjoittajana. Helsingissä tämä ristiriita on nyt johtanut ensimmäiseen repeämiseen. Muualla Suomessa Vihreän liiton hajurako julkioikeistoon lienee selkeämpi, mutta ongelmia tuottavat sekä suhtautuminen Natoon että EU-kehitykseen. Sitä voi itse kiistää olevansa vasemmistoa tai oikeistoa ja julistautua nykyisen puheenjohtajan Ville Niinistön tavoin "sosiaaliliberaaliksi" liikkeeksi. Tosiasia kuitenkin on, että Vihreä liitto on istunut Lipposen I & II:ssa, Vanhasen II:ssa, Kiviniemen, Kataisen ja Stubbin hallituksissa melkein koko 2000-luvun ajan. Siinä on jokunen "kompromissi" jouduttu tekemään.

* * *

Puolueen historiaan nähden nykyinen oikeistohenkisten käyttämä haukkumasana "vihervassari" on mielenkiintoinen. Kuten vaalikoneistakin voi päätellä, monen Vihreän liiton aktivistin näkemykset todella ovat lähempänä ns. vasemmistolaisia kuin oikeistolaisia arvoja. Miksi nämä arvot näyttävät karisevan joko taustalle tai kokonaan pois työkalupakista, kun päästään vallan kahvaan kiinni, olisi ihan erillinen pohdinnan arvoinen ilmiö. Sellaisena se ei tietysti rajoitu Vihreisiin vaan on historiallisesti koskenut enemmänkin vasemmistoa. "Ministerisosialismi" on aina ollut haukkumasana.

Vihreätä liittoa ei tietenkään kiinnosta kuulla, että kaltaiseni ei anti-vasemmistolaista puoluetta äänestä. Puolueen imagolle kahden helsinkiläisen valtuutetun poistuminen riveistä puolueen oikeistolaistumisen takia on kuitenkin vakava asia. Toki tapahtuma näin vaalien alla painetaan villaisella ja kääritään mahdollisimman tuskattomaan selittelyjen huopaan, mutta viimeistään eduskuntavaalien jälkeen, kun pitää päättää, miten konservatiiviseen hallitusohjelmaan Keskustan johdolla uskalletaan sitoutua, puolueen "oikeistolaisuuden aste" tulee väkisinkin arvioitavaksi.

Me ulkopuoliset emme tiedä, missä määrin "Pyhä perhe" edelleen vaikuttaa Vihreän liiton arvomaailmaan. Nuoremmille "vihervasemmistolaisuus" ei välttämättä ole ristiriitainen käsite, mutta entä "viheroikeisto"? Joko puolueen oikeistosiipi uskaltaa profiloitua perinteisellä akselilla oman syvimmän arvomaailmansa mukaisesti? Se kun saattaa olla ainoa passi, jolla pääsee vaalien jälkeen Keskustan arvokonservatiivisen tarkastuspisteen läpi.