Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

torstai 23. heinäkuuta 2015

Hampusta ja hamputta

Ihmisen suhtautuminen päihdyttäviin ja huumaaviin aineisiin on kautta historian ollut intohimoinen, mutta myös käytännöllinen, pragmaattinen. On käytetty sitä mitä on ollut saatavana ja mihin on ollut varaa. Suuri muutos tapahtui vasta 1900-luvun alkupuolella, jolloin ryhdyttiin valtiollisessa tasolla taistelemaan niin alkoholia kuin ei-juotavia huumeita vastaan. En ryhdy edes referoimaan tätä paradigman muutosta, koska Jaakko Hämeen-Anttila on kuvannut prosessin erinomaisessa historiikissaan Trippi ihmemaahan : Huumeiden kulttuurihistoria (Otava 2013). Kirjan pitäisi kuulua jokaisen päättäjän pakollisiin lukemisiin. Jäljistä päätellen aniharva on sen kuitenkaan lukenut, saati ymmärtänyt.

Yhdysvaltain johtama ns. "sota" huumausaineita vastaan on epäonnistunut pahemmin kuin mikään muu historian tuntema sotaretki. Sen seurauksena huumausaineiden käyttö on yleistynyt sosiaalisesti ja lisääntynyt absoluuttisesti, kokonaiset yhteiskunnat ovat romahdustilassa kriminalisoitujen aineitten kauppaan liittyvän rikollisuuden takia ja mikä ironisinta, valtavat rahasummat valuvat valtion kassan sijasta rikollisille.

Suomi olisi millä tahansa mittarilla mitätön huumemaa, ellei täällä väestö rakastaisi niin kovasti etanolin avulla tapahtuvaa sekoamista. Totaalisesti epäonnistuneesta kieltolakikokeilusta ei kuitenkaan opittu mitään, vaan kesällä 2015 Suomen poliisi jahtaa edelleen hampuntaimia ja -kasvattajia. Muualla maailmassa otetaan jo askelia kohti jollain lailla realistista huumepolitiikkaa, mutta ei Suomessa. Meillä päättäjät haluavat elää itse rakennetussa harhassa, jonka ainoa logiikkaa näyttää olevan, että kielletään vaan kaikki kunhan ei kosketa kansanedustajan omaan lempihuumeeseen eli alkoholiin.

* * *

Huumausaineista kirjoittaminen on kahdella tavalla hankalaa. Ensinnäkään minulla ei ole henkilökohtaisten kokemusten tuomaa tietopohjaa (olen ollut tupakoimaton absolutisti koko elämäni). Minulta näyttää myös puuttuvan aivoista tai sisäerityksestä se palikka, joka saa ihmisen haluamaan huumaavia kokemuksia. En siitä syystä myöskään tiedä, miltä viinanhimo tai huumeaddiktio tuntuu (persous marsipaaniin eo näköjään ole ihan sama asia). Joudun siksi arvioimaan asioita ulkoapäin järkeilemällä. Sellaista eivät kaikki hyväksy.

En siis puhu omassa asiassani kritisoidessani suomalaista huumepolitiikkaa ja pilkatessani kannabisistutuksia ratsaavia poliiseja. Minusta aivotoiminnan kemiallinen muuttaminen kuulostaa aina typerältä riskinotolta, eivätkä todellisuudessa esiintyvät ongelmat ja haitat tietenkään ole tämän näkemyksen kanssa ristiriidassa.

Pidän kuitenkin ohittamattomana faktana, että ihmisellä on voimakas taipumus ja halu saada pollansa jollain kemikaalilla sekaisin. Tuo halu on niin voimakas, että se on syytä ottaa lähtökohdaksi, kun mietitään, miten tuon halun haittavaikutuksia ja aivan erityisesti ulkopuolisille aiheutuvia haittoja voitaisiin vähentää. Minua inhottaa erityisen syvästi se kaksinaismoralismi, jolla useimmat päättäjät ja jopa jotkut lääkärit suhtautuvat erilaisiin huumaaviin kemikaaleihin laittaessaan ne kriminalisoinnin näkökulmasta kahteen ryhmään eli "omiin" ja "niiden muiden" paheisiin.

* * *

Kannatan huumausaineiden valmistamisen ja myymisen siirtämistä valtion monopoliksi kahdesta syystä. Ensimmäinen on tarve poistaa laittoman kaupan synnyttämältä jättimäiseltä rikollisuudelta tärkein valtti eli niukkuuden säätely ja sillä rikastuminen. Toinen syy on kansanterveydellinen. Huumaavien aineiden käyttöä ei voi estää kieltämällä, siksi sitä on vain yritettävä pitää joissain aisoissa, kuten nyt tehdään tupakan ja vähemmässä määrin alkoholin osalta. Käytön kriminalisointi nostaa kynnystä hakeutua ajoissa hoitoon ja se myös heikentää hoidon resurssointia.

Jos kertarysäys on Suomen päättäjille ylivoimaisen vaikeaa - ja sitä se näyttää olevan -, kannattaa lähteä liikkeelle edes tuosta otsikkokasvista eli hampusta. Tarjolla olevan faktatiedon perusteella kannabis on miedompi ja vähemmän terveyttä turmeleva huume kuin nikotiini tai alkoholi. Sillä on myös selviä hyötykäytön ulottuvuuksia, joita ei vaan ideologisista syistä haluta tunnustaa. Kannabiksen käytön dekriminalisointia puolustavat kaikki järkiperusteet.

Dekriminalisointivaatimus ei ole kannatuspuheenvuoro. Kannabiksen lääketieteellisen käytön ulkopuolella aivojen hienon toiminnan huumaaminen millä tahansa aineella on minusta typerää käyttäytymistä. Vain omaa pollaa ja elämää haittaava typeryys ei kuitenkaan ole laitonta tai edes moraalitonta, se on vain typerää. Pössyttelijä ei voi seurauksista syyttää ketään muuta kuin itseään. Poliisin voimavaroja moiseen ei pidä tuhlata ja laillisen jakelun verotuksella pannaan pössyttelijät maksamaan edes pieni osa tulevista turhista sairaudenhoitokuluistaan. Win-win?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti