Rehellinen omalla nimellä

Kansanedustaja Anna Kontula on ottanut ikävästä asiasta kunnolla kiinni ja nimennyt FB-sivuillaan kolmen Kontulan tappamisella uhonneen ja ilkamoineen nimet. Ratkaisu on mielestäni kannatettava, joskin jää väistämättä harvinaisuudeksi. Melkein kaikki vihapuhe ja muu törkeily kun päästetään tulemaan puskan suojasta, ilman omaa nimeä.

Anonyymi uhkailu ja solvaaminen on nettikommunikaation vastenmielisimpiä ilmiöitä. Arkielämässä ihminen ainakin teoriassa on vastuussa tekemisistään ja sanomisistaan. Rikoslain pykälät hillitsevät pääosan siitä törkytulvasta, joka ihmismielessä velloo. Mutta vain, kun voi joutua vastuuseen. Heti kun täydellisen nimettömyyden autuus on mahdollista, ihmisluonnon ikävimmät puolet tulevat esiin.

Osa nimettömästä verkkosolvaamisesta ja -uhkailusta tietysti on pelkkää tyhjää puhetta ihmisiltä, joilla ei tosi paikan tullen olisi rohkeutta toteuttaa fantasioitaan. Vaikka asiaa ei sen luonteen vuoksi ole mahdollista kunnolla tutkia (yhtä vähän kuin saada luotettavia kyselytutkimustuloksia kysyttäessä ihmisten taipumuksesta pedofiliaan tai eläimiin sekaantumiseen), voi yleisen elämänkokemuksen perusteella arvata, etteivät useimmat nettiuhoajat ole arjen sankareita vaan muiden solvaamisella pikemminkin alleviivataan omaa avuttomuutta.

Osa anonyymistä vihasta on kuitenkin pakko ottaa vakavasti. Mielenterveydeltään häilyvän tai pysyvästi empatiakyvyttömän yksilön matka puheista tekoihin ei välttämättä ole pitkä. Verkossa nopeasti ja helposti roihahtava kollektiivinen lynkkausinto voi kannustaa anonyymin suunsoittajan tosimaailman tekoihin, joita ei voi perua näppäinkomennolla. Siksi ei ole merkityksetöntä, miten julkista puhetta kontrolloidaan.

* * *

Verkon tarjoama hyvin pitkälle vietävissä oleva anonyymius on tietenkin monisyinen ilmiö, jossa vastenmielisen puskasta solvailun rinnalla on kiistatta perusteltu ja arvokas yksilön suoja kritiikin kohteena olevien kostotoimilta. Sama näkymättömyysviitta, jonka alta voi itselleen turvallisesti solvata ja uhata muita, suojaa myös sitä, joka oman mukavuutensa tai jopa henkensä uhalla esittää kritiikkiä, paljastaa vallassa olevien rikoksia tai edistää asioita, joiden edistämistä valtaeliitti ei halua.

Monet nimimerkkikirjoittajat vetoavatkin sananvapauteen, kun esitetään vaatimuksia ensi sijassa omalla nimellä kirjoittamisesta. (En tässä paneudu kaikkiin niihin huonoihin tekosyihin, joita näillä nimimerkkikirjoittajilla on roppakaupalla varastossa. Ne ovat toisen pohtimisen asia.) Onkin kiistatonta, että yhteisöllisessä elämässä jopa Suomen kaltaisessa suhteellisen turvallisessa oikeusvaltiossa on paljon tilanteita, joissa oman henkilöllisyyden paljastaminen olisi sekä typerää että vastuutonta.

Anonyymius on erottamaton osa sananvapautta, kun sitä käyttävä on alisteisessa, helposti kostettavassa olemassa asemassa. Jos pomolla on valta tehdä kriitikon elämä ikäväksi, nimettömyys on heikomman tuki ja turva. Vielä tärkeämpää on mahdollisuus nimettömästi paljastaa asioita, joiden salaamiseen on vain eettisesti kestämättömiä syitä.

Anonyymi totuudenpuhuminen on toki monimutkainen asia. Joskus salaisuuksien vuotaminen aiheuttaa heijastusvaikutuksia, joita ei voi pitää eettisesti hyväksyttävinä. Wikileaks-tyyppiset vuodot ovat harvoin sataprosenttisesti hyvä juttu edes niitten kannalta, joille on valehdeltu, joille ei ole kerrottu totuutta ja joiden mielipidettä ei ole edes kysytty. Totuus on usein monimutkainen asia.

* * *

Olen itse omalla nimellä kirjoittamisen vankkumaton puolestapuhuja. Olen käyttänyt elämäni aikana nimimerkin suojaa vain muutaman kerran, lähinnä työyhteisöllisissä asioissa viattomia kohtuuttomilta seurauksilta suojellakseni (myös itseäni). Pääasiassa kuitenkin kirjoitan aina omalla nimellä, mistä tietenkin seuraa altistuminen anonyymille loanheitolle. Olen saanut siitä osani sekä pienemmissä piireissä että esimerkiksi Helsingin Sanomissa moderaattorien suosiollisella avustuksella.

Jotkut ihmiset eivät voi käsittää, miksi kirjoitan usein kärkevääkin asioiden kritiikkiä omalla nimellä, kun samat asiat voisi esittää myös anonyymisti. Olen saanut haukkuja myös sillä perusteella, että omalla nimellä kirjoittaminen on vain oman hännän nostoa, pitäisi mennä "asia edellä". Tästä moittivat eivät tietysti koskaan itse käytä omaa nimeä. Se onkin valintakysymys, josta seuraa monia asioita. Tärkein seuraus on tietoisuus omasta vastuusta.

Kirjoitan omalla nimelläni, koska haluan pysyä vastuussa sanomisistani. Tiedän omasta kokemuksesta, kuinka paljon helpompaa nimimerkin suojasta on olla häijy, itsekäs ja valheellinen. Nimettömyys ei siihen pakota, mutta houkutus on aina olemassa. Omalla nimellä kirjoittaminen ei ole laadun tai totuudellisuuden tae, mutta kyllä se saa useimmat meistä miettimään toisenkin kerran. Se edellyttää myös uskallusta pyrkiä rehellisyyteen. Se voi olla haasteista kovin.