Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Millä todistan että minä olen minä?

Olen sitä ikäluokkaa, joka sai vielä hankkia kuvallisen Kela-kortin. Sen avulla olen pärjännyt parikymmentä vuotta, mitä nyt ulkomaanmatkoja varten piti hankkia passi. Ajokorttia ei ole koskaan ollut. Mutta maailma muuttuu ja kun halusin S-Pankin bonustililleni myös pankkitunnukset, sain tiukan määräyksen hankkia ensin poliisin myöntämä henkilöllisyystodistus, kun ei kerran passia tai ajokorttia ollut näyttää. No, minä kävin passikuvassa (lopputulos on aina yhtä karmea - tai ei, vuosi vuodelta karmeampi, ks. alla), joka siirtyi kätevästi kuvaamosta suoraan poliisin hoteisiin. Tässä vaiheessa ei onneksi tarvinnut todistaa, että se kuvassa oleva olen juuri minä. Riitti kun ilmoitti niin olevan.

Lunnaat maksettuani sain poliisilta ilmoituksen, että homma on muuten OK, mutta minun täytyy tulla Pasilan poliisitalolle antamaan nimikirjoitusnäyte. No, tuo talo sijaitsee tunnetusti paikassa, joka ei ole varsinaisesti lähellä mitään muuta kuin Ylen toimitiloja, mutta kerrankos sitä Pasilaan ja netistähän saa kätevästi ajankin varattua. Juu niin saa, tässä tapauksessa lähin vapaa kymmenminuuttinen oli kahden viikon päässä. Kun asialla ei ollut varsinaisesti kiire (en ollut passia hakemassa tulevan viikonlopun aurinkolomalle), lampsin kahden viikon kuluttua Pasilaan.

Minua kohdeltiin ystävällisesti, mutta samalla muistutettiin, että jos haluan saada todistuksen noudettua lähimmästä R-kioskista, minun täytyy siellä todistaa henkilöllisyyteni passilla, kuvallinen Kela-korttini ei ole enää minkään arvoinen. Kun sanoin passini vanhenneen vuosi sitten ja että muistaakseni olin sen tuhonnut jo, ainoaksi vaihtoehdoksi olisi jäänyt tulla hakemaan todistus viikon kuluttua samasta Pasilan poliisitalon toimipisteestä. Päätin kuitenkin pelata rohkeaa ja arvelin, että se passi kuitenkin olisi jossain tallessa (kuten olikin) ja pyysin toimittamaan henkkarini Ogelin R-kioskille.

* * *

Koska minulle varatusta 10-minuuttisesta oli vielä vähän käyttämättä, kysyin virkailijalta tunnistautumisen logiikasta. R-kioskilla minulta pyydetään passi, joka ei ole enää voimassa, mutta poliisitalolla riittää, että tuon henkkarissa näkyvää pärstää muistuttavan naamani tiskille. Kun kysyin, miten virkaililja siinä tilanteessa varmistaa, että juuri minä olen sitä henkkaria hakemassa, sain vastauksen, että kaikki tietoni ovat heillä ruudulla ja sitten he vertaavat näköisyyttä. Kun kysyin, käyttääkö poliisi missään tilanteessa henkilötunnistamiseen pankkitunnistautumista, kuten sadoilla miljardeilla kauppaa käyvät yritykset ympäri maailmaa tekevät, vastaus oli kielteinen. Poliisi ei käytä pankkitunnistautumista edes tilanteessa, jossa ihmisellä ei ole minkäänlaista henkilöllisyystodistusta.

Poistuin poliisitalosta mieli hiukan hämmentyneenä. Poliisi myöntää minulle henkilöllisyystodistuksen käytännössä sillä perusteella, että olen toimittanut heille kuvan, joka näyttää samalta kuin heidän kanssaan asioiva henkilö. Mistä he tietävät varmuudella, että kuvan toimitti heille oikea "Heikki Poroila" ja että sitä henkkaria tulee myöhemmin hakemaan se oikea eikä valeheikkiporoila? Miksi poliisi ei käytä missään prosessin vaiheessa pankkitunnistautumista, joka on kuitenkin poliisin ulkopuolisessa maailmassa de facto tunnistautumisen standardimenettely?

Todennäköisesti poliisilaitos on sekä teknis-hallinnollisesti jäykkä ja vanhoillinen että omaan toimintatapaansa jämähtänyt vallankäyttäjä. Silti minusta tuntuu, että tässä voisi olla päättäväisen huijarin kokoinen porsimisreikä. Sellaisen huijarin, joka haluaa itselleen kaikkialla toimivan henkilöllisyystodistuksen, joka ei kuitenkaan kerro mitään itse huijarin henkilöllisyydestä. Voisiko se onnistua?


* * *

Olen parikymppinen nuorukainen, joka käy valokuvaamossa ja lähetyttää kuvansa poliisille henkkaria varten. Naamakuva on aito, mutta henkilöllisyys ei ole (ei nyt juututa kysymykseen siitä, mistä nuori huijarimme saa pihistettyä henkilöllisyyden, jolla ei ole passia eikä ajokorttia, en ole tällaisten asioiden asiantuntija, mutta pidän sitä mahdollisena). Se on kuitenkin niin aito, ettei poliisilla ole mitään syytä epäillä. Varaan ajan Pasilasta, käyn tiskillä antamassa nimikirjoitusnäytteen uudella nimelläni ja ilmoitan tulevani hakemaan henkkarin henkilökohtaisesti, koska minulla ei ole mitään kelvollista muuta todistetta.

Viikon kuluttua tulen taas tiskille ja iloisesti hymyillen pyydän saada henkkarini. Virkailija vertailee ruudulla ja tiskin takana olevia naamoja ja ojentaa itsekin ystävällisesti hymyillen uuden henkilöllisyystodistukseni. Olen nyt virallisesti se, joksi ilmoittauduin. Voisiko se mennä näin yksinkertaisesti? Käyn läpi prosessin vaiheita, eikö siellä tosiaan missään pidä tunnistautua pankin kautta? No kyllä pitää siinä vaiheessa kun poliisi perii "toimitusmaksunsa", se pitää ainakin verkon kautta asiaa hoitaessa maksaa omalta tililtä, ellei satu olemaan käytössä jonkun toisen pankkitunnuksetkin. Mutta jos sanoo, ettei ole verkkopankkitiliä, kai sitä voi poliisille suoraan tiskillekin maksaa?

Tekninen identiteetti on modernissa maailmassa tärkeä asia. Ilman sitä ihmistä ei ole olemassa eikä monia asioita voi tehdä. Miksi meille ei luoda automaattisesti syntymän yhteydessä virallista henkilöllisyystodistusta, joka sopivin välein täytyy uusia, ensin vanhempien kanssa, sitten omin päin aina kun vaihtaa viiksi- tai hiusmallia ja viimeistään kun alkaa vanhentua? Jos tällaisen yhdistäisi pankkitunnistautumiseen, olisiko porsaalla reikää mistä mennä?  En ole ajatellut asiaa pohjiaan myöten, mutta silti tuntuu, että poliisin prosessissa voisi olla vielä kehittämisen varaa. Eihän siinä pankkitunnistautumisessa menisi R-kioskillakaan montaa sekuntia. Luovutan idean poliisille korvauksetta.




Päivitys 4.4.2018. 

Tietenkään asiat eivät menneet Ogelin R-kiskalla lyhimmän kaavan mukaan. Myyjä pahoitteli, mutta ei voinut antaa minulle poliisin lähettämää henkkaria, koska minulla oli näyttää vanhaksi menneestä passista vain se henkilötietosivu. Vasta ne tyhjät muut sivut olisivat tehneet tuon sivun kelvolliseksi. Mutta minulla oli onnea. Edelläni oli passia hakemassa tolkku ja ystävällinen naisihminen, joka ehdotti myyjän vinkistä ja minun kitkeristä kommenteistani piristyneenä, että voin kirjoittaa hänelle valtakirjan, jolla hän saa henkkarini. Näin sitten todella tehtiin, minulle ennalta täysin tuntematon ihminen luotti minuun (ja kasaan poliisille ei-kelpaavia muita dokumentteja) ja homma hoitui siinä mukavia jutellen. Kiitokseni tuskin täytä kautta menee perille, mutta kiitos kuitenkin, molemmille!

Mutta taas jouduin ihmettelemään poliisin toimintalogiikkaa.  Minulle sitä lähetystä ei voitu luovuttaa, mutta ventovieraalle kyllä valtakirjalla, jonka olisi voinut tekaista kuka tahansa asiaa sivusta seurannut ja selkäni takaa sotuni vilkaissut. OK, täytyi myös näyttää puhelimeen tullut noutokoodi, mutta silti tuntui jotenkin oudolta. Muodollinen henkilöllisyyden todistaminen oli tärkeämpää kuin käyttää normaalijärkeä ja todeta, että kyllä tuo henkilö varmaan on oikea, kun sillä on lompakko täynnä papereita, joista tuijottaa sama naamataulu.

Kaikki sujuu, kun on saanut pään auki eli kerran päässyt poliisin järjestelmän tunnistamaksi ja hyväksymäksi persoonaksi. Mutta se ensimmäinen kerta, se on vähän kafkamaista minun mielestäni. Edelleen olen sitä mieltä, että pankkitunnistautumistakin olisi syytä harkita yhdeksi keinoksi todistaa, kuka minä oikein olen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti