Huonosti tunnettua Suomen historiaa

Maalaisliiton pitkäaikainen vahva mies Juho Niukkanen kuuluu tuskin niihin Suomen historian nimiin, jotka myös nuoremmat sukupolvet tuntevat. Syykin on ilmeinen: Niukkanen ei missään uransa vaiheessa päässyt tunkeutumaan aivan huipulle. Se taas ei johtunut pyrkimyksen puutteesta vaan pikemminkin siitä, että pyrky ja luonne eivät herättäneet muissa luottamusta vaan enemmän pelkoa. Timo Mikkilän tuoreen historiikin Talvisodan puolustusministeri Juho Niukkanen : Traumana Karjalan menetys (Edita 2018) alaotsikko on koko kirjaa ajatellen vähän liioittelua, mutta se lieneekin valittu myynnin edistämiseksi.

Kehut kärkeen. Mikkilä on koonnut paljon unohduksiin painunutta historiallista tietoa asioista, joilla on ollut merkittävä vaikutus Suomen valtiollisen historian vaiheisiin. Juho Niukkasen särmikäs hahmo saa perusteellisen, joskin toisaalta myös jossain määrin toimintapainotteisen käsittelyn. Tutkimus on tehty tiukasti lähdeaineistoon nojautuen ja kirjassa on kunnollinen henkilöhakemisto, kuten kuuluukin. Kuvitus on osin mielenkiintoinen, mutta jostain syystä kuvat on taitettu pienessä koossa harmaalle pohjalle. Ratkaisua on vaikea ymmärtää, kun haaleita kuvia ei muutenkaan tahdo erottaa taustastaan.

Mikkilän kirjoitustyyli ei ole lukijan kannalta erityisen miellyttävä. Hänellä on outo tapa sirotella ihmisten nimien edelle näiden titteleitä tai muita määritteitä myös tilanteissa, joissa ne ovat täysin tarpeettomia. Niukkasen roolit parlamentaarikkona, talvisodan ulkoministerinä ja sahanomistajana toistuvat tekstissä niin tiheään, että lukija suorastaan tuskastuu. Tulee tunne, että kirjoittaja pitää lukijaa huonomuistisena tai peräti typeryksenä, jolle täytyy itsestään selvätkin asiat toistella uudelleen ja uudelleen. Muutenkin teksti on sisältöään pidempi, koska Mikkilä jauhaa samoja asioita moneen kertaan joko siksi, että aliarvioi lukijan muistia tai koska ei itse muista juuri maininneensa saman asian. Pätevä ja tehokas kustannustoimittaja olisi lyhentänyt tekstiä helposti 10-15 % tuottaen lukijalle jämäkämmän kirjan. Editalla ei moiseen näy olleen varaa tai kiinnostusta, valitettavasti.

* * *

Juho Niukkasen ura Maalaisliiton tosiasiallisena hallitsijana vuosikymmenten ajan on jossain määrin unohtunutta historiaa. Koska hänestä ei koskaan tullut pääministeriä tai presidenttiä, Niukkanen muistetaan lähinnä sodanjälkeisen ainoan ministerikeikan "Niukkas-budjetista". Todellisuudessa Niukkanen määräsi pitkän ajan sen, ketkä Maalaisliitosta pääsivät ministereiksi, ketkä eivät. Se lista oli Niukkasen taskussa eikä eduskuntaryhmässä ollut ketään, joka olisi uskaltanut kapinoida. Vasta Urho Kekkosessa Niukkanen löysi vertaisensa pelurin, joka ymmärsi, kuinka Niukkasen kanssa toimia.

Vaikka monet maalaisliittolaiset olivat erittäin vanhoillisia ja osa Saksan-mielisiäkin, Juho Niukkanen toimi 1930-luvulla pontevasti äärioikeiston lapualaisia ja Mäntsälän kapinamiehiä vastaan. Hän oli niin ärsyttävä vastustaja, että haastettiin kostona valtionoikeuteenkin mitättömästä pöytäkirjaväärennyksestä, johon Niukkanen ei edes ollut syyllistynyt, vaikka kaikenlaiseen vilunkiin sinänsä olikin pelurina taipuvainen. Jatkosodan lopussa Niukkanen joutui uudelleen syytetyksi, nyt lautakauppojensa takia. Tästäkin Niukkanen selvisi juridisesti syyttömänä, mutta tuskin naarmuitta.

Niukkasen julkisen uran huipentuma oli osua puolustusministeriksi talvisodan aikana. Se oli tietysti puhdasta sattumaa, koska juuri kukaan Suomen poliittisessa johdossa ei suhtautunut Neuvostoliiton alueenvaihtotarjouksiin vakavasti. Yleinen näkemys oli, ettei Stalin uskalla hyökätä. Suomessa ei tiedetty Saksan ja Neuvostoliiton tulevasta sopimuksesta, jonka seurauksena Stalin todettuaan suomalaisten perusteettoman uskon rauhan säilymiseen käski joukkonsa Suomen valtaukseen tunnetuin seurauksin.

* * *

Juho Niukkanen kannatti talvisodan jatkamista senkin jälkeen, kun Mannerheim oli todennut, ettei mahdollisuuksia enää ole. Niukkanen jäi hallituksessa vähemmistöön ja teki ratkaisun, joka varjosti hänen uransa loppua. Niukkanen iski rukkaset naulaan ja häipyi Kirvun mailleen pelastamaan omaisuuttaan, kun kuuli tulevan rajan linjauksen. Niukkasen ratkaisua pidettiin raukkamaisena, vaikka hän vetosi siihen, ettei voinut karjalaisten edustajana olla hyväksymässä koko Karjalan luovuttamista. Kun Niukkanen ei tullut toimeen myöskään Risto Rytin kanssa, hänen ministerintiensä katkesi talvisodan rauhantekoon.

Juho Niukkanen oli poliitikkona taitava, ahkera ja juonikas. Hänen suurin ongelmansa oli rajaton itseluottamus ja äksy luonne, jonka kanssa tuli jatkuvasti ongelmia niitten kanssa, joiden ei tarvinnut Niukkasta pelätä. Niukkanen oli itsekeskeinen ja omahyväinen, piti itseään korvaamattomana ja ylivertaisena kykynä. Pitkään hän riiteli myös sotilaitten kanssa, mutta lopulta hän kääntyi Mannerheimin kannattajaksi - taktisista syistä tai ei, sitä ei tiedetä. Hävityn jatkosodan jälkeen Niukkanen osoitti myös poliittisen opportunistin kykynsä muuntautumalla karjalaisesta sotapoliitikosta kansanrintaman ja hyvien neuvostosuhteiden tukijaksi. Se sopi myös Kekkoselle.

Timo Mikkilä antaa Niukkaselle kunniaa siitä, että tämä jääräpäisyydellään esti marraskuun lopulla 1939 hallituksen tahdon kotiuttaa Kannakselta siellä olevia joukkoja. Mikkilän tulkinnan mukaan Niukkanen "todennäköisesti esti sotilaallisen katastrofin heti talvisodan alussa". Näin voi olla, vaikkei Niukkasen linja johtunutkaan siitä, että hän olisi arvannut sodan pian alkavan vaan siitä, että halusi pitää joukot oman Karjalansa suojana. Jostain syystä Niukkanen on kuitenkin jäänyt kansallisessa myytinrakentamisessa sivuun. Ehkä Mikkilän pyrkimys nostaa Niukkasen profiilia muuttaa tilannetta. Ainakin se tarjoaa poliittisesta lähihistoriasta kiinnostuneille uusia näkökulmia.