Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Huomio olennaiseen

Satiirinen elokuva Don't Look Up! (käsikirjoitus David Sirota, ohjaus Adam McKay, Netflix 2021) on onnistunut ainakin hämmentämään sekä sen katsoneet että ne, jotka tietävät katsomattakin, mitkä leffat ovat pelkkää kuraa ja ajan tuhlaamista. Elokuva on aivan liian pitkä, sen ihmissuhdekuviot ovat tylsää perusjenkkikamaa, mutta parhaimmillaan se tavoittaa pelottavan hyvin sen torjunnan, jonka ikävä tosiasia meissä niin helposti herättää. Kiista siitä, kertooko elokuva mutkan kautta suhtautumisesta ilmastonmuutokseen, on ihan turha. Tietenkin se kertoo siitä, mutta ei pelkästään siitä. Se kertoo myös globaalien suuryritysten tuhoisasta vallasta, klikkimedian täydellisestä petoksesta ja poliitikkojen typerästä lyhytnäköisyydestä. Elokuva pilkkaa armottomasti ns. länsimaista elämäntapaa, mistä syystä monet torjuvat sen katsomatta. Minusta se on aika hyvä suositus mille tahansa elokuvalle.

Vaikka siis käytin pikakelausta monta kertaa, annan tarinalle ja monille oivaltaville hetkille kiitettävän arvosanan. Ehkä hienointa on, että elokuva päättyy - itse asiassa kolme kertaa - tylysti ja epäamerikkalaisesti siihen, ettei sitä pelastavaa Captain Americaa ollutkaan olemassa. Vaikka elokuva päättyy maapallon tuhoutumiseen juuri kuten tiede ennusti tapahtuvan, elokuvan tekijät ovat lisänneet loppuun vielä kaksi kohtausta, joitten ansiosta muiden mukana kuollut Maan asukki voi tuntea pientä vahingoniloa. Näitä en paljasta (paitsi vähän kuvituskuvassa), ovat sen verran hupaisia. Eli kannattaa kelata krediittiosasto huolella läpi, sattumia on luvassa.

Elokuvan mainoksissa on teksti "Based on truly possible events". Tämä lienee tarkkaan harkittu muotoilu Yhdysvaltain markkinoita varten. Valistuneempi katsoja voi lukea siinä kaksoisviestin: asteroidin osuma on oikeasti mahdollinen uhka, mutta myös elokuvan satiirisesti kuvaama vastaanotto - suuryritys estää asteroidin tehokkaan tuhoamisen voidakseen hyödyntää sen sisältämät harvinaisten metallien varannot ja Yhdysvaltain presidentti murehtii enemmän välivaalien tulosta - on täysin mahdollinen siinä ilmapiirissä, jossa elämme. Vaikka satiirin kärki on yhdysvaltalaisessa mediassa ja politiikassa (muut suurvallat kuvataan vastuullisempina), on turha ajatella, että emmehän me sentään. Todellisuudessa elokuva kuvaa yhtä hyvin vaikkapa Keskustan suhtautumista luontoon ja ilmastonmuutokseen. Ilmankos elokuva kenkuttaakin niin monia, jotka eivät ole sitä edes nähneet. 

* * * 

Olen nähnyt monta ihmiskunnan loppua kuvaavaa fiktiota ja lukenut vielä useampia. Aihe on sekä scifissä että sen ulkopuolella suosittu, koska tällaista kauhistuttavaa aihetta ei kerta kaikkiaan voi jättää pohtimatta. Don't Look Up on tavallaan scifiä, tavallaan katastrofielokuva, tavallaan poliittinen satiiri. Silti se asettuu osaksi pitkää perinnettä, jonka mukaan ihminen tavallaan ansaitsee tuhonsa. Tämän perinteen mukaan olemme joko niin jästipäisiä, ahneita, liian uteliaita tai liian heikosti uskovia, että jumalat päättävät rangaista koko porukkaa. Kollektiivisella rankaisemisella on keskeinen rooli uskonnollisessa fiktiossa, mutta se on kuulunut myös todelliseen elämään monissa karuissa yhteisöissä kuten armeijassa. Oman tulkintani mukaan Don't Look Up! on kuvaus maailman yhteisöstä, jossa valta tehdä tai olla tekemättä oikeita päätöksiä on joutunut niin harvojen käsiin, että kysymys kollektiivisen rangaistuksen moraalista muuttuu epäolennaiseksi.

Tässä mielessä Don't Look Up! on poliittinen pamfletti, joka pyrkii varoittamaan vallan keskittymisen vaarasta. Satunnainen asteroidi on tässä vain taustakangas, joka nopeuttaa rangaistusta siitä, että sallimme vallan keskittymisen laiskuuttamme ja mukavuudenhaluamme. Kun Elokapinan kaltainen yritys muuttaa tuhoisaa kehitystä vaatii meiltä jostain kivasta luopumista, haluamme mieluummin vihata Elokapinaa kuin reagoida sen viestiin järkevästi eli kuunnellen ja omaa käytöstämme muuttaen. Don't Look Up! ei siis ensi sijassa kuvaa keskittynyttä valtaa vaan sitä, miten helppo sen on suistaa maailma katastrofiin, kun suuri enemmistö tyytyy klikkailemaan sohvalle lojuen.

Elokuva esittää pääpahiksen eli suuryritys BASHin avoimesti korruptoituneen presidentti Orleanin (Meryl Streep) tukijana. Tältä osin elokuva nähdäkseni ennustaa sitä, millaiseksi Donald Trumpin toinen kausi olisi voinut muodostua. Nimellä BASH (lyödä, murskata) elokuvan tekijät halunnevat sanoa suoraan, mitä mieltä ovat globaaleista suuryrityksistä. Tässä kohdassa jää kuitenkin käsikirjoitus pahasti vajaaksi, sillä BASHin vallan kehitystä ei lainkaan taustoiteta, eikä elokuva muutenkaan vie kapitalismikritiikkiään niin pitkälle, että se muuttuisi avoimesti poliittiseksi ja haastavaksi myös poliittisen ideologiakeskustelun tasolla.

* * *

Don't Look Up! keskittyy niin täydellisesti yhdysvaltalaiseen kuvastoon, että siitä voi syntyä virheellinen "on ne jenkit typeriä!" -tunnelma. Elokuvan pääviesti - meidän tavallisten ihmisten laiska suhtautuminen hiukankin tulevaisuudessa oleviin ongelmiin - on ehdottomasti globaali, ei pelkästään Atlantin takainen. Kun tekijät ovat ilmastonmuutoksen - tai lajikadon ja ympäristön tuhoutumisen - sijasta valinneet katastrofin aiheuttajaksi neutraalin avaruuden kohteen, on valinta epäilemättä ollut harkittu, mutta ei välttämättä onnistunut. Osa ihmisistä torjuu elokuvan pääviestin - ottakaa tieteen varoitus vakavasti - jo sillä perusteella, että asteroidin täysosuma on tilastollisesti ja tiedossa olevien Maata lähellä olevien kohteiden kulkuradoista kertyneen datan perusteella hyvin epätodennäköistä. Sen sijaan ilmastonmuutos on sen kieltäjien kiivailusta riippumatta tieteellisesti niin vahvasti todistettu, että epävarmuus liittyy lähinnä katastrofaalisten muutosten aikatauluun, ei siihen, toteutuvatko ne.

Ei tietenkään voi vaatia, että yksittäisen elokuvan tehtävänä on herättää kaikki uinuvat mielet. Mutta parhaimmillaan se on yksi tekijä laajamittaisessa heräämisessä, jota ilmastonmuutoksen torjuminen selvästikin vaatii. Jos ajattelemme kotimaista politiikkaa, oikeiston ja Keskustan "ikäviä" ratkaisuja jatkuvasti lykkäävän ja torjuvan politiikan kuvio ei mitenkään poikkea siitä, miten presidentti Orlean haluaa lykätä asteroidin iskun pohtimisen vallankäyttäjälle kriittisten välivaalien yli. Kun Keskusta hankkii turpeenkäytölle jatkoaikaa, se käyttäytyy täsmälleen samalla tavalla. Vastuuttomasti ja tieteen sanoman torjuen. Vastaavasti kun koko poliittinen kenttämme hyväksyy 40 miljardin euron tuhlaamisen tarpeettoman ja käyttökelvottoman asemassan ostamiseen Yhdysvalloista, se kieltäytyy samalla "torjumasta asteroidia" eli ilmastonmuutosta tuolla samalla summalla. Kaikki asekauppaan tuhlatut miljardit ovat nimittäin myös vauhdittamassa ilmastonmuutosta ja mitätöimässä niitä vähäisiä vastatoimia, joihin hitaasti on alistuttu.

Tiede ei ole koskaan täydellistä, mutta se on parasta, mitä ihmiskunta on kyennyt kehittämään ongelmien ratkaisemiseksi. Insinööri toimii aina tieteellisen tiedon pohjalta. Kaikki uusi tietotekniikka nojautuu suunnattomiin tieteellisiin ponnistuksiin ja keksintöihin. Vain tieteen äksyilemätön soveltaminen voi tarjota sellaisen mahdollisuuden, jossa ihmiskunta voi jäädä nykyisessäkin laajuudessaan eloon ja kehittyä nykyistä onnellisemmaksi. Poliittisen päätöksenteon on siirryttävä luottamaan tieteeseen, ei lyhyen aikavälin laskelmointiin ja höpöttelemään optimismiin. Media puolestaan - valitettavasti sitä ei voi unohtaa - on vastuussa siitä, että se lopettaa klikkijournalismin ja siirtyy vastuulliseen tiedonkeräämiseen ja julkistamiseen, joka ei perustu omistajan taloudelliseen laskelmointiin, vaan tosiasioihin ja ihmisten oikeuteen saada tietää. Epärealistisia ajatuksia? Mielestäni eivät, vaan välttämättömiä ja väistämättömiä, jos emme halua tuhoutua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.