MIKSI?

Kansanedustaja Kimmo Kiljusen toimittama antologia Raportti uusien hävittäjien hankinnasta (Into 2021) on tuiki tarpeellinen julkaisu, vaikka se julkaistiin ainakin vuosi liian myöhään ja vaikka se ei ajoissakaan ilmestyessään olisi muuttanut jo teräsbetoniin valettua päätöstä. Päätöstä maksaa Yhdysvaltain verikätisille asekauppiaille 30-40 miljardia velkaeuroa kynnysrahaa ja todistelupalkkiota siitä, että Yhdysvallat armollisesti suostuu ottamaan Suomen edistämään suurvallan globaaleja poliittisia, sotilaallisia ja kaupallisia etuja. Hankinnan pääjunailijana toiminut, vastuusta turvaan jo vuosia sitten livahtanut Jarmo "Charles" Lindberg, entinen kenraali, entinen puolustusvoimain komentaja ja entinen sotatalouspäällikkö, ryvetti Suomessa maineensa rynnätessään siviiliin päästyään perustamaan firman myymään osaamistaan F-35:n valmistajalle Locheed Martininille konsulttina karenssisäädöksiä rikkoen. No, mitäs pienistä. Lindberg kävi pokkaamassa Yhdysvaltain puolustusvoimien arvostetun Legion of Merit -palkinnon, joita myönnetään ulkomaisille henkilöille, jotka ovat merkittävästi edistäneet Yhdysvaltain etuja. Minua moinen olisi kovasti hävettänyt, mutta ei selvästikään Lindbergiä, ovathan palkinnon saaneet aikaisemmin mm. sotamarsalkka Georgi Žukov, presidentti Charles De Gaulle, keisari Haile Selassie, pääministeri Narenda Modi ja kenraali Hilmi Özkök.

Raportti luettelee kyllä hävittäjähankintaan syylliset nimilläkin mainiten, mutta tekee sen kohteliaasti ja vain hetkittäin selkeän kriittisesti. Vaikka monet jutut ovat veret pysäyttäviä, tavoitteena ei selvästikään ole ollut sanoa voimakasta vastalausetta, vaan enemmänkin tarjota perusteluita niille, jotka hanketta ovat kritisoineet. Sinänsä hyvä tavoite, mutta loppujen lopuksi täysin voimaton. Siksi en tässä tekstissä varsinaisesti esittelekään Raportin 31 kirjoittajaa* ja heidän pääosin erittäin ansiokkaita tekstejään. Ne jäävät historian osastolle Hävinneiden Kootut Yritykset Pysäyttää 140 km/t Kiitävä Tavarajuna Pelkillä Sanoilla. Todettakoon silti, että kirjoittajien joukossa on useita upseereita (luonnollisesti evp-henkilöitä kaikki, työsuhteessa olevat eivät tietenkään voi poikkipuolista sanaa julki lausua), mutta poikkeuksellisen vähän päättäjiä (Kiljusen lisäksi vain kansanedustaja Mika Kari, tiedusteluvalvontavaliokunnan pj vuodesta 2019, molemmat demareita).

Vaikka mieli tekisi sättiä ankarasti Suomen pettäneitä, useimmiten Yhdysvalloissa koulutuksensa saaneita ja selvästi lojaliteettinsa kohteen vaihtaneita sotilaita, maltan mieleni ja keskityn pohtimaan paljon suurempaa arvoitusta eli sitä, miten on mahdollista, että tällainen jättikokoinen taloudellis-poliittinen vedätys menee läpi ilman minkäänlaista julkista keskustelua, kiistelyä ja vaihtoehtojen pohdintaa. Tämä kaikkihan on koettu jo kerran aikaisemmin eli Hornetin hankinnan kohdalla, mutta F-35 tulee olemaan Suomelle aivan eri kokoluokan harha-askel ja rahareikä, vieläpä historian oikun ansiosta myös taloudelliseen katastrofihetkeen osuen (Hornetit hankittiin 1990-luvun laman iloisissa tunnelmissa, F-35 globaalin pandemian riemukkaissa olosuhteissa).

* * *

Vaikka jätän hankinnan sotilasstrategisen mokan tarkemmin pohtimatta, totean sen osoittavaa aineistoa löytyvän runsaasti sekä Raportista että kansainvälisestä aineistosta. Mutta myös suoraan Yhdysvaltain ilmavoimien johdosta, jonka mielestä F-35 on niin kallis käyttää, että mieluummin lennetään jollain muulla. Yritän sen sijaan pohtia, miten on mahdollista, että kaikki eduskuntapuolueet käyttäytyvät kuin määkimiskyvyn menettäneet lampaat, kun lobbarikenraalit ilman mitään objektiivisesti uskottavia perusteluja toteavat, että F-35 on paras kone Suomelle. Raportin upseerit asettavat tämän väitteen lievästi sanoen kyseenalaiseksi, mutta miksi niin eivät tehneet systemaattisesti edes kaikki vasemmistopuolueiden kansanedustajat (niin SDP kuin Vasemmistoliittokin tottelivat kenraaleja loppuun asti)? Miksi kritiikki on hiljaista, haurasta ja voimatonta? Päätöskeskustelussa kaikui enemmän talvisodan yhteishengen ylistys kuin realistinen käsitys rynnäkköhävittäjien tarpeesta, kauppahinnasta ja ulkopoliittisesta hinnasta eli turvallisuudesta.

En vaivaudu en pohtimaan oikeistopuolueiden moraalittomuutta. Ne ovat tähänkin asti kannattaneet Suomen alistumista Yhdysvaltain kamaripalvelijaksi, vaikka sitä viimeistä niiausta eli Naton täysjäsenyyttä ei ole uskallettu väärämielisen kansan reaktion pelossa toteuttaa. Itse asiassa on turhaa käyttää aikaa ja palstatilaa myöskään SDP:n petoksen pohtimiseen. Puolueella on pitkät perinteet rauhantyössä, mutta myös perinteet antautumisesta de facto oikeiston edessä. Tätä perinnettä symboloi surullisella tavalla myös ex-ulkoministerimme Erkki Tuomioja, jonka kanssa olen kesällä 1970 ottanut shaahin kunniaa puolustaneen poliisin pampusta kinttuihini. Tuomioja totesi alistuneesti, mutta myös samalla oman puolueensa selkärangattomuuden myöntäen, että "”Juna kuitenkin pantiin tälle raiteelle jo niin varhain, että harkintamahdollisuus tuhraantui.” SDP oli sitä raidevalintaa aktiivisesti tukemassa, ketään muuta on asiasta turha syyttää. Harkintamahdollisuus ei tuhraantunut, se menetettiin huonon politiikan seurauksena.

Harvat johdonmukaisesti kriittiset puheenvuorot kuultiin eduskunnassa muutamien Vasemmistoliiton edustajien puheenvuoroissa. Lähinnä Markus Mustajärvi ja Johannes Yrttiaho ovat avoimesti kritisoineet koko hanketta, kun taas puolueen johto on sitkeästi ohittanut koko asian niin hyvin kuin on voinut. Ei liene kohtuutonta arvailla, että Vasemmistoliiton hallituspaikkojen ehtona on ollut sitoutuminen HX-hankkeen edistämiseen pitämällä suu kiinni. Kun ei ole syytä epäillä vasemmistoliittolaisten yleistä sodan ja militarismin vastaisuutta, täytynee olettaa, että puolueen päättäjät ovat arvioineet, että F-35 valitaan kaikissa olosuhteissa, mutta Vasemmistoliitto pääsee hallitukseen hoitamaan mm. tärkeitä sosiaali- ja sivistysasioita vain tekemällä ideologisen kompromissin asevarustelun jatkamisen nielemisellä. Ratkaisu on varmasti ollut helpompi siksi, ettei eduskunnassa ole ollut kommunisteja puhumassa koko hanketta vastaan. Edes Anna Kontula, joka monessa muussa asiassa on toiminut vasemmiston omanatuntona, ei ole asehankinnoissa pitänyt korkeaa profiilia.

* * *

Jos tyydymme uskomaan, että päättäjien oikeistolainen puoli kannattaa aina mitä tahansa asehankintaa (kunhan tavara ostetaan "lännestä") ja tässä nimenomaisessa hävittäjähankinnassa myös demarit ja vassarit ovat päättäneet totella kenraaleja, onko taustalla aito usko kaupan sotilasstrategiseen viisauteen vai heijastaako järjenvastainen konsensus ehdotonta luottamusta sotilaisiin, jotka näyttävät järjestään olevan lojaaleja mieluummin Yhdysvaltain asevalmistajille kuin eurooppalaisille kilpailijoilleen? F-35 on teoriassa suorituskykyinen, mutta käytännössä hirvittävän kallis, epäluotettava ja myös sataprosenttisesti Pentagonin hallittavissa niin rauhan kuin sodankin oloissa. Mitä päättäjille on voitu luvata tästä asiallisesti ottaen järjettömästä kaupasta? Eivät kai meidän koulutetut ja kansaa konkreettisesti edustavat ihmiset tosissaan usko, että pieni määrä epäluotettavia rynnäkköhävittäjiä luo meille turvaa Venäjää vastaan? Voisivatko päättäjämme olla niin sinisilmäisiä ja hyväuskoisia?

Vai onko sittenkin kyse pelkästään Naton täysjäsenyydelle asetettu ehto, jonka päättäjät ovat valmiit maksamaan, jotta joskus – viimeistään Sauli Niinistön presidenttikauden jälkeen – voidaan käynnistää viimeinen askel eli Suomen alistaminen Naton komentoon. Onko päättäjiä uhattu jollain? Tietävätkö he jotain sellaista, mitä meille kansalaisille ei kerrota? Oli syy mikä tahansa, jollain keinolla kriittinen ja demokratiaan luontaisesti kuuluva kansalaiskeskustelu hirmuisen taloudellisen uhrauksen mielekkyydestä vältettiin kokonaan. On varmaa, että kenraalilobby teki kaikkensa vaikeuttaakseen kriittistä keskustelua, mutta eikö juuri sitä varten ole olemassa media, joka rohkeasti paljastaa kähminnän ja vedätyksen ennen karmaisevia virhepäätöksiä? No ei ainakaan Suomessa. Media on alistettu – joko omistajien myötävaikutuksella tai heidän näkemyksistään riippumatta – vaikenemisen veljeskuntaan. Jopa Hornet-hankinnasta kiisteltiin jonkin verran julkisesti, HX-hankkeesta ei ("kaikki" tuntuivat tietävät alusta lähtien, että tarjouskilpailu on teatteria, koska Yhdysvallat ilmoitti Donald Trumpin hölösuulla ja pari vuotta sitten, että Suomi ostaa F-35:n).

Loppupäätelmäni on, että historian kallein ja vuosien mittaan täysin hyödyttömäksi osoittautuva (näin uskon käyvän) asekauppa tehtiin joko sokeasti sotilaitten valheisiin uskoen tai sitten täysin tietoisena siitä, että tämä kitkeryys nyt vaan pitää niellä, jotta Suomi solahtaa seuraavassa vaiheessa Naton täysjäseneksi ja samalla automatiikalla Venäjän ykkösvihollisten rivistöön, jota Nato on koonnut koko 2000-luvun ajan tai oikeammin jo Jugoslavian pommituksista alkaen 1991. Sokeaan sinisilmäisyyteen en jaksa uskoa, nyt puhutaan niin isosta päättäjäjoukosta, eivätkä he kaikki mitään pölvästejä ole, vaikka jotkut ovatkin. Valitettavasti taitaa olla niin, että epädemokraattiseen militaristien lobbaukseen alistuttiin, jotta Suomi pysyy varmasti "läntisellä tiellä". En usko olevani enää elossa, kun tämänkin päätöksen taustoja ryhdytään joskus penkomaan. Sekin on mahdollista, että rikos osoittautuu täydelliseksi, eikä omertàn rikkojia löydy. En nyt käytä ilmaisua "salaliitto", mutta en olisi kauhean hämmästynyt, vaikka tulevaisuudessa tutkijat sellaistakin käyttäisivät. Aseilla kun ei turvallisuutta tuoteta, korkeintaan turvallisuuden harha.

 

Käytän tätä kuvaa romutetusta Valmetin Tuuli III -alkeiskoulukoneesta symboloimaan F-35:n käyttöarvoa Suomelle. Olisi tullut paljon edullisemmaksi rakentaa 64 pahvista Tuuli III:sta, sijoittaa ne nykyisten Hornet-kenttien nurmikoille ja jäädä odottamaan niiden elinkaaren päättymistä ja uuden hävittäjähankintakierroksen käynnistymistä. Myös mahdollinen hyökkääjä pääsisi vähemmällä, 64 tulinuolta riittäisi. Pitäisikö lisätä vielä loppukaneetiksi, että henkilökohtaisesti kannatan - reservin luutnanttina ja pasifistina - Suomen yksipuolista aseistariisuntaa. Olen valmis lyömään kenen tahansa vetoa siitä, ettei kukaan hyökkää Suomeen, vaikka meillä ei ole armeijaa. 

* Vaikka Raportti on kovin monen kirjoittajan tuotos, haluan periaatteen vuoksi luetella kaikki sen kirjoittajat eli kunnia niille joille se kuuluu (evp-sotilaat olen merkinnyt asteriskilla): Antero Eerola, Heikki Hiilamo, Tuomo Hirvonen*, Susanna-Sofia Keskinarkaus, Markku Kangaspuro, Tuija Karanko, Mika Kari, Kimmo Kiljunen, Pertti Korhonen*, Noora Kotilainen, Ahti Lappi*, Eero Lehto, Laura Lodenius, Mikko Majander, Kari Möttölä, Ari Nissinen, Hanna Ojanen, Kari Paasonen, Jussi Pakkasvirta, Matti Pesu, Matti Rämö, Pertti Sainio, Hannu Savolainen, Jouni Suistola, Heikki Talvitie, Pertti Tervonen*, Heikki Tiilikainen*, Matti Tolvanen, Henri Vanhanen, Unto Vesa ja Pekka Visuri*.