E-kirjasto – hieno idea, ontuva toteutus

Ajatus siitä, että Suomessa on vain yksi palveluluukku, jonka kautta yleiset kirjastot tarjoavat kansalaisille verkkopalveluita, on ehdottomasti erinomainen. Ei ole mitään painavaa syytä tarjota samoja klikkauspaikkoja monelta eri alustalta, jos yhteisestä voidaan sopia. Kun kirjoitan tätä tekstiä, on juuri alkanut huhtikuun 29. päivä vuonna 2024, jolloin jo vuosia hehkutettu (tai pitää ehkä sanoa "hypetetty", vaikkei se suomea oikein olekaan) e-kirjastohanke avautuu virallisesti kansalaisten käyttöön. Valitettavasti palvelu ei käynnisty erityisen onnellisten tähtien tuikkiessa. Niin käy helposti, kun ensin lyödään kiinni tavoite ja aikataulu, ja vasta sen jälkeen ryhdytään hiljakseen tutkimaan, miten hanke voitaisiin ehkä toteuttaa.

Kansallinen e-kirjasto käynnistyi vuosia sitten Helsingin kaupunginkirjaston ikiomana hankkeena (virallisesti hankkeen "omisti" toimistopäällikkö Virva Nousiainen-Hiiri). Taustalla lienee ollut kaikuja Helsingin pitkäaikaisesta roolista yleisten kirjastojen keskuskirjastona, vaikka tätä käsitettä ei enää löydy vuonna 2019 hyväksytystä kirjastolaista. Projektiryhmä aloitti työnsä 1.2.2022 tukenaan OKM:n 1 miljoonan euron avustus. Alusta alkaen hanketta vietiin eteenpäin suurin lupauksin ja huomattavan optimismin vallassa. Kun projektihanke virallisesti päättyi vuoden 2023 lopussa, oli kulisseissa tehty päätös siirtää vastuu hankkeesta Kansalliskirjastolle, vaikka aiemmin korostettiin, että kyseessä on vain yleisten kirjastojen hanke.

"Omistajanvaihdoksen" takia oli ymmärrettävää, ettei luvattu käynnistys vuoden 2024 alussa toteutunut. Kun uusi aloituspäivämäärä 23.4.2024 annettiin tiedoksi, kuultiin ensimmäinen pahaenteinen uutinen: palvelu aloitetaan pelkällä mobiiliversiolla. Vaikka asia lienee nuoremmille vähäinen, meille vanhemmille sillä on väliä. Itselläni ei ole pienintäkään halua edes testata palvelua kännykkää tökkien, tiedän jo kokemuksesta sen olevan epämukavaa ja hidasta. Siihenkin on saatu jo tottua, etteivät mobiili- ja tietokoneversiot ole välttämättä identtisiä, joten kynnys aloittaa yhdellä ja siirtyä sitten toiseen on aika korkea. Motivaatiota alentaa myös tieto ja tieto siitä, ettei kansalaisten e-kirjasto avaudu sellaisin sisällöin kuin aikoinaan hehkuteltiin. Syy on yksinkertainen: neuvottelut erityisesti suurten kustantajien kanssa ovat kesken, eikä edes Kansalliskirjasto voi luvata, että neuvotteluista tulee menestys, vaikka sillä onkin pitkäaikainen kokemus neuvotteluista oikeudenhaltijoita edustavien järjestöjen kanssa.

* * *

E-kirjaston tulevat ongelmat olivat kyllä tiedossa niillä, jotka ovat tekijänoikeusasioiden kanssa joutuneet tekemisiin. Valitettavasti e-kirjastohanke käynnistettiin väärän tiedon tai silkan hyväuskoisuuden pohjalta ja sitä on siksi ollut tuskallista seurata sivusta. Kun tekijänoikeuslakia vuonna 1996 tarkistettiin kansainvälisellä tasolla ehkä viimeisen kerran edes jotenkin yksituumaisesti, uudistuksen keskeisenä sisältönä oli varmistaa, että verkkomaailman tekijänoikeudet ovat sataprosenttisesti oikeudenhaltijoilla, eikä esimerkiksi kirjastoilla ole mitään sellaisia erivapauksia, joiden pohjalta niiden toiminta on fyysisten dokumenttien maailmassa järjestetty. Kyseessä ei ollut vahinko, vaan kirjastot jätettiin lakisääteisen verkkojakelun ulkopuolelle tietoisesti ja harkiten. Se oli valtava takaisku, jota valitettavasti ei vaan tajuttu mm. kirjastoissa.

Jos nyt ihmetellään suurten kirjakustantamoiden penseyttä myydä verkkokirjojen käyttöoikeuksia (juridisesti kyse ei ole lainaamisesta, vaan sopimuspohjaisesta eli lisensseihin perustuvasta käytöstä), ei ole ymmärretty modernin tekijänoikeuslainsäädännön olemusta. Se on oikeudenhaltijaoikeutta, jonka puitteissa voidaan sopia jokseenkin mitä tahansa, mutta markkinat eivät ole tasaveroiset, vaan sopimus syntyy vain, jos myyjää kiinnostaa. Eikä oikeuksien haltijan tarvitse mitenkään perustella, miksi se ei halua myydä jotain kirjastoille. Myyntihaluttomuus voi johtua monista syistä, joista korvaustaso on vain yksi. Lähtökohtana voi turvallisesti pitää sitä, että kustantaja (tai yksittäinen kirjailija, joka ei ole luovuttanut verkkojakelun oikeuksiaan kustantajalle) ei ole kiinnostunut myymään käyttöoikeuksia kirjastoille kirjoihin, jotka käyvät muutenkin kaupaksi. Jos kirjasto tarjoaa maksutta samaa kuin kustantaja maksua vastaan, korvauksen täytyy kompensoida täydellisesti ja vähän ylikin se määrä myyntiä, jonka kustantaja menettää maksuttoman jakelun takia.

Kun laki ei anna kirjastoille muuta kuin oikeuden sopia kustantajan kanssa, voisi kuvitella, että se olisi ollut koko hankkeen tärkein ja ajallisesti kiireellisin vaihe. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan hankkeen vetäjät lähtivät mitä ilmeisimmin kuvitelmasta, että kyllä ne kustantajat tulevat mukaan, kun OKM peesaa ja kirjastot ovat niin kiva kulttuuripalvelu. Eivät tulleet, eivätkä ole vieläkään tulleet. En ole yllättynyt, mutta en myöskään vähääkään vahingoniloinen. On kirjastopalveluille suuri tappio, jos verkkopalvelut eriytyvät kokonaan kirjastoista ja uuden jakelutekniikan hyödyt eivät toteudu kirjastojen palveluissa muun kuin vanhemman, pääosin tekijänoikeudellisesti vapaiden sisältöjen osalta. On kuitenkin epärehellistä luvata kuu taivaalta, vaikka sen käyttöoikeutta ei omista eikä ole tiedossa, onko se edes myynnissä ostajan kukkaron kestämällä rahasummalla.

* * *

Yleiset kirjastomme ovat jo vuosikausia tarjonneet myös verkkomuotoisia kirjoja, mutta palvelu ei ole kasvanut suureksi siitä yksinkertaisesta syystä, ettei kirjastoille ole tarjottu kohtuullisella hinnalla erityisen kiinnostavia valikoimia vaan lähinnä nimekkeitä, joita kustantajat ja välittäjät eivät ole saaneet yksityisasiakkaille myytyä. Näinhän markkinakapitalismi toimii, ja se tulee toimimaan samalla logiikalla myös kansallisen e-kirjastohankkeen kohdalla, toivoimme mitä muuta tahansa. Edes OKM:llä ei ole mitään valtaa pakottaa oikeudenhaltijoita myymään kirjastokäyttöön nimekkeitä, joita ne eivät tahdo myydä (tai vuokrauksestahan todellisuudessa on aina kyse, verkkomaailmassa ostaja ei saa mitään pysyvästi, se maksaa käyttöoikeuksista eikä sopimuksen umpeuduttua kirjastolle jää ostoksistaan kuin muisto.

Kuntien yhteinen e-kirjasto avautuu ns. rampana ankkana erityisesti odotetuimman eli kirjallisuuden osalta. Musiikin ja elokuvan osalta tarjolla ei liene mitään merkittävää uutta, niiden osalta verkkotarjonta on jo muotoutunut juuri niin suppeaksi kuin ennalta saatettiin arvioida ja verkkojakelu kohdistuu lähes pelkästään yksityisasiakkaille. E-kirjasto on em. rampa ankka myös siksi, etteivät siinä ole vielä mukana kaikki kunnat ja kirjastokimpat. Neuvotteluissakin asialla on merkitystä, sillä myyjää kiinnostaa potentiaalisten ostajien määrä, joka heijastuu välittömästi kykyyn ostaa käyttölisenssejä. Tämä ongelma lienee ajan myötä väistyvä, mutta ratkaiseva kysymys ja arvoitus on, saadaanko suurimmat kirjakustantajat houkuteltua tekemään sopimuksia myös halutuista uutuuskirjoista, joiden suoramyynti kuluttajille on kustantajien tulovirtojen perusta. Itse en usko, että kustantajat lähtevät sopimuksiin, jotka millään tavalla uhkaavat kaventaa yksityisten ostajien markkinoita.

Mitä tapahtuu, jos isot kustantajat Suomessa ja maailmalla eivät lämpene kuntien yhteiselle e-hankkeelle koskaan? Mitään dramaattista ei ole luvassa (lämpeneminen voisi sitä ollakin). E-kirjasto jatkanee toimintaansa toistaiseksi sillä mitä on saatu. Asiaan palattaneen joskus ensimmäisen toimintavuoden jälkeen. Suurin uhka hankkeelle on, että kunnissa olevat kirjasto- ja kuntapäättäjät kyllästyvät maksamaan palvelusta, josta puuttuvat ne halutuimmat osat. Ei liene näköpiirissä varsinkaan nykyisen oikeistohallituksen aikana, että OKM rupeaisi maksamaan koko palvelua kuntien puolesta. Kuntapäättäjien kiinnostus ja maksuhalu on siis säilytettävä. Jos se edellyttää suurten kustantajien saamista mukaan best seller -tarjontaan, yhtälö voi osoittautua yhtä vaikeaksi ratkaista kuin kysymys siitä, onko Fibonaccin lukujonossa ääretön määrä alkulukuja.

PS. Lupaan päivittää tähän kuvan alle, miten hanke etenee. Saatan itsekin vilkaista palvelun tarjontaa, jos eivät palvelimet tukkeudu kokeilijoiden suuren määrän takia. Tosin pikainen perehtyminen siihen vaivannäköön, jota sovelluksen saaminen omalle kännykälle edellyttää, voi kyllä johtaa siihen, että odotan muiden kommentteja.

29.4.2024 klo 13.22 Mobiilisovellus ladattavissa vain Applen kännyköille, Android-versiota ei toistaiseksi ole tarjolla. Mainoksen mukaan tarjolla on "satoja e- ja äänikirjoja ja 60 aikakauslehteä". No, jollain täytyi liikkeelle lähteä, koska niin oli päätetty. 

29.4.2024 klo 22.20 Avauksesta jäivät pois kustantajat WSOY tytäryhtiöineen, Otava, Gummerus ja Siltala, tuoreimman Finlandia-voittajan kustantamo. – Palvelu ei vieläkään toimi Android-laitteilla.

30.4.2024 klo 16.25 Android-puhelimen käyttäjät joutuvat odottamaan yli vapun ainakin.

Sain kommentin, etten mainitse tekstissäni itse kirjailijoita asianosaisina ollenkaan. Tämä on totta ja johtuu siitä suomalaisesta kansallispiirteestä, että jokseenkin kaikilla kustantamoa käyttäneillä kirjoittajilla lienee sopimus, jonka mukaan kustantaja hoitaa myös verkkojakelun. Näin ei olisi pakko olla, mutta harva kirjailija on tohtinut kustantajansa "ehdotuksesta" kieltäytyä. On selvää, etteivät kirjailijan ja kustantajan edut aina käy yksiin. Aihe on kuitenkin niin laaja ja monitahoinen, että päätin jättää sen tämän tekstin ulkopuolelle. Joissakin harvoissa tapauksissa on siis niin, että e-kirjasto joutuu pyytämään lupia ja sopimusta suoraan kirjailijan kanssa. Kustantamoillahan ei ole tekijänoikeutta, niillä on vain tekijöiden kanssa sovittu teoskappaleiden ja verkkoversioiden levitysoikeus. Sen takia kirjastot asioivat e-kirjaston kohdalla pääosin kustantajien kanssa. Kirjallisuuden puolella ei ole musiikin kaltaista Teosto + Gramex -mallia, jossa suorat neuvottelut oikeudenhaltijan ja ostajan/käyttäjän välillä oikeuksista hoidetaan tekijänoikeusjärjestöissä suhteellisen mekaanisesti ja automaattisesti.

Jostain syystä kuntien yhteisen e-kirjaston sometiedotusta tarjotaan vain Facebookin ja Instagramin käyttäjille. En väitä, että tämä on Marc Zuckerbergin salajuoni, mutta minusta on noloa ja perin epätyydyttävää, että myös Kansalliskirjasto suosii kahta saman yrityksen omistamaa somealusta ja jättää kaikki muut alustat kylmästi huomiotta. Tämä räikeä vääristymä voi olla peräisin yleisten kirjastojen vastaavasta vääristymästä, mutta mielestäni se ei ole mitenkään perusteltua. Aion valittaa asiasta.

2.5.2024 klo 17.20 Vappu muuttaa kaiken voi - nyt on e-kirjaston kokeilu myös Android-käyttäjien ulottuvilla. 

3.5.2024 klo 00.36 Löysin aikaa e-kirjaston Android-version lataamiseen. Se sujui, vaikka oikeita painettavia nappeja oli mainosten välistä vaikea tietää. Kännykkäversio on juuri niin epämukava kuin odotinkin, ei siitä sen enempää. Mutta se täytyy suoraan todeta, että vaikka arvasin e-kirjaston joutuvan aloittamaan ns. suppeammalla tarjonnalla, on tämä avajaistarjoilu kyllä traagisen pientä. Olemme tietysti oppineet Spotify-maailman myötä "liian hyvään", mutta kun pitkään ja kovasti hypetetty e-kirjasto tosissaan aloittaa alle sadan kappaleen e-kirjatarjonnalla, en tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Valitsen itkun ja suljen mobiiliversion.