Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

lauantai 24. toukokuuta 2014

Mihin psykopaatteja tarvitaan?

Viaton ihminen kysyy, miksi evoluutio ei ole karsinut ihmisen geenipoolista psykopaatteja. Kun asiaa rupeaa pohtimaan, menettää viattomuutensa, mutta toisaalta myös looginen vastaus löytyy yllättävän helposti. Psykopaattisille persoonallisuuksille on runsaasti kysyntää.

Olin pohdiskellut psykopaatin ekologisen lokeron ongelmaa aikaisemminkin, mutta vasta Hannu Lauerman pääosin erinomaisen kirjoituskokoelman Hyvän kääntöpuoli (WSOY 2014) luettuani palaset naksuivat rimpuilematta paikoilleen.

Kukaan ei tykkää empatiakyvyttömästä lähimmäisestä, mutta kun tykkääminen vaihdetaan hyödyntämiseksi, tilanne muuttuu. Maailmassa on yllättävän paljon rakenteita, joissa psykopaattiselle tunnejärjestelmälle on hyötykäyttöä. Eivätkä nuo rakenteet ole missään kaukana, vaan jokaisen ihmisen elämässä.

Ääripäässä ovat ne väkivaltakoneistot, jotka voivat suoraan hyödyntää ihmistä, jolle ei tuota mitään vaikeuksia tuottaa elolliselle oliolle tuskaa ja kärsimystä, joka pystyy tunnonvaivoitta surmaamaan lähimmäisensä ja joka ei kärsi jälkikäteisistä traumaattisista oireista. Armeijat, poliisi, tiedustelupalvelut, ns. puolisotilaalliset väkivaltayksiköt ja rikollisuudella elävät organisaatiot eivät voi rakentaa toimintaansa pelkästään psykopaattien varaan, mutta sopivasti ohjatuille psykopaattisille yksilöille on pysyvä tarve.

Aihetta on varmasti vaikea tutkia, mutta rikollisista tällaista tietoa on tarjolla ja siellä puolella psykopaattisten persoonallisuuksien osuus on varsin korkea. Uskon, että samanlaista keskimääräisestä yli menevää esiintymistä löytyisi myös laillisten väkivaltajärjestelmien piiristä. Omat varusmiespalvelukokemukseni esimerkiksi toivat kokemuspiiriin kantahenkilökuntaa, jonka kohdalla näin jälkikäteen arvioiden olisi hyvin voinut puhua psykopaattisista asenteista. Mutta eipähän näitä tutkita ja jos tutkitaan, ei varmasti kerrota.

Toinen keskeinen elämänalue, jolla psykopaattisesta tunnekylmyydestä lienee pysyvää hyötyä, on liike-elämä. Monen "kivikovan saneeraajan" psykologinen syväanalyysi voisi paljastaa muitakin empatiakyvyn puutteesta kieliviä kykyjä kuin vain viattomien potkimisen työttömyyskortistoon. Oletettavasti myös suurista taloudellisista arvoista päätettäessä on hyötyä siitä, ettei mieli tutise riskejä otettaessa. Ainakin on kätevää, jos riskialttiin päätöksen voi delegoida alaiselle, joka ei rupea murehtimaan mahdollisia ikäviä seurauksia.

Kolmanteen koriin sijoitan juristit ja poliitikot. Kummassakaan ammatissa ei voine pitkään pärjätä olemalla täysiverinen, Robert Haren 20-kohtaisen piirrelistan joka kohdassa ruksin saava psykopaatti. Mutta monista tuon listan luettelemista ominaisuuksista on kummankin työssä epäilemättä myös hyötyä. Tästä lienee hyvin monilla kansalaisilla omakohtaista kokemusta, vaikka toisaalta hyvin moni on myös juuri noiden samojen ominaisuuksien lumossa.

Neljäntenä psykopaattista geenipoolia elossa pitävistä rakenteista mainitsen kaikki ihmisten hyväuskoisuuteen ja taikauskoisuuteen taipuvaisuuden hyödyntämisen varaan rakentuneet organisaatiot kuten järjestäytyneet uskonnot ja uskomushoitoteollisuus. Näihin pätee sama kuin poliitikkoihin ja juristeihin, täysiverisiä psykopaatteja ei parane suosia, mutta kyky kämmenten kostumatta ja silmiä räpsyttelemättä houkutella tavallinen ihminen uskomaan milloin mihinkin huijaukseen. Tätä hyödyllisyyttä ei poista se, että osa tällaisissa organisaatioissa toimivista toimii vilpittömästi.

Edellä kirjaamaani ei pidä lukea niin, että psykopaattisuus olisi mainitsemissani rakenteissa yleistä (paitsi rikollisten keskuudessa, missä syy-seuraus -suhde on hiukan erilainen). Olen tarkastellut asiaa vain tiettyjen luonteenpiirteiden hyödyllisyyden näkökulmasta, eikä listani varmaankaan ole kattava.

Uskoakseni psykopaattisuuden evolutiivinen selviäminen kuitenkin selittyy tämän monipuolisen hyödyllisyyden avulla, vaikka ei missään tapauksessa liene koko totuus asiasta. Voidaan esimerkiksi ajatella, että psykopaatin lyhytaikainen viehätysvoima ja petkuttamiskyky riittävät hyvin menestyksellisen geenien levittämisstrategian toteuttamiseen. Psykopaattisuus kun ei paista kasvoilta.

Heikki Poroila 24.5.2014 klo 11.50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti