Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Vaalimainonnan tekopyhyydestä

On taas sellainen aika vuodesta, jolloin joutuu sietämään vaalimainoksia. En tarkoita niinkään puolueiden yleisiä lappusia, jotka rutiininomaisesti rakentavat ”voittoa” jonkin mainostoimistossa keksityn iskulauseen varaan. Kuka näihin mainoksiin on suhtautunut vakavasti toisen maailmansodan jännittävien vuosien jälkeen?

Itseäni askarruttaa se prosessi, joka saa yksittäisen poliitikon tai sellaiseksi haluavan käyttävän sekä rahaa että vaivaa mainoksiin, joiden tekopyhyyden määrä vaihtelee, mutta joita ei voi mitenkään ottaa vakavasti. Onko kysymys mainostoimistojen kyynisen välinpitämättömyyden ja ehdokkaiden sokeuden yhdistelmästä? Vaiko siitä, että ehdokkaat ihan oikeasti uskovat tällaisen hetkellisen itsekehun ja suoranaisen valehtelun vaikuttavan myönteisesti?

Minulla ei ole vastausta, joten pohdin asiaa kahdesta ihan eri näkökulmasta. 

* * *

Oletan monen poliittisen uran polkijan oppineen, että vilpittömyys ja aitous eivät viime kädessä kannata. Kun työssä joutuu joka tapauksessa valehtelemaan tai ainakin kiertämään totuutta, on järkevämpää rakentaa alusta alkaen äänestysbrändiä, joka tarjoillaan äänestäjille sillä rahasummalla, joka sattuu olemaan käytettävissä. Brändin ominaisuuksista lienee ykkösenä mielikuva ”luotettavasta minun asioitteni ajajasta”, toisena mielikuva ”jämerästä asiantuntijasta” tai vaihtoehtoisesti ”tavallisen ihmisen asioiden ymmärtäjästä”.

Äänestysbrändin ja todellisen toiminnan välillähän ei tarvitse olla mitään loogista yhteyttä, koska äänestäjien suuri enemmistö ei kuitenkaan seuraa päättäjän ratkaisuja saati osaa nähdä niissä itseään koskevaa linjaa. Tiedotusvälineet tekevät tämän äänestäjän puolesta äärimmäisen harvoin eivätkä koskaan ilman poliittisia taka-ajatuksia. Niinpä on ihan turvallista rakentaa brändi, joka on sekä tehokas että tarpeellisilta osiltaan pelkkää mielikuvitusta. Ei kannata kertoa, että ehdokasta vaivaa ajoittainen alkoholiongelma tai että hän ei ymmärrä talouspolitiikasta enempää kuin kissansa, kun tosiasioista voi vaietakin.

Toinen mahdollinen selitys vaalimainosten typerään omahyväisyyteen ja teennäisyyteen on se, että mainoksessa pällistelevä ihminen on alkanut itsekin uskoa siihen valheelliseen kuvaan, jonka poliittinen elämä on muovannut. Tällainen illuusio syntynee helposti varsinkin niille, jotka eivät tähtää aina vain pidemmälle (malli Katainen) vaan ovat tyytyneet kotimaiseen kaukaloon. Jos vielä on uurastavaa tai puuhastelevaa lajia, jota omaa uraansa suunnittelevat kilvan kehuskelevat tilaa saadakseen, helposti siinä varmaan syntyy tunne, että mähän olen ihan kertakaikkisen mahtava tyyppi!

Silti jätän mahdollisuuden myös sille kolmannelle vaihtoehdolle, että vaalimainokset onkin tarkoitettu mitä hupaisimmaksi viihteeksi meille äänestäjille. ”Parempi Eurooppa syntyy lupaukset pitämällä”? ”Fiksulla intohimolla”? ”Vähemmän mutta parempaa EU:ta”? ”Me kannatamme sinua”? ”Epätoivon Euroopasta toivon Eurooppaan”? ”Koti kuntoon – tuuletusta Eurooppaan”? ”För ett bättre Europa”? Puhumattakaan näistä ”rennoista” poseerauksista, jotka ovat tulleet myös suomalaisiin vaalimainoksiin epäsuomalaisista kulttuureista. Voisivatko ne olla vakavissaan tehtyjä?

Kukaan parlamenttipuolueiden ehdokas ei sano suoraan, että EU on epäonnistunut yhteiskuntakokeilu ja eurokuri yhtä kuin pienen kansakunnan sementtirengas kaulassa matkalla syvään veteen. Ehkä huumori syntyykin juuri todellisuuden ja puheiden välisestä epäsuhdasta, jolla ei ole oikeastaan mitään mittaa.


* * *

Vaalimainontaan käytetään joka tapauksessa vuodesta toiseen miljoonia euroja, vaikka olemme tässä suhteessa pahasti jälkijunassa, kun vertailukohdaksi otetaan vaikkapa rikkaan, valkoisen orjanomistajan vapauden kehto Yhdysvallat. Vaikka suurin osa yrittäjistä menettää rahansa takuuvarmasti, täytyy hommassa silti olla jokin mielekkyys, koska se jatkuu vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.


En vain ymmärrä, mikä mielekkyys. Jos ehdokas ei ole rakentanut suhdetta äänestäjiin vaalien välisenä aikana, eikö kaikki mainokseen keräilty itsekehu ole häpeämätöntä valehtelua? Eikö riittäisi numero, nimi, naama ja lause "Te tunnette tekoni ja pyrkimykseni. Äänestäkää sen mukaan."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti