Vapaudesta loukata

Tuoreet uutiset uskonnollisen kiihkoilun kammottavista seurauksista pakottavat monenlaisiin mietteisiin. Kun joku muita ihmisiä konepistoolilla murhatessaan ilmoittaa tekevänsä hirmutekonsa kostoksi jonkun kauan aikaa sitten kuolleen uskonnollisen toimihenkilön puolesta, tuntuu edes yhteisen kielen löytyminen epätodennäköiseltä. Jos joku ei luota omaan jumalaansa edes sen vertaa, että uskoisi tämän kaikkivaltiaana kykenevän itse hoitamaan kostohommat - jos sellaiset aiheelliseksi katsoo -, voiko tällaisen ihmisen kanssa edes keskustella?

Suomessa keskustelu sananvapaudesta muuttuu hyvin herkästi väittelyksi loukkaamisen oikeudesta. Syynä on rikoslain 17 luvun (Rikoksista yleistä järjestystä vastaan) 10§ "Uskonrauhan rikkominen", tarkemmin sanottuna sen ensimmäinen momentti (toinen momentti, joka kieltää häiriköinnin, on ihan OK). Sen mukaan joka "1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä (...) on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."

Tämä kansalaisten yhdenvertaisuutta karkeasti loukkaava pykälä tarjoaa uskonnolliselle kiihkoilijalle mahdollisuuden itse päättää, mitä julkisesti saa kyseisestä uskonnosta sanoa, mitä ei. Kun lakiteksti ei mitenkään määrittele sen paremmin "pilkkaa" kuin "Jumalaakaan" (kummankin kohdalla voidaan perustellusti puhua suurista semanttisista ongelmista), on viime kädessä oikeuden mielivallassa, milloin jonkun suu tukitaan, milloin ei.


Tällaisena päivänä jotkut Salama-oikeudenkäynnit tuomioineen tuntuvat pelkästään naurettavilta, kun kiihkoilevia protestantteja huomattavasti vakavammin omiin uskomuksiinsa suhtautuvien islaminuskoisten "uskonrauhan" rajoja luterilaisessa Suomessa on yritetty paaluttaa. Samainen rikoslaki (luku 24, 9§) tarjoaa jokaiselle kunnianloukkausta epäilevälle mahdollisuuden nostaa syyte. Jumalanpilkkapykälä on kuitenkin paljon kätevämpi, sillä siinä ei edellytetä kenenkään ihmisen loukkaamista vaan mahdollista pilkkaa tulkitaan oikeudessa jonkin tarkemmin määrittelemättömän "Jumalan" kunnian loukkauksena tai vaihtoehtoisesti jonkin porukan "pyhäksi" julistamaa loukkaavana. Myös ilmaisu "pyhä" on täysin mielivaltainen, joten mikä tahansa tähän pykälään perustuva juttu nojautuu juridisesti moninkertaisesti mielivaltaiseen semantiikkaan.

* * *

Minusta toisen ihmisen loukkaaminen on paitsi epäkohteliasta ja rumaa käytöstä, myös lain tarjoamia rangaistuksia kaipaavaa toimintaa. Osa meistä ihmisistä ei kerta kaikkiaan osaa käyttäytyä ihmisiksi eli suhtautua erilaisuuteen edes sietävästi (suvaitsevuudesta ei kannata edes unelmoida). Siksi on hyvä, että ihminen voi lain mukaan puolustautua oikeudetonta solvaamista ja loukkaamista vastaan. Erityisen tärkeätä on, että laki suojelee ihmistä julkisilta loukkauksilta.

En itse hyväksy uskovan ihmisen pilkkaamista tai loukkaamista missään olosuhteissa. Mutta perusteluna on rikoslain luvun 24 pykälä 9, ei tuo 1800-luvun tympeää vanhoillisuutta edustava "jumalanpilkkapykälä". Tässä vaiheessa asia muuttuu kysymykseksi sananvapaudesta ja viimeistään tässä vaiheessa useimmat kiihkoilevat kansalaiset unohtavat kaiken johdonmukaisuuden.

Vain ihmisen kunniaa voi rikoslakimme mukaan loukata. Pykälässä 9 ei puhuta uskonnollisista yhteisöistä tai jumalista, koska ne eivät ole ihmisiä eikä niillä voi olla samoja oikeuksia kuin ihmisyksilöillä. Tästä syystä kiihkoilijat käyttävät hyväksi eduskunnan vanhoillisuuttaan ja suoranaista pelkuruuttaan jättämää porsaanreikää eli tätä mielivaltaista jumalanpilkkapykälää.

Sama pykälä tarjoaa myös kiihkoilevalle keskustelulle pysyvää sytykettä, koska se selkeästi perustuslain takaaman sananvapauden vastaisena antaa etuoikeuksia niille, jotka haluavat tukahduttaa omiin uskomuksiinsa kohdistuvaa kritiikkiä. Pääosa kristillisistä kirkoista ja lahkoista ei juuri vaivaudu reagoimaan kovaankaan kritiikkiin, ellei se uhkaa taloudenpitoa tai ylimpien vallankäyttäjien asemaa. Siksi pääroolin on saanut ns. läntisessä maailmassa islam, johon uskovista joillakin - ei onneksi kaikilla - on sekä erittäin vahva luottamus omaan oikeassa olemiseen että osittain itse uskonnon tulkinnoista, osittain ihan vaan omasta mielestä johdettu käsitys siitä, että oma jumala on erittäin herkästi loukkaantuva ja ettei tämä myöskään pysty puolustamaan itseään, vaan siihen tarvitaan kiihkeästi toimeen tarttuva uskovainen ihminen.

Tämä yhdistelmä on äärimmäisen vaarallinen ulkopuolisille, kuten Ranskassa on taas jouduttu todistamaan. Kun uskonnollinen kiihkoilu yhdistyy sananvapauden täydelliseen hylkäämiseen, kynästä tulee ensimmäisten joukossa tuhottava ase. Myös Suomessa asuu ihmisiä, jotka ovat valmiit aseelliseen taisteluun uskonnollisten johtajien määräyksestä tai houkutuksesta. Toistaiseksi he ovat menneet sotimaan ja kuolemaan muille maille. Mutta ei mikään takaa, etteikö Ranskan kuvio voisi toistua missä tahansa maassa.

* * *

En ymmärrä enkä hyväksy ihmisen uskonnollisten tunteiden pilkkaamista. Pidän kaikkia uskontoja tarpeettomina ja suurelta osin haitallisinakin, mutta ei minulla ole tarvetta eikä oikeutta toisen ihmisen valintojen henkilökohtaisesti loukkaavaan arvosteluun. Mutta pidän äärettömän tärkeänä sitä, ettei yksilön suojaa uloteta yhteisöihin, uskomuksiin, ideologioihin, jumaliin tai muihin taruolentoihin. Kaikkia niitä täytyy saada kritisoida vaikka kuinka vahvoin ilmaisuin. Se on sananvapauden ydinaluetta, vaikka siinä ei ole kaikki.

Maailmassa on paljon valtaryhmittymiä, joille sananvapaus merkitsee korkeintaan tavattaessa nitistettävää harminpaikkaa. Uskonnolliset kiihkoilijat eivät ole tässä suhteessa suinkaan ainoita. Oikeus ilmaista vapaasti näkemyksiä yhteisistä asioista on aina ensimmäisessä teloitettavien ryhmässä. Ja kun se on teloitettu, uudet sortotoimet sujuvat aina helpommin.

Maa, jonka rikoslaki tarjoaa ylimääräistä ja perusteetonta suojaa uskonnollisille uskomuksille, ei ole moderni oikeusvaltio, ei sivistysvaltio, ei sananvapauden mallimaa. Uskonnollisilta kiihkoilijoilta on tukittava nykyinen porsaanreikä, varmuuden vuoksi. Se ei estä törkeitä väkivallantekoja, mutta se vähentää retoriikkaa, joka pyrkii luomaan koko yhteiskunnan tasolla illuusion uskonnollisten ajatusten erityisestä oikeutuksesta. Tuo illuusio on mielivaltaa, vaarallista mielivaltaa.