Tasa-arvo tai ei arvoa

Tasa-arvo on vaikea asia. Usein tuntuu siltä, että mikä tahansa muu on aina helpompaa kuin kohdella kaikkia ihmisiä samanarvoisina. Itse olen saanut kasvatuksen, jonka mukaan miehellä on kaikenlaisia velvollisuuksia naisia, lapsia ja vanhuksia kohtaan. Ei kuitenkaan muita miehiä kohtaan, vaikka käytännössä olen yhtä kohtelias kaikille esimerkiksi ovissa.

Vanhanaikainen kohteliaisuus kätkee sisälleen ajatuksen, että jonkinlaisena ykkösluokan ihmisenä miehen on osattava suhtautua itseään heikompiin suojelevasti ja huomaavaisesti. Ajatuksen ”sovinistisuus” kävi ilmeiseksi vasta sen jälkeen, kun yleinen kohteliaisuus muuttui puhtaasti kaupalliseksi tuotteeksi. Nykyäänhän vanhukset lähinnä säikähtävät, jos heille pitää kohteliaasti ovea auki tai tarjoutuu nostamaan raskaan laukun bussiin tai bussista.

Mekaanisen tasa-arvonäkemyksen mukaan naisen on kohteliasta pitää ovea auki miehelle siinä missä mieskin pitää. Kaikkien mielestä se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, koska tasa-arvosta täytyy taistella siellä, missä sillä on oikeasti merkitystä eli siellä, missä mies sortaa naista.

Minun enemmän netissä liikuskeleva veljeni lähettää aina silloin tällöin kuvia, joiden kohdalla hän kysyy retorisesti, mitä tapahtuisi, jos kuvassa olevien sukupuolet vaihdettaisiin päittäin. Vastauskin on aina sama, häkki heiluisi alta aikayksikön. Näissä kuvissa on aikuinen nainen, jonka enemmän tai vähemmän avoimesti tarjolla olevia eroottisia arvoja (yleensä paljasta rintaa) ympärillä olevat pikkupojat yhtä avoimesti tuijottavat naama hymyssä. Tällaiselle kuvallehan sopii naurahtaa. Voi noita pojankoltiaisia, nyt ne jo tietävät, mitä tuijottaa! Mutta jos naisen tilalla olisi timmissä kunnossa oleva shortsiasuinen aikuinen mies, ja ympärillä tätä timmiyttä ja sepaluksen pullistumaa ihailevia pikkutyttöjä, samaa kuvaa pidettäisiin törkeänä, ehkä jopa rikollisena.

Miksi on näin? Onko kyse siitä, että pikkupojat saavat olla eroottisesti aktiivisia ”veijareita”, mutta tyttöjen on oltava siveitä ja seksuaalisesti passiivisia? Vai olisiko kysymys siitä, että aikuisen naisen flirttiä arvioidaan eri mittapuulla kuin aikuisen miehen? 2000-luvulla on yleistynyt käsite ”puumanainen”, jolla tarkoitetaan keski-ikäisiä tai vanhempia naisia, joita miellyttävät nuoret miehet. Vastaava käsite miesten puolellahan on ollut aina ja on edelleen ”vanha likainen mies”. Miksi iäkkään miehen halu nuoren naisen suuntaan on iljettävää, mutta iäkkään naisen vastaava halu jotain muodikasta ja suorastaan kadehdittavaa?

* * *

Minunkin kysymykseni ovat tietenkin retorisia, koska vastaus on aina sama: kaksoisstandardi. Ns. poliittisesti korrektin maailman tasa-arvo ei ole edennyt kuin kaksoisstandardien asteelle. Siitä on matkaa aitoon tasa-arvoon, jossa toimijan sukupuoli ei määritä tekoa tai puhetta. En ole erityisen varma edes siitä, onko kehitys ylipäätään matkalla nykyistä rehellisempään tasa-arvokäsitykseen. Ei välttämättä ainakaan havaittavalla määrätietoisuudella.

Ns. ”vapaamielistä länttä” perinteisemmissä kulttuureissa sukupuolten tasa-arvo ei ole edes puheenaihe. Usein jo omaksuttu uskonto ilmoittaa, että mies on naisen yläpuolella tai kuten erään juutalaisen uskonnollisen lahkon edustaja televisiodokumentissa vuosia sitten kauniisti ilmaisi, ”miehen käden jatke”. Kun uskonto, jonka määräyksiä ei voi asettaa kyseenalaiseksi, ilmoittaa tasa-arvon olevan lähinnä Saatanasta, ei tarvita mitään kaksoisstandardeja.

Ironista tai traagista on, ettei sukupuolten aito tasa-arvo ole kaikkien naistenkaan ihanne. Yhtäällä ovat jyrkimmän linjan feministit, joiden mielestä miesten on ensin maksettava hyvitystä vuosituhantisesta naisen alistamisesta. Summa ja takaisinmaksun aika ovat avoimia, joten sillä suunnalla tasa-arvo on aika teoreettinen käsite. Janan toisessa päässä ovat ne naiset, jotka omasta tahdosta tai alistetun asemansa takia pakotettuina ovat sitä mieltä, että tasa-arvoa ei tarvita, maailma on hyvä sellaisena kuin se uskontojen ja perinteiden määrittämänä miehen ylivaltana on rakentunut.

* * *

Olenko itse jossain janan harvaanasutulla keskialueella, kun otan tasa-arvon vakavasti, enkä ole valmis hyväksymään sen paremmin kaksoisstandardeja kuin täydellistä tasa-arvottomuuttakaan? Tappelenko tuulimyllymaassa, jos vaadin feministisen tasa-arvokäsityksen riisumista kaikista naisia suosivista tulkinnoistaan ja toisaalta tuomitsen kaikki – varsinkin uskonnolliseen – mielivaltaan perustuvat mieshegemonistiset kulttuurit?

Olisiko elämänviisautta hymähtää lempeästi, kun mies tuomitaan samasta asiasta eri standardilla kuin nainen? Olisiko monikulttuurista suvaitsevuutta nyökytellä ymmärtävästi, kun uskonnollinen poliisi kivittää kuoliaaksi pukeutumiskoodia rikkoneen naisen? Entä jos tasan ihmisten kesken jaettavissa olevaa arvoa ei ole edes olemassa?

Harva asia harmittaa yhtä paljon kuin tasa-arvon teeskentely samaan aikaan kuin sitä häikäilemättä poljetaan. Tätähän tapahtuu kaikkialla, myös siellä missä tasa-arvo on arvokas iskusana, olennainen osa uskottavaa julkista puhetta. Oli kiihkoilijan motiivi uskonto, kansallismielisyys, rotu tai sukupuoli, aina saa ajatus ihmisten samanarvoisuudesta peräänsä varauksen ”mutta kuitenkin” ja sen jälkeen tuhat ja sata syytä siihen, miksi tasa-arvoa ei tule ajatella liian konkreettisesti ja miksi sitä ei ainakaan tule soveltaa ihmiselämän tärkeissä kysymyksissä "tässä ja nyt".

Sveitsissä naiset saivat äänioikeuden vuonna 1971, Liechtensteinissa vasta 1984. Saudi-Arabiassa kokeillaan 2015 paikallisvaaleissa, mitä kauheata naisten äänioikeudesta voisi seurata (Miten äänestämään pyrkivien naisten henkilöllisyys tarkistetaan kasvot peittävän verhon takaa? Ai niin, siihen kelpaa toinen nainen.). Pieniä askelia, mutta askelia sentään. Mutta eipä taida kannattaa hengitystä pidätellä ensimmäistä saudikuningatarta odotellessa.

Hitunenkin tasa-arvoa on tietysti enemmän kuin ei yhtään. Asian luonteeseen kuitenkin kuuluu, että vähänkin vajaa tasa-arvo ei oikeastaan ole tasa-arvoa ollenkaan. Kakkoslaatuista, vajaamittaista ja vanhentunutta tasa-arvoa on vaikea ihailla, vaikka maailman ihmisistä luultavasti useampi miljardi ilahtuisi aika vähästäkin eriarvoisuuden vähentymisestä.

Vähänkin vajaa tasa-arvo ei kelpaa, koska kyseessä on ihmisen arvo, kaiken mitta. Jos ihminen on toista arvokkaampi vain siksi, että on syntynyt mieheksi eikä miehen käden jatkeeksi tai saa nauttia sukupuolikiintiöstä vain siksi, että on syntynyt naiseksi, emme puhu ihmisarvosta vaan sosiaalisesta laskelmoinnista. Se on pysyvän, systemaattisen eriarvoisuuden tie.