Netin nokkelat konnat

Luin äsken uutisen minulle aivan uudenlaisesta nettihuijauksesta, jossa aikuinen teeskenteli olevansa kuvankaunis varhaisteinityttö, tarjoili kuvien kera seuraansa ja kymmenet kiimaiset miehet tarttuivat syöttiin. Huijarin yksinkertainen idea oli kiristää näiltä kikkelinohjaamilta miehiltä rahaa. Kukapa sitä haluaa, että vaimo, tyttöystävä tai rikas mummo saa tietää tällaisista moraalisesti tai ainakin moralistisesti tuomituista haluista, jotka sitä paitsi olisivat johtaneet helposti rikoslain mainitsemaan kanssakäymiseen alaikäisen kanssa - jos siis olisi ollut tosi kyseessä, kuten nämä miehet tietenkin toivoivat tai olettivat olevan.

Rikollisen mieli on yllättävän kekseliäs. Tuon tuostakin saamme lukea tapauksista, joissa verkossa anonyymisti puuhailevat konnat ovat onnistuneet esiintymään milloin miljoonia jakelevina syöpäsairaina afrikkalaisen minivaltion ex-ministerin puolisoina, joiden uskonnollinen vakaumus käskee jakaa ties miten hankitut miljoonat satunnaisesti verkosta löydettyjen sähköpostiosoitteiden omistajille, milloin hurmaavina ex-upseereina, joilla valitettavasti aina on akuutteja rahoitusongelmia. Nämä temput menevät meidän ihmisten yleisen hyväuskoisuuden ja loputtoman pöljyyden tilille. Mutta koko ajan etsitään - ja näköjään myös löydetään - uusia tapoja muuttaa netin massa ja käytännössä ilmainen viestintä tavaksi ryöstää muiden ihmisten rahat.

Yksi takavuosien inhottavimpia keksintöjä oli ja on ransomeware, haittaohjelma, joka tekee tai uhkaaa tehdä jotain todella pahaa käyttäjän tiedostoille ja tietokoneelle ilman 200-300 dollarin lunnasrahan maksamista. Muistan kerran itsekin joutuneeni tällaisen viruksen armoille, tosin sillä kerralla onneksi koneella, jonka saatoin uhrata. Muistan vieläkin sen tunteen: sekoitus häpeää, raivoa ja avointa halua aiheuttaa haittaohjelman levittäjälle erittäin paljon kipua ja tuskaa mahdollisimman pitkän ajan. Nokkela konna oli saanut minut ansaan. Todella ravisteleva tunneryöppy, joka teki minusta hetken ajaksi potentiaalisen kiduttajan.

* * *

Nettirikollisuuden jatkuva kasvu (en tosin tiedä, pystyykö kukaan oikeasti tutkimaan saati todentamaan nettirikollisuuden määrää, mutta ainakin tuntuu siltä, että se lisääntyy) ei tietenkään voi olla varsinainen yllätys kenellekään, joka on tutustunut rikollisuuden maailmaan ennen nettiä. Fiksuimmat rikolliset ovat kautta aikojen etsineet jatkuvasti uusia toimintatapoja, sillä vaikka ehjää ei kannata korjata ja kultaisia munia tuottavaa hanhea syödä, varsin harvoin mikään rikolliskuvio voi jatkua loputtomiin. Jossain vaiheessa poliisit tulevat häiritsemään tai jokin muu ulkoinen tekijä tekee entisestä toimintamallista vähemmän tuottoisan (huumausaineiden laillistaminen on yksi tällainen potentiaalinen uhka siinä bisneksessä mukana oleville).

Tällaisessa tilanteessa ne fiksut etsivät uusia tapoja jatkaa rikollista elämäntapaa, mieluiten entistäkin paremmin tuottavalla idealla. On vaikea tietää, kuinka suuri osa perinteisistä ammattirikollisista on siirtynyt verkkoon, mutta itse arvelen, että pääosin nettirikollisuus on ihan uusien yrittäjien käsissä. Näillä uusilla konnilla täytyy nimittäin olla osaamista, josta ei aiemmin ollut mitään hyötyä, mutta jota ilman ei nyt pärjää. Haittaohjelmien tekeminen on osaksi koodaamista, osaksi konnuuden tapojen miettimistä uusiksi. Siitähän aloitukseni esimerkki juuri kertoo, kokonaan uudesta tavasta hyödyntää sinänsä ikivanhaa kiristysmallia.

Ymmärrettävistä syistä nettipoliisi ja tietoturvayhtiöt eivät pidä hirveää meteliä mahdollisista voitoistaan, mutta sitäkin enemmän he varoittavat kansalaisia herkkäuskoisuudesta. Jos ei itse ole nettirikollinen, voi silti olla todella vaikea tietää, mikä osa julkisista varoituksista täytyy ottaa erittäin vakavasti, mikä osa on tarkoitettu niille hyväuskoisille sinisilmille, jotka eivät kerralla usko, että se mikä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, ei ole totta vaan nettihuijarin maalaama houkutteleva illuusio. Pekka ja susi -ilmiö uhkaa koko ajan varoitusten toimivuutta.

* * *

Kokonaiskuvaa sekoittaa edelleen - kiitos Wikileaksin ja Snowdenin - kasvanut tietoisuus eri maitten tiedustelupalveluiden, erityisesti Yhdysvaltain NSA:n kaikkialla tunkeutuvasta vakoilusta, jota täydentää verkkojättien (Amazon, Google, Apple, Facebook) käyttäjien hyväuskoisuuteen perustuva massiivinen henkilötietojen kerääminen ja hyödyntäminen. Minusta on aivan perusteltua pohtia, istuvatko ne kieroimmat nettimaailman konnat kämäisissä kämpissään hakkeroimassa Cokis-pullot kumollaan ja sipsipussit levällään vai ovatko he sittenkin hyväpalkkaisia valtion virkamiehiä tai suuryrityksen palkattuja työntekijöitä.

Tunnistan vielä jonkin eron teinityttönä esiintyvän kiristäjän ja yksityisyytemme mainostajille kauppaavien jättifirmojen välillä, mutta minusta ero pienenee koko ajan. En koe itse olevani varsinaisesti vaaravyöhykkeessä, koska verkkoaktiivisuuteni on kovin vähäistä, en reagoi mainoksiin eikä minua ole ainakaan helppo houkutella mukaan yhtään mihinkään. Mutta tämäkin voi olla tilapäistä itsensä huijaamista. Käytän Googlea, käytän YouTubea, käytän Twitteriä ja bloggeria, eiköhän se riitä kietomaan minutkin jonkinlaiseen hämähäkinverkkoon, josta pääsen teoriassa irti vain kumartamalla verkon uusia jumalia ja maksamalla kympin sinne, kympin tänne. Miten se eroaa mafian suojelurahoista?

Palaan vielä alkuun ja myönnän, että vaikka inhoan rikollisuutta (se edustaa minulle epäoikeudenmukaista elämäntapaa ja väkivaltaisena on yksinkertaisesti halveksittavaa), rikollisten nokkeluus herättää minussa myös jonkinlaista ihailua. Diggaan jollain lailla tällaisia Arsène Lupin -tyyppisiä rikollisia, jotka saalistavat rikkaita. Mutta peukku kyllä kääntyy nopeasti, kun nämä verkon robinhoodit eivät piittaa, onko uhrina lemmenkaipuusta sekaisin mennyt vähätuloinen vai lisämiljoonia kärkkyvä ahne paskiainen. Vähän avuton olo tässä kuitenkin on. Mitäpä tavallinen ihminen mahtaa, jos kimpussa ovat NSA, nettijätit ja vielä sen päälle fiksut netin määritelmärikolliset. Pitäisikö julistautua virallisesti vaarattomaksi ja varattomaksi? Uskoisivatko?