Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Kosmisia näkökulmia

"Tähtitiede" ei ole järin onnistunut termi, sillä tähdet - kaukana ja vielä kauempana loistavat auringot - ovat vain yksi avaruuden tai maailmankaikkeuden lukuisista elementeistä. Tärkeitä toki, mutta on paljon muutakin tärkeää. "Avaruustiede" kuulostaisi suomalaisen korvissa oudolta, joten itse käytän mieluiten käsitettä "kosmologia". Kosmoksen tutkijat toki nojautuvat tiukasti tieteeseen, mutta asian luonteesta johtuen - arvoituksia on paljon ja tutkimuskohde lievästi ilmaisten "laaja" - ääneen asioita pohtiva kosmologia joutuu tuon tuostakin toteamaan "emme tiedä" tai esittämään hypoteeseja, joiden testaaminenkin on toistaiseksi ylivoimaisen vaikeaa.

Neil deGrasse Tyson on yhdysvaltalainen "astrofysiikan  supertähti", kuten kirjan Tähtitiedettä kiireisille (Aula & Co 2018) takakansiteksti asian ilmaisee. Tyson ei ole Suomessa yhtä tunnettu kosmologian popularisoija kuin kotimaassaan, ja tämä onkin ensimmäinen suomennos häneltä (J. Pekka Mäkelän käännös on mielestäni varsin onnistunut). Jostain syystä esimerkiksi Ursa ry ei ole hänen tuotantoaan katsonut tarpeelliseksi käännättää ja julkaista. Tähtitiedettä kiireisille on vuosina 1997-2007 kirjoitettujen ja julkaistujen esseiden kokoelma, ei suinkaan systemaattinen pikakurssin, kuten nimestä voisi ehkä päätellä. Kirjaa voi silti lämpimästi suositella kaikille kiinnostuneille, myös asioista pitempään harrastaneille, koska Tysonin tapa pohdiskella avaa tutuistakin aiheista mielenkiintoisia polku pohdittavaksi.

Tyson on taitava tieteen popularisoija. Hän ei tingi itse asioiden vaatimasta tarkuudesta mutta osaa sortumatta tavanomaiseen yhdysvaltalaiseen tekovitsikkyyteen tai "lapsille puhumiseen" löytää puhetavan, jota lukeva unohtaa puhujan ammatin ja yksinkertaisesti kuuntelee mielikseen. Tysonissa ei ole hiukkaakaan ylimielisyyttä, vaan hän korostaa luontevasti nöyryyden välttämättömyyttä ja uskaltaa sanoa suoraan, kun ammattilaisetkin ovat ymmällään eivätkä todellisuudessa tiedä mitään. Tältä osin hän muistuttaa kosmologian popularisoijana Syksy Räsästä.

* * *

Neil deGrasse Tyson juttelee tutuistakin asioista, mutta ennen muuta hänen esseekokoelmaansa arvostaa siksi, että se tarjoaa myös yllättäviä aiheita. Esimerkiksi essee "Linnunratojen lomassa" muistuttaa siitä, että vaikka isoja galakseja on arvioitu olevan näkyvässä maailmankaikkeudessa jopa 100 miljardia, niiden välinen avaruus on kaikkea muuta kuin tyhjä.Tai kirjoitus "Pyöreydestä", joka selittää järkeenkäyvästi sen omituisuuden, että avaruus ei suosi teräviä kulmia vaan palloja, yleensä hiukan litistyneitä. (Tyson tosin väittää, että vinhaan pyörivät pulsarit olisivat täydellisimpiä palloja kaikkeudessa, vaikka esimerkiksi Wikipedian mukaan keskipakoisvoima saa nekin litistymään, kuten kaikki nopeasti pyörivät pallot. En osaa sanoa, kumpi on oikeassa.)

Tysonin tekstit ovat luonnontieteellisiä, mutta koska hän käsittelee myös pimeän aineen ja energian kaltaisia arvoituksia, on hänen teksteissään sijaa myös kaikelle uuden keksimiselle välttämätöntä vapaata pohdiskelua. Melko jyrkästi Tyson poikkeaa useimpien kollegoittensa tavasta käsitellä maailmaa vuonna 2007 valmistuneessa viimeisessä luvussa "Ajatuksia kosmisesta näkökulmasta". Tyson muistuttaa ensinnäkin siitä, ettei suinkaan kaikilla maailman ihmisillä ole mahdollisuutta sellaiseen ylellisyyteen kuin "kosminen näkemys elämästä". "Ei maatilalla uurastava maahanmuuttaja eikä hikipajan orjatyöläinen, eikä varmastikaan asunnoton, joka penkoo roskapönttöjä löytääkseen itselleen ruokaa."

Tyson muistuttaa myös siitä, kuinka helppo on unohtaa maailman karut realiteetit, kun etuoikeutettuna vauraan valtion huippukoulutettuna tutkijana voi keskittyä pohtimaan maailmankaikkeutta tarvitsematta käyttää kaikkea energiaansa jokapäiväiseen selviämiseen. Kunniansa saavatkin - kohteliaasti minä-muodossa - kuulla selkänsä ihmisten hädälle kääntävät, väkivaltaa uskonnon tai ideologian takia levittävät, ympäristöä häikäilemättä riistävät ja piittaamattomat vallankäyttäjät. "Kun riisutaan verhot yhteiskunnan rodullisten, etnisten, uskonnollisten, kansallisten ja kulttuuristen konfliktien edestä, nähdään että vipuja vääntää ja säätimiä kääntää inhimillinen itserakaus."

* * *

Neil deGrasse Tysonille maailmankaikkeus ei ole pelottava tai masentava, vaan voimaa ja intoa tarjoava käsittämättömyys. Mutta ehtona on luopuminen kuvitelmasta, että ihminen on kosmoksen keskipiste tai edes millään lailla tärkeä. Olemme osa maailmankaikkeutta, rakennumme sen hiukkasista kuten kaikki muukin materiaalinen ja katoamme ohikiitävän hetken kuluttua taas samaan hiukkasten kiertokulkuun. "Me emme ainoastaan ole osa maailmankaikkeutta, vaan maailmankaikkeus elää meissä."

Tysonin viimeinen essee päättyy 11-kohtaiseen listaan "kosmisen näkökulman" ominaispiirteistä. Tätä listaa voi suositella jokaiselle, joka epäilee kosmologeja arjesta vieraantuneiksi kummajaisiksi, itseään täynnä oleviksi besserwissereiksi. Itse asiassa tämä lista on mainio johdatus tieteellisen maailmankatsomuksen perusteisiin ja sellaisena suositeltava kenelle tahansa meistä. Mieli tekisi kopioida se kokonaisuudessaan tähän, mutta en tee niin, jotta mahdollisimman moni tarttuisi itse kirjaan ja löytäisi sen sieltä.

Neil deGrasse Tyson puhuu avaruudesta ja olemisestamme toisin kuin useimmat muut. Minun mielestäni hänen tapansa lähestyä usein vaikeita ja monitulkintaisia ilmiöitä on onnistunut. Kirjaa Tähtitiedettä kiireisille voi suositella erityisesti sellaisille "humanisteille", joiden mielestä avaruus on kylmä, kolkko ja "kulttuuriton" paikka, jonka tutkijoitten on pakostikin oltava samanlaisia. Tähtitiedettä kiireisille on enemmän kuin hyvä tietokirja, se ei jätä kylmäksi ketään, jolla on halua innostua ja oivaltaa.

2 kommenttia:

  1. Varmaankin mainio opus, johon täytyy pikimmiten tutustua. Samantapaista ihastelua tunsin kun sain luettavakseni Heikki Ojan Universumi. -teoksen, jossa on loistava kuvitus ja paljon ihan tarpeellista yleistietoa sellaisellakin, joka on luullut tietävänsä jo jonkin verran

    VastaaPoista
  2. Siinä missä Heikki Oja on systemaattinen, Tysonin kirja on yllättävä, mikä esseekokoelman kohdalla onkin ymmärrettävää. Molemmat ovat minusta ykkösluokan tietokirja, vaikka hyvin eri syistä.

    VastaaPoista