Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Lääkkeet valtion jakeluun

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 18.6.2018 kannustetaan vapauttamaan apteekkien omistaminen. Tämä on sinänsä kannatettava pyrkimys, apteekkareiden privilegiot eivät ole nykypäivää. On kuitenkin epäuskottavaa, että apteekkareiden erioikeuksien purkaminen johtaisi lääkkeiden hintojen alentumiseen, mikä on ydinasia tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Lääkkeiden korkeat hinnat kun riippuvat monesta muustakin asiasta kuin apteekkarien henkilökohtaisesta ahneudesta. Apteekkien lukumäärän lisääminen ei ole kohtuullisten hintojen tae.

Minusta koko lääkejakelun logiikkaa pitäisi miettiä uusiksi. Tärkeintä olisi kysyä, miksi sairastuneen ihmisen hoitamisen ylipäänsä pitäisi olla kenenkään bisnes. Se on tietenkin kerettiläinen kysymys nykyisinä markkinaliberalistien happy hour -aikoina, mutta esitän sen silti vakavasti. Meillä ei ole kaupallista peruskoulutusta eikä kaupallista kirjastolaitosta. Miksi meillä pitää olla kaupallinen lääkkeiden jakelu? Mitä ihmeen etua kaupallisuus voisi tuoda alalle, joka kai kiistatta myönnetään peruspalveluksi?

Lääkkeiden maailmassa on kahdenlaisia hintoja, patentin suojaamia monopolihintoja ja periaatteessa patentin vanhenemisen takia kilpailun piiriin joutuneita lääkkeitä. Isoja lääkefirmoja kiinnostavat lähinnä ensimmäiseen ryhmään kuuluvat lääkkeet. Mutta ovatko kilpaillut lääkkeetkään muuttuneet edullisiksi? Omien havaintojeni mukaan apteekeissa myydään vain kalliita ja superkalliita lääkkeitä. Kelakorvauksen jälkeenkin monet pysyvässä käytössä olevat lääkkeet ovat pienituloiselle kova menoerä. Se ei ole yhteiskunnan etu, se on vain lääkealan yrittäjän etu.

* * *

Lääkkeiden hintoja on pyritty jossain määrin säännöstelemään ja nykyään apteekit on velvoitettu tarjoamaan potilaalle lääkärin määräämän kalliin valmisteen sijaan vähän halvempaa rinnakkaistuotetta. Mutta miksi ylipäätään sallimme lääkkeiden olevan kalliita? Miksi asiaa ei järjestetä niin, että meillä on yksi valtiollinen lääkkeiden jakelija, joka koollaan ja lainsäädännön tarjoamalla selkätuella tarjoaa kaikki monopolihinnoittelun ulkopuolella olevat tuotteet omakustannushinnalla? Normaali vastaus "se olisi sosialismia" ei tässä kohdin edes naurata.

Valtion ei tarvitsisi lääkejakelijana kerätä edes niitä voittoja, joita rinnakkaislääkkeiden valmistajat keräävät. Valtion apteekki hoitaisi kilpailutuksen asiakkaiden puolesta ja huomattavasti tehokkaammin. Vielä parempi tietysti olisi, jos valtion lääketehdas valmistaisi kaikkea sitä, mitä patentti ei suojaa. Siten voitaisiin varmistaa, etteivät lääkkeet maksa yhtään enempää kuin on pakko. Se estäisi myös lääketehtaiden ja lääkäreiden hiljaisen symbioottisen suhteen (paitsi monopolihinnoiteltujen lääkkeiden kohdalla). Minusta se olisi erinomainen kehityssuunta. Lääketehtaan osakkeita omistava lääkäri on epäeettinen ilmestys. 

Liisa Hyssälän (Kepu) johtama työryhmä ehdottaa apteekkarien privilegioiden purkamisen lisäksi "säänneltyä enimmäishintaa".  Tämän ei pitäisi tarkoittaa käytännössä yhtään mitään sille, joka uskoo markkinakilpailun hintoja alentavaan voimaan. Jos tarvitaan enimmäishintajärjestelmää, kilpailu ei toimi tarkoitetulla tavalla vaan alalla vallitsee salainen hintakartelli. Sitä ongelmaa ei synny, jos toimijoita on tasan yksi, jota laki velvoittaa myymään lääkkeet omakustannushinnalla. 

* * *

Hädänalaisessa asemassa olevan ihmisen käyttäminen oman bisneksen edistämiseen pitäisi säätää rangaistavaksi teoksi. Apteekkarit selviäisivät tästä uhasta vain lopettamalla ja antamalla avaimet valtion lääkelaitokselle. Me tarvitsemme ammattitaitoisia proviisoreita, mutta emme kartellimaisesti keskenään "kilpailevia" apteekkareita. Vanhan vitsin mukaan apteekkilupa on lupa painaa seteleitä omaan käyttöön. Kaikissa pienemmissä kunnissa apteekkari on ollut perinteisesti veroäyrien huipulla. Se ei ole perustunut ylenpalttiseen ammattitaitoon vaan monopoliasemaan.

Teoriassa apteekkien perustamisen täydellinen vapauttaminen markkinavoimille johtaisi ainakin ns. rinnakkaislääkkeiden kohdalla hintakilpailuun. Mutta missä määrin apteekeilla olisi oikeasti kiinnostusta hintakilpailuun? Todennäköisempää on, että Suomeen ei hirveästi nykyistä enempää apteekkeja mahdu, eikä yhdelläkään uudella ole motiivia ruveta polkemaan hintoja. Jos olisi, miksi sitä kilpailua ei nähdä jo privilegioapteekkareiden kesken? Valitettavasti apteekkien määrän lisääntyminen ei yksinään takaa kilpailuhaluja. Kapitalistiseen markkinatalouteen kuuluu myös omistuksen keskittyminen. Ei ole mitään syytä uskoa, ettei niin tapahtuisi nopeasti myös markkinatalouteen siirretylle lääkejakelulle.

Valtio on tietysti luotettava kansan palvelija vain siinä tapauksessa, että hommaa hoidetaan ilman taka-ajatuksia. Jos lääkejakelun monopoli määrätään valtion laitokselle, sen johtoon valittavilla ei saa olla mitään kytköksiä lääkkeiden valmistajiin. Vastoin järjen varoitusta haluan itse uskoa, että tästä maasta vielä löytyisi ammattilaisia, jotka olisivat valmiita työskentelemään sen hyväksi, ettei kukaan lääkkeitä tarvitseva joudu maksamaan niistä ylihintaa eikä toisaalta joudu kärsimään huonosta laadusta. Maailmassa on asioita, joiden tuottamisessa markkinakilpailu on järkevä laatu- ja hintatason säätelijä. Tällaisia ovat esimerkiksi juustonvalmistus ja lomamatkat. Mutta peruspalvelut on syytä jättää markkinatalouden ulkopuolelle nyt ja tulevaisuudessa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti