Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Trump ei ole syy vaan seuraus

Naomi Klein on profiloitunut kirjoittajana ja ajattelijana, joka ei kaihda liian isojen haasteiden käsittelemistä. Kun ei ei riitä : Vastaisku sokkipolitiikalle (Into 2018) ei tuota profiilia muuta, Klein tarttuu suoraan sarvista katastrofia, jota uutisissa kutsutaan kiinteistökeinottelija Donald Trumpin valitsemiseksi Yhdysvaltain presidentiksi. Klein anaysoi ensin katastrofin ainesosat ja pohtii sen jälkeen keinoja ihmiskunnan enemmistön selviämiselle. Hän myös löytää niitä, vaikka eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna näiden ratkaisujen "puolueiden vastainen perusvire" saattaa vaikuttaa epärealistiselta. Yhdysvalloissa - ja Kanadassa näköjään myös - on erilaisilla tilapäisillä kansanliikkeillä erilainen perinne ja voima, joka varmaan nousee maata pitkään kiusanneen kaksipuoluejärjestelmän moraalia rapauttavasta vaikutuksesta.

Kleinin tärkein väite on, ettei Donald Trumpin valinta ollut mikään onneton sattuma, vaan pikemminkin johdonmukainen seuraus toisaalta yhdysvaltalaisen (uskonnollisen) oikeiston kasvaneesta voimasta, toisaalta demokraattipuolueen järkyttävästä virheiden sumasta. Klein muistaa myös korostaa sitä, ettei Trump suinkaan ole keksinyt sitä shokkipolitiikkaa, joka sopii hänen mielenlaadulleen niin hyvin. Trump sopii finanssipiirien kannattamaan shokkien hyödyntämiseen kuitenkin keskimääräistä paremmin, koska hänellä ei ole luontaisia moraalisia estoja olla röyhkeä, murskata viattomia ihmisiä ja pelotella 7 miljardia ihmistä puolikuoliaaksi. Trump on tuote, vaikka itse uskookin olevansa ylivertainen liikenero ja jokaisen diilin lopullinen voittaja. (Hänen henkilökohtainen uransa on tunnetusti täynnä epäonnistumisia.)

Trumpin hallinto näyttäytyy ulkopuoliselle helposti kaoottisena epäpätevyyden jätealtaana, mutta silloin jää olennainen huomaamatta. Ratkaisevaa ei ole, miltä Valkoisen talon politiikka näyttää vaan se, miten nopeasti ja miten laajassa mitassa se kykenee poistamaan pankkien vähäisenkin sääntelyn jäänteet, tuhoamaan Obaman hallinnon vähäisetkin kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi tehdyt uudistukset, lopettamaan kaikki esteet öljyteollisuuden tuhoavan käyttäytymisen tieltä ja nostamaan Yhdysvaltain militaristisen kiihkon ja tuhlailun uusiin sfääreihin. Trump pääsi presidentin asemaan Yhdysvaltain epädemokraattisen vaalilainsäädännön ansiosta, mutta ei se silti olisi ollut mahdollista ilman riittävän laajaa taustatukea. Trumpin täytyy lunastaa tukijoilleen antamansa lupaukset. Ei äänestäjille, vaan tukijoilleen.

* * *

Siinä missä kansainvälinen lehdistö keskittyy näyttämään Trumpin hallinnon lähes koomisena sekasotkunäytelmänä, jonka pääroolissa on lyhytjännitteinen, impulsiivinen ja ailahteleva presidentti itse, Klein muistuttaa toistuvasti, että Trump ajaa pienen ultrarikkaiden ryhmän etuja, hallintofarssi ei ole mikään huvinäytelmä. On tietysti totta, että Trump ajaa ensi sijassa omaa etuaan, mutta koska se käy yksiin muitten ultrarikkaiden etujen kanssa, asia on merkityksetön. Olennaista on, että Trumpin köyhtyvää valkoisten miesten ryhmää kosiskeleva demagogia on läpikotaisin valheellista, taktista mielistelyä vallan saamiseksi ja vallassa pysymiseksi. Trumpin raivoisa taistelu oikeusvaltion perusteita vastaan antaa kuitenkin perusteet uumoilla, ettei hän jää odottamaan, pystyykö uunottamaan Yhdysvaltain äänestäjiä toisenkin kerran. Sitä ennen hän järjestää maalleen ja maailmalle sen luokan shokkeja, että Trumpin vallan jatkuminen on niiden rinnalla pikkujuttu.

Onko tällaisesta puhuminen aivan sekopäistä liioittelua ja pelottelua? Voisiko Trumpin hallinto todella ottaa vallan käsiinsä ja lopettaa muodollisesti demokraattisen systeemin? Ei tietenkään ilman liittolaisia. Hän tarvitsee CIA:n tuen, hän tarvitsee FBI:n tuen ja paras ratkaisu on tietysti vaihtaa johtajiksi omat miehet tai naiset. Ennen muuta Trump tarvitsee Pentagonin tuen. Hän on jo nimittänyt tukun kenraaleja tärkeisiin tehtäviin. Hän syytää valtavia määriä rahaa Pentagonin tuhlattavaksi. Pentagonin ei tarvitse edes pyytää, kun Trump jo ampuu jonnekin Syyrian nurkille ison kasan vanhentuvia ohjuksia, joiden tilalle täytyy tilata upouusia. Jos Obama oli aselobbyn vankina, Trump on tuon lobbyn vapaaehtoinen rahoittaja ja ihailija. NRA:n tuki Trumpilla on ollut jo ennestään, mutta sitäkin suhdetta hän jaksaa lämmittää jokaisen kouluammuskelun jälkeen.

Trumpilla ja hänen taustavoimillaan on yksi merkittävä ongelma. Kansalaisten selvä enemmistö ei kannata nykyistä politiikkaa. Jos vaalit pidettäisiin nyt, Trump häviäisi vaalijärjestelmästä huolimatta luultavasti kenelle tahansa, joka pystyisi näyttäytymään täysijärkisenä, moraalisesti lujana ihmisenä. Vaalit ovat siksi riski, joka pyritään välttämään. En tiedä, miten siihen tullaan pyrkimään. Riittävän suuri sotatoimi on todennäköisin vaihtoehto, mutta kuka tietää, riittääkö sekään. Trumpin karkea, sivistymätön ja epäkohtelias suhtautuminen muihin valtioihin ja niiden johtajiin (satunnainen typerä imartelu ei toimi kuten Yhdysvalloissa ehkä toimisi) on romahduttanut Yhdysvaltoja kohtaan tunnetun luottamuksen. Tuore into kauppasotiin merkitsee sitä, ettei Trump voi luottaa perinteisten liittolaistensakaan tukeen. Sotiminen yksin on aina riskialtista.

* * *

Naomi Klein korostaa toistuvasti, että ratkaisu ei ole uusi "Hillary Clinton". Klein on lähinnä Bernie Sandersin kannattaja, mutta vielä enemmän hän uskoo siihen, että vain kansalaisten puolueista riippumaton nousu barrikadeille riittää torjumaan trumpilaisen  vallankaappauksen ja demokraattisen järjestelmän murskaamisen. Klein kuvailee laajasti Trumpin valintaa seuranneita kansanliikkeitä ja muistuttaa koko ajan siitä, että "EI!" ei riitä, täytyy löytää radikaalisti erilainen "KYLLÄ". Valitettavasti tämä Kleinin suosima ja suosittelema radikalismi jää jotenkin hahmottomaksi, koska hän on pohjoisamerikkalaiseen tapaan radikaali vasemmistolainen, joka ei halua tulla leimatuksia radikaaliksi vasemmistolaiseksi. Sellainen hänen näkemyksensä kuitenkin on ja menee pidemmälle kuin esimerkiksi Sandersilla (en analysoi tätä ajattelua tässä, lukekaa itse hänen kirjansa).

Naomi Klein haluaa olla optimisti ja uskoo kansanliikkeiden kykenevän pysähdyttämään "taantumuksen" vyörytyksen niin Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassakin. Kauko-Idästä hän erityisen paljon sano, vaikka epäilemättä ymmärtää, ettei maailman asioita voi ratkaista ilman Kiinan ja Intian kaltasia jättiläisiä; myöskään Venäjästä Klein ei valitettavati juuri kirjoita eli hänen näkökulmansa on tältä osin keskittynyt Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Kaikenlaisten myönteisten ilmiöiden rinnalla on kuitenkin koko ajan näkyvissä oikeistolaisen, kansallishenkisen liikehdinnän kasvua ainakin Euroopassa. Toistaiseksi on vaikea nähdä, kuinka vahva "trumpilainen atlanttinen yhteys" loppujen lopuksi on. Eurooppakin alkaa olla täynnä itseään täynnä olevia konservatiivisia miehiä. Siellä tunkion laella voi tulla ahdasta, sillä Donald Trump ei ainakaan tule jakamaan vallastaan hitustakaan.

Ratkeaako Trumpiin tällä hetkellä henkilöitynyt vallankaappauksen yritys Yhdysvalloissa vai onko se globaali ongelma, johon tarvitaan globaali ratkaisu? Paljon riippuu varmaan siitä, uskaltautuuko Trumpin leiri uusiin vaaleihin vai yrittääkö se sementoida valtansa seuraavien parin vuoden aikana. Vielä ei Yhdysvaltain oikeusjärjestelmän tuhoaminen ole toteutunut, vaikka Korkeimman oikeuden nimitykset ovatkin olleet Trumpin käsissä. Toistaiseksi ainakin oikeusvaltion periaatteet ovat pystyssä, vaikka Trump hyökkää niiden kimppuun liki päivittäin. Itse en ihan pysty yhtymään Kleinin kansalaisaktivismiin nojautuvaan optimismiin. Se on trumpisteille haaste, mutta ei välttämättä riittävä ja ratkaiseva. Pahoin pelkään, että ratkaisevaa on, saako Trump asevoimat ja tiedustelujärjestöt niin tukevasti taakseen, että hän voi tehdä "erdoganit". Se ei ole mahdotonta, mutta ei myöskään vääjäämätöntä. Naomi Kleinin sanoin: "On meistä itsestämme kiinni, kuinka vastaamme tähän kriisiin. Valitkaamme siis toinen vaihtoehto. Harpatkaamme eteenpäin." (s. 338)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti