Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Maata ei saa omistaa

Lempäälässä ovat olleet vastakkain "sosialistisella ryöstöretkellä" oleva kunta ja alhaisesta tarjouksesta "pöyristynyt" yksityinen maanomistaja. Tämä sana näytelmä on toistunut lukemattomia kertoja sen jälkeen, kun kunnat saivat ns. kaavoitusmonopolin ja siihen olennaisesti liittyvän oikeuden pakkolunastukseen tilanteissa, joissa sopua ei synny ja yleinen etu on uhattuna. Minä en nyt lähde pohtimaan maan kohtuullista myyntihintaa, vaan ihmettelen suoraan, mistä kummasta kumpuaa ihmisen kuvitelma siitä, että hän voisi jotenkin oikeutetusti omistaa palasen maapalloa. 

Sillä kummallinen tuo kuvitelma on ja sen kummallisuuden todistamiseksi ei tarvitse olla mikään ideologinen hippikommari. Riittää kun kysyy ja yrittää vastata siihen, keneltä se omistusoikeus oikein on saatu. Valtaosa nykyisistä maanomistajistahan on perijöitä ja he toteavat silmät sinisinä, että he omistavat tietyn maa-alueen, koska heidän vanhempansa ovat antaneet sen perintönä heille. Kuinka monta sukupolvea taaksepäin todennäköisesti pääsemme tällaista perinnöllistä maanomistusta taaksepäin ennen kuin törmäämme kaikkeen omistamiseen liittyvään vahvemman oikeuteen?

Emme kovinkaan kauas. Kun karjalaiset piti asuttaa hävityn sodan jälkeen, valtiovalta käytti voimaa ja pakotti rikkaat maanomistajat luovuttamaan maata siirtolaisiksi pakotetuille. Vähän kauemmas kun mennään, törmätään tuon tuostakin kruunuun - läntiseen tai itäiseen -, joka määrää tämän tai tuon maa-alueen olevan jonkun kreivinkutaleen omaisuutta ja sitten se kutale sallii joidenkin viljellä siinä ja joskus lunastaa maa omaksi - tai sitten ei. Kun mennään riittävän monta vuosisataa takaperin, yhtäkkiä tätä maata ei omistakaan oikeastaan kukaan. Ei ainakaan sellainen, jolla olisi motiivia tai valtaa taistella siitä viimeiseen saakka. Saamen kansa väistyi kohti pohjoista sitä mukaa kun etelän väki ryösti heidän entiset pyyntimaansa.

* * *

Aivan oikein, ryöstivät. Ei sitä maata viljelyyn voinut keneltäkään ostaa, koska se ei ollut kenenkään omaa. Paimentolainen liikkuu ja käyttää maata, vettä ja luonnonvaroja, mutta ei koe omistavansa luontoa. Liian lähelle tuppautuva ventovieras voi saada äkäisen reaktion aikaan, mutta jossain vaiheessa paimentolainen poistuu ja jättää maan jälkeensä. Tiedämme, että maanomistuksen käsite liittyy maanviljelykseen, tuohon ihmisen kulttuurisen nousun yhteen ehtoon. Ihmiselle syntyi tarve "omistaa" viljelemänsä maa, koska paikalla oli tarkoitus olla pitkään eikä kovalla vaivalla viljelykuntoiseksi saatua maata haluttu antaa jonkun toisen hyödynnettäväksi.

Maanviljelys synnytti myös ajoittaista ylijäämää, jonka avulla vaurastunut viljelijä saattoi tehdä huonommin pärjänneelle naapurille tarjouksen, josta oli vaikea kieltäytyä ja niin kasvoi vauraan viljelijän maaomistuskin. Pohjimmiltaan tämä on myös taloudellisen eriarvoisuuden synty hyvin lyhyesti ja pelkistäen kuvattuna. Maan omistaminen on tietysti vain yksi osa erilaisten yksityisomistuksen muotojen joukossa, mutta monien syiden takia se on hyvin keskeinen. Toisin kuin Pohjolassa, missä tunnetaan ja pääosin tunnustetaan edelleen ns. jokamiehen oikeus, suuressa osassa muuta maailmaa maan omistamista käytetään aktiivisena vallankäytön välineenä. Ei tarvitse kuin vilkaista Israelin ja Palestiinan konfliktia. Ei siellä uskonnoista ole kyse vaan siitä, kuka saa omistaa ja hallita tuota kuivaa maaplänttiä.


Minuun teki jo lapsena suuren vaikutuksen intiaanipäällikkö Chief Seattlen vuonna 1854 ilmaisema koruton ihmettely valkoisen miehen maanomistushimon edessä. "How can you buy or sell the sky, the warmth of the land? The idea is strange to us. If we do not own the freshness of the air and the sparkle of the water, how can you buy them?" Tiedän, että valtaosa nykyisistä ihmisistä ei ole koskaan pysähtynyt pohtimaan, miten absurdi koko ajatus maan tai virtaavan veden omistamisesta on. Millä oikeudella edes ensimmäinen ihminen olisi aidannut jonkin alueen ja ilmoittanut muille eläville olennoille, ettei niillä ole sinne tulemista? Pelkällä röyhkeydellä, väkivallalla ja ryöstämisellä on maailman maat jaettu ja otettu yksityiseen omistukseen.

* * *

Ideologisesti virittyneet omistamisen rakastajat huomauttavat tähän, että historia osoittaa vain yksityisen omistaman maan pysyvän kunnossa, yhteismaat rappeutuvat koska kenenkään oman edun mukaista ei ole käyttää energiaansa sen hoitamiseen. Nämä ideologit pitävät maanviljelysyhteiskuntaa jonain lähtökohtana, mutta sitähän sen ei tarvitse olla. Ihminen pärjäsi oikein hyvin ennen viljelyä, monen tutkijan mielestä paljon paremmin kuin myöhemmin, koska vaikka elämän marginaalit olivat kireämmät, ihmisten elämää eivät hallineet omistamiseen liittyvät kiistat, eriarvoisuus ja väkivalta. Omistaminen korvasi yhteistoiminnan ja tarjosi tilalle eriarvoisuuden eriväriset siemenet.

Toki ymmärrän, kuin syvässä yksityinen (maan)omistus on kapitalistisessa talousjärjestelmässä. Vaikka suurin osa viljelykelpoisesta maasta on yksityisessä omistuksessa, suuret alueet huonommin tuottavasta maasta ovat yhteisessä omistuksessa. Yksityistä omistusoikeutta on ollut pakko hillitä, jotta kaikki maa ei keskity muutamalle (sitähän tuo kuntien kaavoitusmonopolikin on, yksityisomistuksen haittojen torjumista tietyllä alueella). Itse uskon siihen, että ihmisen täytyy palata maanviljelyä edeltäviin maanomistusoloihin. Maapallon sietokyky ylittyy, jos yksityisen omistamisen tuhoisia vaikutuksia ei hillitä. Minusta kaikki maat voisi julistaa yhteiseksi omistukseksi. Perijät saakoot pitkäaikaisen hyödyntämisoikeuden, mutta ei ikuista.

Yksi kaunis ja kannatettava tapa luopua maanomistuksesta on luovuttaa sitä luonnonsuojelualueiksi. Niin tekisin itse, jos joutuisin yhtäkkiä perimään maata. Ei kukaan kaupungissa elävä tarvitse sitä omistusoikeutta hengissä pysyäkseen. Sitä paitsi oikeus hakata perintöpalstat sileiksi uuden auton tai kesämökin hankkimiseksi on rikoksella hankitun omaisuuden rikollista jatkohyödyntämistä. Kyllä, minun mielestäni kaikki yksityinen maanomistus on ammoin aloitettuun rikokseen osallistumista. Kannattaa aina jatkaa kysymystä, no mistä se perinnön lahjoittaja sen maan sai? Jossain vaiheessa törmää aina ryöstöön, väkivaltaiseen tai väkivallattomaan anastukseen. Ne, joilla jonkinlainen alkuperäinen oikeus edes teoriassa voisi olla, eivät sitä omistusoikeutta arvostaneet. He olivat ja ovat oikeassa. Maata, vettä ja ilmaa ei saa omistaa. Ne kuuluvat meille kaikille.

2 kommenttia:

  1. Parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia. Jos niille voisi arvoa vastaavan hinnan laittaa, ei kenelläkään olisi varaa maksaa sitä.

    VastaaPoista
  2. Viisasta pohdintaa, kuten sinun aiemmatkin blogisi. Jani Laasonen on pohtinut ehkä pitemmällekin näitä samoja kysymyksiä ja hänen rohkeat päätelmänsä sytyttävät ainakin minussa asuvan 60-lukulaisen. Janin blogikirjoitukset löytyvät netistä ja niistä on julkaistu myös kaksi kirjasta. Zeitgeist -liikkeestä Jani Laasonen varmaan on saanut innoituksensa. Naomi Klein uusimmassa kirjassaan Kun ei ei riitä rohkaisee kohtuullisuuteen tyytyviä nykymenon toisinajattelijoita esittämään todellisia haasteita. Rahataloudesta luopuminen on Janin esittämä hyvin perusteltu ja kestävään kehitykseen pohjautuva haaste.
    Naomi Klein näkee, että Hilary Clinton olisi ollut surkea vaihtoehto ja Trump on kapitalistisen uusliberalistisen globaalitalouden looginen lopputulos. Ahneudella on se paskanen loppunsa, jonka me jokainen jo pystymme näkemään ja ennustamaan. Suomalaiset ahneuden apostolitkin ovat aivan ulalla. Stubb vaatii tuloerojen kaventamista ja Katainen hyökkää koko EU:n järjestemän tuella vanupuikkoja kuriin! Monen mielestä miljardien hävittäjäarmadoista luopumisessa olisi enemmän järkeä ja vaikuttavuutta.
    Meidän on oltava optimisteja, sillä elämämme ajan haasteet ovat niin ratkaisevia ja säästäkäämme pessimismimme parempiin aikoihin.

    VastaaPoista