Hyvä arkkitehtuuri on ihmisen perusoikeus

Tässäpä viisas kirja! Kirjoittaja uskaltaa esittää kritiikin turvautumatta näennäisiin pehmennyksiin ja väistöliikkeisiin, mutta hallitsee myös kyvyn havaita omat rajat ja myöntää se luontevalla itsekriittisyydellä. Kirja edustaa viisautta myös siten, että lukijan tekee tuon tuostakin mieli siteerata erinomaista tai suorastaan nerokkaalta tuntuvaa kiteytystä. Tärkeimpänä kaikista tämä kirja on viisas siinä, että se asettuu tavallisen ihmisen puolelle, tarvittaessa "omia" vastaan. Kirjoittaja on ymmärtänyt oman alansa eli arkkitehtuurin tärkeimmät osatekijät ja osaa kertoa niistä maallikolle ymmärrettävällä, oivallukseen johtavalla tavalla. Kirjoittaja kykenee myös tarjoamaan lukijalle valaistumisen hetkiä. Hetkiä, jolloin tajuaa olleensa koko elämänsä sokea, kuuro ja ymmärtäminen. Ainakin minulle kävi niin.

Kirjoittaja Kaj Nyman on arkkitehti ja yhdyskuntasuunnittelun professori (emeritus). Kirja on Arkkitehtuuri, käyttäjän taide (Ntamo 2023), pienikokoinen runsaudensarvi, jonka on kustantanut pikkuruinen on demand -kustantamo, ei mikään arkkitehtien ammattikunnan arvostama ja käyttämä toimija. Kaj Nyman on kehuttu ja palkittu, mutta myös monen kollegan hyljeksimä, koska ei ole suostunut keskinäisen kehumisen kerhon jäseneksi, vaan uskaltaa esittää purevaa ja vaikeasti kumottavissa olevaa kritiikkiä sekä arkkitehtuurista että sen toteuttajista eli arkkitehdeistä. Hiukan häpeän, mutta tunnustan, etten ole aiemmin lukenut Nymanin tekstejä. Se on ollut minun tappioni, ei Nymanin. Ilmoittaudun joka tapauksessa näin jälkikäteen Kaj Nymanin näkemysten kannattajaksi, vaikka arvelenkin, ettei hän mitään fanikerhoa kaipaa. Ainoa vähäinen moitteeni kohdistuu kirjan kokoon nähden liian paksuun paperiin, joka lienee valittu värikuvien takia, mutta hankaloittaa sivujen kääntämistä ja aukeaman avoinna pitämistä.

En oikein tiedä, mistä päästä lähtisin kirjan ja Nymanin ajattelun laveaa antia purkamaan. Voisin poimia kirjasta kymmeniä tai ehkä satoja osuvia sitaatteja, mutta yritän nyt ensin muotoilla joitain ajatuksia itsekin. Yhtäkkiä valaistuneena sortuu helposti liioitteluun, joten yritän edetä askeleen kerralla. Aloitan siitä, miten osuva on Nymanin ajattelua hyvin kuvaava, kirjan otsikkoon yltänyt kiteytys. Vaikka oma isoisäni oli Helsinkiinkin rakennuksia piirtänyt arkkitehti ja yksi enoistani sisustusarkkitehti, en ole koskaan aikaisemmin tajunnut, että arkkitehtuurin merkitys on juuri siinä, että se on konkreettisesti taidetta, jonka keskellä jokainen meistä elää nukkumisen hetkiä lukuun ottamatta. Arkkitehtuuri on taidetta, jota emme voi valita kuten kirjaa, musiikkia, taulua tai elokuvaa. Käytämme arkkitehtuurin taidetta joka päivä siinä muodossa, jonka arkkitehdit ja heidän työnantajansa ovat päättäneet. Ei ihan pieni asia.

* * *

Kaj Nyman puhuu viisaasti arkkitehdin ja arkkitehtuurin vallasta ja vastuusta. Sitä valtaa on vaihtelevassa määrin, mutta aina enemmän kuin tulevilla käyttäjillä. Ennen muuta arkkitehdillä on valtaa tehdä hyvää tai huonoa arkkitehtuuria eli rakennettua elinympäristöä meistä jokaiselle. Tämä valta on niin suurta, että siitä seuraa myös painava vastuu. Sitä ei voi kiistää, eikä myöskään Nyman sitä kiistä, että aika usein varsinkin ns. tavallinen arkkitehti, joka ei voi sanella hintaansa ja ajaa tahtoaan läpi, on käytännössä monen voiman välissä. Nyman ei tähän aiheeseen varsinaisesti paneudu, mutta rakennuttajien taloudelliset intressit (käytännössä pyrkimys säästää kustannuksissa ja maksimoida käyttäjien maksama hinta) eivät juuri vastaa käyttäjien ideaalia. Monessa tapauksessa arkkitehdin luovuus on jo etukäteen sidottu tiukasti sekä budjetin että tilaajan asettamien reunaehtojen takia.

Muitakin syitä käyttäjän näkökulmasta epäonnistuneeseen arkkitehtuuriin riittää. Arkkitehtien ammattikunnasta löytyy monenlaisia persoonia, joista osalle käyttäjän onni ei ole lainkaan tärkeä asia, jos sitä vertaa esimerkiksi arkkitehdin samaan ylistykseen omalta vertaisryhmältään. Liian usein arkkitehdit piirtävät enemmän toisilleen kuin tuleville käyttäjille. Seurauksena ei onneksi ole automaattisesti huonoa arkkitehtuuria, mutta kun on, eivät sitä aina myönnä tekijät ja heidän kollegansa. Osa arkkitehdeista alistaa myös itsensä päättäjien epäammattimaisista ideoista ja muotihullutuksista aiheutuvaan hetkelliseen trendikkyyteen, jonka seurauksena tulevat käyttäjät maksavat helposti pelkistä kuorista ja käteen jää toimimatonta rakentamista, jonka kuoria esitellään WAU!-huudahdusten saattelemana sekä alan että tilaajan lehdissä.

Arkkitehdin vastuu on monimutkainen asia, mutta Nyman tuntuu ajattelevan, että aivan liian moni kollega tuntuu olevan vastuussa pelkästään muodolliselle tilaajalle tai maksajalle, ei lainkaan käyttäjille, jotka joutuvat ottamaan sen, mitä annetaan. Arkkitehtuurin käyttäjillähän ei ole minkäänlaista veto-oikeutta, hyvä jos edes oikeutta ilmaista tyytymättömyyttä ja pettymystä. Ajoittain kansalaiset pääsevät "äänestämään" jonkin julkisen tilan täyttävän rakennuksen suunnittelukilpailun loppusuoralle päässeiden ehdotusten välillä (viimeksi Elielin aukion osalta). Mutta sehän on kaikki näennäistä kansan ja tulevien käyttäjien valtaa. Koskaan vaihtoehtona ei ole jättää jokin alue rakentamatta tai tehdä siitä viihtyisä puisto loputtomien toimistorakennusten väliin. Arkkitehdille maksetaan avaran tilan täyttämisestä, ei sen jättämisestä rauhaan.

* * *

Arkkitehtuuria pelkästään käyttävänä en osaa mitään asiaa ilmaista paremmin kuin Kaj Nyman itse. Siksi olen kerännyt tähän loppuun suoria sitaatteja, joiden äärellä itse olen kokenut ilahtumisen ja valaistumisen hetkiä. Ilman sitaattia otan esimerkiksi oven, jonka tärkeyttä arkkitehtuurissa en ole itse koskaan aikaisemmin tullut tietoisesti ajatelleeksi. Kirjassa huonon arkkitehtuurin esimerkkinä toimivan Savonlinnan kirjaston kohdalla oviratkaisu symboloi yleistä epäonnistumista; pääovi (kuva sivulla 97) on pimeä aukko sotkuisessa julkisivussa, ei sellainen esteettinen houkutin, jollainen on päässyt kirjan kanteen (kuva alempana). 

"Arkkitehdit toteuttavat kiinteistösijoittajien toiveita, ikään kuin ihmisen mittakaava, yhteys luontoon, aurinkoisuus, paikat lasten leikkiin olisivat menettäneet merkityksensä. [– –] Ikään kuin ihmisten viihtyminen ei olisi ammattitaidon pääasia." (s. 5)

"On sangen mielivaltaista, millainen arkkitehtuuri saa taiteen leiman." (s. 12)

"Käyttäjä oppii sietämään mitä tahansa, hänellä ei ole vaihtoehtoa." (s. 18)

"Pohjimmiltaan on kysymys siitä, minkälaisessa ympäristössä ihmislajiin kuuluvien olentojen on hyvä elää." (S. 23)

"Kukaan ei tule toimeen ilman arkkitehtuuria. Jokaisella on oikeus hyvään arkkitehtuuriin. Arkkitehtuuri on hyvää, kun sen käyttäjä tuntee olevansa siinä kotonaan. Sitä arkkitehtuurin taidetta kannattaa tavoitella." (s. 25)

"Tavallinen arkkitehtuuri tavallisille ihmisille on aina tärkeää; sankariarkkitehtuuri harvoille ja valituille on harvoin tärkeää." (s. 32)

"Hyvien kokemusten vaatimus tarkoittaa, että rakennetun ympäristön suunnittelu on moraalista toimintaa." (s. 34)

"Määrittelen arkkitehdin ammattitaidon siten, että sen turvin syntyy rakastettavia paikkoja ihmisten käyttöön." (s. 41)

"Me olemme kaikki arkkitehtuurin taiteen kokijoita, emme voi valita sitä pois. Vieläpä niin, että hyvin harvoin olemme arkkitehtuurin vaikutuspiirin ulkopuolella." (s. 113)

"Markkinoiden anarkian takia hyvän kaupungin edellytyksenä on hyvä kaupunkisuunnittelu." (s. 115)

"Lapsen ehdoilla tehty ympäristö on aina hyvä. Maaomaisuuden arvokehityksen, kiireen, toimintojen erottelun ehdoilla tehty ympäristö on aina huono." (s. 119)

"Kaupunkirakennustaiteen tehtävänä meidän modernissakin maailmassamme on saada aikaan viihtymistä. Arkkitehtien taidosta se on kiinni." (s. 139)

"Mainetta kalastelevat aikamme arkkitehdit tekisivät mieluummin monumentteja kuin arkirakennuksia. Heille käytännön estetiikka on vieras." (s. 159)

"Jos olisi pakko asua kaupungissa, voisin asettua Kuopioon." (s. 179)

"Taiteessa kaikki se, mitä me ihmisinä olemme, voidaan tuoda päivänvaloon." (s. 188)

"Ihmiset, joilla ei ole valtaa valita, eivät valita." (s. 199)

"Hyvä arkkitehtuuri tekee onnelliseksi. Miksi tyytyä vähempään?" (s. 224)