Francotta paras

Professori Jussi Pakkasvirran kirja Francon kanssa? - Suomi, Espanja ja kylmä sota (Siltala 2023) on kiertelemättä ilmaisten aika eriskummallinen kirja. Periaatteessa se kronikoi Suomen ja Espanjan välisiä suhteita (monipuolisesti, ei vain muodollisia valtiollisia sellaisia) 1920-luvulta nykypäiviin, mutta sisällöllinen painopiste Espanjaa yksinvaltiaana hallinneen Francisco Francon elinajassa. Kustantaja ja kirjoittaja on lisännyt alaotsikkoon ilmaisun "kylmä sota", mitä en pidä erityisen onnistuneena. Yleistä kansainvälistä kylmää sotaa kirja ei käsittele oikeastaan ollenkaan, vaan termi viitannee Suomen ja Espanjan varsin viileisiin diplomaattisiin väleihin Francon valtakaudella. Tätä on lukijan kuitenkin vaikea arvata etukäteen. Itsekin ehdin sitä ihmetellä, kun molemmat maat pyrkivät kaikin tavoin pysyttelemään virallisen kylmän sodan ulkopuolella.

Eriskummalliseksi kirjan tekee Pakkasvirran ratkaisu nostaa Franco sekä otsikkoon että yhden osan päähenkilöksi. Tämä pienoiselämäkerta "Osa III Franco" on itse asiassa kirjan kiintoisimpia jaksoja, sillä ainakaan itselläni ei ole koskaan ollut riittävästi motivaatiota perehtyä tarkemmin julmana diktaattorina tunnetun espanjalaisen elämänvaiheisiin. Muistan kyllä Francon jo lapsuudestani, jolloin keräsin postimerkkejä. Olin jossain määrin turhautunut, kun kaikissa espanjalaisissa merkeissä tuntui olevan ikävännäköisen vanhan äijän kuva. Merkit olivat tylsiä ja sellaisena olen Francoa itseäänkin aina pitänyt. Myöhemmin syynä oli tietenkin se, että hän voitti Espanjan sisällissodan Saksan tuella, vaikka pitikin kaukaa viisaasti maansa hitusen erillään Hitlerin Saksasta ja Mussolinin Italiasta, minkä ansiosta Francoa ei hirtetty sodan jälkeen, vaan hän saattoi rakentaa taantumuksellisen, umpiuskonnollisen ja jyrkästi antikommunistisen diktatuurinsa ja pysyä sen johdossa peräti vuoteen 1975 asti.

Pakkasvirta esittelee Francon elämää suppeasti, mutta ainakin minun tarpeisiini riittävästi. Vaikuttaa siltä, että ihmisenä Franco oli varovainen, opportunistinen, aina vanhoillinen ja aina psykopaattisen julma kurinpitäjä. Pakkasvirran mukaan tosiasiat eivät juuri anna tukea Francon kannattajien ylistyslauseille. Francolla ei ollut aitoa karismaa, mutta hän osasi olla oikeassa paikassa oikealla hetkellä, välttää ilmeiset sudenkuopat ja kilpailijoiden ansat. Franco ei harrastanut macho-miesten paheita, mikä ei tosin lohduttanut teloitettuja vastustajia. En tiedä, onko opportunistinen ja julma diktaattori koskaan "hyvä tyyppi", mutta ainakin Franco onnistui pitämään espanjalaiset rautakorkonsa alla neljä vuosikymmentä. Tässä mielessä hän "onnistui" elämässään, tosin vain aiheuttamalla hirvittävästi tuhoa ja kärsimystä kaikille vähänkin eri mieltä oleville, onnea vain rikkaille ja vertaisikseen arvioimilleen sotilaille.

* * *

Francon Espanja on Pakkasvirran ensimmäinen päähenkilö, toinen on virallinen ja sittemmin myös epävirallinen Suomi. Monikaan tuskin tuntee näiden kahden hallinnon yhteisiä vaiheita, joita on sanellut ensin rakkaudella jaettu antikommunismi ja siihen kiinteästi liittynyt maailmansota, sitten suhteet käytännössä jäädyttänyt Neuvostoliiton valta päättää Suomen ulkosuhteista ja lopuksi – Francon lopulta kuoltua – lähinnä turismi ja vaurastuvien suomalaisten into päästä Espanjan lämpöön kuluttamaan eläketulojaan. Maantieteellisen etäisyyden takia maiden välinen suhde on luontaisesti etäinen ja haalea kuten kaikkien toisistaan etäällä toisistaan olevien ja erilaisia kulttuureita edustavien valtioiden kohdalla. Voisikin happamasti todeta, ettei ilman Francoa ja hänen diktatuuriaan koko aiheesta ei olisi kyllä kirjaa saanut kasaan.

Ennen jatkosodan tappiota suomalaisia ja espanjalaisia hallitsi suhde Neuvosto-Venäjän ja sitten Neuvostoliiton edustaman kommunistien johtamaan valtioon ja sen viralliseen kommunistiseen yhteiskuntaan tähtäävään ideologiaan. Espanjan ja Suomen porvaristoa yhdisti viha tuota ideologiaa ja sitä levittävää valtiota kohtaan siitä piittaamatta, millaisia ajatuksia kummallakin kansalla oli asiasta. Suomessa käytiin katkera sisällissota talvella ja keväällä 1918, Espanjassa vasta vajaat kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Molemmat sisällissodat olivat verisiä, julmia ja valkoisten voiton myötä johtivat vasemmiston sulkemiseen kaikenlaisen hallinnon ulkopuolelle. Franco oli kuitenkin paljon tylympi kuin mihin valkoinen Suomi tohti olla, joten kun aseet Espanjassa vaikenivat ja Francon joukot tappoivat viimeisiä kansallisia ja kansainvälisiä tasavallan kannattajia, Suomessa hiukan maltillisempi oikeisto rajasi fasististen liikkeiden liikkumavaraa.

Pakkasvirran todistuksen mukaan Francisco Franco ei ollut natsi eikä fasisti, vaan suhtautui kumpaankin ideologiaan torjuvasti. Syynä ei ollut niinkään ideologia kuin työmenetelmä. Franco halusi palauttaa Espanjan taantumukselliseen menneisyyteen, pystyttää uudelleen katolisen kirkon vallan ja estää kaiken vasemmistolaisuuteen ja rikkaiden yksityisomaisuuteen koskemiseen vivahtavankin. Francolla ei ollut kunnianhimoisia yhteiskunnan uudistuspyrkimyksiä eikä ilmeisesti myöskään rasistisia rotuintohimoja. Hänelle riitti, että kansa alistui hänen tahtoonsa, vaikka hän ei olisi halunnut mitään erityistä. Maailmansodan jälkeen Franco luovi jatkoon, mutta joutui kitkerästi huomaamaan Neuvostoliiton tukevan kansainvälisiä protesteja ja vaikeuttavan mahdollisuuksiensa mukaan Francon diktatuurin säilymistä. No, Franco pärjäsi paremmin eikä joutunut kokemaan syrjäyttämistään. Kuolema ehti ensin.

* * *

Jussi Pakkasvirralla on selvästikin ristiriitainen suhde Francoon ja tämän diktatuurin aikaan. Myös tuomitessaan sen hirveydet ja kuvatessaan Espanjan melko eristettyä asemaa Pakkasvirta tuo esille sen, että merkittävä osa espanjalaisista hyväksyi Francon diktatuurin, koska se näytti rauhoittavan konfliktien runteleman maan, lopettavan separatistisen aktivismin ja tarjoavan ainakin liikemiehille hedelmällisen toimintaympäristön. Pakkasvirta ei ihaile Francoa, mutta yrittää ymmärtää, miten ja miksi Franco onnistui niin pitkään pysymään jonkinlaisissa väleissä sitä kritisoivien länsivaltojen kanssa (erityisesti USA oli halukas sietämään Francon diktatuuria, kun se sai sijoittaa Espanjaan sotilastukikohtiaan). Voin olla väärässä, mutta ainakin rivien välissä Pakkasvirta tuntuu sanovan, että olosuhteisiin nähden tämä yksilönä aika ikävä tyyppi onnistui yllättävänkin hyvin.

Pakkasvirta on pyrkinyt kertomaan suomalaisille lukijoille niistä muuten varsin tuntemattomiksi jääneistä henkilöistä, jotka Suomen puolelta osallistuivat valtiosuhteiden hoitamiseen Espanjassa. Tämä osio muistuttaa ajoittain keskinkertaista vakoiluelokuvaa, niin erikoisia diplomaatteja ja muita asiainhoitajia historiasta löytyy. Ehkä erikoisin ja samalla jotenkin edustavin hahmo on aatelismies Carl "Goggi" von Haartman,  joka taisteli Francon puolella sisällissodassa, kävi sotimassa välillä Suomessa, päätyi sotilasasiamieheksi Iberian niemimaalle, selvisi sodista hengissä, jäi Espanjaan asumaan ja elättämään itsensä koristekasvien viljelyllä. Ehkä hän puuhaili kaikenlaista muutakin, ennen kuin 1980, vain viisi vuotta ihailemansa Francon jälkeen henkäisi viimeisen kerran Espanjan kuumaa ilmaa.

Suomalaisista diplomaateista Pakkasvirta ei luo erityisen mairittelevaa tarinaa varsinkaan sotia edeltäneeltä ajalta. On ilmeistä, etteivät Suomen hallitukset pitäneet Espanjaa yhtä tärkeänä kuin muita entisiä siirtomaavaltoja kuten Ranskaa ja Isoa-Britanniaa. Ennen turismia Espanjasta tuotiin lähinnä viiniä, oliiveja ja hedelmiä. Ajat ja asiat tietysti muuttuivat, mutta vasta Francon kuoleman jälkeen. Espanjasta tuli Kreikan rinnalla suomalaisille läheisin turistikohde. Tätä nykyä suomalaissiirtokunta Fuengirolassa ja muilla suosituilla ikuisen auringon mailla ovat jo tuhansien eläkeläisten valtakuntaa. Suomalaisittain Espanja on nykyään normaali Välimeren turistimaa hyveineen ja paheineen. Francon varjoa nähdä, vaikka espanjalaiset itse tietävät sen edelleen jakavan kanssa ja vaikuttavan asioihin. Kiistämätöntä lienee, ettei Francon diktatuuri ollut hyvää aikaa kuin pienelle rikkaalle vähemmistölle. Näinhän asiat yleensä diktatuureissa ovat. Francon Espanja ei tässä suhteessa poikkea kaavasta.