Vain hävinneet tekevät sotarikoksia

En paljasta salaisuutta toteamalla, että historiaa kirjoittavat aina sotien ja vähäisempien konfliktien voittajat ja etteivät samaiset voittajat koskaan syyllisty sotarikoksiin. Niitähän tekevät ainakin aikakirjojen mukaan vain sotien häviäjät. Seuraava teksti ei ole moraliteetti tai ainakaan sellaiseksi tarkoitettu. En ihmettele ja moralisoi sitä, että voittaja esittää itsensä puhtoisena samalla kun alistettu vastustaja kuvataan mielikuvituksenkin ylittävien hirmutekojen tehtailijaksi; tekevät niitä paitsi synnynnäisyyttä pahuuttaan, myös ihan vain sadistisen huvin vuoksi. Yritän pohtia tämän kiinteästi sotapropagandaan ja oman kuvan kiillottamiseen liittyvän ilmiön luonnetta neljän esimerkin kautta. Yritän myös perustella, miksi tämä ilmiö on ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta epäterveellinen ja vaarallinen.

Minulle "sotarikos" on mikä tahansa rikollinen teko, joka tehdään sodan varjolla ja väitetyllä oikeutuksella. Vaikka toisen ihmisen harkittu surmaaminen on rauhan oloissa aina rikos, joka ei edes vanhene, tilanne muuttuu taianomaisesti sillä hetkellä, kun surmaamisen kohteena onkin "vihollinen" eli sodan toinen osapuoli. Sota oikeuttaa tappamisen ja vähäisemmät kaltoin kohtelut tavalla, jota jotkut pitävät "luonnollisena", jotkut taas omituisena vääristymänä ihmisen eettisessä asennoitumisessa. Koska käytännössä kaikki rikollisuuden määritelmämonopolin omistajat eli valtiot sallivat murhaamisen sodassa, sitä ei pidetä sotarikoksena sinänsä. Eettisen häränpyllyilyn seurauksena elämme siis maailmassa, jossa sodassa murhaaminen on sinänsä hyväksyttyä, mutta sitten kuitenkin on paljon tilanteita, joista voi sodankin aikana joutua vastuuseen, mutta yleensä vain, jos onnettomuudekseen kuuluu siihen porukkaan, joka ei onnistunut voittamaan.

Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa solmituissa Haagin sopimuksissa pidettiin "kiellettyinä" sotatoimina mm. myrkkyjä, petosta, antautuneen surmaamista, armottomuuden julistamista, "tarpeettomia kärsimyksiä" aiheuttavia aseita sekä vastustajan omaisuuden tuhoamista ilman pakkoa. Listasta voi huomata, että kaasu- ja muut joukkotuhoaseet olivat vielä keksimättä ja vanhat "kunniallisuuden" periaatteet olivat vielä kunniassa sodissa, jotka hoidettiin sovituilla aukeilla kentillä yläluokkaisten sodanjohtajien keskinäisen kahvittelun ja naukkailun tauoilla ao. johtajien terveyttä ja arkista mukavuutta uhkaamatta. Maailmansota muutti kaiken ja toisen maailmansodan jälkeen oltiin yleisesti valmiita paljon tiukempiin ehtoihin. 1949 hyväksytyissä Geneven sopimuksissa mainitaan yleisiä periaatteita ja luetellaan erikseen törkeimmät sotarikokset kuten siviiliväestöön kohdistuva väkivalta, kidutus ja terrori, historiallisten, uskonnollisten yms. muistomerkkien tuhoaminen, rotuerotteluun perustuva väkivalta, antautuneen ja sotavangiksi joutuneen kaltoin kohtelu sekä mm. Punaisen Ristin merkin "petollinen käyttö".

* * *

Mielessäni on tätä kirjoittaessani neljä esimerkkiä sotarikoksista ja niiden toteutuneista vastuunkannoista: I Toinen maailmansota, II Vietnamin sota, III Jugoslavian hajoamissodat sekä IV Gazan 1948 alkanut ja 2024 edelleen jatkuva tuhoamissota. Mistään aiheen kattavuudesta ei ole kyse, vaan hajahuomioista.

Toisena maailmansotana tunnetuista lukuisten erillisten sotarintamien tapahtumista joutuivat vastuuseen vain Hitlerin Saksa, Mussolinin Italia, Japani ja pienemmässä määrin Saksan eurooppalaiset pienet liittolaismaat, niiden joukossa Suomi. Suurimmaksi sotarikokseksi nostettiin Saksan toteuttama noin 6 miljoonan juutalaisen ja muiden natsien vihalistalle kuuluneiden ihmisten teollinen murhaaminen keskitys- ja tuhoamisleireillä. Hengellään siitä joutui kuitenkin vastaamaan vain pieni joukko korkeimpia kiinni saatuja johtajia. Suurin osa sotarikoksia tehneistä "määräyksiä totelleista" pääsi pälkähästä ja eli kaikessa rauhassa lopun elämäänsä, joskus takaisin korkeisiin virkoihin nostettuna. Israelin salainen palvelu jäljitti joitakin paenneita, kuten Adolf Eichmannin, mutta määrällisesti vastuuseen joutuneita oli rikoksiin syyllistyneiden määrään nähden vähän. Norjassa teloitettiin muutamia yhteistoimintamiehiä, Suomessa tyydyttiin alistumaan valvontakomission minimivaatimuksiin ja rangaistukset mitätöitiin pienen istumisen jälkeen.

Liittoutuneiden sotarikoksia, joita niitäkin tehtiin vaikka kuinka paljon, ei käsitelty saati tuomittu. Saksan kaupunkien ja Tokion laajamittainen terroripommittaminen, joka täytti kiistatta jo aiemmatkin sotarikosten määritelmät, jätettiin suurelta osin käsittelemättä. Pommituslentäjät ja terroripommitusten suunnittelijat olivat sotasankareita, eivät mitään rikollisia. Saksalaisiin siviileihin kohdistuneesta väkivallasta nostettiin kylmän sodan käynnistyttyä tikun nokkaan vain venäläisten saksalaisnaisiin kohdistama seksuaalinen väkivalta, mutta koska kyse oli vain propagandasta, mitään todellista tutkintaa tai seuraamuksia ei ollut. Kahden japanilaiskaupungin tuhoaminen ydinpommeilla on poikinut paljon väittelyä, joka on jatkunut meidän aikoihimme asti. Kukaan on tuskin vakavissaan kuvitellut, että mikään taho olisi edes yrittänyt saattaa pommituslennon suunnittelijoita ja toteuttajia edesvastuuseen, vaikka Yhdysvaltain iskuissa kuoli noin 200 000 ihmistä.

Vietnamin sota oli ensimmäinen joukkoviestimien dokumentoima ja raportoima sotarikoksia tulvinut tapahtumasarja. Koska Yhdysvallat hävisi taistelun, se joutui vähäisessä määrin sietämään toteuttamisensa sotarikosten julkistamista ja kauhistelua. 16.3.1968 toteutunut My Lain kylän siviilien joukkomurha johti jopa oikeudenkäyntiin 1970, mutta sen aiheena ei ollut itse joukkomurha, vaan murhien peittely. Useimmista syytteistä luovuttiin eli käytännössä kaikkien tietämät sotarikokset jäivät rankaisematta. Tämä oli mahdollista, koska vaikka Yhdysvallat hävisi sotilaallisesti, se hallitsi globaalia tiedotusta ja onnistui piilottamaan omat rikoksensa Vietnamin vastaisen massiivisen propagandan alle. (Sivumennen sanoen Afganistanin sodan se vaihe, jossa Neuvostoliitto yritti alistaa paikalliset sissijoukot ja syyllistyi lukuisiin sotarikoksiin, johti kyllä kansainvälisiin syytöksiin, joilla ei kuitenkaan ollut tehoa, koska Neuvostoliittoon palanneet sotilaat saivat siellä sankarin kohtelun ja turvan erityisesti Yhdysvaltain rankaisevalta kädeltä.)

Jugoslavian liittovaltion hajoamisen yhteydessä 1991-1999 käytiin lukuisia pienempiä sotia, joihin liittyi tai ainakin väitettiin liittyvän runsaasti monenlaisia sotarikoksia. Käytännössä rikosten tutkinta supistui Serbian ja sen tukemien joukkojen rikosten tutkintaan (koska Serbia oli Venäjän liittolainen) ja tuomitsemiseen, koska Yhdysvaltain johtama liittoutuma pakotti Serbian antautumaan massiivisella pommituskampanjalla, jota itsessäänkin olisi pidetty sotarikoksena, jos Serbia oli ollut voitokas. Näiden sotien aikana tehtyjen ihmisoikeusrikkomusten ja varsinaisten sotarikosten määrä ja laatu jäänevät pysyvästi hämärään, koska kaikkea tutkintaa häiritsi tavattoman voimakas ideologinen propaganda puolin ja toisin. Serbien kannalta kohtalokasta oli hävitä sodat. Sen seurauksena mm. monet kroaattijoukkojen tekemiksi väitetyt rikokset jäivät tutkimatta ja tuomitsematta.

* * *

Tuoreimman ja sen takia varmaan kauhistuttavimman esimerkin sotarikosten tutkinnan ja vastuun kytkeytymisestä sotamenestykseen tarjoaa Israelin armeijan toiminta Palestiinan miehitetyillä alueilla. Systemaattinen arabitaustaisen väestön terrori käynnistyi jo vuonna 1948 Israelin valtion perustamisen yhteydessä ja on jatkunut siitä lähtien eri muodoissa ja eri vahvuuksilla 76 vuotta. Kyse on sotarikoksista sen takia, että vaikka muodollista sotaa ei ole missään vaiheessa julistettu, Israel on kohdistanut terroristisen väkivallan kansallisuuteen, jolla ei ole täysivaltaista omaa valtiota eikä armeijaa. Toisin kuin tänä päivänä usein ajatellaan, Israelin terroristinen suhtautuminen palestiinalaisiin ei ole aina nauttinut samanlaista "lännen" ehdotonta tukea, jollaisena se nyt näyttäytyy. YK on systemaattisesti ja kirjaimellisesti satoja kertoja äänestänyt Israelin maananastukset ja siirtokuntatoimet laittomiksi, mutta mihinkään tehokkaisiin pakotuskeinoihin ei kansainvälinen yhteisö ole koskaan kyennyt.

Israelin sota palestiinalaisia vastaan ei ole vielä "ratkennut", mutta on selvää, että vallitseva Israelin täydellisen rankaisemattomuuden tilanne on suoraa seurausta Yhdysvaltain ehdottomaksi muuttuneesta tuesta. Israelin armeijan piirissä tiedetään hyvin, että tekivät sen joukot mitä sotarikoksia tahansa, oikeudellista tai edes moraalista vastuuta ei yhdenkään rikollisen tarvitse pelätä. Kaikki eivät pelkää Israelin armeijaa, joka välttelee maataisteluita ja keskittyy pommittamaan turvallisesti ilmasta käsin, mutta kukaan ei uskalla uhmata Yhdysvaltain armeijaa, joka maksaa ja aseistaa Israelin armeijan, jakaa sille tiedustelutietoa ja pakottaa liittolaisensa samaan. Israel voi käyttäytyä kuin poispilattu, hemmoteltu kakara, joka repii hyönteisiltä siivet ja jalat, koska kukaan ei rankaise moisesta. Niin se myös käyttäytyy ja modernin kännykkäteknologian ja sotilaiden typerän itsevarmuuden takia meillä on luvuton määrä audiovisuaalisia todisteita Israelin armeijan sotarikoksista. (Sen sijaan Hamasin tekemiksi väitetyistä sotarikoksista ei Israel jostain syystä ole kyennyt tarjoamaan julkisuuteen käytännöllisesti katsoen yhtään mitään.)

Israel on nyt kuitenkin haastettu Kansainvälisessä tuomioistuimessa (ICC) kansanmurhan toteuttamisesta Gazassa. Se on ollut israelilaisille järkytys, koska he ovat tuudittautuneet uskomaan, ettei mikään rangaistus voi ulottua heihin. Läntinen media on alusta lähtien tehnyt kaikkensa osoittaakseen, ettei mitään oikeudenkäyntiä ole olemassakaan. Se vaikeni täysin syytekirjelmän lukemisesta, antoi valtavan näkyvyyden Israelin puolustuspuheenvuorolle ja vaikeni sen jälkeen täydellisesti koko asiasta. Kun ICC ilmoitti valmistelevansa henkilökohtaisia syytteitä ja pidätysmääräyksiä Benjamin Netanjahulle ja sotilasjohtajille, nämä ja Yhdysvaltain johtajat kiirehtivät ilmoittamaan, ettei ICC:llä ole toimivaltaa Israelin suhteen ja jos se ryhtyy toimiin, siitä ei piitata, mutta ICC:n tuomareille ja heidän perheenjäsenilleen asetetaan pakotteita jne. Täydellinen paniikki kertoo siitä, kuinka hemmoteltu kakara on säikähtänyt, kun todellisuus on iskenyt kasvoille.