Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Tietoisuus II

Pakko jatkaa tästä aiheesta toisenkin tekstin verran, nyt keskittyen kysymykseen siitä, mitä tietoisuudesta ihmiselle yksilönä seuraa. Olen pohtinut tätä asiaa siitä lähtien, kun luin joskus kauan aikaa sitten Pentti Saaritsan runon, jonka ajatus oli, että kun on jonkin asian tajunnut, on myöhäistä katua. Tietoisuus jostain tarkoittaa, ettei voi enää olla tietämätön ja välinpitämätön. Tarkemmin sanoen tietenkin voi, mutta ei ilmaiseksi. Ihminen, joka vaientaa tietoisuutensa ja toimii vastoin parempaa tietoa, kärsii aina.

Vai kärsiikö? Kun katselee ihmisten vaivatonta välinpitämättömyyttä isoista ja pienistä asioista, tulee väkisinkin mieleen, että joko ihmisten tietoisuuden alue on yllättävän kapea tai sitten he eivät ole Saaritsaansa lukeneet tai muuten tulleet asiaa ajatelleeksi. Tietenkin jos on geneettisesti tai kasvatuksen tuloksena empatiakyvytön, moraalinen stressi on varmasti aika vähäinen, varsinkin niissä tilanteissa, joissa yksilön mahdollisuus vaikuttaa asioihin on joka tapauksessa vähäinen.

Minulle itselleni on kuitenkin ollut elämänmittainen ongelma kestää sitä, etten toimi kaikkien tietoisuuteeni tulleiden asioiden suhteen siten kuin järkeni ja tunteeni ohjaisivat toimimaan. Tietoisuus ison maailman ja lähietäisyyden loputtomista ongelmista synnyttää omantunnon pistoksia, jotka eivät tapa, mutta vaivaavat kuin krooniset ristiselän kivut. Järki sanoo, että on hyödytöntä kärsiä stressistä sen takia, ettei ole paneutunut kaikkien maailman ongelmien ratkaisemiseen, koska se on käytännössä mahdotonta. Mutta missä menee "kohtuullisen" reagoinnin raja?

* * *

Kun en itse käytä alkoholia enkä muitakaan kemikaaleja tietoisuuteni sammuttamiseen, en osaa sanoa, toimiiko taktiikka ollenkaan. Ulkopuolisesta näyttää, että tilanne on krapula-aamuna entistä huonompi: se asian, jonka takia tietoisuutta ruvettiin illalla sammuttamaan, on edelleen olemassa ja pahimmassa tapauksessa entistäkin huonommassa jamassa. Sen lisäksi päätä särkee ja olo on yököttävä. Olisiko siis parempi kohdata tietoisuuden seuraamukset aina vaan selvin päin ja tyytyä päivittäin nukkumisjakson tarjoamaan tiedottomuuden lohtuun?

Onhan toisaalta niin, etten ainakaan minä halua sammuttaa tietoisuuttani. Vaikka kärsin siitä, että olen tietoinen aivan liian monista ikävistä asioista, eiväthän ne mihinkään katoa sen ansiosta, että minä en niitä ajattele (tämä on juuri tuon Saaritsan lausahduksen ydin). En missään tapauksessa halua sammuttaa itsestäni tietoisuutta esimerkiksi maailman lasten joka hetki kokemasta väkivallasta ja kaltoin kohtelusta, vaikka en todellisuudessa kestä katsoa lyhyttäkään silmäystä tähän todellisuuteen ja kieltäydyn ehdottomasta katsomasta uudelleen elokuvaa Tulikärpästen hauta, vaikka pidän sitä yhtenä vaikuttavimmista koskaan tehdyistä animaatioelokuvista.

Tietoisuudella on tietysti myös valoisa puolensa, eihän kaikki ole kipua ja kärsimystä. Iloitsen siitä, että olen tietoinen monista maailman ihmeellisistä asioista, loputtomista luonnon tarjoomuksista ja inhimillisen luovuuden ja hyvyyden hedelmistä. Tällä puolella en koe mitään muuta ongelmaa kuin yksilöllisen elämän rajallisuuden, joka ei sekään ole mikään todellinen ongelma, kunhan yritän vähän tasapainottaa tätä valon määrää. Inhimillisellä tietoisuudella on puolensa ja juuri siksi se on niin kiehtova ja jossain määrin pelottavakin ominaisuus.

* * *

Tietoisuus synnyttää tarpeen toimia, puuttua asioihin. Suomalaiselle näyttää olevan tavattoman vaikeata määritellä kohtaa, jossa passiivinen tietoisuus täytyy muuttaa aktiiviseksi toiminnaksi tai niin saa tehdä. Kynnys puuttua lasta laiminlyövän aikuisen toimintaan on ehkä suhteellisen alhainen, mutta mitä enemmän asia näyttää kuuluvan aikuisen itsemääräämisoikeuden piiriin, sitä korkeammaksi kasvaa muuri, jonka takaisista asioista emme halua mitään tietää. Myös etäisyys helpottaa tietoisuuden passiivisuutta. Maantieteellisesti tai sosiaalisesti kaukainen ongelma ehkä koskettaa tietoisuuttamme, mutta ei helposti valtaa sitä.

Kaikenlainen kansalaisaktivismi kumpuaa tietoisuudesta ja siihen liittyvästä vastuuntunnosta. Tiedän ongelman, en voi enkä halua vaieta tumput suorina. Mihin ihminen energiansa suuntaan, riippuu pienistä asioista, mutta siltä näyttää, että osan ihmisistä tietoisuus pakottaa toimimaan, mutta ei kaikkia. Mielenosoittaja joutuu aina ihmettelemään, mitä siinä kadulla kulkuetta seuraava oikein miettii ja mistä kaikesta on tietoinen, jos mistään. Tässä suhteessa ihmisen tietoisuus on hyvin vahvasti subjektiivinen; itselle tärkeät asiat muuttuvat nopeasti ja vaivatta absoluuttisesti tärkeiksi, vaikka etäältä katsoen on selvää, että viimeisten amurintiikereiden ((Panthera tigris altaica) suojelu on tärkeää aivan eri tavalla kuin pyrkimys päästä eroon ydinaseista tai saada tasa-arvoa transsukupuolisille ihmisille.

Vaikka ymmärrän tietoisuuden merkityksen loputtoman stressin ja ahdistuksen lähteenä, en siitä mistään hinnasta luopuisi. Ei-tietoisen eläimen elo voi olla joissain suhteissa "helpompaa" kuin hyvästä ja pahasta tietoisen ihmisen. Toisaalta voiko edes puhua ihmisestä ilman tietoisuuden selkäreppua? Pientä geneettisesti poikkeavien ihmisten ryhmää (empatiakyvyttömät) lukuun ottamatta me olemme tietoinen eliölaji ja ominaislaatumme rakentuu vahvasti tietoisuuden ympärille. Toisin emme voi valita vaikka jyrkimmän näkemyksen mukaan ihmisen vastuullisin teko olisi hävittää tietoinen ihminen Maan lajivalikoimasta. Olen tietoinen, siksi iloitsen ja kärsin, loppuun asti.


1 kommentti:

  1. Erittäin hyvä kirjoitus. Minun maailmankäsitykseni on tosin paljon synkempi.

    VastaaPoista