Tietoisuus

Nykyihmisen näkökulmasta maailmassa on yllättävän paljon ratkaisemattomia arvoituksia kaiken olevaisen ilmaantumisesta elämän syntyyn. Kaikki se kiehtoo uteliasta ihmismieltä ja ehkä jonain päivänä tällaisetkin selittämättömyydet saavat selityksensä. Eivät tosin väistämättä. Emme voi tietää, onko kaikkiin kysymyksiin olemassa vastausta, ainakaan sellaista, joka tyydyttää tietoista ihmistä. Erityisen haastavalta vaikuttaa juuri se tietoisuus, jonka ansiosta minä kirjoitan mitä kirjoitan ja sinä lukija luet ja ymmärrät, mitä kirjoitan.

Tarkoitukseni ei ole tässä yrittää hahmottaa nykytieteen näkemystä tietoisuuden kysymyksestä, en tunne aihetta riittävästi eikä tila tietenkään riitä. Sen sijaan pohdin tietoisuuteen liittyvää paradoksia, jonka seurauksena tietoisuus voi merkitä suurta iloa, helpotusta, suoranaista riemua tai toisaalta pysyvää, syvää ja auttamatonta surua. Emme tiedä, onko tietoisuus vain ihmisen omaisuus. Asiaa on vaikea tutkia, myös ihmisessä. Tiedän vain itsestäni, että vaikka nautin tietoisuudesta, välillä se tuntuu raskaalta painolta, jonka takia sitä menee mielellään nukkumaan.

Itse ajattelen, että olla ihminen tarkoittaa juuri olla tietoinen. Jos tietoisuuden ottaa pois, ihminen on yksi eläinlaji monien muiden joukossa. Näin on ainakin siinä tapauksessa, että tietoisuus on vain ihmisen ominaisuus. Pidän muitakin vaihtoehtoja mahdollisina, mutta selvyyden vuoksi tässä tietoisuus on vain ihmisen ominaisuus. Kysymys kuuluu: onko ihmisen hyvä haluta tietoisuutta vai olisiko kaikki helpompaa, jos tietoisuutta ei olisi koskaan kehittynyt?

* * *

Ihmisellä ei ole muiden eliöiden silmissä mitään erityistä käyttöarvoa. Olemme varsin harvoille ravinnonlähde, paitsi tietysti lopullisesta möyhentämisestä vastaaville bakteereille ja muille pieneliöille. Todennäköisesti koko muu eliökunta on onnellisen tietämätön ihmisen olemassaolosta. Jos eliöillä olisi tietoisuus, ne kaikki vihaisivat ihmistä, ehkä jotkut koirat pois lukien. Mutta jos ei ole, vain me itse kykenemme murehtimaan olemassaolomme mielekkyyttä ja tarkoitusta. Juuri se on tietoisuuden syvä tragedia.

On vaikea tietää, onko tietoisuus on-off -piirre, vai liukuuko ihminen huomaamattaan tietoisuuden puolelle ja siitä pois. Dementian kourissa olevaa ihmistä havainnoimalla tulee sellainen tunne, että vaikka raja jossain onkin, se ei haittaa tai hidasta liikettä pois tietoisuuden piiristä. Sen sijaan näyttää aika ilmeiseltä, että ihminen syntyy tietoiseksi, sitä rajaa on toiseen suuntaan todella vaikea, ehkä mahdoton ylittii. Kysymys on aivojen ominaisuudesta, mahdollisesti evoluution tuottamasta ainutlaatuisesta, toistumattomasta piirteestä.

Vaikka ihminen ei kertaakaan elämässään ajattelisi koko asiaa, hän on silti tietoinen eliö syntymästä kuolemaansa tai ainakin ennen dementoitumistaan. Tietoisuutta ei voi kytkeä mielin määrin päälle ja pois, vaikka toisaalta niin tapahtuu aina nukahtaessamme ja herätessämme unesta. Inhimillinen tragedia on siinä, että niin usein emme haluaisi olla tietoisia asioista, jotka kauhistuttavat, pelottavat, väsyttävät, stressaavat mieltämme. Tietoisuuden evoluution kautta saanut eliö yrittää usein kaikin keinoin sammuttaa tietoisuutensa, milloin kemiallisten substanssien avulla, milloin aivojaan psyykkaamalla ja painostamalla. Jostain asiasta tietoiseksi tulo on yleensä peruuttamaton asia, ja se on henkisesti raskasta.

* * *

Vaikka on ilmeistä, että juuri tietoisuus tekee ihmisestä ihmisen, jokin vahva veto meillä on myös tilaan, jossa emme ole tietoisia. En tiedä, onko kyse vain tilapäisestä mukavuudenhalusta vai vaikuttaako meihin jokin geneettinen muisto ajasta, jolloin emme vielä olleet ihmisiä. Kun katselen videonpätkää vangitusta orangista ratkomassa makuualustansa kiinnitysköysiin liittyvää suhteellisen monimutkaista ongelmaa, on vaikea uskoa, ettei ongelmanratkaisuun liittyisi minkäänlaista tietoisuutta siitä, että tulevan lepohetken mukavuus riippuu siitä, miten kiinnitys onnistuu. Mutta mahtaako oranki kuitenkaan olla murheellisen tietoinen siitä, että hän yksilönä on ihmisen vankina ja hänen lajinsa uhkaa kuolla ihmisen toimien takia sukupuuttoon?

Onko ei-tietoinen eläin "onnellisempi" kuin tietoisuuden rasittama ihminen? Voiko "onnellisuudesta" edes puhua muuten kuin tietoisuuden yhteydessä? Jotta voi olla "onnellinen", täytyy olla tietoinen siitä, mitä on olla "onneton". Siksikö kettu vain näyttää tyytyväiseltä popsittuaan mehevän myyrän, mutta todellisuudessa on vain "kylläinen" tai "nälkäinen"? Asia ei saa valaisua muilta ihmisiltä kysymällä, koska he kaikki ovat tietoisia. Siltä, jolla tietoisuutta ei ole, ei voi kysyä. Tietoisuuden paino on aina henkilökohtainen.

Evoluutio on tehnyt ihmisestä tietoisen eliön. Emme tiedä, voisiko jokin yllättävä mutaatio heittää ihmislajin kehityksen tietoisuuden sammumisen tai laadullisen muutoksen tielle. Nykyinen tietoisuuden laji on joka tapauksessa valtava uhka sekä eliökunnalle yleensä että ihmislajille itselleen. Tietoisuus ei suojaa typeryydeltä ta katastrofaalisen huonoilta teoilta. Tietoisuuden katoaminen tekisi ihmisestä huonosti luonnossa pärjäävän ihmisapinalajin, joka ehkä nopeastikin katoaisi muita uhkaamasta. Tietoisuuden laadullinen parantuminen jollain käsittämättömällä tavalla voisi toisaalta saada meidät käyttäytymään vastuullisesti. Sellaisen varaan ei kuitenkaan parane jättäytyä, joten tämän nykyisen tietoisuuden kanssa täytynee pärjätä. Helppoa se ei tule olemaan jatkossakaan.