Femin-ismi

Eveliina Talvitien kirjan Miten helvetissä minusta tuli feministi? (WSOY 2016) otsikko on niin taitavasti muotoiltu, että tekstikin oli suorastaan pakko lukea. Kirja on hauskasti kirjoitettu ja miellyttävän itseironinen kasvukertomus - mutta kokonaan eri asia on, vastasiko se mitenkään otsikon kysymykseen. En tiedä, mutta rohkaistuin Talvitien ajatuksia luettuani pohtikaan pitkästä aikaa ääneen feminismiä kulttuurisesti lähes mihin tahansa suuntaan taipuvana yläkäsitteenä asioille, jotka eivät välttämättä edes kauhean tiukasti liity toisiinsa.

Olen joskus 1980-luvun villeinä vuosina määritellyt itseni feministiksi, mutta näin jälkeenpäin ajatellen se oli pelkkää äkäisten naisten mielistelyä. Kun koin itseni miehenä kovin erilaiseksi kuin emansipoituneiden naistuttujeni syystäkin pystyyn haukkumat lajitoverini, arvelin feministiksi julistautumalla välttäväni perusteettoman leimautumisen. Mutta ei se niin mennyt. Jouduin huomaamaan, että yhtä nihkeästi kuin tien tuomana helsinkiläisenä minua koskaan hyväksyttiin kainuulaiseksi, feministiksi ilmoittautuminen oli todiste yhtään mistään. Olin ontto julistusfeministi.

Vaikka suhtauduin tuolloin kuten nykyäänkin hyvin tukevasti naisten kokemaa sortoa ja eriarvoisuutta vastaan, en millään päässyt eroon siitä havainnosta, että samaan johtopäätökseen - naisille kuuluvat samat oikeudet kuin miehillekin - tultiin varsin erilaisia reittejä, eikä itseään feministeiksi kutsuvien naisten asialista itse asiassa ollut ollenkaan sama kuin itselläni, eikä se ollut sama feministeillä itselläänkään. Jälkiviisas tietysti hymähtää, että pienellä analyyttisyydellä saman olisi voinut oivaltaa nopeamminkin. No, itse en siihen kyennyt ja siksi huomasin pian, etten enää ollutkaan feministi.

* * *

Kuten kaikkien ismien kohdalla näyttää vääjäämättä tapahtuvan, myös feminismi on aina kärsinyt erilaisista, pahimmillaan keskenään jyrkästi ristiriitaisista tulkinnoista ja eri suuntaan vetämisestä. On mahdotonta arvioida, kuinka montaa sorttia feminismiä sen nimeen vannovien joukoissa esiintyy tai kuinka selkeästi feministit itse mieltävät aatteellisen monenkirjavuutensa. Ulkopuolisellekin on silti selvää, että ero kaikkein jyrkimpien "telaketjulesbojen" (en itse käytä tällaisia ilmauksia, mutta se näyttää olevan feministeillä itsellään käytössä, joten teen poikkeuksen lainausmerkeissä) ja vaikkapa suuryritysten johtajien lasikatosta huolestuneiden pitkälle koulutettujen uranaisten välillä on melkoinen. En siis edes kuvittele feministien olevan yksi joukko, vielä vähemmän yksimielinen.

Oma suhtautumiseni ei pohjaudu suhteellisen yleiseen ajatteluun, että feminismi on tasa-arvon kaapuun puettua pyrkimystä korvata miesten hegemonia naisten hegemonialla. Olen aivan vakuuttunut siitä, että valtaosa feministeiksi itsensä mieltävistä naisista suuntaa tarmonsa olennaisiin ongelmiin ja tunnistaa myös ne tilanteet, joissa miehet ovat selkeästi alistetussa asemassa (kuten asevelvollisuus, sairastavuus, riski joutua väkivallan kohteeksi jne.). Feminisminsä ajattelemalla omaksuneet ymmärtävät, ettei yhdellä ismillä voi hoitaa kaikkia ongelmia eivätkä naisten kohtaamat ongelmat ja haasteet kaikki ole miesten ylivallan seurausta tai syytä. Joskus se vika löytyy jopa ihan itsestä ja omista asenteista.

Valitettavasti myöskään feminismi ei ole vapaa äärimmäisestä ajattelusta, kiihkoilusta ja vihasta. Sanon valitettavasti, koska feminismi ja jokainen siihen samastuva joutuu koko ajan vastaamaan myös siihen perusteltuun kritiikkiin, jonka kiihkoilijat synnyttävät. Yksi miehiä kollektiivisesti inhoava ja inhostaan julkisesti muistuttava feministi mitätöi helposti sadan maltillisemman työn niissä asioissa, joilla on pysyvä vaikutus niin naisten kuin miestenkin hyvinvointiin. Monella kiihkoilijalla voi olla subjektiiviset perustelunsa vimmalleen, mutta asiat eivät vaan etene vihan kautta. Viha lähinnä synnyttää uutta vihaa. Jotkut miehet ovat ruvenneet vihaamaan feminismiä.

* * *

Eveliina Talvitien feminismin kanssa on vaikea kenenkään kiistellä, se on omissa rajoissaan hyvin perusteltu ja ymmärrettävä elämänasenne. Se ei kuitenkaan ole julkisen feminismin koko kuva, ja vähän veikkaan, ettei Talvitiekään iloitse kaikista feminismiin oikeutetusti tai joka tapauksessa yhdistettävistä ilmiöistä. Yleisen miesvihan pariksi sopii hyvin näkemys siitä, että miehet ovat luonnostaan naista huonompia tai sama asia toisin päin. Tällaisia ääliömäisyyksiä on feminismin historiassa kuitenkin esitetty. Tai sellaisia, että ihmiskunta ei itse asiassa tarvitse miehiä kuin yhden valioyksilön, jonka siemenellä voidaan tehdä uusia valionaisia. Muistan nuoruudestani julisteen, jonka mukaan nainen tarvitsee miestä yhtä paljon kuin kala polkupyörää. Tuolloin se huvitti, nyt vain tympii, aivan kuten osa ns. "naistutkimuksesta", joka on tieteeksi naamioitua hölynpölyä.

Yleinen feministinen näkemys siitä, että nainen ei ole tasa-arvoinen, on yleisellä tasolla kiistatta totta. Monissa kulttuureissa naisella ei ole käytännössä muuta kuin kotieläimen arvo, joka ikääntymisen myötä kulkee kohti nollaa. Tätä ei voi tasapainottaa sillä, että Suomessa tasa-arvon ongelmia on suhteellisen vähän, eivätkä ne koske pelkästään naisia. On ymmärrettävää, ettei miesten kokema eriarvoisuus hetkauta kaikkia naisia, mutta ongelmaksi se muuttuu, kun annetaan toimivia aseita niiden käsiin, jotka ihan oikeasti haluavat tarrautua miehiseen ylivaltaan. Minusta ei ole liioittelua sanoa, että feministin vaarallisin vastustaja on toinen feministi, joka ei pelaa yhteistä peliä yhteiseen maaliin.

En kutsu itseäni feministiksi siitä yksinkertaisesta syystä, etten ole elänyt naisen elämää enkä halua teeskennellä, että ymmärtäisin, miltä tuntuu olla nainen miesten hallitsemassa maailmassa. Järjellä asiaa voi analysoida, mutta ei tunteella eläytyä. Pidän silti isoa osaa feministisestä toiminnasta tärkeänä osana yleistä tasa-arvon edistämistä, vaikka sille ilmeisen haitallista feminismiä esiintyy myös Suomessa. Ei siis riitä, että esiintyy feministinä. Täytyisi yrittää esiintyä tolkkuna feministinä, jonka teesejä ei niin vaan ammutakaan alas epäloogisina tai yksioikoisen miesvihan ilmauksina. Itse pidän hyvänä testinä suhtautumista vain miehille pakolliseen asevelvollisuuteen.