Houreista hutiloiden ja liikaa luvaten

En mielelläni moiti kenenkään tietokirjaa. Tiedän, mitä kaikkea valmis kirja edellyttää ja miten vaikeaa asiantuntijankin on onnistua kirjoittamaan hyvä tietokirja. Tämän kriittisen arvion kirjoitan ennen muuta yleisistä syistä, vinkkinä sekä kustantajille että meille tietokirjoittajille. Sen vinkin voi kiteyttää vaikka näin: On aihe mikä hyvänsä, tee työ kunnolla, rakenna looginen kokonaisuus ja muista lähdeluettelo ja hakemisto.

Minna-Maria Fyrqvist on kustantajan sivujen mukaan " Hollannissa asuva Helsingin yliopiston kasvatti, vapaa kirjoittaja ja kulttuuriperinteen tutkija. Fyrqvist on aiemmin julkaissut teosofisia Kalevala- ja sampo-tulkintoja käsitteleviä artikkeleita. Teosofien Suur-Suomi on hänen ensimmäinen tietokirjansa." En tiedä, mitä kaikkea Fyrqvist on Helsingin yliopiston kasvattina opiskellut, mutta yleensä kustantajan tehtävänä on pitää huolta siitä, että jos se "ensimmäinen tietokirja" ei ole vielä valmis tuote, asialle tehdään jotain. Nyt niin ei ole selvästikään tehty.

Teosofien Suur-Suomi (Kustannusosakeyhtiö Teos 2016) houkuttelee lukijaa sekä kannella (Gallén-Kallelan paljon käytetty, mutta aina yhtä tehokkaasti katseet vangitseva Ad astra) että otsikollaan. Suuri yleisö ei todennäköisesti tiedä paljoakaan teosofiasta, mutta mihin tahansa yhdistettynä ilmaisu "Suur-Suomi" synnyttää jännitettä ja odotuksia. Valitettavasti Fyrqvistin kirjan sisältö ei vastaa otsikkoaan edes lempeästi tulkiten. Rehellinen otsikko olisi ollut jotain tyyliin "Tarinoita suomalaisten teosofien nationalistisista ja Kalevala-mystisistä näkemyksistä".

* * *

Heti kärkeen voi todeta, että Minna-Maria Fyrqvist kyllä tuntee aihepiirin, josta kirjoittaa. Hän on paneutunut erityisesti Pekka Ervastin ajatteluun ja vaiheisiin hyvin. Kirjan ongelmat eivät liitykään yksittäisiin sisältöosiin ja niiden faktoihin, vaan kokonaisuuteen, tietokirjaksi kirjoitetun teoksen rakenteeseen, etenemiseen ja lukijan kohtelemiseen. Itse oletan, että Teos ei ole tarjonnut kustannustoimittajan apua. Kokematonkin sellainen olisi nimittäin ohjannut - lempeästi tai väkisin - kirjoittajan tekemään kokonaisuutta parantavia ratkaisuja. Se on kustannustoimittajan tehtävä, josta hyötyvät kaikki.

Tietokirjaa on vaikea pitää onnistuneena, vaikka se olisi sujuvasti kirjoitettu ja täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, jos lukijasta tuntuu toistuvasti, että kirja on koottu erillisistä, kirjoittajaa kiinnostaneista palasista. En voi tietää, onko kirjan nimi kirjoittajan vai kustantajan päättämä. Oli kumpi tahansa siitä vastuussa, kirja kertoo äärimmäisen vähän minkäänlaisesta yhteydestä Suur-Suomi -ajattelun ja suomalaisen teosofian (jota käytännössä edustaa yksinään Pekka Ervast) välillä. Siitä, että Sigurd Wettenhovi-Aspan houreinen kiihkoilu sisälsi myös antikommunismin, juutalais- ja venäläisvihan sekä ylettömän kansallismielisyyden tuloksena myös unelmia Suomen valtiollisten rajojen ulottamisesta ties minne, on hyvin pitkä matka sen todistamiseen, että Suur-Suomi olisi ollut merkittävässä tai edes vähäisessä roolissa teosofisessa ajattelussa.

Itselleni kirjoitus- ja toimitustyön pahasta keskeneräisyydestä todistavat myös sekä viitteiden ja lähdeluettelon että hakemiston puuttuminen. Kirjassa on paljon siteerauksia, joiden lähdettä joutuu lähinnä arvailemaan. Joskus on perusteltua jättää lukemista raskauttavat sadat viitteet pois, mutta kyllä tällaisissa tapauksissa on yleensä aina kunnollinen bibliografia, josta lukija voi päätellä, mihin aineistoon kirjan sitaatit nojautuvat. Hakemiston puute menee ilman muuta kustantajan piikkiin, sellaisen tekeminen näinkin suppeasta kirjasta ei olisi kokeneelta toimittajalta vienyt kuin 1-2 työpäivää. Hakemiston puute tarkoittaa lukijalle, että on luettava läpi koko kirja voidakseen todeta, että se ja se oletettu henkilö ei esiinnykään kirjassa. Älytöntä ja aivan turhaa.

* * *

Fyrqvistin kirja sisältää myös mielenkiintoista aineistoa sille, joka yrittää ymmärtää 1900-luvun alun aatevirtauksia ja ennen muuta sitä, miten omituisiin houreisiin houkuttuivat mukaan monet tunnetutkin taiteilijat. Harva suomalainen tiennee, että vuonna 1907 perustettuun Kalevala-looshiin tulivat mukaan Ervastin lisäksi mm. Eino Leino, Yrjö Kallinen sekä säveltäjätrio Oskar Merikanto, Leevi Madetoja ja Erkki Melartin*. Ervast on silti kirjan ilmeinen avainhenkilö, jonka ajattelun kehitystä kuvaillessaan Fyrqvist onkin parhaimmillaan. Mitään kokonaiskuvaa Ervastista ei kuitenkaan synny, sillä Fyrqvist ei edes pyri kriittisesti kysymään, mistä kaikista aineksista Ervastin persoona lopulta rakentui. Esimerkiksi Ervastin väitettyä homoseksuaalisuutta ei Fyrqvist edes hipaise, vaikka asialla on saattanut olla vaikutusta sekä Ervastin kokemuksiin että ajattelun muodostumiseen. (Wettenhovi-Aspan naisviha sentään mainitaan.) Kirjoittaja myös tuo Ervastin tarinaan jotenkin vaivihkaa ja aivan yhtä huomaamatta Ervast myös tarinasta katoaa ilman minkäänlaista yhteenvetoa. Lukija ei myöskään kirjan luettuaan tiedä, suhtautuuko kirjoittaja teosofiaan neutraalisti kuten tutkija, vai jollain muulla tavalla. Kirjan teksti antaa perusteita monenlaisiin oletuksiin.

Wettenhovi-Aspa on kirjassa jokseenkin turhaan, jollei ajatella, että hänen värikkäistä tempauksistaan saa takuuvarmasti viihdyttävää lukemista. Fyrqvist ei myöskään rakenna perusteltua siltaa Ervastista Martti Haavioon, joka saa lyhyesti edustaa modernimpaa Suur-Suomen tavoittelua. Sama ongelma vaivaa koko kirjaa: sen henkilöhahmot pulpahtelevat esiin ja katoavat tavalla, josta on vaikea löytää mitään johdonmukaisuutta. Madame Blavatskyn ja muitten teosofisen maailmanliikkeen nimihahmojen mukanaolon voi perustella selityksenä Ervastin ajattelulle, mutta nämäkin kohdat ovat kovin rapsodisia. Juttu kulkee mutta tarina ei oikein millään rakennu.

Paradoksaalisesti sekä teosofia näkemysjärjestelmänä että Suur-Suomi -ajattelu poliittisena ideologiana jäävät kunnolla määrittelemättä ja rajaamatta. Vaikka Kalevala-mystiikka onkin olennainen osa suomalaisten teosofien perinnettä, olisi erityisesti Ruusu-Ristin perustamiseen johtaneita syitä pitänyt lukijoille avata. Tässäkin olisi kriittinen esilukija ollut tarpeen, sillä pidän täysin mahdollisena, että Fyrqvistillä jäi yhtä ja toista informaatiota käyttämättä. Sokeus oman aineiston edessä uhkaa jokaista tietokirjoittajaa. Teosofien Suur-Suomi ei kanna kunnolliseksi tietokirjaksi, mutta siinä on aineksia useampaankin mielenkiintoiseen esseeseen. Kustannusosayhtiö Teos ansaitsee julkaisusta ehdot, vaikka kirja onkin esineenä nätisti taitettu ja tyylikäs. Hyvä tietokirja on kuitenkin aina siellä kansiensa välissä.

* Fyrqvist ei kerro, mistä lähteestä on peräisin tieto säveltäjien liittymisestä Kalevala-looshiin. Erkki Melartin kuitenkin liittyi Teosofisen Seuran Suomalaiseen osastoon vasta tammikuussa 1910, sillä Ervastin allekirjoittama tervetulokirje on säilynyt Kansalliskirjaston Melartin-arkistossa (KK Coll. 530)