Kohti uutta luokkataistelua?

Slovenialaisen filosofin Slavoj Žižekin Uusi luokkataistelu : Terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syyt (Into 2017), on todennäköisesti vuoden tärkein tietokirja, joka ei kuitenkaan tule saamaan ansaitsemaansa huomiota. Kun alkuteos on julkaistu jo vuonna 2015, voi suomalainen lukija vain kitkerästi todeta, ettei Žižekiä ole kuunneltu muuallakaan Euroopassa. Tai jos on kuunneltu, ei ole pahemmin välitetty. Tavallaan reaktion voi ymmärtää: totuus on joskus erittäin ikävä yllätys. Kun Žižek avaa patologin rauhallisudella sekä vasemmistoliberaalin, matuvihamielisen rasistin että globaalin kapitalistin julkisivun, puolestapuhujien luontainen joukko on pieni. Koska Žižek ei "valitse puolta" tarjolla olevista valmiista vaihtoehdoista, vaan tarjoaa kokonaan uuden näkökulman, lukijan on joko paneuduttava asiaan tai poistuttava paikalta jatkamaan sokeaa kulkuaan.

Žižekin kirjassa on vain runsaat sata sivua, mutta harvoin on näin pieneen tilaan saatu mahtumaan yhtä monta tärkeää ajatusta ja ajattelemaan pakottavaa väitettä. Rasistit ja kapitalistit tuskin kirjaan kajoavat, koska ei ole ihan pakko (fiksu kapitalisti kyllä lukee Žižekiään salaa vertaisiltaan). Tärkein kohderyhmä ovat siten "vasemmistoliberaalit", juuri se soinilaisten ja janitskinilaisten solvaama "suvakkien" ryhmä, jonka Žižek arvioi eläneen kuplassaan jo liian kauan ja tarvitsevan kunnon potkuja humanitääriselle persukselleen. Kun ainakin lähtökohtaisesti kuulun itsekin tuohon ryhmään, haluan ottaa Žižekin haasteen vastaan. Minusta hän kirjoittaa ajoittaisia vaikeaselkoisia pyrähdyksiä lukuun ottamatta juuri kuten yhteiskuntafilosofin tuleekin eli selkeästi ja vastuullisesti.

Žižekin kirjan ainoa "ongelma" arvioijan näkökulmasta on tärkeiden ja mainitsemisen arvoisten asioiden valtava määrä. Terrorismista on vähemmän puhetta, mutta pelkästään pakolaisuuden ja siihen suhtautumisen analyysi avaa loputtomasti huomiota kiinnittäviä ja ansaitsevia kohtia. Voisin täyttää koko blogitekstin loistavilla sitaateilla pääsemättä kuitenkaan alkua pidemmälle. Siksi pyydän hartaasti jokaista, joka tähän asti on lukenut tekstiäni: kun olet lopettanut, käy ostamassa Žižekin kirja tai lainaa se kirjastosta (joudut tosin jonottamaan - HelMet-kirjastossa sata ihmistä odottaa 27:n hankitun kappaleen vapautumista edelliseltä).

* * *

Žižek kurittaa eniten omiaan eli vasemmistoa. Hän ei tosin ole perinteinen kommunisti, mutta ehdottaa silti kommunismin keksimistä uudelleen, parempana, ilman ns. neuvostokommunismiin sisäänrakennettuja vikoja. Žižekin poliittinen asemoiminen ei kuitenkaan ole sinänsä tärkeää. Sen voi huoletta unohtaa, sillä hänen kritiikkinsä kohdistuu niin moneen "itsestäänselvyyteen", että poliittisen kartan eri puolilla on syytä epämukavuuteen tai hymyyn, ihan tapauksesta riippuen. Kun Žižek esimerkiksi toteaa, ettei oman elämäntavan puolustaminen ole sinänsä rasistista tai fasistista, voi kuulla äärioikealta hyväksyviä murahduksia. Toisaalta Žižek muistuttaa samaan hengenvetoon, että islamin paapominen on vain demonisoivan islamofobian peilikuva ja kaikki fanaatikot ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Žižek kieltäytyy yhtymästä eurooppalaiseen huonon omantunnon ja syyllisyyden vellontaa, hän haluaa järkeviä toimia. Kaikki uskonnot ovat yhtä rivoja, kun niiden nimissä tehtyjä tekoja ryhdytään tarkemmin tutkimaan (Rotherham, Vancouver, Vatikaani).

Žižekin keskeisiä toteamuksia on se, ettei moderni pakolaisuus ole sinänsä uusi ilmiö, vaan vääjäämätön seuraus toisaalta kolonialistisesta sorrosta, toisaalta uuskolonialistisesta, globaalista kapitalismista. Pakolaiset tulevat epäonnistuneista maista, mutta tuon epäonnistumisen seppinä ovat häärineet siirtomaavallat ja nykyiset vauraat länsimaat. Rikkaat muslimimaat kuten Saudi-Arabia eivät ota (pääosin muslimien asuttamista maista) pakolaisia vastaan ollenkaan, vaan käyttävät vierastyöläisiä orjina. Tämä paradoksi kumpuaa kuitenkin kietoutumisesta globaaliin kapitalismiin, ei islamista.  Žižek suhtautuu pakolaisiin ja pakolaisuuteen realistisesti ja korostaa, että monet liikkeelle lähteneet ovat vaarallisen harhan vallassa. Subjektiivista oikeutta liikkua vapaasti ja asettua asumaan sinne minne haluaa, ei yksinkertaisesti ole olemassa, kukaan ei sellaista ole koskaan tai missään luvannut.

Žižek myös muistuttaa - venäläistä kirjailijaa ja ohjaajaa Jevgeni Griškovetsia siteeraten -, etteivät myöskään pakolaiset ole humanitääristen perustarpeidensa jälkeenkään "eurooppalaisia":"Nämä ihmiset ovat uupuneita, vihaisia ja nöyryytettyjä. Heillä ei ole mitään käsitystä eurooppalaisista arvoista, elämäntavoista ja perinteistä, monikulttuurisuudesta tai suvaitsevaisuudesta. He eivät tule koskaan vapaaehtoisesti noudattamaan eurooppalaisia lakeja. He eivät tule koskaan olemaan kiitollisia ihmisille, joiden maihin he ovat onnistuneet vaikeuksien kautta pääsemään, koska juuri nämä valtiot ovat muuttaneet heidän omat kotimaansa teurastamoiksi." (s. 50)

* * *

Žižek kritisoi armotta vasemmistoliberaalista (Suomessa varmaan käytettäisiin ainakin oikealla termiä "vihervasemmistolaisuus") huonon omantunnon ja sentimentaalisuuden yhdistelmää, joka ummistaa silmänsä pakolaisuuden ja maahanmuuton ongelmilta ja estää samalla näkemästä todellista syyllistä, joka ei ole omaa tietämättömyyttään älisevä peräkylän rasisti, vaan kansainvälinen taloudellinen ja poliittinen järjestelmä, joka synnyttää pakolaisuutta omalla toiminnallan, vaikka ei sitä aina tavoittelisikaan (joskus tosin myös tavoittelee). Žižek ei arastele väittää, että käytännössä armeijat ovat ainoita organisaatioita, jotka kykenisivät hoitamaan kansainvälisen pakolaisuuden logistiikan, hyvää tarkoittavat pehmohumanistit ovat vain tiellä ja pahentavat ongelmia.

Žižek menee vielä pidemmälle ja toteaa suoraan, että pelkkä "suvaitsevaisuus" ei toimi, sillä pakolaisuus peittää todellisuudessa alleen sen, että kaikkein huonoimmassa asemassa olevat eivät voi ryhtyä edes pakolaiseksi, he eivät pääse edes hukkumaan kumilautalle. Žižek käyttää ilmaisua "kaikkia sitovat vähimmäisohjeet", jotka siis koskisivat sekä tulijoita että vastaanottajia. Avuton suvaitsevaisuus on korvattava taistelulla pakolaisuutta synnyttävää uuskolonialismia ja toisaalta minkä tahansa kaavun takana toimivaa fundamentalismia vastaan. Pakolaiset ovat hinta globaalista taloudesta, ei ole toista ilman toista. Myös kansallinen suvereenisuus täytyy Žižekin mielestä määritellä uudelleen, aiempaa joustavammalla tavalla ja lähtökohdaksi on otettava ihmisyyden yhteisomistus.

"Pääsyy pakolaisuuteen on globaali kapitalismi ja sen geopoliittinen peli. Jos emme muuta sitä, afrikkalaisten pakolaisten joukkoon yhtyy pian toisia pakolaisia Kreikasta ja muista Euroopan maista. Minun nuoruudessani tällaista organisoitua yritystä säädellä yhteistä omaisuutta nimitettiin kommunismiksi. Ehkä meidän pitää keksiä kommunismi uudestaan." (s. 95) Žižekissä ei ole hitustakaan vallankumousromantikkoa, vaan hän pitää myös täysin mahdollisena sitä, että katastrofia ei voida välttää. Taistelu sisällä olijoiden ja ulos suljettujen, mutta sisään pyrkivien välillä, voi päättyä yhteiseen tuhoon. Kuvitelmat suunnattomasta eko- tai pakolaiskatastrofista maailman puhdistavana uuden mahdollistajana Žižek torjuu vihaisesti "hävyttöminä". Kaaokseen pyrkii yleensä vain se, joka siitä voi taloudellisesti hyötyä.

* * *

Žižekille suurin vastustaja on ihmisen passiivisuus, ihmeen tai "jonkun toisen" odottelu. "Me olemme ne, joita me olemme odottaneet", hän muistuttaa. Žižek pitää uutta luokkataistelua välttämättömänä: "Meidän pitää jälleen ottaa luokkataistelu osaksi päiväjärjestystä. Se on mahdollista vain vaatimalla riistettyjen ja alistettujen globaalia solidaarisuutta. Ilman tällaista globaalia näkökulmaa pateettinen solidaarisuus Pariisin uhreja kohtaan on näennäiseettistä hävyttömyyttä. (...) Ehkä tällainen globaali solidaarisuus on utopia. Mutta jos me emme tee mitään, olemme todella hävinneet. Ja ansaitsemme sen." (s. 103)

Žižekin viesti on pohjimmiltaan yksinkertainen. Ei ole väärin puolustaa omia arvoja ja elämäntapaa, mutta sitä ei tule tehdä jakamalla maailman ihmiset "meihin" ja ulkopuolelle jätettäviin. Ei pidä tuijottaa pakolaista, johon rasistin sormi raivosta tutisten osoittaa, vaan kysyä, kuka hyötyi siitä, että tämänkin ihmisen oli pakko lähteä liikkeelle. Žižek ei vaivaudu edes teeskentelemään puhuvansa kapitalismia puolustaville oikeistolaisille, hän puhuu suoraan niille, jotka uskovat olevansa pelastamassa maailmaa. Minusta Slavoj Žižekiä pitäisi kuunnella kaikkilla, missä on aitoa halua tehdä yhteisestä maapallosta ainakin siedettävä paikka kaikille. Lue Žižekiä, lopeta idealismi, rupea realistiksi. Uusi luokkataistelu tarvitsee myös sinua!